Grandeur of the Seas

Grandeur of the Seas feature

Kaupallinen yhteistyö: Elämys Cruises

Polveillen edenneeseen Etelä-Amerikan matkaamme lisäsimme melko loppuvaiheessa sittenkin vielä käynnin Haitissa, eli käytännössä risteilyn Miamista Haitilla sijaitsevalle Roayl Caribbean varustamon vuokraamalle alueelle Labadeen kylän laidalla. Alue on tämän varustamon hallinnassa, joten saatoimme vain valita risteilyn pituuden, sillä sen ajankohtakin oli jo käytännössä päätetty siinä kohtaa kun hotellivaraukset esimerkiksi Iguassun putouksille oli jo tehty. Onneksi löytyi sopiva, itse asiassa erityisen sopiva, sillä 5 päivän risteilyn käyntikohteet olivat Key West ja Labadee, molemmat kohteita, jotka olivat olleet listallamme.

Royal Caribbean varustamo ei ollut meille entuudestaan tuttu, aikaisemmin olimme risteilleet niin Costalla kuin Norwegianilla, mutta emme edelleenkään ole niin perehtyneitä varustamoiden samankaltaisuuksiin tai eroavaisuuksiin, että osaisin niitä tässä edes pääpiirteissään luetella. No Costa on kyllä näkyvästi italialainen!

Grandeur of the Seas
Näillä vesillä seilattiin, tässä kohtaa jo paluumatkalla

Risteilyn varattuamme varasimme pikimmiten yhden retken Labadeella – halusimme varmistaa, että vaikkei alueelta pois, oikean Haitin puolelle, pääsekään, niin pääsemme kuitenkin niin lähelle oikeaa Haitia kuin se tuolla on mahdollista. Muutamalla risteilyllä, joilla olemme olleet, suosituimmat retket on tosiaan myyty loppuun jo ennen risteilyn alkua, eli jos tietää haluavansa juurikin jonnekin, niin kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Labadeen perinteet -retki vie meidät oikean Haitin rajalle, kertoi maan historiasta ja esitteli sen perinteitä. Sittemmin, jo laivalla ollessamme, varasimme vielä toisenkin retken, historiallisen kävelykierroksen.

Haiti, Labadee

Key West on sen verran kompakti kaupunki, että sen selvitimme omatoimisesti – kävellen.

Grandeur of the Seas -laiva

Grandeur of the Seas on risteilylaivana nykyaikana jo pienehkö noin 2 000 matkustajan kapasiteetillaan. Kymmenen vuotta uudempien Oasis-luokan laivojen kapasiteetti on luokkaa 6 000 matkustajaa. Laiva on rakennettu Kværner Masa-Yardsilla Helsingissä. Käyttöön se on otettu käyttöön vuonna 1996, eli laiva on jo yksi Royal Caribbean -varustamon vanhimpia. Laivaa on tosin uudistettu vuonna 2012, eli ei se sentään ihan alkuperäisessä kuosissaan yli 20 vuoden takaa ole. The Points Guy löysikin useampia syitä valita juuri Grandeur of the Seas -laiva!

No, me emme valinneet laivaa, vain reitin, emmekä oikeastaan edes hyttiä, sillä olimme niin myöhään liikkeellä, että Elämys Cruises, jonka kautta risteilyn varasimme, kertoi valinneensa meille jäljellä olleista kahdesta (!) ulkohytistä mielestään paremmalla sijainnilla olevan ja tyydyimme tähän. 3. kerroksen ulkohyttimme 3618 oli ihan kelvollinen lyhyen risteilyn aikaiseksi kodiksi. Kolmas kerros olikin sikäli kiva, että saimme laivalla kerättyä askeleita ihan kivasti syödessämme useimmat ateriamme 9. kerroksessa sijainneessa buffet-ravintolassa – näitähän risteilyllä, jos mitään, tarvitaan, edes jonkinlaisia mahdollisuuksia liikkumiseen!

Grandeur of the Seas 3681

Grandeur of the Seas 3681
Tässä vaiheessa odotellaan vielä matkalaukkua hyttiin – sittemmin näin siistiä ei ollutkaan
Grandeur of the Seas 3681
Naapurissa oli juhlat koko ajan :-)

Ravintolat

Risteilylaivassa kuin risteilylaivassa taitaa olla kolmen tyyppisiä ravintoloita: ravintola, joissa ruoka tarjoillaan pöytiin, buffet-ravintola ja erikoisravintolat, joihin varataan erikseen pöytä ja joissa aterioista myös maksetaan erikseen, eli ne eivät kuulu risteilyn hintaan. Ensimmäisillä risteilyillämme pääravintolassa, jossa siis ruoka tarjoillaan pöytiin, oli ainakin illallisella kiinteät ajat kattauksille, aikaisempi ja myöhäisempi ja kullakin matkustajalla sama oma paikkansa koko risteilyn ajan. Nyttemmin tarjolla taitaa useimmiten olla myös ”free seating” ja sellainen meilläkin oli Grandeur of the Seas -laivalla, eli ravintolan aukioloaikojen puitteissa saatoimme jonottaa itsellemme paikat (tai varata ne etukäteen ateria kerrallaan).

Käytännössä söimme useimmat ateriamme yläkerran buffet-ravintolassa, joka Grandeur of the Seas -laivalla on nimeltään Windjammer. Buffet-ruokailu on tietysti toisaalta jonottamista, toisaalta levotonta, kun ihmiset kulkevat koko ajan edestakaisin, mutta pöytiin tarjoillut ateriat puolestaan tarjoiltiin yleensä niin hitaasti, että hermo siinäkin meni. Pariinkin kertaan noilla tarjoilluilla aterioilla, erityisesti aamiaisilla, osui kohdamme myös tilanne, jossa joku oli sujuvasti ottanut tilauksemme vastaan, mutta kun sitä ei sitten alkanut kuulumaan, niin selvisi, että joko se oli mennyt jollekin muulle tai sitten se oli vaan hävinnyt, koko tilaus, kuin tuhka tuuleen.

Varsinaisten ruokaravintoloiden lisäksi tälläkin laivalla oli muutama kahvila, baari ja  jäätelöbaari.

Grandeur of the Seas aamiainen

Grandeur aamiainen
Parin kuvan verran tunnelmia ja esimerkkejä pöytään tarjoillusta aamiaisesta
Grandeur of the Seas aamiainen
… ja ”sama” buffetista koottuna
bagel
Leivän ystävänä voisin harkita asettuvani Yhdysvaltoihin vain bageleiden tähden :-)
Caribbean Night
Esimerkkeja pääravintolassa tarjoillusta illallisesta
Caribbean Night
Bao tacoja

Caribbean Night

Caribbean night
… ja lopuksi tietysti tarjoilijoiden vauhdikkaita tanssiesityksiä kansakunta kerrallaan

Erikoisravintolat olivat (melkein) hintansa väärttejä

Aikamme tuota touhua katseltuamme aloimme kallistua erikoisravintoloiden suuntaan, mutta silloin oli oikeastaan jo liian myöhäistä, niiden kapasiteetti oli pitkälti varattu ilmeisesti jo risteilyn alkuvaiheessa (kenties jo ennen risteilyä). Lopulta päädyimme syömään niissä (Chef’s Grill) vain yhden lounaan. Se menikin sitten ihan nappiin, eli paikka oli rauhallinen, tarjoilu nopeaa ja ystävällistä ja ruuat hyviä!

Monet asiat tällä laivalla – luultavasti useimmilla laivoilla nykyisin – hoituivat varustamon omalla applikaatiolla, alkaen check-inistä ja edeten retki- ja ravintolavarauksiin. Retkivaraukset saimmekin tehtyä hyvissä ajoin, mutta erikoisravintoloista kiinnostuimme vähän turhan myöhään.
Myös laivan infolehtinen, joka aikaisemmin tavattiin jakaa hytteihin joka ilta, oli sekin siirtynyt sovelluksessa luettavaksi. Toki lehden vieläkin sai paperisena, joko Guest Service -tiskiltä tai huonepalvelijalta pyytämällä.

Chef's Grillin vaihtoehtoja
Tähän ruokaan olemme tainneet törmätä vain risteilyllä, eli alkuruokana kaalinlohko herkullisella sinihomekastikkeella

Chef's Grillin vaihtoehtoja Chef's Grillin vaihtoehtoja

Juomapaketit

Juomme matkoillamme tyypillisesti alkoholia vain hyvin vähän jos ollenkaan. Itse olen kuitenkin mieltynyt Pepsi Maxiin (tai hätätilassa Coke Zeroon tai Lightiin tai edes kuplaveteen) siinä missä Lasse juo tyytyväisenä vettä. Juomapaketit on kuitenkin määritelty, tavallaan ymmärrettävistä syistä, siten, että samassa hytissä asuvien on ostettava samanlaiset paketit, jos ostaa minkään paketin. Aikaisempien risteilyjen kokemusten viisastuttamana tiesin myös, että juomia saa vain baarista tai automaateista laseissa, eli juomaa ei voi tölkissä tai pullossa varata hyttiin vaikka työskentelyrupeaman ajaksi. Lisäksi useimmiten juomat lasissa ovat heti niiden lasiin päädyttyä enemmän tai vähemmän läsähtäneitä. Olimme myös selvittäneet, että kohtuullisia määriä juomia saa tuoda laivalle.

Näillä tiedoilla evästettyinä emme ostaneet juomapaketteja lainkaan.
Varustauduimme Miamista lähtiessämme yhdellä Pepsi-Max sixpackillä ja Key Westistä ostimme vielä toisen. Näillä ja laivan buffet-ravintoloiden automaateista saatavilla juomilla (vettä, mehua) pärjäsimme koko risteilyn. Yhdellä erikoisravintola-aterialla taisimme panostaa alkuun kuohuviinilasillisiin, mutta niitä voi siis hyvinkin ostaa yksittäin – alkoholipitoinen juomapaketti kannattaisi varmaan vasta, jos alkoholiannoksia kuluisi lähemmäs kymmenen per päivä.

Tämä juomapakettikuvio on hiertänyt minua noin kaikilla tekemillämme risteilyillä. Pitempi oleskelu jollain näistä laivoista tarvitsisi minusta ehdottomasti ruotsinlaiva-tyyppisen tax freen, josta saisi ostaa haluamiaan juomia pulloissa tai tölkeissä ja hyttiin jääkaapin, jossa niitä voisi viilentään.
Pride of America -laivalla Havaijilla aikoinaan risteillessämme onnistuin juttelemaan laivan suomalaistaustaisen hotellipuolesta vastaavan johtajan kanssa ja tilannetta valiteltuani sainkin hyttiini ämpärillisen verran Pepsi-tölkkejä jäiden seassa!

juomat
Coca-Colasta olisi automaatista löytynyt makuja, mutta Pepsin ystäville ei mitään :-(
Automaatit ovat käytettävissä vain juomapaketeilla.

Internet

Lyhyellä risteilyllä sinnittelimme pääosin ilman laivan nettipaketteja. Yhdysvalloissa, siis myös risteilymme ensimmäisessä kohteessa, Key Westissä, käytössämme oli Reissunetti ja paikallinen verkko eSIMille ostetulla datalla. Yhden meripäivän olimme ilman, mutta sitten toiselle meripäivälle ostimme vuorokauden mittaisen paketin n. 27 eurolla.
Vaihtoehtoina oli 23,99 dollaria yhdeltä laitteelta per päivä koko risteilyn ajaksi (siis yli 100 dollaria), tai 15,99 per laite per päivä (siis kahdelta n. 160 dollaria) tai 27,99 dollaria yhdeltä vuorokaudelta.

Jo siinä, että saimme netin toimimaan molemmilla puhelimilla oli haasteensa (samaan pakettia saattoi käyttää useammalla laitteella, mutta vain yhdellä kerrallaan). Jouduimme jopa jonottamaan nettitukeen monen muun samalla asialla olleen kanssa. Lopulta kunhan vinkkien mukaisesti vanhemmassa puhelimessa suljimme riittävän monta muuta sovellusta ja poistimme joitakin asetuksia kyseiseen verkkoon liittyen, niin sekin jopa hetkellisesti taas toimi. Läppärin kanssa emme oikein edistyneet mihinkään – luultavasti läppärissä oli sen verran paljon jotain taustalla meneviä päivityksiä, joita en hetimmiten osannut kaikkia saada pois päältä, että yhteyden kapasiteetti meni siihen.

Mutta jees, pari kuvaa saimme Facebookin ladattua, muistaakseni päivän Hesarinkin luettua ja selattua sähköpostin otsikot ja luettuakin mielenkiintoisimmat (ainakin ne, joita ei oltu kuvilla kyllästetty).

Oikeastaan ensimmäinen meripäivä ilman nettiä oli kyllä stressittömämpi vaihtoehto kuin toinen meripäivä ja huono netti. Joskus hotelleissakin olen miettinyt, että kokonaan katkennut nettiyhteys on melkein parempi kuin juuri ja juuri toimiva yhteys. Jälkimmäinen kun jotenkin pakottaa/houkuttelee yrittämään ja sitten turhautumaan.

Jos joskus ”erehtyisin” ajattelemaan pitempää risteilyä niin olemattomat yhteydet olisivat – juomapakettikuvioiden lisäksi – yksi niistä asioista, jotka luultavasti saisivat minut hylkäämään ajatuksen.

Meripäivät laivalla

Pääosin olemme risteilyillämme, olisiko niitä ennen tätä ollut kuitenkin jo kymmenen, pyrkineet välttämään meripäiviä, mutta välillä Miami – Labadee tämä ei oikein onnistu, joten vietimme kaksi päivää merellä aamusta iltaan. Meripäivissä on minusta vähän samaa kuin kauan sitten Lapissa kaamosaikaa vieraillessamme: jos päivä ei valkene lainkaan, niin miksi kannattaisi yleensä nousta ylös.

Meripäivinä päivää rytmittävät ruokailut, aamiainen, lounas jossain muodossa, illallinen. Niiden välissä voi sitten työstää läppärillä valokuvia, kirjoittaa muistiinpanoja, hahmotella mahdollisia tulevia blogijuttuja, lueskella, katsoa tabletille tallettamiaan ohjelmia tai etsiä laivalta jotain tekemistä, mieluiten kaiken syömisen välissä jotain aktiivista.

Kävelimme yläkannen kuntoilureittiä muistaakseni kumpanakin päivänä n. 10 kierroksen verran. Aurinkovoiteiden on syytä olla kunnossa!
Toisena päivänä kävimme myös laivan kuntosalilla, jossa sielläkin viihdyimme lopulta suunnilleen normaalin treenin verran, vaikka Grandeur of the Seas -laivan kuntosalin välineistö oli kyllä jo parhaat päivänsä nähneitä ja osa niistä oli rikkikin.

Uima-altaat skippasimme, sillä oikeasti uimaanhan niissä ei etenkään meripäivinä olisi mahtunut. Isommalla altaalla melukin oli jo sitä tasoa, että ei kiitos. Laivalla oli kyllä kaksi allasta, joka toinen oli vain aikuisille, joten jälkimmäisessä olisi kyllä voinut lojua, jos olisi vaan sitä kaivannut.

Kuntoilua Grandeur of the Seas

Kuntoilua Grandeur of the Seas
Kuntoiluvaihtoehtoja Grandeur of the Seas -laivalla

Uima-altailta casinolle ja ostoskadulle

Tanssitunneista tai tietokilpailuista emme tälläkään kertaa jaksaneet innostua. Joskus olemme osallistuneet jollekin lyhyelle taisi olla espanjan kielen kurssille.
Laivan casinoa käytimme vain pujotteluratana, kun joku reitti paikasta A paikkaan B tuntui aina kulkevan sen läpi.
Illan viihde-esityksistä taisimme käydä vilkaisemassa yhtä, mutta totesimme nopeasti, ettei tämäkään ole ihan meidän makuumme – taidamme siis olla hankalia risteilymatkustajia?

Tuohon meluun liittyen muuten mielenkiintoinen yksityiskohta laivan arkkitehtuurissa: Guest Service sijaitsi laivan joka suuntaan avoimen keskusaulan reunalla. Jouduimme asioimaan sillä pari kertaa liittyen varaamiimme retkiin ja luottokortin rekisteröintiin. Normaali keskustelu sillä melutasolla, joka siellä keskimäärin vallitsi oli kyllä lähes mahdotonta. Mutta voihan kommunikoinnin tietysti hoitaa puolin ja toisin huutamalla toisilleen :-)

Grandeur of the Seas

Grandeur of the Seas
Olisiko ollut aikainen aamu, kun pääallas on vielä näin tyhjä?
Grandeur of the Seas
Lapsilta kielletty allas oli katettu

Casino

Toki risteilylaivalla, pienemmälläkin, on myös – tässä tapauksessa pienehkö – ostoskatu, josta voi ostaa vaatteita, laukkuja, koruja, tauluja, kosmetiikkaa, leluja, you name it. Hetken tyhmästi mietimme, että miten osa näistä tavaroista matkaisi risteilyltä kotiin. Mutta eiväthän kaikki tulleet laivalle lentäen, joten Miamissa saattaa olla vaikka oma auto odottamassa! Meidän matkamme oli kuitenkin vasta alussa eikä todellakaan olisi ollut mahdollista kuljettaa noin mitään halki Etelä-Amerikan!

Royal Caribbean

Royal Caribbean
Tämän kohdalla mietin kyllä kahdesti, olisi se ehkä kulkenutkin mukana, mutta toisaalta eipä sille varmaan oikein käyttöä olisi ollut
Laivan valokuvaamo
Risteilylaivan iloja, etsi illalla esillä olevista valokuvista omiasi. Tällä kertaa sorruimme ostamaan vain yhden, Key Westin satamassa otetun.

Viimeinen risteilymme?

Miamissa laivasta poistuttuamme ajattelin, että tämä saattoi olla viimeinen risteilymme. Kauan sitten tosin ajattelin, että ”säästetään” näitä risteilyjä siihen, että tulemme vanhoiksi :-) Risteily on tietysti helppo tapa matkustaa – kunhan sinne laivaan asti pääsee. Toisaalta kuitenkin se on myös kovin laitostava. Vähänkin pitempi risteily ja osaat jo laivan ravintolat, ruoka-ajat, buffet-pöytien sisällöt ja jokaisen reitin ulkoa.

Jokaisen tekemämme risteilyn olemme valinneet reitti edellä, matkan varrella pitää olla kohteita, joihin haluamme tutustua. Laivalla ei ole ollut väliä. Toki plussaa siitä, jos laiva on mieluummin pienempi kuin suurempi – vesiliukumäkiä kun emme tarvitse, emme välttämättä edes uima-allasta.

Mutta ”never say never”, eli jos vastaan tulee todella hyvä reitti ja kohtuukokoinen laiva, niin …
Päätymistä noille uusimmille maailman isoimmille laivoille ei tuon ”hyvä reitti” -vaatimuksen takia oikeastaan kyllä tarvitsekaan pelätä, sillä mitä isompi laiva, sitä todennäköisemmin sen reitillä osuvat lähinnä varustamon omat saaret ja vaikka Meksikon Cozumel, eksoottisempien kohteiden satamiin ne tuskin mahtuvat.

Jos vaikka vielä joskus Atlantin yli? Vaikka jollain Cunard-varustamon laivalla Southamptonista New Yorkiin …

maisemia laivalta miami
Eipä näissä risteilyn Miamista lähdön maisemissa mitään vikaa ollut
maisemia laivalta miami
Tokihan hytin ikkunasta pitää auringonlaskunäkymä olla!

Kustannukset?

Jos kaipaat hintatietoja risteilyymme liittyen, niin löydät ne osana koko Miamiin, Karibialle ja Etelä-Amerikkaan suuntautuneen matkamme kustannusyhteenvetoa:

Karibialta Etelä-Amerikkaan – mitä matka maksoi

Pitkät risteilyt

Ajoittain olen tavannut hetkellisesti innostua myös risteilyista maailman ympäri. Maailmanmatkaajista tuttu pariskunta teki sellaisen aikoinaan ja joku toinenkin taisi sellaista harkita. Pitempiä, kuukauden tai vähän ylikin kestäneitä risteilyjä on tehnyt useampikin.

Näiden pitempienkin risteilyjen osalta, olivat ne sitten kuukauden tai vuoden, alkuinnostukseni on yleensä lopahtanut siinä vaiheessa kun olen klikannut reittikartan auki ja todennut se sisältävän lähes pelkästään jo tuttuja kohteita ja/tai lukuisia meripäiviä. Äskettäin kyllä oivalsin, että näitä tyypillisesti noin 3 kuukauden mittaisia risteilyjä käytetään myös talvipakoon saman tyyppisesti kuin suomalaiset muuttavat vaikka joulu-maaliskuuksi Espanjan Aurinkorannikolle tai Kanarille. Näin ajatellen risteilyn reitillä tai kohteilla ei ehkä sittenkään olisi niin väliä.

Viimeisimpänä tällä saralla kiinnityin uutiseen MV Gemini -laivan kolmen vuoden mittaisesta risteilystä. Tässä on jo vähän samaa kuin The World -laivan ideassa, mutta hyvin maltilliseen hintaan. Satuin jopa netistä bongaamaan blogin, jossa yksi risteilyn jo varannut vanhempi nainen kertoi lähtövalmisteluistaan tyyliin irtisanon asuntoni, käyn läpi kaikki tavarani jne. Ehdin seuraamaan kyseistä blogia ehkä kymmenkunnan lähes päivittäin ilmestyneen jutun verran, kun vastaan tulikin uutinen, että risteily onkin peruttu! Aika moinen käännös tilanteessa, jossa on jo orientoinut lähtöön ja siihen, että jättää kaiken kolmeksi vuodeksi! No, voi olla, ettei sitä olekaan peruutettu. Tuon uutisen luoman epävarmuuden takia nainen kuitenkin päätti olla lähtemättä.

Risteilyihin tuntuu muutenkin sisältyvän nykyisin epävarmuutta, mm. Royal Caribbean ja Norwegian ovat kertoneet, että koronan jäljiltä varaustilanne on jopa yli 100-prosenttia ja huonolla tuurilla, samaan tapaan kuin ylibookatuilla lennoilla, joku saattaa jäädä rannalle. Yhtiöt toki korvaavat menetetyn risteilyn, mutta eivät välttämättä matkaan liittyviä muita kuluja.

Seuraava risteily
Seuraavan risteilyn, pitemmänkin, olisi tietysti voinut varata jo tämän risteilyn aikana
Tags from the story
, , ,
Join the Conversation

14 Comments

  1. Näitä tosiaan on hauska lukea, kun itse ei Karibialle kohdistuvista (tai muistakaan vastaavista, Välimeri jne.) omaa mitään kokemusta. Se on tullut selväksi, että nälkä risteilyllä ei ainakaan pääse yllättämään; vaikkakin sitten jonottamista tai odottamista on enemmän tai vähemmän. Sen olen päättänyt, että joskus joku tällainen tulee kyllä testattua.

    Tuosta olen täysin samaa mieltä, ei-nettiä on parempi kuin huono netti, ellei sitten ole pakko hoitaa jotain oikeasti pakollista asiaa.

    Kaamosaikavertaus sen sijaan mielestäni ontuu siinä mielessä, että kaamosaika taitaa olla omaa suosikkiaikaani Lapissa, ruskan lisäksi. Miten upeaksi taivas värjäytyykään. Se on toki totta, että eipä sitä värikkyttä järin kauaa kestä. No, ymmärsin vertauskuvan silti! :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Me olemme päätyneet vuosikymmenien varrella risteilyille niin Euroopassa, Karibialla kuin Intian valtamerelläkin kymmenisen kertaa, vaikka emme tosiaan erityisesti risteilyfaneja olekaan, mutta joillakin alueilla ne vaan ovat kätevä tapa liikkua paikasta toiseen. Aasian risteily on vielä kokematta, mutta sopivasta Tokiosta lähtevästä ja myös Taipeissa käyvästä risteilystä voisin teoriassa vaikka vielä joskus innostukin :-)

  2. says: Jael

    Mukavaa lukea risteilystänne,ja hyvin informatiivinen postaus. Miamissa asuessa oli tarkoitus mennä Karibian risteilylle, mutta siihen ei sitten koskaan oikein löytynyt aikaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jael! Informatiivinen, tai jopa inhorealistinen :-) Mutta toisaalta, jos joku tästä jutusta huolimatta innostuu risteilemään, niin silloin todennäköisesti todellisuus ylittää odotukset ja se jos mikä on hyvä lähtökohta onnistuneelle lomalle!

  3. says: Mari/Kodinvaihtaja

    En ole koskaan ollut all inclusive majoituksessa. Just sanoin miehelleni, että en haluakaan paitsi joskus risteillen.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mari! Risteilyjen lisäksi olemme moiseen päätyneet kait vain Dominikaanisessa tasavallassa, jonka rannat ovatkin pitkälti kuin risteilyjä kuivalla maalla. Hassua noissa on se, että all inclusive on niissä kuitenkin usein se perustaso, huonoimmillaan mättöruokaa ja jonoja, mutta toki tarjolla on sitten myös erikoisravintoloita, joissa palvelu ja ruoka on jo melko kelvollista, mutta ne ovatkin sitten maksullisia all-inclusiven päälle.

  4. says: Daniel

    Nyt on kyllä virkistävän erilainen ja juuri minulle sopiva risteilypostaus. Yleensä näissä vaan hehkutetaan, miten hienoa ja upeaa kaikki on, ja mä jään miettimään, mistä oikein saisi jotain järkevää tekemistä meripäiville ja miten mahtaa tuhansien nälkäisten suiden ruokkiminen sujua (juuri niin takkuisesti kuin olen mielessäni kuvitellutkin) ja minkälainen ongelma tulee ihan veden juomisesta.

    Joskus viitisentoista vuotta sitten mietittiin yhden kaverin kanssa muutaman päivän risteilyä Miamista, ihan vaan kokemuksena, ja olivat todella edullisiakin, luokkaa 75 €/hlö/vrk. Kokeilematta jäi ja taitaa jäädä vastakin. Olen myös törmännyt siihen samaan ongelmaan, että joka kerta, kun alkaa reittejä katsoa, käy niin, että satamista aika iso osa on jo tuttuja ja yleensä sellaisia paikkoja, joihin en koe mitään tarvetta mennä uudelleen käymään. Iso osa matkasta menisi siis ”hukkaan”.

    Taidan olla vaikea tapaus risteilyvarustamoille. Mutta eihän sitä tiedä, jos silti joskus innostuisi.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Daniel! Vaikka mekin saimme tästä risteilystä bloggaajina pienen alennuksen, niin tapaamme silti kertoa kohteista rehellisen mielipiteemme, siis myös tästä risteilystä. Tai ehkä tarkkaan ottaen risteilyistä yleensä, sillä risteilysarjassa ei tämä sen parempi tai huonompi ollut kuin muutkaan, nuo kuvaamani haasteet ovat yhteisiä noin kaikille laivoille, ehkä jotain ihan pienimpiä lukuunottamatta, mutta niille emme ole vielä päätyneet, ei ole osunut yhdistelmää pieni laiva ja hyvä reitti sitten jo muinaisen Kristina Reginan, jolla kiersimme Skotlannin pohjoisosia ja mm. Ulko-Hebrideitä kauan sitten.

  5. Tätä oli kiinnostava lukea, ehkä juuri tuon pienen kriittisyyden vuoksi. En ole tällaisella risteilyllä ollut mutta eivät ne kyllä ihan hirveästi houkutakaan. Tuota meluasiaa en edes ollut osannut ajatella mutta jotenkin klaustrofobinen ajatus ahtautua tuhansien ihmisten kanssa samoihin tiloihin useiksi päiviksi, viikoiksi tai jopa kuukausiksi. Mutta ymmärrän kyllä tuon kohdevetoisuuden. Tarpeeksi kiinnostava kohde niin kyllähän sitä sitten voisi matkustaa ehkä myös näin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Tanja! Ehkä laivan meluisuuteen vaikuttu hiukan sekin, että ainakin osassa Yhdysvaltoja taisi noina viikkoina olla Spring Break ja sen myötä laivalla oli ehkä tavanomaista enemmän nuorisoa.

  6. Yhden risteilyn kokemuksella (Persianlahti) risteilyt eivät ole oma juttu, mutta risteilypostaukset ovat silti aina ihan mielenkiintoisia. :D Poikkeuksena Norjan vuonoristeily, joka jostain syystä kiehtoisi. Luin joskus risteilystä, jossa olisi huipputasoista ruokaa, ja sellainen erityisesti kiinnostaisi.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Kati! Norjan vuonoristeilylle emme sitten lopulta päätyneet, vaikka se kerran olikin jo varattuna, mutta se oli ensimmäisenä koronakesänä ja silloin lopulta sitten peruimme laivalla esiintyneiden koronatapausten takia. Ainakin Hurtigruten-risteilyt poikennevat vaikka Karibian tai Persianlahden risteilystä sikäli, että satamia on tosi taajaan, mutta toisaalta pysähdykset voivat olla vain tuntien mittaisia. Lofooteilla olimme jossain kohdin paikalla todistamassa miten pieni kylä iltamyöhälläkin herää eloon, kun laiva pysähtyy hetkeksi satamaan :-)

  7. says: Annemaria/Samppanjaa muovimukista

    Mulla on ollut näitä pidempiä risteilyjä kohtaan vähän samanlainen ajatus kuin sulla: ehkä sitten, kun ei enää muuta jaksa tehdä. En ole vieläkään ihan vakuuttunut olisiko mein juttu lainkaan ja tylsistyisinkö heti kättelyssä. Ahdistun paikoista, joissa on paljon ihmisiä ja paljon meteliä ja siksi lomallani kaipaan rauhaa ja seesteistä tunnelmaa. Enkä kaipaa kymmeniä aktiviteettejäkään. Tosin tuollaiset meripäivät ilman nettiä voisivat olla kivoja ihan vain lekotteluun, lukemiseen ja meren ihailuun. Nähtäväksi jää, täytynee ehkä joskus kokeilla, ettei jää tässäkin kohtaa ennakkoluulojensa vangiksi.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Me olemme tosiaan päätyneet risteilylle jos toisellekin niiden reittien ja kohteiden takia. Jossain päin maailmaa ja joihinkin kohteisiin ne ovat ihan kelvollinen vaihtoehto, mutta esimerkiksi pelkän laivan takia tuskin risteilylle lähtisimme.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *