Vauhdin hurmaa Kapisillit-vuonolla
byOlimme varanneet meille jo etukäteen Nuukissakin retken merelle ja luontoon, sillä tiesimme olevamme kaupungissa vain pari vuorokautta ja…
Euroopan maat, poislukien Suomi.
Olimme varanneet meille jo etukäteen Nuukissakin retken merelle ja luontoon, sillä tiesimme olevamme kaupungissa vain pari vuorokautta ja…
Istun Nuukin asuntomme (Nordbo Seaview Apartment) keittiön pöydän ääressä viimeistelemässä kokemuksiani muutaman päivän elämästämme Ilulissatissa ja katson aina…
Vaikka itsenäisiä maita ja TCC-alueita bongaammekin, niin Unescon maailmanperintökohdeluetteloa olen päättänyt olla sen systemaattisemmin lähestymättä, nuo pari listaa…
Tapasimme illalla Simonen, Tanskasta 7 vuotta sitten Grönlantiin muuttaneen naisen. Hän oli tullut tänne ensin kesällä ja ihastunut…
Juhannuksena Palmassa havahduimme oikeastaan hotellimme hintaan vasta paikan päällä. Päätimme matkastamme Mallorcalle melko myöhään, halusimme hotellin keskustasta ja…
Kauniista kesäsäistä (siis juu ei, heinäkuussa 2015 Etelä-Suomessa) huolimatta tsemppasin Mallorcalla ottamamme kuvat kahdeksi kuvakertomukseksi. Palmasta kirjoitin jo…
Palmassa asuimme pari yötä Convent de la Missio -hotellissa, johon päädyimme hylättyämme Palman keskustan lähellä olevat merinäköalahotellit turhan…
Jo tutuksi tulleeseen tapaan, matkamme kustannuserittely: Lennot 683,40 Hotellit (5 vrk) 991,20 Lentokenttäkuljetukset Mallorcalla (hotellin auto, Tuin bussi)…
Palataan vielä Mallorcan autoretkipäivämme kohteisiin: Port Sólleriin, Sólleriin ja Campanetiin. Pollensan kylässä halusimme nähdä 365 porrasta, joita nousemalla…
Monet Mallorcalla käyvät taitavat vuokrata auton koko matkansa ajaksi jo lentokentältä, mutta koska halusimme viettää ensin muutaman päivän…
Olimme useammalta taholta kuulleet kehuttavan Mallorcaa hyvänä pyöräilysaarena, joten käytimme yhden Playa de Murolla viettämistämme päivistä pyöräillen. Vuokrasimme…
Viiden päivän Mallorcan matkamme toistaiseksi vaikuttavin paikka, jossa olemme vierailleet on Mirón museo ja ateljee. Onneksi kevyesti päivän…