Kaoottinen, ruuhkainen Kathmandu. Laakson ikiaikaisista kuningaskunnista pienemmät, Bhaktapur ja Patan, tuntuivat helpommin lähestyttäviltä kuin pääkaupunki ja siksi matkajutut niistäkin syntyivät helpommin.
Mutta kiertelimme me toki Kathmanduakin.
Boudhanathin Stupa
Boudhanathin valtava Stupa sijaitsi kävelyetäisyydellä Hyatt Regency -hotelliltamme. Kävelyetäisyys ja heti saapumispäivänä sinne tekemämme retki tarjosikin ripeän johdannon elämään Nepalin pääkaupungissa. Kadut olivat pölyisiä ja rakennus- tai korjaustöitä oli meneillään ainakin joka sadannen metrin kohdalla: luultavasti sekä maanjäristyksen jäljiltä että vaan siksi, että täälläkin pääkaupunki vetää väkeä muualta ja uusia tiloja tarvitaan.
Boudnanathin stupasta voisi vähintäänkin sanoa, että se on iso, liiottelematta. Täällä opimme myös perusasiat temppelivierailuista Nepalissa (ja Bhutanissa) sikäli kun kyse on buddhalaisista temppeleistä. Kuten esimerkiksi, että kiertosuunta on myötäpäivään. Tutustuimme myös rukousmyllyihin, joita eri kokoisina löytyy lähes kaikkialta ja opimme mielenkiintoisia numeroita, kuten 108, jolla on ilmeisesti merkityksensä niin buddhalaisuudessa kuin hindulaisuudessa (ainakin). Stupan yhdellä reunalla ihmiset ”voimistelivat” pienillä matoilla, kumartuen maahan ja nousten taas ylös, kuulemma 108 kertaa, eli siinä missä Espoossa käydään kuntosalilla, niin Kathmandussa käydään vaikka tällä stupalla: hoituu uskonto ja jumppa samalla kertaa.
Kuten kovin monet rakennukset Kathmandussa, myös tämä stupa vaurioitui maanjäristyksessä, mutta tämä oli ehditty jo korjata ennen vierailuamme.
Stupan ympärillä pääsimme tutustumaan, kuten kirkkojen liepeillä yleensäkin, ensimmäisen kerran kattavaan valikoimaan turistimyymälöitä: perinteisiä maalauksia, lämpimiä pipoja ja käsineitä vaelluksille lähteville ja kaikkea siltä väliltä.
Kathmandun Durbar-aukio
Seuraavana päivänä tutustuimme Durbar-aukioon: näimme maanjäristyksessä kärsineen vanhan kuninkaan palatsin, kävimme katsomassa lapsijumalatarta, joka näyttäytyi myös meille hetkeksi, näimme enemmän kyyhkysiä kuin missään ehkä koskaan, mukaanlukien Saint Marcon aukio Venetsiassa ja näimme rivin nyttemmin tasavallaksi muuttuneen Nepalin kuninkaallisten kuvia vuosisatojen ajalta.
Ennen – jälkeen kuvapareja
Kathmandun keskustassa näimme myös useampia aikanaan ilmeisenkin kuuluisia paikkoja, joista maanjäristyksen jäljiltä oli jäljellä vain kasa kiviä. Osa niistä ehkä rakennetaan jonain päivänä uudelleen, mutta tällä hetkellä niistä on jäljellä vain kuvat ja muistot. Alla kuvaparit Maju Degan -temppelistä ja aukiosta, jolla Kasthamandupin pyhättö ennen sijaitsi – nyt jäljellä on vaan kasa kiviä.
Kumari – lapsijumalatar
Mutta palataan vielä Durbar-aukiolle ja lapsijumalattareen.
