Getsemani taisteli itsenäisyyden puolesta

Getsemani

Tunnustan, päädyimme asumaan Cartagenassa Getsemanin alueelle Booking.comin pisteytyksen takia. Matkanjärjestäjämme ehdotti meille Cartagenassa kolmea hotellia ja valitsin niistä Capellan di Getsemanin niin kauneuden kuin sen saamien hyvien palautteiden takia.

Olisin tietysti voinut valita Getsemanin jo pelkän alueenkin takia. Useimmat turistit päätynevät Cartagenassa joko muurien ympäröimään vanhaan kaupunkiin, El Centroon, Getsemaniin tai ehkä San Diegoon, joka on vanhan kaupungin kupeessa, mutta hiukan syrjemmässä (ja hiukan rauhallisempi). Työmatkailijat saattavat päätyä uuden kaupungin hotellitorneihinkin, mutta harva turisti taitaa valita vaikka Hyattin, sillä lähes kaikki turisteja kiinnostava on vanhemmissa kaupunginosissa.

Getsemanissa on elämää, katutaidetta ja tietynlaista rosoisuutta. Katutaiteen takia Getsemani on instagrammaajien suosiossa, mutta jos päädyt sinne esimerkiksi kaupungin parhaita kuvauspaikkoja suosittelevan jutun innoittamana, niin kannattaa kuitenkin yrittää nähdä myös värikkäiden seinämaalausten taakse.

Itsenäisyystaistelijoita ja huumekauppiaita

Cartagena oli yksi ensimmäisiä Kolumbian kaupunkeja julistautuessaan itsenäiseksi vuonna 1811. Getsemanin alue jatkoi espanjalaisten vastustusta aina vuoteen 1819 asti, jolloin Kolumbia itsenäistyi.

Ihan hotellimme edessä oli muuten Parque del Centenario, eli Sadan vuoden puisto, joka vihittiin käyttöönsä 1911 itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi ja kaatuneiden sankareiden muistomerkiksi. Puiston vieressä, rannalla, on myös Marttyyrien aukio, jossa 9 itsenäisyystaistelijaa teloitettiin 1815. Näin joulun alla heidän muistonsa taisi kyllä jäädä hiukan aukiolle tekeillä olleen ”joulumaan” jalkoihin.

Noli me tangere
No li me tangere (Älä koske minuun) – Itsenäisyyttä, vapautta ja vastarintaa tämän päivän Getsemanissa
Plaza de la Trinidad
Vapautta symboloi myös lintu Plaza de la Trinidadilla
Marttyyrien aukio
Marttyyrien aukio joulun alla
Capellan di Getsemani
Capellan di Getsemani -hotellin vihreä julkisivu kuvan keskellä

Getsemani oli aikoinaan Kolumbian orjakaupan keskus ja sen jälkeen pitkään yksi Kolumbian vaarallisimmista kaupunginosista.
Itsenäisyystaistelun jäljiltä monet perheet olivat särkyneet ja pian sen jälkeen koleraepidemia hiljensi Getsemanin moneksi vuodeksi. 1900-luvun alussa Panaman kanavan avaamisen myötä koko Cartagena ja sen myötä myös Getsemani nousi taas uuteen kukoistukseen, mutta vain hetkeksi.

Kolumbia oli pitkään luokkayhteiskunta ja kaupungin historiallinen keskus oli yläluokkien asuinalue, keskiluokka asui San Diegon alueella ja työläiset Getsemanin alueella. Heikko sosiaalinen status ja pienet asunnot synnyttivät solidaarisuutta ja vahvoja sosiaalisia suhteita alueen asukkaiden välillä. Ihmiset viettivät aikaa, juhlivat, leikkivät ja seurustelivat kaduilla. Vuosien mittaan kaupunginosien välisten rajojen merkitys väheni ja Getsemanikin avautui ja siistiytyi. Talojen ja muurien seinät täyttyivät väreistä ja maalauksista, jotka parhaimmillaan kertovat kaupunginosasta, sen historiasta ja merkittävimmistä asukkaista.

