Näyttelyt

Tunteiden maantiede feature

Tunteiden maantiede

by

Marraskuisen Etelä-Suomen vaihtoehdot korona-aikaan ovat luonto- tai kulttuuriretket. Tuorein kulttuuriretkemme suuntautui Valokuvataiteen museoon ja siellä Jari Silomäen näyttelyyn…

Tapiola

Kaija ja Heikki Sirenin Tapiola

by

Espoon kaupunginmuseo KAMUssa avautui jokin aika sitten arkkitehtien Kaija ja Heikki Sirenin töitä esittelevä näyttely Kaikki tai ei…

Parikkalan patsaspuisto

Parikkalan patsaspuisto

by

Kuten niin monet muutkin, yövyimme tänä kesänä Hotelli Punkaharjussa ja jatkoimme sieltä matkaa Kolin suuntaan. Sen verran samalla…

Hotelli Punkaharju

Hotelli Punkaharju

by

Hotelli Punkaharjun historia alkaa vuosisatojen takaa. 1840-luvulla Punkaharjusta tehtiin kruununpuisto ja sinne rakennettiin kaksi metsänvartijan taloa, joista pohjoinen…

Michael Schilkin feat. Lotta Mattila

Michael Schilkin feat. Lotta Mattila

by

Katkaisimme koronakaranteenien taidenäyttelytauon käymällä EMMAssa katsomassa Espoon eri kaupunginosia esittelevän valokuvanäyttelyn. Samalla poikkesimme ovelan nimen omaavaan näyttelyyn Michael…

Kuurinniitty

Espoonlahdesta Westendiin

by

Bodom – Ämmässuo -valokuvanäyttely oli yksi niistä taide-elämyksistä, joiden avautumista odotin koronakevään jälkeen. Kuluneella viikolla poikkesimmekin sitten jo…

Maailma jota ei ollut feature

Maailma, jota ei ollut

by

Kansallismuseossa avattiin eilen näyttely Maailma, jota ei ollut. Arvoituksellisen otsikon taakse kätkeytyy näyttely, joka esittelee muinaisia Väli- ja…

Onnellisten saari

Onnellisten saari

by

Onnellisten saari -näytelmän otsikko ja mainoskuva luovat mielelleyhtymän ruotsalaiseen Solsidan -sarjaan. Mainosteksti mainitsee “kaupunginosan, jossa asuu hyvin toimeentulevia…