Aikamme Islamabadissa jäi vähiin. Saavuimme kaupunkiin Lahoresta myöhään illalla. Moottoritietä pitkin matka olisi luultavasti taittunut 5-6 tunnissa, taukoineen, mutta poikkesimme matkalla Khewran suolakaivoksella, jonne ja josta vievät tiet olivatkin sitten ihan eri asia kuin moottoritie. Pysähdyimme myös vielä suolakaivoksen jälkeen pitkäveteiselle lounaalle/illalliselle, mahdollisesti vaan siksi, ettemme tulisi Islamabadiin liian aikaisin. Juuri tuona päivää odotettiin nimittäin Imran Khanin vapauttamista ainakin viikonlopuksi ja sen myötä levottomuuksien kaupungissa uskottiin vähenevän. Myöhään illalla Islamabadiin tullessamme vastassamme oli kuitenkin vielä tiesulkuja, joita lähdimme sitten kiertämään, kuten muutkin, penkereitä pitkin ja lopulta muita kiertoteitä ennen kuin lopulta pääsimme hotellille ehkä iltakymmeneksi! Niin, ne tiesulut eivät olleet mitään paria poliisia ja jotain puomia vaan useita isoja kontteja tiputettuna keskelle tietä, eli niitä ei todellakaan tietä pitkin ohitettu!
Seuraavana päivänä oli vuorossa kaupunkikierros, joka sekin vei meidät paitsi muutamalle Islamabadin päänähtävyydelle, myös tuntikausiksi kaupungin ulkopuolelle Taksilan rauniolle ja Khanpurin tekojärvelle. Nähtävyyksiä ei kuulemma runsaan miljoonan asukkaan Islamabadissa juuri olekaan, sillä Pakistanin pääkaupunki siirrettiin Karachista Islamabadiin vasta 1960-luvulla, mutta olisihan sitä voinut tutkailla ihan vaan normaalia elämää kaupungissa.
Kaupunkikierrospäivän jälkeen olikin jo sitten heti aamusta vuorossa lähtö maan pohjoisosiin.
Pohjoisesta palasimme viimeiseksi (hyvin lyhyeksi) yöksi ennen paluulentoamme vielä Islamabadiin, mutta silloinkaan aikaa kaupungille ei oikeastaan enää ollut.
Onneksi reissumme parhaaksi hotelliksemme luokittelemamme Roomy Signature sijaitse ostoskeskuksessa ja lähistöllä oli muutenkin kauppoja ja ravintoloita, siis elämää, joten parilla pienellä kävelykierroksella lähikortteleihin saimme sentään hienoisesti tuntumaa elämään Islamabadissa.
Jutun otsikkokuvan lähikorttelin ravintolan kokista nappasimme aamukävelyllä
Pakistanin muistomerkki
Pakistanin muistomerkki ei ollut ensimmäinen kohteemme Islamabadissa, mutta jotenkin se sopii mielestäni aloituskappaleeksi juttuun Pakistanin pääkaupungista ja sen ympäristöstä. Muistomerkki ja alueella sijaitseva museo on kuulemma rakennettu symboloimaan Pakistanin kansan yhtenäisyyttä ja omistettu niille ihmisille, jotka uhrasivat ”tänään” paremman ”huomisen” puolesta.
Neljä suurta terälehteä edustavat Pakistanin neljää pääkulttuuria, Punjabi, Baloch, Sindhi ja Pakhtun. Kolme pienempää edustavat maan vähemmistöjä. Terälehtien sisäseinissä on taideteoksia, jotka kuvaavat Pakistanin eri maamerkkejä, itsenäisyysliikkeen merkittäviä ihmisiä sekä musiikki- ja tanssiteemoja, mm. Lahoren linnoitus, Badshahin moskeija ja Khyber Pass.
Muistomerkki, joka näkyy laajalti Islamabadissa, tuntui olevan suosittu kohde myös paikallisten keskuudessa.
Faisal-moskeija
Yhtenä iltana Islamabadissa kävimme vielä illan jo pimetessä katsomassa Pakistanin suurinta moskeijaa. Moskeija suunniteltiin Pakistanin kansallismoskeijaksi ja se on nimetty rahoittajansa, edesmenneen saudikuninkaan Faisal bin Abdul-Azizin mukaan.
Moskeija oli maailman suurin moskeija valmistumisestaan aina vuoteen 1993 asti, jolloin Hassan II -moskeija Casablancassa, Marokossa, valmistui. Sittemmin Mekan ja Medinan moskeijat ovat ohittaneet nämä molemmat koossaan. Mietin kyllä tälläkin matkalla ajoittain näiden moskeijoiden kokoa, sillä erityisesti Lahoressa Badshahin moskeijassa vieraillessamme mietin, että ok, tämän kapasiteetti on 100 000 ihmistä, mutta tuo kapasiteetti on siis tuossa pihalla, katettua tilaa, eli eurooppalaisessa mielessä itse kirkkorakennus on aika pieni. Faisal-moskeijaan, siis sisälle ja pihalle, mahtuisi kuulemma 300 000 ihmistä, mutta veikkaisin, ettei näistä 10 prosenttiakaan näistä mahdu sisälle.
Moskeijaan pääsee sisälle vain rukoushetkien aikana ja vähän niitä ennen. Paikallisoppaamme arveli hetken odottaessamme, että ennen rukoushetkeä turisteina pääsisimme kaikki kurkistamaan sisälle, mutta niin vaan hän oli väärässä – vain miehet pääsivät moskeijaan. Me naiset saatoimme halutessamme kiivetä reunalla sijaitsevalle naisten parvelle, huivit asianmukaisesti päässä. Jos olisin tämän tiedon saanut jo ennen vartin odottamista, olisin tiukemmin protestoinnut odottamista vastaan. Etenkin kun näkihän moskeijaan nyt sisälle lasiovienkin läpi. Tuo huivi – ja nuorten naisten suhtautuminen moskeijassa käyntiin – oli sekin muuten vähän huvittava kuvio. Siinä missä useimmilla meistä, turisteista, oli oikeasti peittävät huivit, niin nuoremmilla naisilla oli kevyet sifonkihuivit, jotka jo portaita parvelle kiivettäessä putosivat niskaan ja kiinnostus moskeijaan oli vähäistä muuten kuin selfiekuvien taustana. Mutta ihan hyvä, jos tämäkin maa maallistuu ja sallii nuorille tytöille enemmän vapauksia!
Illallinen Margallahin kukkuloilla
Tehtyämme retken Chitraan, Ayuniin ja Chilam Joshi -festivaaleille palasimme takaisin Islamabadiin. Pitkän ajomatkan jälkeen suuntasimme Pakistanin matkamme viimeiselle illalliselle Margallahin kukkuloille. Matka ylös kukkuloille kesti sekin vielä hetken, mutta oli ehdottomasti jokaisen mutkan arvoinen!
Matkan varrella näimme islamabadilaisia perheitä kukkulan rinteiden puistoissa – jos olisimme festivaaliretken sijaan jääneet Islamabadiin useammaksi päiväksi, olisin hyvinkin voinut kuvitella itseni kuljeskelemaan näillä rinteillä. Islamabadissa kun ei ollut ihan niin kuumakaan kuin Lahoressa. Nyt jatkoimme kuitenkin ihan huipulle asti ja siellä Monal-ravintolaan, joka Tripadvisorin mukaan näyttäisi olleen Islamabadin ykkköspaikka. Tännehän voisi vaikka kotiutua!
Illallisemme alkoi raikkailla minttudrinkeillä, joskin tietysti alkoholittomilla. Jokin ravintolan miljöössä sai minutkin laskemaan ruokaan liittyvää suojaustani – drinkeissä oli selvästi jäämurskaa, mutta tulimme nopeasti siihen tulokseen, että eiköhän se täällä ole ok. Ruuan kanssa tarjottava raitakin oli suljetuissa jugurttipurkin tapaisissa purkeissa – syötävää siis ehdottomasti sekin, siinä missä olin viikon verran vierastanut pöytiin tulevia avokippoja oli niissä sitten raitaa tai maustekastikkeita. Ruuasta ei valitettavasti tullut otettua oikein yhtään kuvaa, mutta tarjolla oli vähän kaikkea, jopa kalaa, jota emme olleet koko viikon mittaan tässä maassa saaneet. Jälkiruokaakin Pakistanissa oli viikon mittaan harvoin tarjolla, mutta Monalissa saimme makeat pallerot vielä mahtavan aterian päätteeksi. En tosin tiedä mitä ne olivat, jotain sokerikakkutaikinan tapaista siirappikastikkeessa, mutta tältäkin osalta päätin nyt luottaa tähän ravintolaan.
Joko Monal ja Margallahin kukkulat loistokkaana paikkana – tai sitten vaan Pakistanissa jo vietetty viikko – sai minut ehkä ensimmäistä kertaa rentoutumaan tässä maassa. Viimeisenä iltana – alle kahdentoista tunnin päästä olimme jo lentokoneessa matkalla kohti Istanbulia.
Mutta vahva suositus niin Margallah-kukkuloille alueena kuin Monal -ravintolalle jos Islamabadiin päädyt!
Taksilan rauniot
Islamabadista teimme myös päiväretken Taksilan raunioille (ja Khanpurin tekojärvelle).
Muinainen intialainen Gandharan valtakunta sijaitsi nykyisen Pakistanin ja Afganistanin rajalla keskittyen nykyisen Peshawarin ja Taksilan ympäristöön. Taksilan muinainen kaupunki sijaitsi aikoinaan Silkkitien varrella, joten sen hallinnasta taisteltiin mm. 300-luvulla ennen ajanlaskumme alkua. Darius I liitti kaupungin Persian valtakuntaan, mutta vain hetkeksi. Näillä seuduilla on historia läsnä, ”kaverimme” Dariuksen haudalla kävimme jokunen vuosi sitten Iranissa. Sittemmin täältä käsin ovat hallinneet kreikkalaiset ja myöhemmin, 1000-luvulta alkaen muslimit.
Nykyisillä Taksilan raunioilla korostuu kuitenkin buddhalaisuus, sillä alueella on jäljellä on buddhalaisia stupia, temppeleitä ja luostareita. Taksilaa meille esitellyt opas antoi erityistä tunnustusta sille, että siinä missä välillä vähemmistöjä ja heidän kulttuuriperintöään on näilläkin alueilla tuhottu, niin täällä buddhalainen kulttuuriperintö on säilynyt nykypäiviin asti. Tästä tunnustuksena Taksilan raunoille myönnettiin Unescon maailmanperintökohteen status vuonna 1980.
Ruuhkista johtuen näimme lopulta Taksilassa vain Jaulianin stupan ja luostarin. Sen sijaan, että olisimme vierailleet Taksilan museossa istuimme bussissa liikenteen edetessä ehkä luokkaa pari kilometriä tunnissa – Pakistanin todellisuutta ainakin vierailumme aikana. Taksilan kokemuksemme jäi siis aika ohueksi, mutta saihan siitä nyt sitten rastitettua Unescon maailmanperintökohteen, jos sitä harrastaa (me emme varsinaisesti harrasta). Vähintäänkin kaikki kaipasivat bussissa istumisen jälkeen taukoa, kävelyä tällä ihan kauniissa ympäristössä ja menihän siinä samalla tutustuminen luostarin pihaan, sen reunalla sijaitseviin munkkien kammioihin ja vielä nykyisinkin alueella oleviin Buddhan patsaisiin ja stupiin. Ehkä jotkut jopa hyötyivät päästupassa sijaitsevasta Buddhan patsaasta, joka tarjosi parannusta ja/tai pitkää ikää niille, jotka työnsivät sormensa sen napaan :-)
Taksilan museosta ja muutenkin vähän laajemmin alueesta voit halutessasi lukea lisää SN matkakuvaajan jutusta. Sakari ehti käymään Pakistanissa jo ennen koronaa, mutta etenkään historiallisten kohteiden osalta faktat eivät parissa vuodessa vanhene!
Khanpur
Taksilasta jatkoimme lounaalle Khanpur-järven rannalle. Tarkkaan ottaen kyse ei ole järvestä vaan tekojärvestä Khanpurin padon yläpuolella. Tekojärvi toimittaa juomavettä Islamabadin ja siihen kiinni kasvaneeseen Rawalpindin kaupunkeihin ja kasteluvettä ympäröiville maatalous- ja teollisuusalueille.
Oppaamme sekoilivat taas lahjakkaasti matkalla järvelle. Jossain vaiheessa järveä lähestyessämme meiltä kysyttiin, ehkä sitten vähän tyyliin ”ei kai nyt kukaan halua” josko haluaisimme matkata veneellä järven yli ravintolaan – bussillakin pääsisi perille. Nopealla päätöksellä (?) bussi jatkoi sitten hidasta matkaansa kiemurtelevilla teillä ja lopulta päädyimme ihan kivan tuntuiseen ravintolaan. Itse asiassa ravintola oli osa järven rannalle rakennettua lomakylää, jossa ravintolan lisäksi oli muutamia mökkejäkin yöpymistä varten, erilaisia aktiviteetteja lapsille tyyliin minikokoinen zipline ja ranta lukuisine vähän eri tyyppisine vesikulkuneuvoineen.
Lounaskin, kun se lopulta, pitkän odotuksen jälkeen tuotiin pöytään, oli ihan hyvän tuntuinen – tosin vähän myöhemmin joku jo taas valitteli vatsaansa, mutta ei se välttämättä tietystikään ravintolan syytä ollut, sillä pääosinhan me kaikki söimme samaa ruokaa.
Pitkään odottamiseen kyllästyneenä kiertelin aluetta ja aloin miettiä, että voisihan sitä veneretkeä sittenkin harkita. Olimmehan menossa takaisin samaa tietä, joten jos menomatkalla osan matkasta olisi voinut taittaa veneellä, niin kaipa se olisi mahdollista paluumatkallakin ja myin idean paikallisoppaalle. Lopulta sitten selvisi, että venematkan hinta olisi 50 euroa, mutta hip hip hurraa, innokkaita veneilijöitä ilmaantui helposti koko veneellinen, eli 8 henkeä, joten hinta per nuppi jäi kivan kohtuulliseksi. Jos oppaidemme tarkoitus oli torpata idea veneretkestä hinnalla, niin pieleen meni :-)
Moottoriveneretki tekojärvellä on tietysti kesyä veneilyä, mutta kyllä järvi kaikkine aktiviteetteineen ja sen rantoja reunustavine vanhoine linnoineen/raunioineen avautui sittenkin veneestä paljon paremmin kuin rannalla, asutuksen takana, kulkeneesta bussista. Piste minulle veneretkialoitteesta!
Khewran suolakaivos
Matkalla Lahoresta Islamabadiin poikkesimme myös Khewran suolakaivoksella. Tarkkaan ottaen Khewran suolakaivos ei ehkä oikein istu sen paremmin otsikon Islamabad kuin Lahorekaan alle, sillä ne sijaitsevat melko tarkkaan näiden kaupunkien puolivälissä, mutta olkoon nyt tässä, kun tuskin Khewra ihan oman jutun arvoinenkaan olisi.
Khewran suolakaivos on Pakistanin suurin ja vanhin suolakaivos ja maailman toiseksi suurin suolakaivos, vain Ontariossa sijaitseva Goderichin kaivos on sitä suurempi. Wieliczkan suolakaivos Puolassa Krakovan lähellä on vasta maailman viidenneksi suurin. Aikoinaan Krakovassa käydessämme skippasimme Wieliczkan ja tuskinpa Khewran jälkeen enää mahdollisilla vielä tulevilla Puolan reissuillammekaan sinne suuntaamme.
Jo muinaiset kreikkalaiset -fraasi sopii myös Khewran kaivosten yhteyteen siinä missä kreikkalaiset liittyivät Taksilankin alueen menneisyyteen. Kuulemma Aleksanteri Suuren matkatessa halki Pakistanin hänen hevosensa pysähtyi Khewran seudulla nuolemaan maassa olevia kiviä. Muut hevosetkin innostuivat nuolemaan kiviä ja lopulta sotilaatkin. Kivet yhteistuumin todettiin melko suolaisiksi – ja kas, Khewran suolaesiintymä oli löydetty! Luultavasti suolaa on louhittu alueelta siitä alkaen vaikka virallisesti kaivostoiminnan lasketaan alkaneen 1200-luvulla.
Nyttemmin suolakaivos on myös suosittu turistikohde. Kaivoksen vanhaa kaperaitaista sähkörataa käytetään turistien kuljettamiseen kaivokseen ja perillä turistit saavat kiertää ehkä kilometrin mittaisen ympyräreitin, jonka varrella esitellään kaivostoimintaa ja sen tuotteita. Onpa reitin varrella mm. pieni suolasta rakennettu moskeija minareetteineen. Etenkin brittivallan aikaan työ kaivoksessa oli lähinnä pakkotyötä.
Vaaleanpunaisella kivisuolalla, Himalayan suolalla, on ystävänsä. Suomalaiset luontaistuotekauppiaatkin hehkuttavat sitä myrkyttömänä ja saasteettomana ja kutsuvat sitä valkoiseksi kullaksi, joka sisältää 92 myös ihmisen kehosta löytyvää ainesosaa.
Kiitos Margallahin kukkuloiden vinkistä. Pitääpä käydä siellä kääntymässä kun olen menossa oman kierroksen jälkeen ehkäpä Murreen ”hill-station” alueelle pariksi päiväksi lepäilemään. Harmi että vasta loppumatkasta pääsit ”rentoutumaan” matkan rasitteista — oli sitten syynä ehkäpä pitkät päivämatkat tai oppaiden tunaroinnit. Saas nähdä miten minun perse ja hermot kestää autossa istumista kun päivämatkat ovat tunneissa neljän ja yhdeksän tunnin välillä sekä siihen parin tunnin liukumat. No Pamir highwaylla mentiin aikoinaan 80km 8 tunnin aikana.. Pitää raportoida sitten myöhemmin Karakoram highwaylta…
Kiitos Jani! Lämmin suositus tosiaan tuon kukkulan näköalaravintolalle, ainakin tuolle Monalille, jossa kävimme. Siellä saattaa hetkellisesti kuvitella olevansa vaikka jonkin eurooppalaisen kaupungin hyvän tasoisessa ravintolassa. Tällä reissulla(kin) oppaat varmaan kyllä pääosin tekivät parhaansa, mutta juuri noiden viikkojen poliittinen tilanne asetti tietysti omat haasteensa. Ja sikäläiden teiden kunto, mutta niitähän pääsetkin sitten kohta näkemään, tuntikausia :-)
Kiitos linkityksestä. Hieno Pakistanin matka oli teilläkin. Arial Travelin matkamme tammi-helmikuussa 2020 alkoi Karachista ja päättyi Islamabadiin, joten pohjoinen vuoristo jäi meiltä näkemättä. Islamabadin kokeminen jäi meiltäkin aika vähiin, mutta onneksi Taxilassa museoineen meillä oli riittävästi aikaa.
Lahoresta Islamabadiin ajettaessa saimme valita kahden vaihtoehdon välillä, joista toinen kulki Khewran suolakaivoksen kautta ja toinen Rohtasin linnoituksen kautta. Valitsimme jälkimmäisen, joten postauksen Khewran-osuus oli meille uutta tietoa.
Puolassa liikkuessa kyllä suosittelen Wieliczkan suolakaivosta, jonka kappelit ja veistokset on tehty taidokkaasti suolasta.
Kiitos Sakari! Oli tosiaan kiva lukea rinnan omien muistiinpanojen kanssa Sinun juttujasi Pakistanista, sillä ihan päällekkäisiähän kokemuksemme eivät olleet. Noita turistien iloksi tehtyjä rakennelmia tyyliin pieni moskeija oli kyllä tuolla Khewrassakin, mutta ehkä ne sitten Wieliczkassa ovat vielä hienompia/isompia.
Olet tainnut olla oikea häirikköoppilas tuolla matkalla, oppaiden murheenkryyni. :) Mutta mä olisin ollut kyllä vähintään sata kertaa pahempi tapaus – tuntuu, että matkanne on ollut jatkuvaa (turhaa?) odottelua ja bussissa kököttämistä, ja yhden tuollaisen päivän jälkeen olisin kyllä varmaan ensin jutellut muiden matkalaisten kanssa ja sitten antanut riittävän suoraa palautetta oppaille ja toivonut muiden siihen yhtyvän.
Jälkiruoka lienee ollut gulab jamun. Söin sitä itsekin, oli ihan hyvää ja tosi makeaa.
Älä nyt, en minä mikään kauhukakara ollut – ja osasta mainitsemistani asioista muutkin kommentoivat. Monet asiat noista olivat kuitenkin ehkä oppaista riippumattomia, kuten vaikka kohdallemme sattunut poliittinen tilanne ja Pakistanin teiden kunto. Muutamasta asiasta kyllä annoinkin palautetta ja ihan kivasti niihin mahdollisuuksien rajoissa reagoitiinkin, esimerkiksi sen kaikkein pisimmän ajopäivän jälkeen puuskahdin, että nyt pitäisi kyllä ehtiä jossain välissä liikkumaankin ja seuraavan päivän kaupunkikierros pienessä Chitralin kaupungissa muuttuikin sitten kävelykierrokseksi. Tuntui hyvin kelpaavan kaikille!
Jälkiruoka oli varmaan juuri tuo mainitsemasi, sen jopa kuvasin :-) Se veneretki oli kuitenkin mielestäni käsitelty huonosti, joko sitä ei olisi kannattanut ehdottaakaan tai sitten se olisi pitänyt oikeasti tarjota, ilman, että asiaan piti puuttua.
Tuo Wieliczka muuten oli kyllä käymisen arvoinen paikka, mutta varmaan paljon samaa kuin Khewran suolakaivoksessa. Itselleni ei ole täysin selvää, miksi Wieliczka on yksi ensimmäisistä Unesco-kohteista, enkä tiennyt sitäkään, että se on viidenneksi suurin. Täytyy myöntää, että näiden juttujen myöntä Pakistan on alkanut koko ajan kiehtomaan enemmän.
Kiitos Mikko! Ok, taitaa olla niin, ettei tuota Wieliczkaakaan pidä ohittaa, eli pidetään listalla. Tosin kertausreissua Krakovaan ei ole vielä ainakaan suunnitteilla.
Upea tuo Pakistanin muistomerkki, ja kaunis tarina sen taustalla. Muuten harmi lukea, että reissunne on ollut täynnä tuollaista ihmeellistä säätöä ja odottamista :/ Toki kaikki ei ole ollut matkanjärjestäjästä johtuvaa, mutta silti.
Kiitos Eveliina! Pakistan oli onneksi kohteena vähän sellainen, että jonkun määrän säätöä oletimmekin kohtaavamme ja siihen vielä lisättynä poliittinen tilanne, niin kohtuullisen sujuvasti kaikki sittenkin sujui.
Kiitos taas matkakuvauksesta. Kärsivällisyyttä tämä reissunne on vaatinut ja varmaan niitä hyviä vatsahappoja.
Kiitos Elli! Joo, ei tämä ihan ”lomamatka” ollut, mutta tavoitteena oli tutustua edes jossain määrin Pakistaniin ja se kyllä onnistui, mielestäni suhteellisen monipuolisestikin.
Aika hieno tuo suolakaivos. Tosin jostakin juuri luin, että vaikka monia näistä tuotteista mainostetaan myrkyttömänä, testit osoittavat usein toisin. Aika mielenkiintoinen reissu teillä on kyllä ollut ravintolakokemuksineen kaikkineen. Ja kiva idea varmasti tuo veneily vaikka oppaat eivät ehkä innostuneetkaan.
Kiitos Paula! Joo, vähemmän luontaistuotteista innostuneena en tuoltakaan ostanut mitään :-)
Kiva lukea näin eksoottisesta kohteesta. Pakistanissa kun ei usea tule käydyksi.
Kiitos Sari! Näin, pienestä ryhmästämmekin pääosa ellei kaikki taisivat tunnustautua maabongareiksi tai ainakin takana oli jo yli 100 muuta maata ennen Pakistania.
Tuo ravintolakokemuksenne pakistanilaisen tähtitaivaan alla on varmasti ollut upea. Olen muuten Suomessakin syönyt pakistanilaisten ylläpitämässä intialaisessa ravintolassa ja ruoka siellä oli käyntikerrasta riippuen joko helkutin hyvää tai siedettävää, vaikka kyseessä oli sama annos. Kiehtoisi tietää lisää pakistanilaisen ja intialaisen keittiön eroavuuksista, josko niitä on.
Kiitos kommentistasi! Noissa Lahoren ja Islamabadin parhaissa ravintoloissa ruoka oli oikeasti hyvää. Samaa ei voi sanoa kaikkien ”tienvarsikuppiloiden” luisista kana-aterioista.
Huh, aikamoiset tiesulut! Vähän toista kuin meillä. Kukkulalla oleva ravintola näytti maisemineen todella kauniilta. Harmillisesti kaikenlaista säätöä ollut, mutta se lienee aika odotettua tuolla päin maailmaa.
Kiitos Merja! Juu, tuosta ei mennä neuvottelemalla mahdollisen vahdin kanssa läpi. Riippuen sitten vähän siitä, että minne kukin oli menossa, niin osa pääsi ehkä perille kuitenkin kiertämällä noita pientareen kautta, mutta liikenne kyllä ruuhkautui sitten niin tehokkaasti, ettei siitäkään kovin paljoa apua välttämättä ollut.