Vuosien saatossa talojen kunto romahti kuitenkin taas kerran ja ne päätyivät talonvaltaajille ja koko kaupunginosa huumekauppiaille ja prostituoidulle. Tavalliset ihmiset, myös harvat kaupungissa vierailevat turistit, pysyivät poissa.

Värejä, hotelleja ja turisteja

Mutta Getsemani on taas kerran noussut uuteen kukoistukseen – tälläkin kertaa ulkomaisten sijoittajien ehdoilla. Kapeat kadut täyttyvät boutique-hotelleista ja turistit täyttävät alueen kapeat kadut. Jälleenrakennusta säädellään, mutta monet niistä ovat niin huonokuntoisia, että vain fasadit pystytään säilyttämään. Paikallinen väestö pakotetaan hitaasti pois, sillä houkutus myydä huonokuntoinen pieni talo sijoittajille kovaan hintaan on liian suuri. Yhteisö hajoaa ja musiikki häviää.

Mutta, toivotaan alueelle ja sen asukkaille kaikkea hyvää ja käydään kuitenkin katsomassa tätä värikästä kaupunginosaa:

Cartagenan värikkäin kaupunginosa
Tyypillinen Getsemanin kadunkulma
Kulmakauppa Getsemanissa – ja ehkä muutama ihan paikallinenkin. Turisteja oli kuitenkin kaupungissa näin korona-aikaan vielä maltillisesti ja risteilyturistit harvoin käyvät muualla kuin vanhassa kaupungissa.
getsemani turisti
Tyypillisiä turistikuvia Getsemanin kujilta

Lisää värikkäitä kujia ja seinämaalauksia kuva-albumissa, huomaa yhdessä kuvassa myös entisen asunnon ovi- ja ikkuna-aukot, eli kuvan kohdalla oli ennen jonkun asunto:

  • Getsemani Cartagena
  • Getsemani Cartagena
  • Getsemani Cartagena
  • Getsemani Cartagena
  • Getsemani Cartagena
  • Getsemani Cartagena
  • Getsemani Cartagena
  • Getsemani Cartagena
  • Getsemani Cartagena
  • Getsemani Cartagena
  • Getsemani Cartagena
  • Getsemani Cartagena

Ulkomaisia sijoittajia ja hajoava yhteisö

Me kiertelimme Getsemanin katuja ja kujia useimpina päivinä, ainakin vähän, sillä asuimmehan alueella. Meillä oli kuitenkin onni kiertää aluetta hiukan myös paikallisoppaan seurassa, sillä varaamallemme vanhan kaupungin kierrokselle ei lopulta ehkä lyhyen sadekuuron pelottamana ilmestynyt muita osallistujia kuin me ja päätimme kierroksen, jonka alun perin piti päättyä rannalle auringonlaskua ihailemaan, pilvisenä päivänä Getsemanin kujille. Getsemanissa olisi myös ollut tarjolla ilmaisia kävelykierroksia, mutta huomasimme niistä kertovan pienen ilmoituksen jollain kujalla vasta viimeisenä päivänä, joten emme ehtineet mukaan sellaiselle. Monilla seinämaalauksilla ja rakennuksilla, joiden muureihin ne on maalattu, on kuitenkin tarinansa, joten jos olet vasta menossa Cartagenaan, niin kannattaa ehkä ottaa selvää näistä kierroksista ja yrittää päästä mukaan!

Oppaamme kertasi meille alueen tässä jutussakin lyhyesti kerrottua historiaa ja näytti meille miten nyt värikkäiden kuvien peittämistä seinistä voi erottaa pienten, nyt jo romutettujen talojen julkisivut. Lyhyellä matkalla saattoi olla kolmekin taloa, joiden ikkuna-aukot saattaa vielä nähdä kuvien takaakin. Oppaamme vei meidät Plaza de la Trinidadin lähellä sijaitsevalle pienelle alueelle, jota edelleen reunustavat paikallisten asukkaiden pienen pienet talot ja jonka keskusaukiolla on pieniä yrityksiä, kuten vaikka parturi. Täältä paikalliset aamuisin lähtevät hedelmä- ja vihanneskärryineen kaupungin kujille hankkimaan elantonsa ja tänne he palaavat iltaisin. Vielä.

