Hemingwayn kotimuseo – Key Westin ykköskohde

Hemingway Key West

Ernest Hemingway. Yksi 1900-luvun tärkeimpiä yhdysvaltalaisia kirjailijoita? Ehkä näin, en tunne 1900-luvun yhdysvaltalaista kirjallisuutta siinä määrin, että omaisin siitä mielipidettä.

Matkailijana olen kulkenut Ernest Hemingwayn jalanjäljissä Kuubassa, Espanjassa Pamplonassa ja Rondassa ja nyt äskettäin Key Westissä. Pariisissakin olemme toki käyneet, mutta kaupungin historia Ernest Hemingwayhin liittyen ei siellä tullut esille – Pariisihan on niin paljon enemmän kuin yhden tai vaikka sadankin taiteilijan kotikaupunki jossain vaiheessa heidän elämäänsä. Hemingway vietti myös aikaa Afrikassa, suurriistaa metsästäen, kuten 1930-luvulla oli tapana.

Kirjailija on myös jäänyt mieleeni erityisesti elokuvasta Hemingway & Gelhorn, vaikka kyseisen elokuvan päähenkilö taisikin olla Martha Gelhorn, jota Nicole Kidman esitti.

Hemingwayn kirjoista muistan erityisesti pienoisromaanin Vanhus ja Meri, joka saikin Pulitzer-palkinnon vuonna 1953. Kirjallisuuden Nobel-palkinnnon Ernest Hemingway sai vuonna 1954.

Hemingwayn talo Key Westissä

Key Westissä Ernest Hemingway asui vuosina 1931 – 1939 toisen vaimonsa Pauline Pfeifferin kanssa. Talosta pariskunta sai kiittää Paulinen setää, varakasta Gus Pfeifferia. Pfeiffer-suvun varoja saanemme kiittää myös siitä, että talo on säilynyt kotimuseona. Pfeiffer-suku omistanee edelleen ison osan lääkeyritys Pfizeria.

Osallistuimme Key Westin kotimuseossa lyhyelle opastetulle kierrokselle, vaikka taloon olisi saanut tutustua omatoimisestikin, mutta aavistin, että tämä on paitsi talo, myös kokoelma tarinoita, ja näinhän tietysti olikin.

Yksi ulottuvuus mainion oppaamme tarinoissa oli kuvaus Ernest Hemingwaysta naisten miehenä, joka ei missään vaiheessa elämäänsä elänyt ilman naista. Mieshän oli naimisissa neljästi ja ensimmäistä puolisoa lukuunottamatta suhteet kaikkiin heistä alkoivat edellisen avioliiton vielä ollessa voimassa. Vaimotkaan eivät toki olleet mitään hiljaisia hissukoita. Pauline Pfeiffer teki varallisuuteensa nojaten luultavasti useimmat päätökset Key Westissä ja Martha Gelhorn esitellään eri yhteyksissä Ernest Hemingwayta neuvokkaampana sotareportterina. Ernest Hemingwayn kirjallinen urahan alkoi lehtimiehenä, rikostoimittajana ja ulkomaankirjeenvaihtajana, mikä maailmansotien ja Espanjan sisällissodan aikaan tarkoitti myös sotakirjeenvaihtajaa.

Hemingway Key West

Hemingway Key West Ernest Hemingway Key West

Hemingwayn vaimot
Tämä lienee mahdollista vain museossa, Ernest Hemingwayn ja kaikkien hänen vaimojensa kuvat samalla seinällä
Farewell to Arms
Farewell to Arms, Jäähyväiset aseille, elokuva saattaa olla menestyneimpiä Hemingwayn teksteistä tuotettuja elokuvia. Kirjan lopusta Hemingway kirjoitti muuten 39 eri versiota!
Presidentti Kennedy totesi aikoinaan kirjailijasta: ”Harvalla amerikkalaisella on suurempi vaikutus amerikkalaisten tunteisiin ja asenteisiin kuin Ernest Hemingwayllä… Hän melkein yksin muutti kirjallisuutta ja miesten ja naisten ajattelutapoja kaikissa maailman maissa.”

Makuuhuone

Kylpyhuone
Kylpyhuone oli 1930-luvulla tavatonta ylellisyyttä. Jakkara, jonka tyyppisiä talossa on useita, on espanjalainen synnytystuoli, joita Ernest Hemingway alun perin keräili kalastusjakkaroiksi.

