Bukhara – suosikkimme Uzbekistanissa

Bukhara

Ehkä kyse oli vaan siitä, että oltuamme jo jonkin aikaa maassa matkalla Tashkentista Bukharaan, niin Uzbekistan alkoi tuntua tutummalta, kotoisammalta. Ehkä hotellimme sijainti vanhassa kaupungissa vaikutti siihen. Ehkä se, että Bukhara on vähän Samarkandia ja Tashkentia pienempi kaupunki (Tashkent 2,5 miljoonaa asukasta, Samarkand 0,5 ja Bukhara runsaat 300 000).

Ensimmäisenä iltana kävimme matkoillemme tavalliseen tapaan ostamassa hiukan eväitä hotellihuoneeseemme – Tashkentissa ja Samarkandissa hotelliemme välittömässä läheisyydessä ei minimarketteja ollut. Hotellihuoneemme Malika-hotellissa sijaitsi rivitalotyyppisessä piharakennuksessa kodikkaan sisäpihan äärellä. Monella tapaa tunsimme tulleemme kotiin siinä määrin kuin nyt kiertomatkoilla mihinkään ehtii kotiutua. Monet nähtävyydetkin olivat kävelyetäisyydellä, vaikka seuraavan päivän kaupunkikierros bussiretkenä aloitettiinkin.

Hotel Malika Bukhara

Chor Minorin madrasa

Chor Minorin koraanikoulua voi olla vaikea löytää ilman opasta. Bussi jätti meidät isomman tien varteen, josta kävelimme korttelin jos toisenkin ennen kuin tämän madrasan neljä tornia tulivat näkyviin. 1800-luvun alussa rakennetulla Chor Minorilla ei ole mitään ihan erityisen merkittävää asemaa historiassa, mutta onhan se kivan näköinen – ja sinne voi jopa kiivetä ylös katolle katselemaan Bukharan näitä kulmia yläilmoista, ei tosin kovin korkealta.

Chor Minor Bukhara
Chor Minor – ja tekohaikarat yhden minareetin päällä, oikeita ei kuulemma ole ollut vuosikymmeniin

Bukharassa näimme useammankin rakennuksen päällä tai muissa sopivissa kohdissa tekohaikaroita. Oikeita pesiviä haikaroita ei ole, sillä keinokasteluhankkeet ovat kuivattaneet kosteikot ja vieneet sammakoille sopivat elinympäristöt ja siis haikaroiden ruuan.

Bukhara
Perinteinen uzbekilainen portti, jossa on kahdet kolkuttimet, pyöreät ja pitkänomainen, miehille ja naisille

Bolo Khauz

Myös Bukharassa on ollut Registan-aukio, kauppapaikka. Täällä siitä on kuitenkin säilynyt, Ark-linnoituksen edustalla, vain yksi moskeija, minareetti ja vesiallas. Moskeija on kuitenkin upea, erityisesti sen edustan puukattoinen terassi.
Bukharassa tutustuimme myös kaupungin vanhaan vesijärjestelmään, jolla vesi johdettiin vuorilta kaupungin eri osiin. Aikoinaan näitä vesialtaita oli nykyistä paljon enemmän, mutta niissä seisova vesi levitti myös tauteja, joten useimmat niistä kuivattiin myöhemmin.

Bolo Khauz Bukhara Bukhara Bolo Khauz Uzbekistan Bolo Khauz Bukhara

Bolo Khauz vesitorni
Myös tästä tornista voi katsella Bukharaa yläilmoista

Ark-linnoitus

Uzbekistanissa käy paljon turisteja vaikka Tadzikistaniin ja Turkmenistaniin verrattuna ja heistä useimmat taitavat käydä paitsi Samarkandissa myös Bukharassa. Ainakin Ark-linnoitus vaikutti suositulta kohteelta – niin suositulta, että sen edustalle oli tuotu kameleitakin turistien rahoja keräämään. En sitten minäkään pystynyt tätä karvaista kamelia vastustamaan!

Bukhara kameli

Ark-linnoitus on ollut nykyisellä paikallaan osana kaupunginmuuria jo ennen ajanlaskumme alkua (400 eKr) – toki linnoitus on moneen kertaan hajoitettu ja rakennettu taas uudelleen. Sen puiset osat paloivat viimeksi 1920.

Linnoituksellekin kannattaa kiivetä näköalojen takia. Mutta on siellä muutakin! Aikoinaan linnoituksella oli emiirin asuintiloja, kruunajaishalli, poliisiasema, talleja, asehuone, vankila, vaate- ja mattokauppoja, työpajoja ja moskeijoita, joitakin vaan mainitakseni. Tätä nykyä linnoituksen historia näyttäytyy kävijälle useampana pienenä museona – vain kaupat ovat kestäneet aikaa, tosin nykyisin niiden valikoima on sovitettu matkailijan tarpeisiin, eli tarjolla on matkamuistoja laidasta laitaan. Turistien ohella linnoitus näytti olevan koululuokkien suosiossa ja sen myötä turistit pääsivät mukaan monen koululaisen retkikuviin.

Ark-linnoitusArk-linnoitus BukharaArk-linnoitus Ark-linnoitus BukharaArk-linnoitus Ark-linnoitus

Samanid mausoleum

Palataan hetkeksi Tadzikistaniin – Tadzikistanin tärkeät nimet historiassahan olivat Rahmon, Somoni ja Rudaki. Ismail Somonin tai Ismail Samanin (tällä alueella ongelmana on, että lähes kaikilla nimillä on  länsimaisilla aakkosilla monta kirjoitusasua) patsashan hallitsi Dushanben keskustaa. Mutta Ismail Samanin hauta löytyykin täältä, Bukharasta.

Puistossa sijaitsevaa pientä mausoleumia pidetään myös yhtenä arvostetuimpana esimerkkinä Keski-Aasian arkkitehtuurista ja onhan se kaunis. Ismail Samanin lisäksi mausoleumiin on haudattu hänen isänsä Ahmed ja hänen veljenpoikansa Nasr.

Samanid mausoleum Bukhara Samanid mausoleum BukharaSamanid mausoleum

Chashma Ayubin mausoleumi (vesimuseo)

Chashma-i Ayub mausoleum

Lisää museoita 🙂 – tosin tämä on ihan pieni ja aiheeltaan ihan erilainen kuin vaikka Ark-linnoituksen museot.
Tämä mausoleum on rakennettu aikoinaan samannimisen lähteen päälle. Legendan mukaan (tietysti!) raamatun profeetta Job päätti auttaa autiomaassa vesipulasta kärsiviä ihmisiä, iski keppinsä maahan ja sieltähän se pulppusi, kristallinkirkas vesi. Vedellä uskottiin (tietysti!) olevan parantavia voimia, joten ansaitsihan lähde mausoleumin.

Sen lisäksi, että vesimuseo esittelee laajalti Bukharan kaupungin vedenjakelua kautta aikojen, käydään museossa myös läpi Aral-järven katoamista maailmankartalta Neuvostoliiton puuvillan viljelyn mahdollistaneiden keinokasteluprojektien seurauksena. Aral-järvihän,  sijaitsee Pohjois-Uzbekistanissa, Uzbekistanin ja Kazakstanin rajalla.

Kalyan-moskeija ja Kalon-minareetti

Päädyin kirjoittamaan Bukharan kierroksestamme siinä järjestyksessä kuin kohteissa kävimme, joten “saavumme” Kalyan-moskeijalle vasta iltapäivällä, lounaan jälkeen.  Moskeija ja sen vieressä sijaitseva Kalon-minareetti ovat kuitenkin Tripadvisorin mukaan kaupungin tärkeimmät kohteet, eli jos aiot ohittaa historiallisen Bukharan kevyesti, niin valitse nämä!

Minareetti rakennettiin 1100-luvulla ja se hallitsee edelleen Bukharan kaupunkikuvaa. Itse asiassa se oli ensimmäisiä asioita ensimmäisen iltanamme kaupungissa hotellista iltakävelylle lähdettyämme johon meidänkin huomio kiinnittyi. Useimmilla moskeijoilla on oma minareettinsa, mutta tämä on koko Bukharan kaupungin pääminareetti.

Kalon minareetti Bukhara
Valaisto Kalon-minareetti Bukharan iltataivaalla

Jos on Kalon-minareetilla korkeutta, niin sen vieressä sijaitsevalla Kalyan-moskeijallakin on kokoa. Moskeijaan ja sen edustan aukiolle mahtuu perjantairukoukseen yksi jos toinenkin. Moskeijan lisäksi samalla alueella on vielä Mir-i-Arabin madrasa, siis koraanikoulu.

Tässä kohtaa täytyy tunnustaa, että (lounaan jälkeen!) osa moskeijaan ja koraanikouluun liittyvistä historiallisista yksityiskohdista alkoivat tuntua tylsiltä, mutta sen verran täytyy paikallisoppaalle antaa tunnustusta, että hän oli oivaltanut sen mitä turistit, mekin haluamme: kuvia. Samaan tapaan kuin aikoinaan Baganin temppeleitä kiertäessämme oppaamme lähes kielsi ottamasta kuvaa kohdasta A, koska paremmin kuvan saa kohdasta B, oli oppaamme täälläkin tarkka siitä mistä kohtaa kuvia otetaan!

Eli alla muutama kuva moskeijasta ja koraanikoulusta – jos, toisin kuin me, jaksat oikeasti paneutua historiaan näidenkin osalta, niin suosittelen tätä Po-i-Kalyan -kokonaisuudesta kertovaa Wikipedian artikkelia!

Po-i-Kalyan Bukhara
Mir-i-Arabin madrasa ja Kalon-minareetti
Bukhara
Kalyan-moskeija

Po-i-Kalyan Bukhara

Bukhara Kalon
Koristeltu Kalon-minareetti vähän lähempää

Käsityöläiskorttelit

Kalan-moskeijalta palasimme kävellen käsityöläiskortteleiden läpi hotellimme kulmille. Turisteja näkyi paljonkin, kuten yleensäkin Uzbekistanin historiallisissa kaupungeissa ja paikallisten tuotteiden lisäksi tarjolla oli Angry Birds ja Marimekko -kopioitakin.

Bukhara souvenirs Bukhara souvenirs

Bukhara souvenirs BukharaBukhara souvenirs

Paikallisessa leipomossa

Lounaspaikkamme naapurissa sattui olemaan paikallinen leipomo ja pääsimme käymään myös siellä ja näkemään miten täkäläisiä leipiä valmistettiin. Suunnilleen samanlaisia leipiä oli tarjolla niin Tadzikistanissa, Uzbekistanissa kuin Turkmenistanissakin. Ja samaan tapaan olemme nähneet leipää paistettavan “heittämällä” sitä uunin seiniin myös ainakin Georgiassa ja Armeniassa. Kun leipä on kypsää, niin se irtoaa seinästä ja otetaan pois uunin pohjalta.
Tbilisissä jopa Carrefourin ison supermarketin leipäosaston keskellä oli samalla periaatteella toimiva leipäuuni.

Uzbekistanilainen leipomo Uzbekistanilainen leipomoUzbekistanilainen leipomo

Carrefourin leipäuuni Tbilisi
Carrefourin leipäuuni Tbilisissä, Georgiassa

Uzbekistanilaisia viinejä

Viimeisenä Bukharan – ja Uzbekistanin – iltana lähdimme vielä maistelemaan paikallisia viinejä. Vaikkakin Uzbekistan on islamilainen valtio, niin sen tausta neuvostotasavaltana on pitänyt maan sen verran maltillisen islamilaisena, että viineillekin on maassa sijansa. Ehkei niistä nyt ihan ole kilpailemaan Ranskan, Espanjan tai vaikka Chilen viinien kanssa – kysyessämme viennistä, niin se suuntautuu lähinnä Venäjälle, mutta kyllä näitäkin joi, tai ainakin maisteli!

Uzbekistanilaisia viinejä Uzbekistanilaisia viinejä Uzbekistanilaisia viinejä

Iloisen illan jälkeen vuorossa olikin sitten hiukan ankeampi, ei kuin siis aikaisempi, aamu – vuorossa oli Uzbekistanin ja Turkmenistanin välisen maarajan ylitys, mikä ei ollutkaan ihan kevyt juttu. Mutta siitä toisella kertaa!

Jos kuitenkin haluaisit vielä hetken viivähtää Bukharan tunnelmissa, niin voit katsoa tuoreeltaan Facebookiin kirjoittamamme tarinat ja kuvat näistä linkeistä:

10 kommenttia

  • Bukhara on tosiaan helpommin nähtävissä kuin isompi Samarkand. Olimme myös pienessä hotellissa siinä juutalaisten vanhoissa kortteleissa – paras majoitus matkan varrella (Hotel Emir) – ja parasta minttuteetä tarjoilivat.

    Kappas vaan että Saperavi rypäleistä löytyy myös viinejä Uzbekistanissa (!!!) – lempirypäleeni Shirazin ohella. Itse olin viinejä maistelemassa vain Samarkandissa, ja siellä ne olivat luokkaa makea punaviini, vielä makeampi punaviini, tosi makea punaviini, ja täyttä sokeria oleva punaviini — ja kertaa kaksi olevat jälkiruokaviinit. Harmi kun Suomesta ei näitä aavikon (makeita) herkkuja saa.

    Kävimme Tashkentissa katsomassa leipomoa ja vaimo joutui lähes pakotettuna leipomaan (kun on alan ammattilainen…) .. eikä ollut yhteistä kieltä,.. noh, saatiin paljon leipää mukaan. Kuumaa hommaa tuo leipien paisto tuolla tavalla.

    • Kiitos Jani!
      Piti tsekata Booking.comin kartalta, että missä tuo hotelli on, ja samaisella keskusta-alueella näytti olevan. Kuten totesin, niin emme nyt ihan vakuuttuneet noista paikallisista viineistä, mutta olihan se tapahtumana ihan hauska. Tuota sokeroitua punaviiniä meillekin kyllä tarjottiin!
      Joku ryhmästämme osti kotiin tuollaisen “leipämuotin”, siis sen työkalun, jolla tuo leivän kuvio painettiin siihen – itsekin olisin voinut ostaa, jos olisin huomannut asian ajoissa, mutta emme sitten enää jaksaneet lähteä Bukharan kauppoja koluamaan moisen perässä.

  • Onpa taas mielenkiintoinen kohde viineineen kaikkineen. Joskus sitä ei tosiaan tarkkaan osaa määritellä, miksi joku on suosikkikohde. Joskus yleinen tunnelma vaan vaikuttaa olevan parempi kuin toisaalla.

    Mistä muut turistit tuolla pääsääntöisesti ovat? Venäjältä?

    • Kiitos Teija – myös tiedonhankintahaasteesta 🙂 Näyttäisi olevan venäläiset suurin ryhmä, sen jälkeen kazakstanilaiset, intialaiset, turkkilaiset – naapurimaistahan tuonne on helppo matkustaa. Näiden jälkeen suurimmat ryhmät ovat korealaiset, saksalaiset ja ranskalaiset.

  • Onpas hienoja maisemia ja hienoa arkkitehtuuria! Itselleni aina aivan käsittämätöntä, että joku nuokin on joskus aikoinaan käsin rakentanut, ennen mitään hienoja rakennukseen tarkoitettuja apuvälineitä ja nostureita.

    • Kiitos Iina! Työvoimaahan tuolloin oli ja toki monia rakennuksia rakennettiin vuosikausia. Osa on nyttemmin rakennettu uudelleen, sillä vuosisatojen saatossa ne on tuhottu kerran jos parikin.

  • Olipas kattava esittely ja kirjoitus. Minulle nousi heti matkakuume. Todella upea arkkitehtuuri ja kulttuuri on vahvasti läsnä. Kiinnostaisi maistaa noita viinejäkin 🙂

    • Kiitos kommentistasi! Haluan niin itselleni kuin muille kertoa käymistämme kohteista faktoineen – vaikken nyt ihan WIkipediaa uudelleen alakaan blogiimme kirjoittamaan. Mutta kuitenkin enemmän, kun tyyliin olipa kaunis temppeli – en tosin tiedä mikä 🙂

  • Moskeijat ja minareetit ovat todella kauniita. Kamelikyytiä minäkään en osannut Dubain aavikolla vastustaa 🙂 Yksi kerta kuitenkin riitti ja kun siihen olisi seuraavana vuonna Wadi Rumin aavikolla, Jordaniassa ollut taas mahdollisuus jätin sen väliin. Yllätyin myös paikallisista viineistä. Niitä ei ilmeisesti Suomen Alkosta saa, jos vientiä on pääasiassa vain Venäjälle?

    • Kiitos Merja! Taitaa olla niin, että viinit eivät ihan täytä Alkon kriteerejä, mutta Vladivostokissa ajatellaan hiukan toisin …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.