Plaza de Trinidad
Plaza de la Trinidad, joka oli aikoinaan vaarallinen huumekauppiaiden ja huumeiden käyttäjien kohtaamispaikka, on nyt täynnä turisteja ja turisteille ruokaa, tavaroita tai palveluita myyviä pienyrittäjiä.
Plaza de Trinidad
Plaza de la Trinidad
Getsemani Cartagena
Getsemani Cartagena
Getsemani Cartagena
Getsemani Cartagena
Tags from the story
,
Join the Conversation

8 Comments

  1. Vaikka olemme paljon Etelä-Amerikassa matkustaneet, niin Kolumbiassa emme vielä ole käyneet. Sen vuoksi siitä onkin mukava lukea. Cartagenasta itselleni tulee mieleen juurikin nuo värikkäät talot ja kivalta ne taas näyttävät!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Meilläkin Kolumbia jäi kolmanneksi viimeiseksi (tai ehkä viimeiseksi, jos emme innostu Boliviasta ja Paraguaysta) maaksi tuolla mantereella, sillä olihan sen maine aikaisemmin vähän ”perusturistille” luotaan työntävä. Mutta ajat muuttuvat ja nyttemmin olisimme normaaliaikana voineet hyvinkin kiertää Kolumbiaa laajemminkin, mutta koronan takia valitsimme Kolumbian koronakartalta ”vaaleimman” alueen ja rajasimme koko matkamme kestoa.

  2. Jos olisin nähnyt pelkät kuvat ilman tekstiä ja tietoa, mistä ovat, olisin veikannut Meksikoa. Samanlaista väri- ja muraaliloistoa olen kohdannut siellä monissa eri paikoissa. Kolumbiaa en ole edes matkakohteena miettinyt, juurikin sen huumehistorian ja väkivaltaisen maan maineen vuoksi – mutta ihan samathan ovat sävelet Meksikossa, jossa olen käynyt kolmesti. Joten mikä ettei… Kiinnostaisi kyllä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Maarit! Mielikuvat elävät usein pitempään kuin ehkä olisi toivottavaa. Kolumbiassa tilanne on rauhoittunut jo useampi vuosi sitten, mutta kieltämättä monien mielessä se edelleen on vaarallinen maa – vaikka viimeaikaisten tapahtumien valossa Meksiko saattaisi olla nyt vaarallisempikin, siellähän on joissakin kohteissa turisteja kuollut ihan äskettäinkin.

  3. Itsellä tuli näistä mieleen Kuuba. Itse pidän tosi paljon tällaisista värikkäistä kohteista, ehkä siksi kun Suomessa ei värejä kovin paljoa käytetä niin nuo hyppii eri tavalla silmille, piristääkin jopa. Todella mielenkiintoiselta paikalta vaikuttaa!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Elina! Kommentistasi taas tuli mieleen, että maailmalla, auringossa, missä kaikkialla tapaa olla väriä, tulee aina joskus jopa hankittua joku todella värikäs vaate, joka sopii siihen ympäristöön, mutta harvemmin sille sitten Suomessa tulee käyttöä. Joskus sitten ehkä seuraavalla reissulla.

  4. says: Daniel

    Näyttääpä mukavalta alueelta, tuolla varmaan tulisi tallusteltua tunti jos toinenkin ihan vaan ihmettelemässä, mitä seuraavan kulman takaa löytyy. Olen tässä pitkin korona-aikaa katsellut Kolumbiaa, varsinkin kun sinne on aina välillä ollut matkustusrajoitusten puolesta helppo mennä. Mutta se on sitten kuitenkin jäänyt – käytännössä pitäisi lentää Bogotaan, joka taas kohteena ei oikein houkuttele, ja maan sisällä etäisyydet näyttävät pitkiltä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Daniel! Mekin lensimme Cartagenaan Bogotan kautta, siis Punta Canasta, Dominikaanisesta tasavallasta. Lyhyt vaihtoaika Bogotassa ja ihan sujuva vaihto, vaikka kenttä onkin ison puoleinen.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *