Ashgabat on oudoin kaupunki, jossa olen koskaan käynyt. Kazakstanin Astana oli sitä ennen kuin näin Ashgabatin, mutta kyllä se ehdottomasti jää toiseksi Ashgabatin rinnalla!
Ashgabat on siis tämän merkillisen maan, Turkmenistanin, pääkaupunki, jossa asuu miljoona maan vajaasta 6 miljoonasta asukkaasta. Siis pääkaupunkiseudun kokoinen kaupunki maassa, jossa on suunnilleen saman verran asukkaita kuin Suomessa. Mutta siihen ne yhteneväisyydet sitten loppuvatkin.
Turkmenistan liitettiin Venäjän keisarikuntaan 1800-luvun lopulla ja vuodesta 1924 vuoteen 1991 se oli yksi Neuvostotasavalloista. Itsenäisen Turkmenistanin ensimmäinen presidentti, Saparmurat Nijazov, lisänimeltään Turkmenbashi, turkmeenien isä, piti maassa absoluuttista valtaa aina kuolemaansa asti vuonna 2006. Nykyinen presidentti Gurbanguly Berdimuhamedow jatkaa samoilla linjoilla – oppositio on Turkmenistanissa vielä melko tuntematon käsite. Äskettäin päivitetyssä lehdistön vapautta mittaavassa tutkimuksessa Turkmenistan oli viimeisellä sijalla.
Maan talous nojaa maakaasuun ja öljyyn – talousuudistuksilla ei ole niin kiirettä niin kauan kuin vienti vetää.
Islam on maan pääuskonto, mutta se ei ole tiukimmasta päästä, esimerkiksi naiset peittävät kyllä useimmiten päänsä ja käyttävät nilkkaan asti ulottuvia hameita, mutta eivät peitä kasvojaan eikä mustia kaapuja näy katukuvassa.
Maan ensimmäinen presidentti halusi näyttävän pääkaupungin ja itsevaltiaana hän sai mitä halusi. Pääosa kaupungin rakennuksista on valkeaa marmoria ja tärkeimmät rakennukset, kuten esimerkin presidentin palatsin ja parlamenttitalon kruunaavat kullatut kupolit. Rakennusten lisäksi kaupungissa on kymmenittäin erilaisia näyttäviä patsaita tai muistomerkkejä.
Autio kaupunki?
Mutta ehkä oudointa on sittenkin se, että ihmisiä Ashgabatissa ei ole. Ei ainakaan ulkona, ei ainakaan maaliskuun lopulla, arkipäivinä. Haastoimme opastamme aiheesta useampaan otteeseen, siinä määrin, että hän selvästikin alkoi jo hermostua, ja saimme vain selityksenä, että ihmiset ovat töissä tai kotona lasten kanssa. Hyvällä säällä (mitä maaliskuiset vasta n. 15 asteen lämpötilat eivät selvästikään turkmenistanilaisille edustaneet) perheet kuulemma viettävät aikaa hyvin hoidetuissa puistoissa. Katukahvilakulttuuria täällä ei selvästikään ole: talvisin on liian kylmä ja kesäisin liian kuuma.
Ehkä ne kaikki Helsingin keskustaa kansoittavat ihmiset ovat sitten eläkeläisiä (jotka Turkmenistanissa pysyvät kotona), turisteja (joita Turkmenistanissa käy vuodessa alle 10 000) tai työttömiä (joita ei Turkmenistanissa ole, tarvittaessa perhe tai valtio järjestää töitä).
Valkoinen kaupunki näyttäytyi meille hajanaisena kokoelmana monumentteja, moskeijoita, museoita, markkinoita, ostoskeskuksia, pankkeja ja leveitä bulevardeja, sillä liikuimme paikasta toiseen autolla – Ashgabatissa ei kävellä.
Tervetuloa mukaan kierrokselle, en väitä, että nämä olisivat Ashgabatin 10 tärkeintä nähtävyyttä, mutta ehkäpä ainakin viisi näistä kannattaa käydä katsomassa jos kaupunkiin päätyy!
Maanjäristyksen muistomerkki
Kuten Uzbekistankin Turkmenistan on järistysherkkää aluetta ja 1948 kaupunki tuhoutui maanjäristyksessä lähes kokonaan. Kuolonuhrien määräksi arvioidaan n. 110 000 henkeä, vaikka Stalinin aikana niitä väitettiin olevan vain 14 000.
Maanjäristyksen muistomerkki on mahtipontinen, kuten kaikki Ashgabatissa.
Tashkentin maanjäristyksen muistomerkki jää toiseksi.
Hiukan sateisena arkiaamuna muistomerkki on vartiossa olevia sotilaita lukuunottamatta autio, mutta niin taitavat Helsingissäkin vaikka hautausmaat olla arkiaamuina.
Puolueettomuuden kaari
Turkmenistan ylpeilee puolueettomuudellaan, jonka myös YK on tunnustanut vuonna 1995. Tämäkin on hyvä syy rakentaa Ashgabatiin muistomerkki, jota mekin tietysti kävimme ihmettelemässä.
Hetken sitä ihmeteltyämme totesimme, että tuohan näyttäisi siltä, että tuonne pääsisi ylöskin! Oppaamme ei ihan innostunut aiheesta, mutta emme luovuttaneet ja lopulta hän etsi käsiinsä niin lipunmyyjän kuin hissinkäyttäjän ja pääsimme nousemaan muistomerkin yhdestä jalasta ensin alemmalle tasanteelle ja siitä vielä toisella hissillä ylemmälle tasanteelle.
Ylhäältä avautuvat näköalat olivat kyllä pienen kinastelun arvoiset – puiston arkkitehtuuri avautui kivasti yläilmoista kuten myös näyttävän leveät, autiot, kadut.
Itsenäisyysmonumentti
Turkmenistanin itsenäisyyden monumentti on ehkä vaikuttavin kaupungin lukuisista monumenteista. Kullattu pylväs on pylväs, mutta maan historiasta juontuvat patsaat sen edustalla! Paikalliset kuulemma kutsuvat muistomerkkiä ulkonäkönsä mukaan viemärinaukaisijaksi, mutta ehkä se on vähän tylyä …
Ruhnama
Ruhnama, maan ensimmäisen presidentin, Nijazovin kirjoittama ”sielun kirja”, joka yhdistää elämänkertaa, historiallista fiktiota ja hengellisiä ohjeita, oli 2000-luvun alussa merkittävässä asemassa Turkmenistanissa. Se nostettiin Koraanin jatko-osan asemaan ja asetettiin esille paikallisiin moskeijoihin.
Alkuun tämä pyhän kirjan asemaan asetettu kirja oli pakollista luettavaa kouluissa eikä sitä tuntematta saanut ajokorttia tai työpaikkaa. Ulkomaiset yritykset käännättivät Ruhmaman omalle kielelleen presidentti Nijazovin miellyttämiseksi Turkmenistanin kanssa käytävän kaupan edistämiseksi. Kirja onkin käännetty 41 eri kielelle.
Uuden presidentin myötä kirja on menettänyt asemaansa ja vaikkakin Ashgabatin keskustassa on edelleen valtava Ruhnama-patsas, niin se ei kuulu normaalisti turisteille näytettävään Ashgabatiin. Pyysimme kuitenkin erikseen pistäytymistä myös kirjan luona ja parin muistuttamisen jälkeen sekin järjestyi.
Vuoteen 2011 asti kirja aukesi iltaisin – tästä löytyy vieläkin videoita Youtubesta, mutta nyttemmin kirja ei enää ”toimi”.
Kansallismuseo
Kansallismuseo oli yksi niistä kohteista Turkmenistanissa, jonne olisi pitänyt ostaa erillinen kuvauslupa. Pikapäätöksellä jätimme sen ostamatta ajatellen, että tämä nyt on taas yksi niitä museoita, jossa on esillä jotain vanhoja kiviä …
Oli niitä kiviäkin, mutta oli siellä muutakin, esimerkiksi monta metriä korkea presidentin kuva, tietysti! Kansallismuseon aulaankin sopisi Helsingissä sellainen vähintään 5 metrin korkuinen kuva Saulista (ja Lennusta).
Myös turkmenistanilaisia mattoja oli esillä, etenkin jättikokoisia. Käsittääkseni näille matoille, pienemmillekään, ei saa tätä nykyä maastavientilupaa, joten niitä onkin parempi katsoa vaan museoissa, joko täällä tai erillisessä mattomuseossa (jossa emme kuitenkaan käyneet).
Avioliittopalatsi
Oppaamme kertoo turkmenistanilaisen avioliiton vaiheista. Ensin asiasta sovitaan – nykyisin yhä useammat parit päättävät itse avioliitosta, mutta toki sukujen pitää se hyväksyä. Etenkin kun morsiamesta edelleen maksetaan myötäjäiset. Sen jälkeen hoidetaan asian virallinen puoli,Avioliittopalatsissa, mutta lisäksi useimmat parit vihitään vielä uskonnollisissa menoissa.
Eurooppalaisittain avioliittopalatsi tuntuu vieraalta käsitteeltä, mutta onpahan tälläkin rakennuksella Ashgabatissa näköä ja kokoa.
Samalla mäellä on uusi Yyldyz-hotelli, joka muistuttaa Dubain Burj Al Arab-hotellia.
Hippodromi
Turkmenistanilaiset ovat ylpeitä hevosistaan, onhan se heidän vaakunassaankin. Paikallisoppaamme puhuu ahaltekhevosista, joita Wikipedia luonnehtii pienehköiksi yleisratsuiksi. Mutta Wikipedia toteaa myös, että ahaltekhevosen suljetussa kantakirjassa, jossa nykyisin on n. 3 500 hevosta, ei ole turkmenistanilaisia hevosia, sillä niille ei ole sitten maan itsenäistymisen 1991 tehty siihen tarvittavia DNA-testejä. Näitä hevosia, kantakirjan ulkopuolella, arvellaan olevan n. 3 000.
Niin tai näin, puhdasverisiä ahaltekhevosia tai vähän vähemmän puhdasverisiä turkmenistanilaisia hevosia, niin kävimme kuitenkin tutustumassa niihin Ashgabatin hippodromilla. Hevosista juuri mitään ymmärtämättömälle nämäkin hevoset näyttivät uljailta ja ratsastajat osaavilta: hups vaan ja taas ylitettiin joku este.
Gypjakin moskeija
Gypjakin moskeija (tunnetaan myös nimellä Turkmenbashi Ruhyn moskeija) sijaitsee hiukan keskustan ulkopuolella, pienessä kylässä, jossa maan ensimmäinen presidentti on syntynyt. Moskeijan vieressä on myös hänen hautansa, eli Turkmenbashin mausoleumi.
Moskeija on valtava, mutta islamilainen maailma ei taida sitä edes moskeijaksi tunnustaa, sillä moskeijan seiniä koristavat kirjoitukset ovat sekä koraanista että jo mainitusta Ruhnama-kirjasta, joka ei kuitenkaan muun maailman mielestä ole Koraanin veroinen kirja eikä sitä siis saisi Koraaniin rinnastaa.
Seyit Jemaleddin moskeija
Tämän 1400-luvulla rakennetun moskeijan rauniot eivät nyt sinänsä satunnaiselle turistille näyttäytyneet ihan erityisen mielenkiintoisina. Mutta vehreät niityt sen ympärillä olivat tervetullutta vaihtelua valkoiselle marmorille ja alue oli paikallisten suosiossa.
Olimme liikkeellä lounasaikaan ja paikalliset suvut olivat levittäytyneet piknikpöytien ääreen. Turkmenilainen vieraanvaraisuus on vielä ylitsevuotavaa meitä, muutamia harvoja, maassa käyviä turisteja kohtaan. Mekin, kymmenen hengen ryhmä, olisi ollut tervetullut jakamaan pöydän antimia heidän kanssaan, mutta kieltäydyimme kuitenkin kohteliaasti, lähinnä nyt siksi, että meille oli jo lounas varattuna.
Nisa
Samoin hiukan kaupungin ulkopuolella sijaitsi Nisa, toinen Unescon maailmanperintökohde, jolla vierailimme Turkmenistanissa.
Nisa oli joskus Parthian (historiallinen valtio nykyisen Iranin alueella) pääkaupunki, josta on löytynyt merkkejä asumuksesta jo 3000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Parthialaisten pääkaupunki oli alueella parisataa vuotta eaa. Parthian valtakunta sen myötä Nisa sen pääkaupunkina luhistui vuonna 224, mutta lopullisesti se tuhoutui vasta 1300-luvulla.
Nyttemmin Nisa on pieni rauniokylä, pienempi kuin Merv, mutta kuitenkin viehättävän erilainen kohde Ashgabatissa – välillä jotain muutakin kuin prameaa, isoa ja marmoria!
Pankissa, basaarissa ja ostoskeskuksessa
Viimeisenä iltanamme poikkesimme vielä Venäläisessä basaarissa tuhlaamaan viimeiset manaatit hedelmiin, makeisiin tai matkamuistot. Tosin hiukan vitsailimme siitä, että koska manaattien saaminen oli ollut aika työlästä, niin malttaakohan niistä luopuakaan.
Teoriassa automaateista voisi onnistua nostamaan manaatteja, mutta useampikin ryhmästämme, me mukaanlukien, yritimme sitä niin Visa- kuin Mastercard-korteilla tuloksetta. Oppaamme veikin meidät sitten pankkiin, jossa dollarien vaihdon manaatteihin piti onnistua ja onnistuihan se lopulta, arviolta viidennellä kassalla.
Pankissa manaatteja kuitenkin vaihdettiin viralliseen (lue hyvin huonoon) kurssiin, joten näillä manaateilla tehdyille ostoksille tuli hintaa. Emme kuitenkaan, kun matkapakettiimme käytännössä kuului kaikki juomia lukuunottamatta, jaksaneet tästä stressata vaan tyydyimme kohtaloomme.
Turkmenistanissa pitää muuten olla dollareita, eurojen kanssa on vaikeampaa.
Venäläinen basaari lienee saanut nimensä niin historiastaan kuin siitä, että monet myyjistä ovat edelleen venäläisiä. Tarjolla on ruokaa, kukkia ja vähän kaikkea – myös niitä matkamuistoja. Me tyydyimme tälläkin matkalla vain jääkaappimagneettiin, jonka senkin olimme ostaneet jo aikaisemmin nykyaikaisesta (mutta autiosta) ostoskeskuksesta. Joku toinen ryhmästämme keräili maiden pienoislippuja ja löysikin sellaisen basaarin matkamuistomyymälärivistöstä.
Moderni ostoskeskus oli oppaamme mielestä outo kohde meille turisteille, mutta puhuimme itsemme kuitenkin käymään sellaisessakin – oli prameaa, autiota ja viralliseen kurssin vaihdetuilla manaateilla kallista.
Turistiksi Turkmenistaniin?
Muutaman Turkmenistanista jo aikaisemmin kirjoittamamme jutun ja sosiaalisessa mediassa julkaisemiemme kuvien myötä olemme saaneet muutamiakin kyselyitä matkustamisesta Turkmenistaniin.
Turkmenistan on turistikohteena kuten Bhutan tai Pohjois-Korea, eli ihan omatoimisesti sinne ei voi lähteä, sillä viisumi, opas, kuljetukset, majoitus, jopa ruokailut, myydään yhtenä pakettina. Turkmenistaniin voi lähteä matkatoimistojen järjestämillä matkoilla, joko ryhmässä tai ”omana ryhmänään”. Esimerkiksi Traveller -matkatoimisto auttaa myös yksittäisten matkojen järjestämisessä, mutta paikalliset järjestelyt sisältävät joka tapauksessa samaan tapaan kaiken.
Ainoa mahdollisuus tutustua maahan omatoimisesti on suunnitella maata pitkin menevä reitti, joka kulkee Turkmenistanin läpi. Tällaiselle vaikka Uzbekistanista Iraniin menevälle reitille on mahdollista saada transit-viisumi muutamaksi päiväksi, joskin niiden hylkäysprosentti on kuulemma lähes 50.
Vielä pari kuvaa?
Olihan niitä jo tässäkin, mutta jos haluat vielä palata tuoreimpiin vaikutelmiimme Ashgabatissa, niin tsekkaa nämä pari kuvakokoelmaa kommentteineen Facebookin puolella:
Ashgabat oli kyllä outo kokemus – ei ketään missään ja isot kadut. Koetin mennä käymään siinä maailman isoimmassa (ehkäpä joskus ollut) maailmanpyörässä, mutta ei siellä ollut kukaan paikalla. Kahviloita yms ei löytynyt, joissa olisi käynyt.
Itse vaihdoin manaatteja ”mustan pörssin” kautta, eli käytännössä oppaan kanssa jolloin kurssi oli kolme kertaa parempi kuin virallinen pankin kurssi. Tosin kolmen päivän aikana ei paljoa rahaa tarvinnut – lähinnä lounaat ja pari oluet tuli ostettua (aamiainen ja päivällinen kuuluivat hintaan, majoitukset, kuljetukset ja nähtävyydet), sekä tietyisti postikortit joiden ostamiseen meni tovi paikallisessa postissa. Eivät myyneet yksittäisiä kortteja vaan piti ostaa kahden kymmenen kortin paketti ja siihen postimerkit näihin. Siinä sitten kirjoiteltiin kortteja ja koiteltiin muistella osoitteita…
Lähtisinkö Turkmenistaniin uudestaan… Kyllä! Haluaisin vielä nähdä sen Kaspianmeren rannalle rakennetun lomakaupungin ja sen kummallisuudet. ja kuulemma Iraniin olisi Ashgabatista lyhyt matka.
Meillä ehkä opas oli haluttomampi vaihtamaan rahaa pimeästi kanssamme, sillä meitä oli kuitenkin ryhmässä kymmenen henkeä, joten operaatio olisi ollut pientä sivubusinesstä hiukan suurempi. Ai Sinäkin panostat vielä postikortteihin. Pariskunta, jonka kanssa olemme jonkin verran matkustaneet yhdessä, mm. Mauritaniassa, harrastavat niitä todella, joten heidän kanssaan päädymme usein etsimään postikortteja ja -merkkejä. Tässä ryhmässä ei kukaan enää tainnut olla niistä kiinnostuneita.
Aika jänniä nämä aavekaupungit. Eikö Egyptiinkin ole nyt rakennettu uusi hallinnollinen pääkaupunki, kun Kairo on ahdas.
Kiitos Sari! Tämä oli kuitenkin niin nykyinen kuin varmasti tuleva pääkaupunki, eikä siis missään tapauksessa ahdas – vaan, erilainen … ?
Mielenkiintoinen paikka valkoista ja kultaa :) Nuo isot rakennukset ja massiiviset patsaat näyttävät kyllä erikoiselta ns. keskellä ei mitään… Varmasti kiva tuttavuus!
Kiitos Martta! Kiva ei ehkä ole ihan oikea sana, diktaattorin ”aikaansaannoksista” kun kuitenkin puhutaan, mutta mielenkiintoinen voisi kelvata tähänkin :-)
No huh. Jäi minuakin häiritsemään, missä ne ihmiset oikein ovat. Hauskan autioita nuo kuvatkin, kun ei yhtään autoa tai ihmistä. Sentään pankissa, niin on varmaa, että ihmiset ovat edes elossa :D
Kiitos Teija! Kyllähän niitä ihmisiäkin Turkmenistanissa oli, esimerkiksi matkalla Darvazaan pysähdyimme lounaalle maalaiskylään ja sen ”raitilla” näkyi lapsia tulossa koulusta kotiin ja muutenkin ihmisiä siellä täällä – ehkä Ashgabat on vaan jotenkin väkimääräänsä nähden ”liian iso” eikä sitä ole rakennettu ”elämään”.
Olipas kiinnostava julkaisu Turkmenistanista! En itse ole ikinä tullut edes ajatelleeksi että sinnekin voisi lähteä ja siellä vielä olisi jotain nähtävää. Vaikuttaa mielenkiintoiselta paikalta.
Kiitos Iina! Jos Keski-Aasiaa on suunnitelmissa, niin kannattaa tsekata myös mahdollisuus käydä Turkmenistanissakin.
Olipa kattava kirjoitus Turkmenistanista ja kokemuksistanne siellä. Todellakin sait esiin tuon ihmeellisen avaruuduuden ja ihmisten puutteen, joka todella on merkittävä tekijä…. hmmm miksiköhän todella näin ? Harmi kun tuttavapiiristä ei löydy yhtään turkmenistanilaista.
Kiitos kommentista! Turkmenistanilaiset ystävät taitavat itse kullakin olla harvassa, sillä maa ei taida oikein suosia kansalaistensa matkailua eikä edes sosiaalisen median käyttöä.
Pakko sanoa, että arvostan bussipysäkkiä, etenkin jos kaikki maan bussipysäkit ovat tuollaisia. Se on asia, mistä Suomessa voitaisiin ottaa oppia. Mahtaa olla karua ja viimaista talvella.
Toinen, mitä arvostan, on jääkaappimagneetti. Esimerkiksi Ruotsi ei tunnu tuntevan niitä laisinkaan. Ruotsi onkin maa, joka kumisee autiuttaan.
Arkkitehtoninen anti on niin niukka, että herää kysymys, mitähän maan luonnolla on tarjottavana.
Kiitos Stacy! Ihan noin hulppeita eivät kaikki pysäkit olleet, mutta kyllä ainakin kaupungissa havainnoimani olivat kaikki jokseenkin tukevasti rakennettuja, sellaisia, jotka suojaavat tuulessa tai helteessä.
Jääkaappimagneetteja olemme nyttemmin joistain kohteista joutuneet ostamaan eBaystä, kun niitä ei maasta vaan ole löytynyt – näin viimeksi Mauritanian osalta.
Maan luontohan on pääosin autiomaata, joten kovin paljoa tarjottavaa sillä ei ole – luonnonvaroja kylläkin mm. kaasun muodossa.
No vau. Autious välittyy kyllä kuvista hyvin, joskin valuutalla on sympaattinen nimi, kun sen yhdistää automaattisesti vesinisäkkäisiin :)
Kiitos kommentista! Olihan tämä vähän eksoottisempi kohde ja sympaattista nimestään huolimatta valuutta oli vähän haastava noiden erilaisten kurssien takia.
Kävin 5 stanin matkalla vuonna 2018 myös Ashgabatissa ja jaan teidän kokemuksen aavekaupungista. Hienot ranskalaisen rakennusfirman tekemät marmoripinnoitetut asuin- ja toimistorakennukset ovat tyhjiä. Asuntojen ikkunoissa ei ole verhoja, kaduilla ei kulje ihmisiä, lapsia ei näy missään, toimistotyöntekijöitä ei näy syömässä lounasta jne.
Uusi Ashgabat on käsittääkseni pelkkä kulissi. Ihmiset asuvat ja työskentelevät vanhassa Ashgabatissa, jossa ei ole marmorilla pinnoitettuja taloja.
Kiitos Pekka,
Näin vähän arvelimme, että kaupunki on kulissia, ainakin osittain. Tosin kun palasimme myöhään illalla kaasukraatteriretkeltä, niin monessa talossa oli ikkunoissa valot, mutta kyllä kai teoriassa nekin voidaan ohjelmoida tyhjiin taloihinkin. Mene ja tiedä :-)
Syyskuussa olemme lähdössä Keskiaasiaan ja Turkmenistan on yksi maista. Hyvä ja mielenkiintoinen artikkeli, kiitos.
Kiitos Karo! Mukavaa, jos pidit jutusta – kannattaa kuitenkin aina matkablogeja lukiessaan tsekata, että miltä vuodelta kokemukset ovat, maailma kun muuttuu koko ajan.