Kuusivarpaisia kissoja

Ernest Hemingway tunnetaan jossain määrin myös kissoistaan. Kuubassa hänen talonsa, Finca Vincan, pihalla on rivissä monen kissan haudat. Key Westin talossa elelee edelleen useita kissoja, jotka polveutuvat Hemingwayn kissoista. Kissat ovat erityisiä, sillä useimmilla niistä on kuusi varvasta.
Talon kupeessa on myös iso kissatalo kissojen elellä silloin kun eivät ota nokosia vaikka varsinaisen asunnon päämakuuhuoneen parisängyssä!

Taloa kiertää terassi, joka Floridan ilmastossa on ollut käytössä olohuoneen tapaan – oppaamme kertoo miten Ernest Hemingway tapasi iltapäivällä terassilla käydä läpi aamupäivällä kirjoittamaansa tekstiä. Terassilta on myös näkymä Key Westin majakalle. Talo ja etenkin läheinen majakka olivat aikoinaan rannalla, mutta sittemmin armeija Key Westin tukikohtaansa rakentaessaan täytti rantaa siten, että majakkakin on nykyisin kaukana rannasta. Vilvoittava merituuli osuu kuulemma kuitenkin edelleen terassille iltapäivisin.

Hemingwayn työhuone on pienemmässä rakennuksessa päärakennuksen vieressä. Aikoinaan sinne saattoi kulkea käytävää pitkin lähes suoraan makuuhuoneesta, mutta hurrikaani tuhosi sittemmin tuon käytävän, eikä sitä ole rakennettu uudelleen.

Hemingway Key West kissatHemingwayn kissat Hemingway Key West kissatHemingway Key West Hemingway Key West Hemingway Key West

Key Westin kuuluisin uima-allas

Uima-allas ja siihen liittyvät tarinat ovat sen sijaan on säilyneet. Pauline rakennutti uima-altaan Ernestin jo seurustellessa Marthan kanssa pihalla aikaisemmin olleen nyrkkeilykehän tilalle. Jos tilanne on mikä on, niin hän tekee mitä haluaa Ernestin toiveista välittämättä. Uima-allas kaivettiin käsipelillä, sillä kunta ei antanut lupaa järeämpään rakennustapaan. Key Westissä ei myöskään ollut juoksevaa vettä ennen vuotta 1944, joten alunperin vesi altaaseen saatiin suolavesipohjasta altaan alla. Tätä varten altaasta oli porattu sinne asti ulottuva reikä, josta vesi pumpattiin altaaseen.
Uima-altaasta muodostui sittemmin Key Westin seuraelämän keskus, toista vastaavaa ei kaupungissa ollut – ei taida olla vieläkään, tämän kokoista.

Uima-altaan kustannukset olivat suuret ja siitä kerrotaankin tarinaa, että kirjailija oli niistä kiivastuneena heittänyt pennin rahan allasta ympäröivälle terassille ja huutanut: ”Pauline, olet käyttänyt tähän kaikki paitsi minun viimeisen pennin, joten saatat yhtä hyvin saada sen!” Tarina saattaa olla tosi tai sitten ei, mutta altaan reunalla on edelleen yksi sementtiin upotettu penni.

Helsingin Sanomat nosti muuten myös äskettäin Hemingwayn taloa ja puutarhaa Key Westissä kertoessaan valokuvataiteilija Heli Rekulan työskentelystä siellä. Näyttely Hemingway puutarhassa on jo vuodelta 2013, mutta muutamia kuvia siitä on edelleen katsottavissa netissä.

Key West uima-allas

Key West uima-allas ja kolikko
Penni uima-altaan reunalla (ja talon etupihan koristekasveja merelliseen tyyliin)

