Elokuun kuva – Klovharun

Elokuu on meille vielä useimmiten kotimaan matkailun – tai edes kotimaan päiväretkien aikaa. Viime elokuussa teimme päiväretken Pellingin saaristoon Tove Janssonin kesäsaarelle, Klovharunille. Klovharu

Klovharunista blogiimme kirjoittamamme juttu oli yksi loppukesän suosituimmista ja yleisön pyynnöstä teimme siitä myös version englanniksi.
(Tämän kesän hitiksi taitaa muodostua juttumme Öröstä, jonka senkin yleisön pyynnöstä olemme kirjoittaneet kahdella kielellä, suomeksi ja ruotsiksi.)

Tänä vuonna teemme kyllä elokuussa pienen matkankin, eli elokuun ensimmäisenä päivänä (jolloin tämän jutun ajastetusti julkaisemme) olemme Ilulissatissa, Grönlannissa. Siis melkein Amerikassa, sillä aikaero Ilulissatiin on viisi tuntia, lähes saman verran kuin New Yorkiin (seitsemän tuntia).

 

 

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.