Kaksi retkeä Paramaribossa

Krasnapolsky näkymä Suriname

Uhrasimme puolet ajastamme Surinamen pääkaupungissa, Paramaribossa, päiväretkeen kaupungin ulkopuolelle, Ranskan Guyanaan. Mutta ehdimme me silti tutustumaan kaupunkiin lyhyellä iltakävelyllä ja tehokkaalla aamupäivän kaupunkikierroksella.

Waterkant

Ensimmäisenä iltana emme ehtineet Hotel Krasnapolskyn terassia ja aulaa pitemmälle. Ei tarvinnutkaan, sillä terassi tarjosi näköaloja ja niin terassilla kuin aulassa oli ravintoloita.

Toisena iltana lähdimme tutustumaan joen rantaan parin korttelin päähän hotellilta. Sunnuntai-iltana markkinat olivat kiinni, mutta muutamassa rantaravintolassa oli muutamia ihmisiä ja ainakin jokirannassa oli elämää, lintuja, mutta myös rottia. No, yhden rotan näimme, mutta eikös sitä sanota, että jos rottia näkee päiväsaikaan, niin silloin niitä on paljon. Entisenä jyrsijäharrastajana, ainakin silloin, kun rotat eivät ole muuttamassa meille kotiin, tarkkailen niitä oikeastaan ihan mielelläni.

Toisin kuin vähän myöhemmin naapurivaltion, Guyanan, pääkaupungissa Georgetownissa, Paramaribossa kukaan ei varoitellut meitä kulkemasta kaupungilla, emmekä missään vaiheessa tunteneetkaan oloamme uhatuksi. Seuraavana päivänä kysyin kaupunkikierroksemme oppaalta, onko hän käynyt Georgetownissa ja jos on, niin miten hän vertailisi Paramariboa ja Georgetownia ja isänmaallinen vastaus tuli nopeasti: Paramaribo on parempi! Hiukan tarkempaa erittelyä pyytäessäni sieltä tulikin juuri tuo turvallisuusnäkökulma: Paramaribossa voi liikkua vapaasti, Georgetownissa on syytä olla varuillaan. Ja tietysti, Paramaribo on paljon kauniimpi kuin Georgetown, surinamelaisen mielestä.

Joen ylittää näyttävä Jules Wijdenboschin silta, jonka olimmekin jo ylittäneet mennen tullen matkalla Ranskan Guayanaan, mutta vaikkei siihen suuntaan olisikaan menossa, niin silta kannattaa kyllä käydä rannalta vilkaisemassa.

Paramaribo Jules Wijdenbosch Bridge Krasnapolsky WaterkantParamaribo

Statenmonument
Statenmonumentin Vaillantspleinilla viisi henkilö kuvaavat Surinamen moninaisen kansan yhteenkuuluvuutta

Paramaribo

Graffiti
Paramaribon värikästä keskustaa

Unescon maailmanperintökohde

Ensimmäiset Surinameen asettuvat sokeriplantaasien omistajat rakensivat talonsa Paramaribossa lähelle Fort Zeelandian linnoitusta. Linnoituksen läheisyys toi turvaa. Vasta vähitellen asuinalue laajeni muuallekin rantakadulle (Waterkant) ja sen viereisiin kortteleihin. Itse linnoituksessa emme aamuisella kaupunkikierroksella käyneet, mutta kävimme kuitenkin katsomassa kaupungin vanhimpia taloja. Fort Zeelandin alueella säilyneet vanhat rakennukset olivat isossa osassa kun Paramaribon vanha keskusta sai Unescon maailmanperintökohdestatuksensa vuonna 2002. Sittemmin Paramaribon paikka maailmanperintökohteiden luettelossa on ollut ajoittain uhattuna, sillä vanhoja puurakennuksia ei ole pidetty kunnossa ja niitä on jopa korvattu uusilla rakennuksilla. Puutalojen ylläpitäminen trooppisessa ilmastossa on kallista – talot on maalattava muutaman vuoden välein. Uusia mutta perinteisiä puutaloja rakentavat enää vain todella rikkaat, keskiluokka tyytyy betoniin.

Fort ZeelandiaFort Zeelandia

Paramaribo
Waterkantin kunnostamatta jääneitä puutaloja
Paramaribo
Vain talon julkisivun kunnostamiseen on ollut varaa
Värikäs talo
Uusi betonitalo Paramaribon lähiössä
Fort Zeelandia
Kaupungin suosituimmassa kohteessa, Fort Zeelandian alueella, on tietysti muistettu turistejakin

Itsenäisyydenaukio ja presidentinpalatsi

Itsenäisyydenaukio ja sen reunalla presidentinpalatsi. Iso, tylsä, nurmikenttä. Mutta ovathan nämä osa sitä kaupunkikuvaa, jonka perusteella ehkä joskus myöhemmin tunnistamme Paramaribon, jos Suriname syystä tai toisesta joskus nousisi kansainvälisiin uutisiin. Oppaamme siirtää automme kentän toiseen laitaan, joten kävelemme Fort Zeelandian kortteleista aukion toisella laidalla olevan valtiovarainministeriön rakennuksen eteen. Hei, tässähän on jo jotain melkein hauskaa. Ministeriön edessä on Johan Adolf Pengelin, 1960-luvulla  vaikuttaneen pääministerin patsas. Pienellä yrittämällä Lasse onnistuu toistamaan pääministerin hahmon.

Kaveri on selvästikin ollut merkittävä hahmo Surinamen historiassa, sillä Paramaribon lentokenttä on nimetty hänen mukaansa. Lentokenttä muuten sijaitsee yllättävän kaukana pienestä pääkaupungista, lähes 40 km – syynä kuulemma rannikon savinen maaperä, riittävän kovaa maata kansainväliselle lentokentälle löytyy vasta sisämaasta.

Paramaribo Suriname
Paramaribo Suriname
Paramaribo Suriname

Paramaribo Suriname
Kaksi kertaa Johan Adolf Pengel 🙂

Monen rodun ja uskonnon Paramaribo

Samaan tapaan kuin vaikka Trinidad ja Tobagossa myös Surinamen väestössä on taustaltaan monenlaisia ihmisiä: eurooppalaisia, Afrikasta tuotujen orjien jälkeläisiä ja orjien vapauttamisen jälkeen maahan saapuneiden intialaisten ja muiden aasialaisten jälkeläisiä ja nyttemmin tietysti myös kiinalaisia. Kukin etninen ryhmä on säilyttänyt ainakin osia omasta kulttuuristaan ja oman uskontonsa ja maassa riittääkin vapaapäiviä, kun ne otetaan kaikista maailman suuremmista uskonnoista.

Aamuisella kaupunkikierroksellamme kiersimme myös kaupungin tärkeimmät kirkot, ainakin ulkoapäin. Kirkkokierros ei hetimmiten kuulosta hirmuisen jännittävältä, mutta Paramaribossa kirkkoja ei kannata väheksyvä, sillä näissä on kaikissa jotain ihan erityistä.

Saint Peter ja Paulin katedraali on läntisen pallonpuoliskon suurin ja korkein puurakennus.
Kaupungin päämoskeija ja synagooga sijaitsevat samalla kadulla vierekkäisillä tonteilla. Arya Dewakerin hindutemppelissä ei ole lainkaan kuvia toisin kuin useimmissa hindutemppeleissä vaikka Intiassa.

Saint Peter ja Paul katedraali Paramaribo
Saint Peter ja Paulin katedraali
Saint Peter ja Paul katedraali Paramaribo
Katedraalin sisätilojen koristelu perustui eri puulajeihin
Moskeija ja synagoga Paramaribo
Moskeija ja synagoga rinta rinnan
Synagooga Paramaribo
Paramaribon synagoga

Moskeija Paramaribo

Hindutemppeli Paramaribo
Arya Dewakerin hindutemppeli

Surullisen tarinan Palmentuin

Aivan Paramaribon keskustassa on upea palmupuisto, jossa sadat palmut tarjoavat varjoisan paikan nauttia luonnosta. Puisto perustettiin jo 1600-luvulla, mutta se suljettiin perustajansa, kuvernööri Cornelis van Aerssen van Sommelsdijck tultua murhatuksi lyhyen jääneen virkakautensa päätteeksi. Vasta Paramaribon Unescon maailmanperintökohdestatuksen myötä 2000-luvun alussa Palmentuinkin kunnostettiin ja avattiin taas yleisölle.

Niin, ja se surullinen tarina. Puisto perustettiin kuulemma kuvernöörin pojan muistolle. Pojan, joka kuoli tapaturmaisesti jäätyään vahingossa jäävarastoon leikeissään.

Palmentuin lähellä on myös Baban ja Main muistomerkki. Samanlainen monumentti on Intiassa, Kalkutassa, paikassa, jossa monet intialaiset siirtotyöläiset lähtivät pitkälle matkalle työskennelläkseen sokeriplantaaseilla Surinamessa.

Palmentuin Paramaribo Palmentuin Paramaribo

Palmentuin Paramaribo
Muistomerkki surullisen lopun kohdanneelle pojalle

Palmentuin Paramaribo

Baba ja Mai Paramaribo
Baba ja Mai -muistomerkki Paramaribossa

8 kommenttia

  • Varsin hienoja nuo uskonnolliset rakennukset. Itselle tulee mieleen, että mahtaako valtio myös rahoittaa niiden rakentamisen vai mahtavatko uskonnolliset ryhmittymät rakentaa ne omalla kustannuksellaan?

    • Kiitos Mikko! Tämä ei nyt ole varmaa tietoa, mutta jäin siihen käsitykseen, että uskontokuntia on tosiaan monia ja valtio antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta tuskin silloin merkittävästi tukee mitään niistä.

  • Kaunis ja boheemi paikka. Hyvin erilainen synagoga, johon olen tottunut, todella kaunis kuitenkin 🙂

    • Kiitos Melissa! Aikoinaan juutalaisyhteiskunnat olivat tällä(kin) suunnalla maailmaa suuria (ja varakkaita), joten synagoga sen mukaan.

  • Kirkot ja muut uskonnolliset rakennukset ovat todella mahtipontisia ja hyvässä kunnossa.
    Onko uskonnolla suuri merkitys Surinamessa? Upea juttu on se, että kaikki uskontokunnat näyttävät olevan ihan sopuisasti yhdessä kun rakennuksetkin noin lähekkäin. Onhan missään muualla moskeijaa ja synagogaa vieretysten?

    Tuo on jännä tapa laittaa kuntoon edes julkisivu talosta jos rahaa ei riitä koko talon kunnostamiseen. Tähän törmää mm. Baltian maissa ja Riian jugendtaloissa on monasti fasadi kunnossa mutta kun kurkistat sisäpihalle saatat todella yllättyä. Kuuba taitaa olla mestari tässä “remontointitavassa”.

    Paramaribon vanha keskusta näyttää minusta erittäin mielenkiintoiselta ja täällä olisin varmasti ottanut satoja valokuvia taloista… 😀

    • Kiitos Marjo! Uskonto ei ole, ainakaan turistille, niin näkyvästi esillä kuin jossain muissa maailmankolkissa, mutta esimerkiksi sunnuntai oli kyllä jokseenkin tarkkaan pyhäpäivä, eli kaikki paikat olivat kiinni. Noita osaksi remontoituja taloja näkyi etenkin lähiöissä. Jotain noissa vanhoissa, vähän ränsistyneissäkin, taloissa aina on – vrt. vaikka aikoinaan Kruunuvuoren talot Helsingissä.

    • Kiitos Cilla! Kyllähän nämä, Suriname ja Guyana ovat vähiten turistien suosiossa Etelä-Amerikassa. Jonkun tilaston mukaan kummassakin käy vuosittain (tai siis kävi, ennen korona-aikaa) vajaa 300 000 ihmistä siinä missä Argentiinassa, Brasiliassa ja Chilessä käy lähemmäs 7 miljoonaa.

Comments are closed.