Vielä nyky-Nepalissakin valitaan nuori tyttö neitsytjumalattareksi, Kumariksi. Jumalatar valitaan nuorista ”oikeanlaisista” tytöistä, 4-vuotiaista ja hän hallitsee siihen asti kunnes hänen kuukautisensa alkavat – tai hän saa vertavuotavan haavan. Lapsijumalatar asuu perheineen palatsissaan Durbar-aukion reunalla ja näyttäytyy toisen kerroksen ikkunassa, myös turisteille, jos he osuvat paikalle oikeaan aikaan, päivittäin. Nepalilaisilla on myös mahdollisuus päästä koskettaa lapsijumalattaren varpaita niin halutessaan. Oppaamme kertoo myös hiukan siitä, miten vaikkakin niin lapsijumalattaren elämä palatsissa on nepalilaisittain ylellistä, niin sen jälkeen kun tyttö lakkaa olemasta jumala, hänen elämänsä ei enää olekaan ihan helppoa. Esimerkiksi puolison löytäminen ei välttämättä ole ihan helppoa – kuka uskaltaisi naida jumalattaren? Lisää lapsijumalattaresta voit lukea esimerkiksi Antti Helinin jutusta Kerran elämässä -sivustolla.
Nepalin kuningassuvun tragedia
Toinen Durbar-aukiolla läsnä olevista oudoista tarinoista on tarina Nepalin kuningassuvun väkivaltaisesta päättymisestä. Kesäkuussa 2001 kruununprinssi tappoi kuninkaallisessa palatsissa rynnäkkökiväärillä vanhempansa ja muutamia muita kuningasperheen jäseniä ja ampui lopuksi itseään. Hän ei kuitenkaan kuollut heti, joten hänet kruunattiin kuninkaaksi, koomassa, mutta hänkin kuoli kuitenkin muutaman päivän päästä. Tämä jälkeen Nepalin viimeiseksi kuninkaaksi nousi tapetun kuninkaan nuorempi veli, mutta tällaisen verilöylyn jälkeen en yhtään ihmettele, että kuningasvalta Nepalissa päättyi käytännössä vuonna 2006.
Apinatemppeli
Iltapäivällä kiipesimme vielä monen monta porrasta ylös Swayambhunathin Stupalle, apinatemppelille. Stupan lisäksi apinatemppeli tarjosi muutaman apinan ja näköalapaikan Kathmandun kaupunkiin.
Freak Streat
Näköaloja Kathmandun kaupunkiin (ja portaita) tarjosivat myös vanhan hippialueen, Freak Streatin, edelleen toimivien pienten majatalojen kattoterassit. Valitsimme satunnaisesti yhden ja kiipesimme ylös miettien taas kerran, kuten jokunen vuosi sitten Laosissa, että päädyimme tänne ainakin pari vuosikymmentä liian myöhään.
Paitsi pieniä majataloja Freak Streatillä oli edelleen pieniä vaateliikkeitä, mutta hipit, jotka olisivat niistä ostaneet vaatteensa, puuttuivat jo katukuvasta.
Thamel
Yhtenä iltana olisi ollut mahdollisuus myös vierailla Thamelin alueella, mutta kuvaus basaarialueesta ja edullisista ”merkkivaatteista” houkutteli meitä vähemmän kuin iltapäivä hotellilla ja onneksi useimpien siellä käyneiden kommentitkin retken jälkeen olivat vähän sen suuntaisia, että emme menettäneet mitään.
Muut Kathmandun laakson kaupungit
Kathmandun laakson kahdesta muusta kaupungista, nykyisin ehkä jo lähinnä Kathmandun esikaupungeista, mutta aikanaan itsenäisistä kaupunkivaltioista, Bhaktapurista ja Patanista, kertovat jutut voit halutessasi lukea täältä:
Pieni Nepal-sarjamme (tai oikeammin tietysti Kathmandu-sarjamme) päättyy ainakin tältä erää tähän. Tulevat viikot vietämme Marokossa, joten seuraavien juttuen myötä vaihdammekin sitten jo taas mannerta Aasiasta Afrikkaan.