Hemingway tuotantoa

Työhuoneen alakerrassa on vielä matkamuistomyymälä, jossa on myytävänä paitsi erilaista Key Westiin sopivaa turistikamaa, myös useimpia Hemingwayn kirjoja erilaisina laitoksina. Ihan niin vaikuttava tuo ei kuitenkaan mielestäni ollut kuin Karen Blixenin asunto Kööpenhaminan lähellä, jossa yhdessä museon huoneessa oli esillä kirjailijan koko tuotanto, kaikkien julkaistujen kirjojen kaikilla eri kielillä julkaistut laitokset. Etsin hetken aikaa katseellani kirjaa To Have and Have Not (suomennettuna Kirjava satama), jonka oppaamme oli esitellyt kysymällä, että oletteko lukeneet sen ja vastaamalla sitten hetimmiten omaan kysymykseensä: ”Ette tietenkään, sillä sitä se kouluissa lueteta”. Kirjaa ei lueteta, koska se kertoo niin surullisia tarinoita ihmiskohtaloista saman jälkeisessä ajassa, että nuorten ei haluta lukevan niitä. Olisin voinut ostaa kirjan, jos se olisi sattunut silmiini. Finca Vincasta, Kuubasta, ostin matkamuistoksi kirjan The Old Man and the Sea – kävimmehän siellä satamassakin, joka on kyseisen kirjan maisemaa.
Pitäisikö ennen kesäkuista Keniaankin suuntautuvaa matkaamme paneutua Hemingwayn vuonna 1935 kirjoittamaan kirjaan ”Green Hills of Africa” (suomennettuna Afrikan vihreät kunnaat)?

Kirjoja Hemingway
Hemingwayn kirjoittamia kirjoja ja Hemingwaysta kirjoitettuja kirjoja

Postikortteja

Sloppy Joe’s

Kuten Havanna ja Pamplonakin myös Key West esittelee myös mielellään kirjailijan suosimaa baaria, nimeltään Sloppy Joe’s. Tarkkaan ottaen nykyinen, valkoisessa isossa rakennuksessa sijaitseva, Sloppy Joe’s ei enää ole sama, jossa Ernest Hemingway mielellään vietti aikaansa ja läheinen pienempi, keltaisessa rakennuksessa sijaitseva, baari muistuttaa ohikulkijaa, että tämä on se alkuperäinen. Me olimme liikkeellä sen verran aikaisin aamupäivällä, että kumpikaan ei vielä ollut auki, emmekä sitten myöhemminkään päivällä niihin palanneet – Key West tarjoaa kuitenkin päiväkävijälle niin paljon muutakin!

Sloppy Joe's Florida Sloppy Joe's Florida

Käynnistämme Hemingwayn talolla Kuubassa syksyllä 2013 kirjoitin sen aikaiseen tyyliin melko niukan jutun, mutta löytyyhän siihen linkatusta kuva-kokoelmasta sentään kuvia Finca Vincasta. Myös Havannassa oleva La Florida -baari muistaa mainita kirjailijan viihtymisen siellä.
Espanjan Pamplonassa Hemingwayllä on niin hotelli (La Perla) kuin baari (Cafe Iruna), jotka lämmöllä muistelevat kirjailijan oleskelua Pamplonassa.
Rondassa miestä muistetaan patsaalla rotkon reunalla olevassa puistossa – tietysti härkätaisteluareenan kupeessa, sen takiahan Hemingway Rondassa viihtyi.

Pamplona

Havanna
Hemingway Havannassa – tämä muuten ei ole La Floridasta vaan toisesta baarista, eli joko Hemingway suosi kaupungissa useampaakin baaria tai sitten ne kaikki haluavat osansa miehen maineesta!
Join the Conversation

10 Comments

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Key Westistä(kin) on moneen lähtöön, mutta tämä oli kyllä mielenkiintoisimmista päästä sitä, mielestäni.

  1. Kiintoisa juttu! Key West olisi toki muutenkin kiintoisa paikka käydä. Kirjava satama on kyllä aika masentavaa luettavaa. Siitä tehty sinänsä ihan hyvä elokuva on ollut selvästi yritys tehdä Casablanca toisessa ympäristössä ja kovasti romaania viihteellisempi ja typistetty.
    Cafe Irunassa kävimmekin, se oli ilahduttavan kohtuuhintainen ja tasokaskin. Plaza del Castillon toisella laidalla oli myös Bar Txoko, joka kehuskelee Papan käyneen sielläkin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Kati! Talo lienee jo 1850-luvulta – tosin sitä remontoitiin, sisältä, reippaasti Hemingwayn muuttaessa sinne toisen vaimonsa kanssa. Tyyli, leveine terasseineen, sopinee hyvin Floridan kuuman kosteaan ilmastoon.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anna! Lähes jokainen tuolla käynyt – ja etenkin sosiaalisen median kanavissa tämän jutun jakojamme kommentoinnut – muistaa nuo kissat :-)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Merja! Kävimme siis Key Westissä osana risteilyä, mutta saamistamme kommenteista olen ymmärtänyt, että maantietä pitkin matka sinne kestää noin koko päivän, eli kannattanee varata Key Westille useampi päivä, ettei mene pelkäksi kääntymiseksi :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *