Sansibaringueretsoja moikkaamassa

Kesäkuisella Afrikan-matkallamme panostimme eläimiin erityisesti Naivashan alueella Keniassa, jossa teimme mm. parikin kävelysafaria. Malawissakin kävimme yhdessä eläinpuistossa. Sansibarilla ainoat eläimet, joiden näkemiseen panostimme, olivat sansibaringueretsat. Perusteluna poikkeamiselle Jozanin metsässä – ainoa paikka saarella, jossa näitä apinoita Sansibarilla voi nähdä ja samalla lähes ainoa paikka maailmassa. Lähes, sillä apinoita on viety myös Pemban saarelle, joka sekin kuuluu Sansibariin.
Jos tämä kuullostaa monimutkaiselta, niin kertauksena, että Tansania syntyi valtiona 1960-luvulla, kun mantereella sijaitseva Tanganyika ja silloin itsenäinen saarivaltio Sansibar muodostivat yhdessä Tansanian yhdistyneen tasavallan.

Jozanin metsä, Jozani Chwaka Bayn luonnonpuisto, sijaitsee Sansibarin saaren keskiosissa. Vietimme Sansibarilla kuusi yötä jakaen ne Stone Townin ja itärannikolla sijaitsevan Pingwen välillä ja Jozanin metsä asettui sopivasti Stonetownista Pingween vievän tien varrella. Kyselin etukäteen parilta kuljetuspalvelua tarjoavalta yritykseltä kuljetuksen hintaa Stone Townista Pingween Jozanissa poikkeamisen kanssa ja ilman sitä ja saimme liikuttavan yksimielisiä tarjouksia, että 80 dollaria Jozanin kanssa, 40 dollaria ilman sitä, eli Jozanissa poikkeamisen hinnaksi tuli tuo 40 dollaria. Osa siitä meni puiston pääsymaksuun ja puisto-oppaalle, osa kattoi sitten kuljettajan odotusajan.

Kävelyretki Jozanin metsässä jakaantuu kahteen osaan: metsäkävelyyn, jonka varrella kohtuullisen todennäköisesti näkee myös ainakin yhden lauman sansibaringueretsoja, ja kävelyyn mangrovemetsässä, jonka eläimistöä ovat ravut ja linnut. Ennen ensimmäistäkään askelta itse metsässä oppaamme seisotti meidät puiston käyttäytymissäännöt esittelevän taulun äärelle, odotti hetken ja tarkisti, että olemmeko ymmärtäneet kaiken. Tein vielä tarkentavan kysymyksen, että miksi niqabin, eli pään kokonaan peittävän mustan hunnun, käyttö puistossa oli kielletty. Kuulemma siksi, että apinat saattavat heittäytyä uteliaiksi, että mitä hunnun alla on ja tulla nostelemaan sitä!

Mahonkimetsässä vihermarakatteja

Nuori opas edellämme etenimme metsään, aloittaen mahonkimetsästä. Korkeat puut muodostivat oikeasti lähes juhlavan ympäristön. Juuri nyt apinoita ei mahonkimetsässä kuitenkaan näkynyt, sillä puissa ei tällä hetkellä ole hedelmiä. Muutamia pyöreitä hedelmiä löytyi kuitenkin maasta, juuri sopivasti, että pääsimme näkemään minkälaisia ne ovat.  Mahonkimetsä vaihtui kohta matalampaan, tiheämpään guavapensaikkoon. Välillä opas testaa luonto-osaamistamme: Mikä tämä on? Saniainen. Tosin testi taisi enemmän testata, että osaammeko kasvien nimiä englanniksi. Näemme ensimmäiset apinatkin, emme kuitenkaan sansibaringueretsoja, vaan yhden vihermarakatin. Niitä onkin kuulemma vaikeampi nähdä, koska ne liikkuvat yksikseen siinä missä sansibaringueretsat viihtyvät laumoissa.

Välillä oppaamme jättää meidät parin polun risteykseen, hän käy kuulemma tarkistamassa, että onko tällä suunnalla sansibaringueretsoja. No ei ollut, eli jatkamme eteenpäin. Poiston alueella on kuulemma nelisenkymmentäkin pientä laumaa sansibaringueretsoja, mutta me emme vielä olleet nähneet yhtään. Ylitämme puistoon vievän tien ja oppaamme näyttää meille sen yli menevät köysitikkaat, joita pitkin apinat kuulemma pääsevät liikkumaan turvallisesti tien yli.

Sansibaringueretsoja!

Tähän asti olimme liikkuneet metsässä kahdestaan oppaamme kanssa, mutta nyt näimme edessämme pienen ryhmän verran ensin ihmisiä ja sen jälkeen jo kohta sansibaringueretsoja. Läheisessä melko tiheässä pensaikossa oli useampi yksilö, joukossa myös ainakin yksi ihan pieni. Ohjeemme olivat olleet, että kovin lähelle apinoita ei pidä mennä, mutta käytäntö näytti olevan toinen – oppaat lähes työnsivät meitä lähemmäs apinoita: you can get a great selfie! No, ainakin apinat olivat vapaita ja olisivat voineet halutessaan vaihtaa maisemaa.

Sansibaringueretsat ovat apinoina ehkä keskikokoisia, mutta niiden valkoiset hännät olivat tosi pitkiä. Niiden kasvot olivat hätkähdyttävän ihmismäisiä, karvattomia – toisin kuin vaikka tapaamamme sinimarakatin naama. Kuten vaikka koalat Australiassa näidenkin apinoiden uhanalaisuus liittyy niiden käyttämään ravintoon. Tällaisia monipuolisesti erilaisia puita sisältäviä isohkoja metsäalueita on Sansibarillakin yhä vähemmän, mutta Jozanin metsässä niille on sentään vielä tilaa ja ruokaa. Puistossa lajia myös tutkitaan ja kannan tilannetta seurataan jatkuvasti. Nykyisin populaation kooksi arvioidaan jotain 1600 ja 3000 yksilön välillä.

Lopulta sinänsä ihan viehättävien sansibaringueretsojenkin viehätys alkoi hiipua ja jatkoimme matkaa, parkkipaikalle.

Rapuja mangrovesuolla

Läheiseen mangrovemetsään olikin sen verran matkaa, että vierailijat tapaavat taittaa sen autolla. ”Oma” kuljettajamme ajoikin meidät ja puisto-oppaamme seuraavaan kohteeseemme.  Mangrovemetsään pääsimme tutustumaan suon ylle rakennettuja puisia käytäviä pitkin. Mustasta mudasta allamme nousi vihreitä mangrovepuita – tai tarkkaan ottaen alueella kasvaa kuulemma valkoista, punaista ja mustaa mangrovea, tosin kaikki siis vihreitä lehdiltään. Kukinnot ja hedelmät ovat eri lajeilla erilaisia.

Välillä pysähdymme kohdissa, joissa vesi on ehkä äskettäin vähän vetäytynyt ja oppaamme osoittaa kuoppia mudassa, näettekö, rapuja! Näemmekin, kunhan joku ne ensin meille osoitti. Muutamia valkoisia haikarannäköisiä lintujakin näemme aluetta halkovissa puroissa, mutta sen verran kaukaa, etteivät oikein tartu kuviinkaan.

Sansibaringueretsojen ja mangrovesuon lisäksi alueella näytti olevan tienvarren kylteistä päätellen ainakin vielä perhospuisto, mutta tällä kertaa meille riittivät mahonkipuut, apinat, mangrovepuut ja ravut – Pingwen ranta odotti jo meitä.

Pingwe ja The Rock Sansibarin itärannikolla