Tarinoita Curacaolta

Curacao feature

Blue Curacao likööri. Kävimme Willemstadissa kahdesti pienessä likööritehtaassa maistelemassa sinistä likööriä. Tarkkaan ottaen sitä oli tarjolla muissakin väreissä, mauissa, kuin sinisenä. Kahteen kertaan, ensin Aventuran matkaan kuuluneella lyhyellä kaupunkikierroksella ja toiseen kertaan seuraavalle päivälle varaamallamme saarikierroksella. Muuta yhteistä ei näillä kierroksilla onneksi ollutkaan, vaikka olinkin siitä ensin hiukan huolissani – lyhyttä kaupunkikierrosta en ollut odottanut tapahtuvaksi saarikierrosta Viatorin kautta varatessani.

Kohteena maailma -blogia kirjoittavalle Ramille ei ollut isoa kilpikonnaan lukuunottamatta jäänyt paljoa käteen omatoimisesta saarikierroksesta Curacaolla. Minä olin Curacaosta ihan innoissani – kiitos loistavan oppaamme, Yellow Adventures -retkifirman Miken. Ilman häntä saari olisi jäänyt kokoelmaksi värikkäitä taloja Willemstadissa, pölyisiä teitä ja karuja rantoja.

Palaan Willemstadiin vielä omassa jutussaan – tutustutaan ensin karuun saareen pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Blue Curacao
Pieni määrä Blue Curacaota jutun vauhdittamiseksi 🙂

Yellowadventures Mike

Öljynjalostusta ja laivojen korjausta

Willemstadin kahden kaupunginosan, Otrobandan ja Pundan, jälkeen suuntasimme Fort Nassaun linnoitukselle, josta on hyvä näköala niin Willemstadin kanavaan kuin satamaan. Curacaon valttina on aina ollut hyvä suojaisa satama ja sen myötä saarelle syntyikin aikoinaan öljynjalostusteollisuutta kuin nyttemmin korjaustelakka.

Öljynjalostusteollisuus syntyi tänne suostuisten tähtien alla: Venezuelassa oli öljyä ja hollantilainen Shell osasi sen jalostamisen. Liittoutuneiden toisessa maailmansodasta käyttämästä kerosiinistä pääosa tuotettiin täällä. Sittemmin öljynjalostamo myytiin Venezuelalle nimelliseen hintaan, mutta maan nykyisessä tilanteessa se ei ole toiminnassa – ja curacaolaisten mielestä sen saisikin sulkea lopullisesti. “Väärällä” suunnalla olleet kaupunginosat kärsivät aikaisemmin pahasti jalostamon saasteista, mutta nyttemmin ilma on kirkastunut näilläkin alueilla.

Fort Nassaun linnoituksen huipulle noustakseen on noustava 47 askelmaa, mutta se kannattaa ehdottomasti tehdä, näkymien takia.

Itseäni viehättävät edelleen maailmalla telakat ja korjaustelakat, sillä elinhän lapsuuteni ja nuoruuteni moisen vaikutuspiirissä isäni työskennellessä Turun telakalla.

Curacao saarikierros silta
Pundan ja Otrobandan kaupunginosat yhdistävä Queen Juliana Bridge

Curacao saarikierros pienvenesatama Curacao korjaustelakka

Fort Nassau
Fort Nassau

Curacao saarikierros

300 000 orjaa Afrikasta

Fort Nassaun linnoitukselta matkamme jatkuu saaren läntisiin osiin. Maisema on kuivaa ja teiden varsilla kasvaa lähinnä piikkipensasta ja kaktuksia. Saarella ei voi käytännössä viljellä mitään, joten kaikki ruoka on tuontitavaraa. Piikkipensaskin on tuontitavaraa, jo vuosisatojen takaa: saaren kautta kulkeneet arviolta 300 000 orjaa toivat sen tullessaan Afrikasta. Täällä wabi on muita kasveja sitkeämpänä on valloittanut kaikki vähänkin kasvukelpoiset paikat. Afrikassa se kelpaa kirahvien ruuaksi, mutta Curacaolla ei ole kirahveja. Vuohia sen sijaan on, mutta nekin syövät ensin kaikki muut kasvit.

Saaren suurimmassa luonnonpuistossa, Christoffelin kansallispuistossa, jossa on myös saaren korkein vuori, vuohet on onnistuttu pitämään aitojen avulla poissa ja siellä voi edelleen nähdä myös saaren alkuperäistä kasvistoa, mutta päivän saarikierroksemme ei ulotu sinne asti. Jos viivyt saarella pitempään, niin kannattanee tutustua tuohon puistoon ja sen vaellusreitteihin.

Siellä täällä näkyy edelleen afrikkalaismallisia taloja, joiden leveät seinät kapenevat ylöspäin. Saaren kautta kulkeneet orjat piti majoittaa siksi aikaa kun he asuivat täällä, vahvistuakseen (lue, arvoaan kasvattaakseen) merimatkan jälkeen, ja talojen rakentamiseen käytettiin tietysti, afrikkalaisia orjia, jotka rakensivat tietysti samanlaisia taloja kuin kotiseuduillaan, Afrikassa.

wabi CuracaoCuracao kasveja

Afrikkalaismallinen talo
Erityisen edustava – ja värikäs, ympäristä myöten – oleva afrikkalaismallinen talo
Christoffel Park
Mount Christoffel, 372 metriä

Suolaa ja flamingoja

Curacao on aikoinaan tuottanut suolaa: merivettähän täällä on rajattomasti ja auringonpaistettakin lähes ympäri vuoden. Pysähdyimme suola-altaiden äärelle hetkeksi, katsomaan niin etäällä näkyviä vaaleanpunaisia flamingoja kuin valkoista suolantuotantoon liittyvää muistomerkkiä. Flamingot tarvitsevat suolaa ja pysähtyvät ajoittain näille suola-altaille. Bonairella flamingoja on enemmänkin kuin Curacaolla, vaikka me näimmekin niitä eniten Aruballa, mutta Renaissance -hotellin yksityisen saaren flamingot ovat vähän kuin eläintarhan flamingot: ne on ostettu sinne ja niiden siivet on typistetty siten, että niillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä siellä.

ABC-saarilla käytettävä makea vesi tuotetaan muuten merivedestä.

Suolaa ja flamingoja Suolaa ja flamingoja

Ravintolavinkki

Pysähdyimme lounaalle kaukana Willemstadista sijaitsevaan Bistro e Lanternuun, jonka lounaslistalta löytyy maittavia salaatteja ja isoja lounasleipiä. Pienessä, ehkä 20 paikkaisessa paikassa tunnelma on rauhallinen ja palvelu pelaa. Ravintolarakennus on vaalean tyylikäs ja toivottaa monella kielellä hyvää ruokahalua. Aruballa paikallinen oppaamme, jota en todellakaan kehuisi kuten opastamme Curacaolla, jätti meidät saaren ehkä suurimpaan rantaravintolaan selviämään keskenämme eikä ruoka eikä tunnelma yltänyt lähellekään E Lanternun tunnelmaa.

Vuohiburgereita E Lanternu ei tarjoillut, mutta samoilla kulmilla sijaitsee Williwoodin (St. Willibrordus) kylä ja siellä Williburger, jossa niitä tarjotaan. Vuohipihvit paistetaan tietysti vuohenmuotoisessa grillissä.

Tuossa yllä kerroin hiukan Curacaon kasvillisuudesta ja siitä miten se on vuohien takia yksipuolistunut. Vuohiburgereiden osalta paikalliset iskevät takaisin – ja siis syövät ne vuohet!

Curacao saarikierros Curacao saarikierros Curacao Williwood Curacao Williwood

Iguaanakeittoa?

Vuohen lisäksi Curacaolla voi halutessaan nauttia iguaanaa. Jos käyt, kuten me, ensin Curacaolla ja samalla reissulla myöhemmin Aruballa, ja haluat maistaa iguaanaa, niin tee se Curacaolla – Aruballa iguaanaa ei enää syödä.

Iguaana on miehinen ruoka. Joillakin lajeilla on kaksi penistä ja mikä olisi miehuudelle parempaa ravintoa kuin eläin, jolla on tuplavarusteet. Perjantai-iltana syötävä iguaana on syytä pyydystää jo alkuviikosta. Ne syövät nimittäin usein manzaninja-nimisiä myrkyllisiä pieniä omenantapaisia hedelmiä, mutta kun eläimen pyydystää muutaman päivän ennen sen syömistä ja tarjoaa sille vankeusaikana myrkytöntä kalabassia, niin loppuviikosta sen voi jo vaaratta syödä.

Iguaana maistuu kuulemma kanalle. Siitä tehdään kuulemma myös perinteisesti limaista keittoa, joka ei kuulemma maistu juuri miltään.

Iguaanan lihaa ei Willemstadin ravintoloista taida löytyä, mutta paikallisilta markkinoilta voit löytää iguaanakeittoa.

IguaanaIguaana

Kalebassi
Kalebassihedelmiä vaikka iguaanojen syötäväksi
Kalebassi
Kuivattu kalebassi, josta voisi väkertää vaikka astian

Rantavinkki

Curacaon rannoista vinkkasinkin jo saaresta tuoreeltaan kirjoittaessani Jetlaggies-blogin yhteenvetoon. Oppaamme näytti meille kuitenkin vielä heidän vinkkaamiensa seitsemän rannan lisäksi yhden, Playa Jeremin. Väitti, että tämä pieni ranta on hänen suosikkinsa. Mene ja tiedä, voihan se ollakin, tai sitten se vaan osui sopivasti reitille. Ainakin ranta oli pieni ja siellä oli iltapäivällä vain muutamia ihmisiä.

Matkaa jatkaessamme opas intoutuu myös kommentoimaan curacaolaista elämäntyyliä hollantilaiseen verrattuna. Ohitimme jonkinlaista mittaustyötä tekevän auton. Mittausta suorittava kaveri istui matkustajan puolella ja piti mittalaitetta kädessään auton vieressä. Oppaamme epäili, että mittaustyö olisi ehkä tarkoitettu tehtäväksi kävellen, mutta fiksut curacaolaiset ovat niin loistavia keksimään helpompia tapoja selvitä päivän töistään – ja livistämään vaikka rannalle! Mene ja tiedä, ehkä näin.

Playa Jeremi Playa Jeremi Playa Jeremi Playa JeremiMittausauto

Lentokoneromu Curacao
Jonkinlaista curacaolaista yritteliäisyyttä tämäkin?

Snorklaa tai hyppää kalliolta

Saaren läntisimmän reunan rannat ovat erityisesti snorklaajien suosiossa. Merenalainen elämä on ilmeisen runsasta ja värikästä, ainakin snorklaajien määrästä päätellen, esimerkiksi Westpuntin rannalla.

Meksikon Acapulco tuli mieleemme oppaamme esitellessä kallionreunaa, josta uskaliaimmat hyppäävät mereen. Matkaa Willemstadista on jonkin verran, mutta yksi jos toinenkin, rehentelijä, on kuulemma tehnyt matkan, ja lopulta sittenkin jättänyt hyppäämättä. Ehkä varovaisuus on joskus myös viisautta.

Viisautta on myös jättää syömättä myrkylliset manzanilla-omenat, joista rannoille vievien teiden varsilla varoitetaankin. Iguaanat saattavat selvitä niistä, mutta turistit eivät. Puuta väitetään maailman myrkyllisimmäksi ja jo pelkästään sen koskettamisesta voi saada ikävän allergisen reaktion tai ihottuman.

Curacao saarikierros
Tuosta kulmasta uskaliaimmat kuulemma hyppäävät mereen!

Curacao saarikierros WestpuntCuracao saarikierros Curacao manzanilla

Manzanilla omena
Manzanilla-omena – ei ollut niiden aika juuri nyt joten kuva: © Hans Hillewaert, CC BY-SA 3.0

Sheta Bokan luonnonpuisto

Curacaon uimarannat ja kylät ovat lähes järjestään saaren eteläisellä rannalla. Pohjoispuolella tuulee aina ja meri lyö korkealle jylhillä kalliorannoilla. Bokia, eli rannan kohtia, joissa meri rynnistää rannan kapeisiin rotkoihin ja luoliin ja nousee valkoisena vaahtona korkealla ilmaan, on useammassa kohdassa rantaa. Me kävimme ihailemassa myrskyävää merta Sheta Bokan luonnonpuistossa.

Ei päivä tosin erityisen myrskyinen tainnut olla, mutta mustien kallioiden ja niihin voimalla lyövien aaltojen yhdistelmä tuotti mielikuvan myrskystä.

Samanlaisia ilmiöitä voi nähdä myös mm. Reunionilla tai vaikka Sao Tomella Länsi-Afrikan edustalla.

Sheta Boka Sheta Boka Sheta Boka Sheta Boka

Blue Curacaon tarina

Palataan vielä hetkeksi sinisen liköörin tarinaan. Curacaon asuttivat ensimmäisenä, länsimaalaisista, espanjalaiset. He toivat mukanaan valencianappelsiinin siemeniä ja yrittivät niiden kasvattamista saarella. Saaren ilmasto ei kuitenkaan suosinut noin minkään kasvattamista, mukaanlukien appelsiinit, joten appelsiini viljely jäi sikseen. Puut kuitenkin jalostuivat vähitellen omaksi lajikseen, pieniä kitkeriä vihreitä appelsiineja tuottavaksi lahara-appelsiinipuiksi.

Sattuman oikusta, johon saattaa liittyä maahan pudonneet sinisiksi homehtuneet kitkerät appelsiinit, curacaolainen Senior & Co -tislaamo alkoi tuottaa likööriä lahara-appelsiinien kuorista. Erottuakseen muista likööreistä valmiiseen tuotteeseen lisättiin sille nyttemmin tunnusmaisen värin antavaa sinistä väriä. Värillä ei siis ole mitään tekemistä homeen kanssa. Nyttemmin likööriä tehdään monen muunkin värisenä ja makuisena, eli tislattuun tuotteeseen lisätään väri- ja makuaineita.

Vastaavaa likööriä tehdään muuallakin maailmassa ja sekään ei ole ihan selvää, että valmistettiinko likööriä ensin Curacaolla vai Amsterdamissa, mutta ainakin tätä nykyä curacaolainen tislaamo on ainoa, joka valmistaa sitä enää lahara-appelsiinien kuorista ja siihen perustuen nimeää juomansa aidoksi, The Genuine Curacao Liqueur.

Lahara appelsiini
Blue Curacao Blue Curacao

Artikkelin avainsanoja
,

26 kommenttia

  • Ai jestas miten kaunista! Ja miten ihana sisustuselementti tuo sininen likööri on! Olisi varmasti myös erikoisen makuista – saakohan tuota mistään Suomeen?

    hanna

    • Kiitos Hanna! Ihan Alkostakin saa tuota likööriä, tosin Suomessa myytävät pullot eivät näytä olevan ihan yhtä koristeellisia.

  • Aika huikeita kuvia ja riipii tälläisen matkailuhullun sydäntä katsella näin ihania kuvia, kun kaikki kevään ja kesän matkat on peruttu. Jos vielä joskus pääsisi tuonne…

    • Kiitos Anni! Sama täällä tietysti, siis matkojen peruuntumisen suhteen. Ensin elättelin toivetta – ehkä elättelen vieläkin – että heinäkuulle varattu risteily Ahvenanmaalle voisi jo toteutua, mutta saa nähdä … huhti- ja toukokuu nyt ainakin on jo peruutettu.

  • Aikamoisen huikean määrän olette seikkailleet ympäri maailmaa, uppouduin nyt ihmettelemään sitä😍

    • Kiitos Anni 🙂 – onhan sitä tullut reissattua – ja nyt ajattelen, että onneksi niinkin paljon, sillä tämän kevään jälkeen maailma ei taida hetkeen palautua ennalleen.

  • Olipa ihana hyppy kesään tämän postauksen kuvien kautta! Tosi hauskoja yksityiskohtaisia faktoja kohteesta. Normaalissa arjessa saattais pieni reissu kärpänen puraista 😄

    • Kiitos Petra! Aikaan ennen koronaa tosiaan pyrimme isonkin osan marras-maaliskuun välisestä ajasta viettämään jossain, missä aurinko paistaa, sillä valo on kyllä tärkeää. Onneksi nyt Suomessakin on ollut aurinkoista.

  • Upeita kuvia! Ihan mielettömiä värejä ja hienosti valottuu paikallisten tapa maalata luontoa osaksi infrastuktuuria. Erikoista ja kiehtovaa!
    Olipa mukava lukea maan taloudesta ja elinkeinosta tuttujen tuotemerkkien kautta. Näin sitä tietoa karttuu.
    Hyvä postaus, josta jäi paljon käteen!

    • Kiitos Riitta! Mukavaa, jos juttu tarjosia tietoakin – itse olen usein vähän laiska opiskelemaan kovin paljoa kohteista etukäteen ja sitten turvaudunkin perillä paikallisoppaisiin, jotka kyllä parhaimmillaan, kuten Curacaolla, paikkaavat tilanteen luultavasti paremmin kuin mikään matkaopaskirja olisi tehnyt.

  • Voi ei, reissukuume iski kahta kauheammin nyt kun ei pääse mihinkään lähtemään! Toisaalta nyt on kiva miettiä kohteita valmiiksi ja keräillä tietoa, niin pääsee toivottavasti myöhemmin jotain varailemaankin. 🙂 tuo sininen likööri kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta! 😀

    • Kiitos kommentistasi! ABC-saaret ovat kyllä kivoja ja helppoja kohteita … sitten joskus taas.

  • Mäkin oon ollut Curacaolla. Omatoimisesti kiersin yleisillä busseilla eri paikoissa lähes kaikki samat kuin kirjoituksessasi mainitset. Kävin kiipeämässä myös Cristoffel-vuorella. Oli todella rankkaa, vaikka on hyvä kunto. Monella rannalla kävin, mutta Westpunt on mun suosikki kilpikonnien ja hyvän snorklausmahdollisuuden takia. Aruballe ois kaksi viikkoa sitten ollut matka, mutta matka peruuntui tän koronan takia.

    • Kiitos Anne! Meillä aikaa saarella oli pari vuorokautta osana Etelä-Amerikan koillisosiin ja muuallekin Karibialle suuntautunutta kiertomatkaa, jolloin valmis saarikierros oppaan kanssa oli ainoa tapa nähdä “kaikki” yhdessä päivässä. Tai “kaikki”, tuota Cristoffel-vuorta lukuunottamatta 🙂

  • Mielenkiintoisia yksityiskohtia olet poiminut juttuun. Tämä vastasi aika hyvin sitä mielikuvaa, joka minulla on saaresta, mutta tästä sai kyllä paljon lisätietoa 🙂 Aika hurja tuo omenapuu, ja iguaanakeitto ei varsinaisesti herättänyt ruokahalua, vaikka olenkin syönyt erikoisia juttuja. x)

    • Kiitos Emilia! Tapaan, jos kohdalle osuu hyvä paikallisopas, mielelläni kuunnella hänen juttujaan. Joskus oppaiden jutut ovat tietysti täyttä legendaakin, mutta yritän kyllä ainakin tärkeimmät osat varmistaa myös muista lähteistä.

  • Hyvä opas on kyllä parasta!
    Minulta on vielä tuo eteläinen Karibia näkemättä, ja toiveissani olisi päästä sinne risteillen. Toivottavasti nuo isoimmat risteilyfirmat pysyisivät pystyssä, ja risteilybisness joskus elpyisi. Eihän se ihan kaikkein vastuullisimmasta päästä ole matkailussa, mutta niin helppo tapa nähdä pieniä paikkoja monta kerralla.

    • Kiitos Teija! Tuonne pääsee helposti myös risteilemättä: KLM lentää Amsterdamista niin Curacaolle kuin Aruballe ja Bonairelle ja saarta voi vaihtaa puolen tunnin lennolla. Ja ihania hotelleja on kaikilla saarilla. Ei jää jumiin risteilyalukselle tilanteessa kuin tilanteessa ja pääsee näkemään saaria myös silloin kuin risteilyvieraat puuttuvat.

  • Hyvällä oppaalla on usein tosiaan keskeinen merkitys. Tai sanotaanko niin, että monesti hyvä opas saa jonkun sinällään hyvän kokemuksen muuttumaan jopa erinomaiseksi.

    Osaatko muuten sanoa, kuinka suuri osa paikallisista on orjien jälkeläisiä? En millään pysty lakkaamaan hämmästelemättä sitä orjien määrää, jotka aikanaan Afrikasta tuotiin.

    • Kiitos Mikko! En osaa sanoa tuosta orjien jälkeläisten lukumäärästä. ABC-saarilla on myös paljon hollantilaista alkuperää olevia ihmisiä ja hollantilaisia ainakin “kesäasukkaina”. Tuo määrä orjia ei jäänyt Curacaolle vaan ne myytiin sieltä eteenpäin – saari toimi yhtenä orjakaupan solmukohtana, jossa orjat toipuivat merimatkan rasituksista parempaan kuntoon, jonka jälkeen ne voitiin myydä parempaan hintaan.

  • Hyvin olitte ehtineet kyllä muutamassa päivässä Curacaon saarta kiertämään! Osa paikoista oli itselle varsin tuttuja, mutta oli sellaistakin, missä emme puolentoista viikon aikana käyneet. Kiva saari kaiken kaikkiaan.

    • Kiitos Rami! Pikainenhan tuo päivän saarikierros oli, mutta minusta hyvin suunniteltu ja erityisesti hyvin opastettu.

  • Curacao on ollut tuttu liköörin muodossa jo teinistä saakka. Se oli itse asiassa yksi lempilikööreistäni, aika hauska sattuma. Sittemmin olen jättänyt kaiken siniseksi värjätyn ulos ruoka- ja juomavaliostani 😀

    Hienoja värikkäitä yksityiskohtia, erityisesti tuo mustekalapuu. Vaikuttaa siltä, että saarella on paljon mielenkiintoista nähtävää.

    • Kiitos kommentista! Onhan tuo kivan näköistä, tuo sininen likööri, ja kyllä sitä fingerporillisen verran joikin, mutten kyllä hevillä ajattelisi ostavani pulloa kotiin.

  • Enpä ole tiennytkään, että Blue Curacao tulee tuolta, vaikka tottakai, johan sen nimikin sanoo. Sehän oli nuoruusaikojen juoma, nyt en mitään makeita pysty juomaan.
    Ihania rantapoukamia, kyllä kelpaisi turkoosissa vedessä snorklailla! 🙂

    • Kiitos kommentistasi! Olet jo ainakin toinen, joka on maininnut nuoruudessaan juoneen tuota(kin). Joskus 70-luvulla oli joku, ehkä ihan kotimainen, minttusuklaaviini tai -likööri, jota nuoret suosivat ja jota sitten vaadittiin pois markkinoiltakin sen takia: ei alkoholi saa maistua karkilta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.