Bali ja Itä-Timor – yhteenveto

Bali kustannukset

Palasimme Balille ja Itä-Timorin suuntautuneelta kuluneen vuoden toiselta kaukomatkaltamme kohta jo kuukausi sitten. Olemme jakaneet näkymiä ja tunnelmia matkaltamme Facebookin kuvakokoelmina melkein reaaliajassa ja sen jälkeen kertoneet vähän enemmän faktoja ja havaintoja kohteista jo useammankin kohdejutun muodossa. Melkein kaikki on siis sanottu, vai onko sittenkään?

5 kohdetta feature
Juttu on 7 vuoden takaa ja tämän  listan kohteet on Tokiota lukuunottamatta taklattu

Bali oli ollut kaukokohdelistallani jo pitkään ja koronavuosina odotin aktiivisesti sen aukeamista jotenkin kohtuullisilla ehdoilla. Kevään korvilla sinne vaadittiin rokotetuilta enää kotimaassa etukäteen otettu testi ja paikallinen sovellus. Ok, näihin ehtoihin voisin jo suostua. Koronavuodet olivat myös tarkoittaneet, että olimme viettäneet vain vähän aikaa sisarentyttärieni kanssa ja vaikkakin nyttemmin harvakseltaan, niin olemme kuitenkin aina joskus matkustaneet yhdessä, esimerkiksi Tansaniaan, Karibialle, New Yorkiin ja viimeksi keväällä 2015 Lissaboniin. Olisi kiva tavata heitäkin yksittäistä ravintolaillallista pitempään, joten kysyinkin hetimmiten Sadulta ja Petralta, että miten olisi, kesäreissu Balille? Lissabonin reissun teimme vielä neljästään, nyt lähtijöitä olisi luonnollisesti viisi, sillä Satu oli tässä välissä ehtinyt avioitua.
Kumma kyllä, kaikki vastasivat melko nopeasti kyllä, mitä nyt kesäloman ajankohtia piti vähän varmistella.

(Muut listan kohteet oli Tokiota lukuunottamatta jo taklattu ennen Balin matkaamme. Ehkä jonain vuonna vielä käymme Tokiossakin, ehkä sen Taiwaniin yhdistäen.)

Vain suunnittelu omatoimisesti

Tämänkin matkan järjestelyjen osalta päätimme luottaa Aktiv-Resoriin, vaikkakaan emme tarttuneet heidän valmiisiin Bali-vaihtoehtoihin, sehän olisi ollut ihan liian helppoa :-) Tiesimme haluavamme ainakin Ubudiin, mutta lopulta sitten sen pariksi tuli yksi rantakohdekin, Sanur. Nuorten osalta matkaan oli käytettävissä vain 10 päivää, mutta oma aikataulumme oli vapaampi ja tiesimme haluavamme ainakin Itä-Timorin samojen pitkien lentojen taakse.

Menolennot varmistuivat melko pian. Hintataso toki hiukan hirvitti, mutta heinä-elokuun taite oli Balilla parasta sesonkiaikaa ja ajankohta oli työssäkäyvien nuorten aikataulun takia kiinnitetty. En poikkeuksellisesti lähde avaamaan koko viiden hengen matkan hintaa, sillä tämänkertaisen kokoonpanomme takia se ei ole vertailukelpoinen muihin tekemiimme matkoihin, mutta todettakoon kuitenkin esimerkkinä, että turistiluokan menopaluulento Denpasariin Singaporen kautta maksoi tuona ajankohtana runsaat 2 000 euroa.

Majoitusten osalta toteutimme periaatetta, että mitä pitempään olemme samassa kohteessa, sitä enemmän sillä on väliä, ja sen myötä panostimme Ubudissa omaan villaan omalla uima-altaalla ja Sanurissakin ihan kivaan huoneistoon. Kuta Beachillä vietimme yhden yön keskitasoisessa hotellissa ja Singaporessa yhden lyhyen yön lentokentän kapselihotellissa.

Lentojen ja hotellien lisäksi sisällytimme pakettiin kaikki tarvittavat siirtymät ja meidän kahden osalta yhden retken, eli alkuillan retken Uluwatuun Dilistä paluun ja Dohaan lähdön välisille tunneille. Balilla sovimme päiväretkistä päivä kerrallaan, mutta Itä-Timoriin ostimme jo etukäteen kaksi kokopäivän retkeä.

Pura Tirta Empul
Olkoot (hindu)jumalat suotuisia

Aktiviteettien hintataso Balilla

Täydellistä kustannusyhteenvedon sijaan tällä kertaa sen sijaan joitakin hintaesimerkkejä lähinnä retkipäivistä ja niihin liittyvistä pääsymaksuista.

  • Kokopäiväretki, auto ja opas (5 henkeä), n. 80 euroa – ei sisältänyt pääsymaksuja
  • Iltaretki, auto ja opas, n. 50 euroa
  • Aamupäiväretki, auto ja opas, n. 40 euroa
  • Nusa Penida, sisältäen kuljetukset Sanurissa, laivamatkat (2 hengelle), auton ja oppaan Nusa Penidalla, n. 110 euroa
  • Tegenunganin vesiputous, pääsymaksu, n. 1,3 euroa per nuppi
  • Tirta Empulin temppeli, pääsymaksu, n. 3,3 euroa per nuppi
  • Tegallagangin riisiterassit, n. 0,7 euroa per nuppi – keinut ja ziplinet tähän sitten lisäksi luokkaa 10-13 euroa per hupi
  • Ubudin apinametsä, n. 5,3 euroa per nuppi
  • Liput tanssiesitykseen, n. 3,3 euroa per nuppi
  • Kokkauskurssi, n. 70 euroa per osallistuja, sisälsi lounaat myös puolisoille

Eli pääsääntöisesti sanoisin, että hotellin keittiön kahdelle kiinnostuneelle järjestämää kokkauskurssia lukuunottamatta hintataso oli suomalaiselle edullinen tai hyvin edullinen. Muutamalla eurokympillä per nuppi sai auton ja oppaan käyttöönsä päiväksi – tietysti jos on yksin liikkeellä, niin auton ja oppaan hinta saattaa jo kirpaistakin.

Kokkauskurssi Bali kustannukset
Kokit kuvaamassa valmista lounasta

Lennoista

Lensimme Balille Singaporen kautta. Finnairin 13 tunnin suorasta kirjoitinkin jo oman jutun.
Singaporessa emme onnistuneet saamaan majoitusta transit-alueelta, joten jouduimme anomaan maahantuloluvan Singaporeen ja jo sitä ennen toimittamaan rokotustodistukset sinne. Vähän harmittava määrä paperityötä vain yhden lentokentän alueella vietytyn yön takia, mutta minkäs teet.
Singaporesta jatkoimme seuraavana aamuna Balille Jetairin muutaman tunnin lennolla.

Finnair Premium Economy Helsinki – Singapore

Nuoret palasivat samaa reittiä, mutta paluumatkalla lennot järjestyivät siten, että iltapäivällä Balilta lähteneeltä lennolta saattoi jatkaa pelkkänä transittina Finnairin yölennolle Singaporesta Helsinkiin.

Me lensimme Citilinkillä Balilta Itä-Timorin pääkaupunkiin Diliin ja takaisin. Alunperin ajatuksenamme oli olla Dilillä ”vaan muutama päivä”, mutta lentoyhteydet olivat ainakin vielä elokuussa 2022 koronan jäljiltä sen verran harvassa, että käytännössä menolentoja Diliin oli vain maanantaina ja paluulentoja Balille vain perjantaina. Ylimääräinen mutka esimerkiksi Australian Darwinin kautta ei innostanut – varsinkaan jos siihen olisi vielä liittynyt jonkunlaisia korona- tai muita muodollisuuksia Australiassa!

Citilinkin ateria

Qatar Airways

Paluulennoksemme valikoitui lopulta niin aikataulu- kuin hintasyistä Qatar Airwaysin Denpasar – Doha – Helsinki. Lähtö Balilta puolilta öin, sopivasti vaihtoaikaa aamulla Dohassa ja Helsingissä iltapäivällä. 13 tunnin menolennolle valitsimme itsellemme Finnairin uuden Premium Economyn siinä missä nuoret saivat tyytyä turistiluokkaan. Paluumatkalla, kotiinpäin, mekin tyydyimme tällä kertaa turistiluokkaan.
Laatutasoa Finnairin Premium Economyyn oli kyllä jonkin verran, Finnairin eduksi. Denpasar – Doha välillä satuin paikalle, jonka viihdejärjestelmä ei toiminut. Useamman uudelleenkäynnistyksen jälkeen se saatiin toimimaan noin kolme tuntia lähdön jälkeen – juuri siinä vaiheessa, kun olisin jo oikeastaan voinut hetken nukkua. No tosin, turistiluokassa pieniä ei-ihan-hiljaisia lapsia riitti sen verran monta, että nukkuminen sujui kyllä aika huonosti. Ehkä kesän huippusesonki (Balilla?) ja koronan jälkeinen patoutuneen matkustustarpeen purkautuminen toi näillekin lennoille tavallista enemmän pieniä lapsia. Itse asiassa nuorisomme valitti samasta Helsinki – Singapore -lennonkin osalta, mutta Premium Economyssä oli hiljaista.

Pitkillä lennoilla useimmat yhtiöt, Aasiassa myös lyhyemmilläkin lennoilla, mm. Jetair ja Citilink, tarjottiin myös aterioita. Niin Finnair kuin Qatar tarjosivat teoriassa useampia vaihtoehtoja, mutta käytännössä molemmilla yhtiöillä vaihtoehdot olivat usein ota tai jätä, eli arvaukset siitä, että kuinka paljon mitäkin vaihtoehtoja valittaisiin olivat menneet pieleen. Miksiköhän näitä ei voi kysyä ennen matkaa niin, että edes suunnilleen jokainen saisi haluamansa vaihtoehdon?

Doha
Tällä kertaa vaihto Dohassa sujui ongelmitta matkatavaroita hukkaamatta. Lämpötila jo aamuviideltä kyllä yllätti!
Doha Helsinki
Hiukan mutkaa Ukrainan kohdalla
Jetair ruoka Bali kustannukset
Jetairin lounas
Citilinkin ateria
Tyypillisen indonesialaisen aterian lentokoneversio

Hotelleista

YOTELAIR Singapore Changi Airport Landside

Singaporen lentokenttähotelliin en ollut matkan varausvaiheessa juurikaan paneutunut ja hetken verran mietinkin huoneemme oven avatessani, että mihinkähän olemme päätyneet! Erityisesti siksi, että ensimmäiseksi satuimme valitsemaan jotenkin huoneemme valaistukseksi hennon lilan/vaaleanpunaisen version, joka loi ihan omanlaisia mielikuvia huoneesta, jossa ei näyttänyt olevan mitään muuta kuin iso sänky! Mutta kun valon sääti valkoiselle ja huomasi, että sängyn takana on kyllä toimiva kylpyhuonekin ja seinustalla hiukan laskutilaa ja kivasti pistorasioita laitteiden lataamiseen, niin huone alkoi vaikuttaa ihan hyvältä – yhdeksi lyhyeksi yöksi.

Aamupalaa ei hotellissa ollut tarjolla, vain juoma-automaatti, mutta aamulla olimme muutenkin hetimmiten palaamassa lentokentälle, joten ajattelimme aamiaisen hoituvan siellä. No oikeastaan ei hoitunut, sillä vaihtoehdot olivat huonoja ja ruuhkaisia, mutta kyllähän sitä nyt yhdellä toastillakin hengissä säilyi Jetairin tarjoamaan ateriaan asti.

Illallisella kävimme Changin ostoskeskuksessa, jossa vaihtoehtoja oli liikaakin, mutta niitäkin vaivasi ruuhkaisuus – lähes kaikkialle joutui jonottamaan enemmän tai vähemmän. Singaporessa nuoriso oli myös hintatasosta kauhuissaan: koko lomakassa olisi kuulemma täällä kulunut muutamalla aterialla!

Singapore lentokenttähotelli Bali kustannukset

Booking.com hinta satunnaisille päiville parin viikon päähän tämän jutun julkaisusta: 237 euroa/yö/huone

De Ubud Villas & Spa

Heti matkamme suunnittelun ensi hetkistä alkaen oli selvää, että haluamme Balilla kokea ainakin yhden majoituksen omassa huvilassa omalla uima-altaalla. Aktiv-Resorin parista suosituksesta valitsimme tämän ja olimme valintaamme tyytyväisiä. Erityisesti ryhmämme nuoriso liputtu etukäteen näkemiensä videoiden perusteella voimakkaasti tämän vaihtoehdon puolesta ja Satu ja Oskar varasivat yläkerran ”master bedroomin” itselleen välittömästi hotellin esittelyvideon nähtyään! Perille päästyämme annoinkin nuorten pitää valintansa jo senkin takia, että yläkertaan olisi joka kerta pitänyt kiivetä arviolta 40 porrasta – emmekä me nyt niin innostuneita porealtaista tapaa ollakaan … Petrakin puolestaan tuntui lopulta pitävän toisesta alakerran huoneestaan ja sen isosta kylpyammeesta, jonka hän kertaalleen täytti kukilla!
Oma uima-altaamme oli, kai luonnollisesti, melko pieni, eikä siitä ollut viidakkonäkymää, mutta hotellialueen yleinen isompi uima-allas oli infinity pool -tyyppinen.

Aamiainen kuului hintaan (tai siis niin olimme huvilan varanneet) ja se oli tyyppiä a la carte, eli kaikki sen osat sai valita itse kunakin päivänä haluamallaan tavalla. Itse päädyin ehkä turhankin monena päivänä pannariaamiaiseen, mutta kun se oli niin upea!

Pari illallistakin söimme hotellin ravintolassa – ja yhden lounaan, sen jonka kokkasimme itse. Muut lounaat söimme retkiohjelmamme lomassa.

De Ubud Villas & Spa Bali kustannukset
Kaksikerroksisen huvilamme sisäänkäynti, muurien takana tilat olivat indonesialaisen perinteen mukaan yksityisiä
De Ubud Villas & Spa Bali kustannukset
Alakerrassa oli kaksi makuuhuonetta ja niiden välissä keittiö/olohuone

De Ubud Villas & Spa Bali ali kustannukset

De Ubud Villas & Spa Bali kustannukset
Helga, eikun Petra-neiti kylvyssä
De Ubud Villas & Spa Bali
Omassa altaassa etenkin nuoriso taisi arvostaa eniten sitä, että sitä saattoi käyttää aikaisesta aamusta myöhään iltaan – tai vaikka yöllä!
De Ubud Villas & Spa Bali
Yhteinen uima-allas ja jos ei nyt viidakko- niin ainakin puistonäkymä

Booking.com hinta satunnaisille päiville parin viikon päähän tämän jutun julkaisusta: 458 euroa/yö (400 neliön huvila, jossa asuimme)

Prime Plaza Suites Sanur

Oman huvilan jälkeen huoneistomme Sanurissa oli tietysti hienoinen majoituksen tason lasku, mutta kuvio meni kyllä sikäli ihan nappiin, että nuoriso oli alkuperäisen varauksemme jälkeen päättänyt viettää yhden yön Nusa Penidalla, joten kolmen makuuhuoneen, mutta kahden kylpyhuoneen huoneisto toimi sittenkin ihan riittävän hyvin meille. Tällä kertaa perustelimme ”master bedroomin” ottamista omaan käyttöömme sillä, että me aioimme yöpyä täällä kaikki kolme yötä, joten on reilua, että meillä on oma kylpyhuone.

Sanurissakin olimme ostaneet aamiaisetkin, mutta täällä muitakin aamiaispaikkoja, parempiakin, olisi kyllä Sanurin keskustassa sen verran lähellä, että ehkä niilläkin olisi pärjännyt. Mutta me nyt tapaamme syödä ainakin vähän ensin ja miettiä päivän ohjelmaa vasta sitten, joten tämä kävi meille – nuoret eivät tämän hotellin aamiaisia juuri tainneet nauttia.

Hotellin ravintolakin oli kiva olla olemassa, vaikka lähinnä taisimmekin siellä syödä muutaman lähes kelvollisen pizzan. Huonepalvelukin toimi.

Prime Plaza Suites Sanur
plaza suites sanur

Sanur aamiainen
Prime Plaza Suitesin Ubudiin verrattuna melko perusaamiainen, mutta pisteet rusinakanelipaahtoleivästä, joka on ihan lempparini, jota on saatavilla aivan turhan harvassa paikassa!

Booking.com hinta satunnaisille päiville parin viikon päähän tämän jutun julkaisusta: 196 euroa/yö (3 makuuhuoneen huoneisto)

The Kuta Beach Heritage Hotel

Nuorten lähdettyä iltapäivälennolla paluumatkalle muutimme Balilla vielä kerran odottaessamme omaa aikaista aamulentoamme Itä-Timorin Diliin. Kahdestaan emme enää tarvinneet kolmen makuuhuoneen huoneistoa ja Balin mittakaavassa ”huonomaineinen” Kuta Beach oli kuitenkin lähellä lentokenttää. Itse hotelli oli ulkoa rakennuksena sanoisinko hirveä, mutta sisältä hyvätasoinen kolmen tähden (?) perushotelli, jonne ei yöpöydän ohjelippusen mukaan saanut tuoda durian-hedelmiä. No, onneksi niitä ei ollut matkassa.

Hotellin kattoterassin uima-allas, allasbaari ja näköalaravintola olivatkin sitten merkittävästi fiksumpia kuin rakennuksen ulkonäöstä olisi voinut päätellä ja söimmekin illallisen hotellin katolla samalla auringonlaskua katsellen.

Itse Kuta Beachkään ei yhden iltapäivän kokemuksella tuntunut mitenkään kamalalta paikalta, mutta myönnettäköön, että kävelimme vain hiukan rannalla ja sen verran läheisillä kaduilla, että pistäydyimme Jamie Oliver -ravintolassa syömässä salaatit. Hotellihuoneemme ikkunakin oli hotellin sisäaulaan, joten mitään meteliäkään emme illallakaan kuulleet, eli jos Kuta Beach on levoton bilepaikka, niin bileet olivat jossain muualla.

Aamun valjetessa lähdimme sen verran hyvissä ajoin lentokentälle, että poikkesimme samalla matkalla vielä katsomassa vuodne 2002 terrori-iskun muistomerkkiä – sehän tapahtui juuri täällä, Kuta Beachillä.

Kuta Beach
Tästä ei hotellin ulkoasu taida voida mennä paljoa hurjemmaksi!

Kuta Beach Kuta Beach Kuta Beach Kuta Beach

Kuta Beach
2002 terroristi-iskuissa kuoli myös ruotsalaisia ja tanskalaisia

Booking.com hinta The Kuta Beach Heritage -hotellille satunnaisille päiville parin viikon päähän tämän jutun julkaisusta: 67 euroa/yö

Hotel Timor, Dili

Dilin hotellistamme, Hotel Timorista, mainitsinkin jo muutamalla sanalla Dilistä kertovassa jutussani. Itä-Timorin osalta odotustasomme oli, että jos vaikka perusjutut toimisivat, kuten suihku ja ilmastointi ja aamiainen olisi kelvollinen. Näistä lähtökohdista Hotel Timor osoittautui ihan onnistuneeksi valinnaksi. Ilmastointi tosin ei toiminut ihan heti, mutta huoltomiehen käynnin jälkeen ihan hyvin. Tosin alun toimimattomuus teki sen, ettemme herkästi uskaltaneet säätää ilmastointia ja niinpä välillä melkein kärsimme kylmyydestäkin! Aamiaiselta löytyi kaikki tarpeellinen, lopulta tuoretta mangoakin, kun sattumalta siitä oppaallemme mainitsimme.

Hotellin ravintolan ohella testasimme läheisen Dilicious -ravintolan, joka sekin tarjosi ihan kelvollista ruokaa – ja tuntui olevan hyvinkin suosittu paikka Dilissä. Burger Kingkin löytyi naapurikorttelista, samoin kuin Gloria Jean’s Coffee – ja portugalilainen Pateo -market, jonka hintataso taisi sulkea lähes kaikki paikalliset pois sen asiakaskunnasta.

Hotel Timor Dili
dili Itä-TImor

dili Itä-TImor
Pateon portugalilaisten viinien valikoimaa

Booking.com hinta satunnaisille päiville parin viikon päähän tämän jutun julkaisusta: 95 euroa/yö

Aktiv-Resor

Joku kysyi meiltä juuri äskettäin, että olemmeko olleet tyytyväisiä Aktiv-Resoriin. Olemme, vähän sattumalta, päätyneet teettämään korona-ajan jälkeiset kaukomatkamme heillä. Sattumalta sikäli, että kiinnostuimme ensimmäisenä koronakesänä Norjan risteilystä heidän mainoskirjeensä perusteella ja aloimme sitten rakentamaan Norjan matkaa sen ympärille. Korona-ajalle tyypilliseen tapaan ne suunnitelmat muuttuivat sitten moneen kertaan, mutta matkatoimisto ymmärsi hyvin tilanteiden mukaan muuttuvia toiveitamme ja sai toteutettua matkan lopulta haluamallamme tavalla erinomaisen onnistuneesti. Sen jälkeen oli luontevaa aloittaa heidän kanssaan keskustelu myös Sri Lankan matkasta, jonka senkin sitten toteutimmekin osittain blogiyhteistyönä. Balikin oli kohde, jonne Aktiv-Resorilla oli useampia valmiitakin ehdotuksia, joten päätimme jatkaa heidän kanssaan, vaikka nyt mukaan oli jo tulossa haasteellisempikin kohde, eli tuo Itä-Timor, mutta lopulta toimisto selvisi siitäkin.

Lopputulos on jokaisella kerralla ollut yksityiskohtia myöten toimiva. Jos jotain toivoisin toisin – ja olenkin tästä heille palautetta antanut – niin kun matka toteutetaan yksilöllisten toiveiden mukaisesti, niin mahdollisissa ”vaihtoehtokohdissa” kannattaa ehkä kysyä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, että kumpaan suuntaan edetään, ettei tule tehtyä turhaa työtä. Hiukan (?) kärsimättömänä tyyppinä minun on myös hetkittäin vaikea odottaa, että antamastani matka-aihiosta valmistuu varauskelpoinen kokonaisuus, vaikka ymmärränkin, että siinä vaiheessa kaikkien yksityiskohtien pitää sitten jo olla kohdallaan, sillä jos päätämme matkan niillä spekseillä tilata, niin juuri sellainen matka heidän on pystyttävä toimittamaan.

Omatoimisessa matkailussa lennot ja hotellit on helppo varata nopeasti ja yksityiskohdat täydentyvät sitten vähän myöhemmin, mutta kun kyse on kiertomatkasta, kuten vaikka Sri Lankalla, niin hotellit ja koko matkan pituus ja sen myötä lentojen aikataulukin varmistuu vasta kun kokonaisuus on halutunlaisena kasassa. Pahimmillaan omatoimisesti saattaa tulla varattua lennot sitovasti tarkistamatta hotellien saatavuutta ja hintatasoa ja edulliset lennot saattavatkin osoittautua todella pieneksi osuudeksi kokonaisuudessa juuri kyseisenä ajankohtana!

Aktiv-Resor Indonesia
Aktiv-Resorin valmiita matkaehdotuksia Balille

Muuttuvat maahantulosäädökset

Näin matkailun korona-ajan vielä loppupuolellakin tänä kesänä arvostin myös toisia silmäpareja erilaisten korona- ja maahantulosäädösten osalta. Saimme kaikkiin kohtiin ohjeet, jotka tosin sitten osittain osoittautuivat jo vanhentuneiksi, sillä kuviot muuttuivat vielä tänä kesänä nopeallakin aikataululla. Esimerkiksi Itä-Timoriin ei EU-kansalaisilta vaadittukaan täytettyä viisumianomusta, mutta eipähän sen anomuksen täyttämiseen kovin pitkää aikaa mennyt ja säästyivät sitten ne viisumiin varatut 2 x 30 dollaria muuhun. Myöskään varsinaista ohjetta/muistutusta siitä, että Indonesian 30 päivän viisumi on single-entry emme saaneet, joten toisen kerran Denpasarin kentälle saapuessamme olimme hetken epätietoisia siitä, että mihin jonoon nyt pitäisi asettautua, mutta toki viranomaiset ohjasivat sitten nopeasti oikeaan, eli ”rahastusjonoon”.

Koronan osalta PCR-testivaatimuksen poistuminen Indonesian osalta oli toki iloinen muutos! Täysin rokotettu määritelmääkin nuoret miettivät hetken ja yksi heistä ehti jo varmuuden vuoksi hakemaan kolmannen rokotteenkin ennen kuin selvisi, että kaksikin olisi riittänyt.

Balille Bali kustannukset
Balin immigration -jonoa – tätä ennen oli jo jonotettu koronarokotustodistusten tarkastukseen ja viisumin ostoon (33 euroa)

Balille Bali kustannukset

Kohdejuttuja Balilta ja Itä-Timorista

Kaikesta näkemästämme ja kokemastamme voit lukea lisää näistä jutuista:

Ubudin alueen nähtävyydet

Tanah Lot ja Uluwatu – pari temppeliä Balilla

Sanurin rannalla

Päiväretki Nusa Penidalle

Tuoreimmat tunnelmat Balilta kirjasin tähän juttuun heti palattuamme:

Bali – lyhyt versio

Itä-Timorista kirjoitin yhden jutun pääkaupungista ja toisen maaseudulta. Lisäksi pohdin vähän matkailua köyhissä ja rikkaissa maissa, sillä Itä-Timor on Aasian köyhin valtio.

Dili – pari päivää Itä-Timorin pääkaupungissa

Maaseutukierros Itä-Timorissa

Köyhiä ja rikkaita valtioita

Tags from the story
,
Join the Conversation

18 Comments

  1. says: Daniel

    Huhheijaa minkähintainen lentolippu, turistiluokassa! Mutta tämä kesä oli kyllä kaikin tavoin poikkeuksellinen, kun koko länsimaailma oli päättänyt yhtäkkiä unohtaa koronan ja lähteä lomamatkalle. Ei siinä muu auta kuin maksaa. Olin itse rohkaistunut varailemaan kesän matkoja hyvissä ajoin – parin vuoden ”tuonne pääsee, tänään varaan, ensi viikolla lähden” -meiningin jälkeen, onneksi.

    Ubudin villassa kelpaisi kyllä elellä, uiskennella ja myös syödä pannariaamiaista. Matkalla ei kaloreita lasketa! Majoitusten hinnat tuntuvat minusta hyvin kohtuullisilta, eli se sitten tasapainottaa kokonaiskuluja kuitenkin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Daniel! Ukrainan sodan vaikutus Aasian suunnan lentoreitteihin, polttoaineen hinta ja tosiaan tuo, että nyt kaikki haluavat jo matkustaa, vaikuttivat kesän hintoihin. Mutta kuten monet muutkin, mekin halusimme lähteä nyt, emmekä odottaa parempia aikoja, joita saattaisi joutua hetken odottelemaankin. Majoitusten hinnoista voi tosiaan päätellä, että ”normaalien lentohintojen aikaan”, koska se nyt sitten palaakin, Bali on ilmeisesti hyvinkin kohtuuhintainen matkakohde.

  2. Oli tosiaan lentulipulla hintaa! Itsekin olen usein pohtinut, että miksi ruokia ei lennoilla voida kysyä etukäteen, niin aterioita olisi silloin oikea määrä. Nuo maahantulosäännökset tosiaan aiheuttavat omatoimisesta matkustaessa tällä hetkellä kaikkein eniten päänvaivaa. Joskus tuntuu, että joidenkin maiden osalta säännökset ovat vieläpä hieman tulkinnanvaraisia. Kehitys kuitenkin tuntuu onneksi olevan sen suuntainen, että koko ajan ollaan enemmän ja enemmän menemässä samaan, jossa oltiin ennne pandemiaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Daniel! Ehkä nuo maahantulosäädökset vähitellen tosiaan asettuvat jotenkin entiseen normaaliin. Täysin rokotettuna rokotetodistuksen näyttäminen ei ole iso juttu, mutta esimerkiksi erilaisten sovellusten lataaminen per maa, sovellusten, joita ei sitten kuitenkaan käytännössä tarvita, vaikka ohjeissa niiden lataamista teroitetaankin, on vähän tylsää – ja siis turhaa.

  3. says: Reissu-Jani

    Kuten edellä todettu, tällä hetkellä lentojen hinnat ovat hintavia. Kaakkois-Aasiaan ei pääse enää alle tonnilla nyt syksyllä tai ennen joulua, mutta ilokseni totesin juuri että LH alkoi juuri tarjouslentoja myymään ensi vuoden alkuun puoleen sitä mitä nyt juuri tällä hetkellä joutuu lennoista maksamaan, esim. Namibia ja Bangkok noin 500€, Mauritius vajaa 600€.

    Aika kova on viisumin hinta Indonesiaan ja jos sen joutuu vielä toistamiseen maksamaan yhden yöpymisen suhteen. Aikoinaan piti myös maksaa lähtiessä lentokenttävero käteisellä ja se ei ollut myöskään mitenkään halpa.

    Viihdejärjestelmän toimimattomuus — ette saaneet toista paikkaa koneesta vai oliko kone niin täynnä? Eräällä BA:n lennolla Lontoo-Boston viihdejärjestelmä ei toiminut koko lennon aikana niin saimme hyvityksenä tästä 100 punnan lahjakortit BA:n verkkokauppaan. Jakoivat ne kaikille koneessa oleville. Ostettiin Georg Jensenin tarjoiluastiat.

    Aktiv-Resorista samanlaisia kokemuksia kuin teillä. Viime vuonna, 2021, pari matkaa heidän kautta ostettiin – Malediivit kevät 2021ja Kreikka kesä 2021 kun maailma oli vielä pandemiasta täysin sekaisin ja säädökset muuttuivat viikottain. Matkojen säätö heidän kautta onnistui suhteellisen helposti verrattuna vuoteen 2020 jolloin itse peruuttelin tai lentoyhtiöt peruuttivat monta varattua matkaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jani! Ehkä pitäisi tutkia noita Lufthansan lentoja ensi kesälle, varata vaikka riskillä, haluaisi sitten lopulta lähteä vai ei. Joku syksy ostettiin VR:n autojunaliput pohjoiseen alle 100 eurolla ajatuksella, että katsotaan sitten myöhemmin tehdäänkö matka vai ei, esimerkiksi 400 euron lennot Nairobiin voisi ostaa samalla asenteella :-)
      Kokonaisuudessa Indonesian viisumit eivät tietenkään tehneet kovin paljoa, mutta vähän siinä oli rahastuksen makua, kieltämättä.
      Qatarin kone oli jokseenkin täynnä, eli toinen meistä olisi joutunut vaihtamaan jonnekin koneen peräosaan – ei sittenkään kannattavaa viihdejärjestelmän takia. Tarjosivat jotain snacksejä businekseen valikoimasta ehkä hyvityksenä, siis ei juuri mitään. Ruokavaihtoehtojen loppumisen ja tuon takia – ja henkilökunnan välinpitämättömyyden takia – ei ainakaan näistä Qatarin lennoista jäänyt mitenkään erityisen hyvää kuvaa Qatarista. Tosin ei meillä nyt sellaista oikeastaan ole ollutkaan, ei nyt huono, muttei hyväkään.
      Tuo matkojen säätömahdollisuus on ollut näinä vuosina hyvä juttu – ja tässä matkassa mukana oli myös ajatus siitä, että kukaan meistä viidestä ei ole hommasta vastuussa, eli jos joku juttu ei toimi/onnistu, niin voidaan hymyillen (?) yksissä tuumin syyttää jotain ulkopuolista. Jokunen reissu on tehty ystäväpariskuntien kanssa ja silloinkin mieluiten siten, että joku muu vastaa kokonaisuudesta.

  4. Tämä postaus sai minut pohtimaan, olisimmeko pystyneet suunnittelemaan ja toteuttamaan näin monimutkaisen reissun omatoimisesti. Itse olemme käyttäneet matkatoimiston palveluita viimeisen kerran vuonna 2001. Sen jälkeen oli pitkä jakso, että matkustimme suunnilleen kotinurkissa: Pietari, Krakova, Lodz, Varsova, Tukholma, Pariisi. Vuoden 2004 jälkeen olemme koostaneet kaikki matkamme itse, koska niissä ei koskaan ollut mitään kovin monimutkaista. Barbadokselle, Kiinan ja Hong Kongiin pääsee aika helposti. Saattaa olla, että itsekin harkitsisin matkatoimistoa, jos matka olisi niin mutkikas ja ohjelma näin intensiivinen.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Nadine! Monet matkoistamme ovat suhteellisen lyhyitä, kaukomatkat tyypillisesti parin viikon mittaisia ja jos tuollaisen ajan puitteissa haluaa käydä monessa eri kohteessa, mikä vaatii kuljetuksia kohteiden välillä, jopa maa vaihtoa, ja majoittumisen monessa eri hotellissa, niin tapaamme ulkoistaa työn, jota kuitenkin on ihan merkittävästi. Samalla matkaan tulee tietynlainen ”vakuutus” siitä, että jos jokin kohta järjestelyissä pettää, niin saamme apua tilanteen korjaamiseen.
      Jos matkustustapana on viettää pitkiä aikoja kohteessa ehtii tietysti kaikkea säätää paikan päällä, mutta silloin taas hyvätasoisen majoituksen kustannuksiin menee luultavasti enemmänkin kuin matkatoimiston palkkioon. Mainitsemistasi esimerkeistä tulee mieleen vaikka tuo Barbados – mekin vietimme siellä joitakin vuosia sitten muutamia päiviä, mutta samalla matkalla kävimme (lentäen saarelta toiselle) puolella tusinaa muutakin Karibian saaria, eli lentoliput ja hotellivaraukset ja maakuljetukset ja retkivaraukset tulostettuna yhteen nippuun oli kyllä jo aika paksu nippu paperia. Senkin matkan kasasi siis matkatoimisto.

  5. says: Stacy

    Koronan kanssa sekoilu jatkuu vuodesta toiseen samalla kun itse paniikki on lässähtänyt useimmissa maissa. Byrokratiaa tuntuu olevan vaikea purkaa ja vielä vaikeampaa tiedottaa siitä ulkopuolisia. Pääasia tuntuu olevan, että raha vaihtaa omistajaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Kaukokohteissa tosin viisumikäytännöt pitää kuitenkin aina tsekata, joten se, että koronasäädöksetkin pitää tsekata ei niissä ole niin yllättävä asia. Joissain maissa tosin niiden myötä viisumikäytännötkin ovat muuttuneet, eli viisumivapaus on poistunut vaikka EU-kansalaisilta ja on palattu taas vaatimaan viisumeja. Ehkä tilanne paranee, mutta pitkään kannattaa lähes minne tahansa lähtiessä tarkistaa, että mitä juuri matkan hetkellä vaaditaan.

  6. Balilla olen käynyt, ja sieltä Gilien saarille, jotka kyllä olivat upeat. Vissiin turisteja on noilla saarilla nykyään aivan liikaa, ettei oikein enää kannata mennä.

    Tuo on mielenkiintoista nähdä, mihin maahantulosäännökset rokotusten osalta kehittyvät. Poistuvatko kokonaan, riittääkö kaksi vai aletaanko vaatia kolmatta (tai enemmän!)? Onneksi alkaa olla rajat auki jo monin paikoin maailmaa ilman testejä ainakin.

    Oliko Itä-Timor sellainen, että kannatti käydä?

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista! Balille keväällä palaavilla seurueemme nuoremmilla jäsenillä taitaakin olla Gili-saaret(kin) ohjelmassa. Veikkaisin, että koronarajoitukset vähitellen alkavat poistua kun WHO:kin taisi eilen julistaa, että korona alkaa olla voitettu. Itä-Timor on kertaluokkaa autenttisempi kuin Bali ja sellaisena eksoottinen kohde, joten suosittelen, jos haluaa nähdä maailmaa laajasti. Jos haluaa löytää kivan rantalomakohteen, niin ehkei Itä-Timor ole siihen helpoin valinta.

  7. Harmillisia nuo lentoajat Itään päin. Me haaveillaan siitä Japanista. Nyt odotan, kun kuulin että Qatar alkaisi kenties siinä yhteistyöhön.
    Jossain kohdin matkatoimiston hyödyntäminen on järkevää. Itselläkin muutama sellainen kohde, minne varaisin matkan matkatoimistolta.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sari! Eiköhän tuo Venäjän kierto tule olemaan todellisuutta vielä vuosi(kymmeniä), joten kannattanee varautua kiertoon juurikin vaikka Dohan kautta.

  8. Aikamoinen hinta lentolipulla! Minä olen miettinyt tuota ihan samaa, että eikö tosiaan niitä ruokia voisi kysellä etukäteen niin kaikki saisi mitä haluaa. Tyyliin vaikka liha vai kana, sehän olisi yksi napin painallus. Finnairilla ei enää tarjota edes lastenannoksia valikossa vaan ne saa vaan erikseen tilaamalla asiakaspalvelusta. Siis siitä, jonne täytyy ensin jonottaa tuntikausia. Äkkiä tulee vain mieleen, että näinhän varmistetaan se, ettei niitä kukaan tilaa. Meidät oli viime kerralla heitetty ihan viimeiseen riviin vaikka olin ostanut ja maksanut paikat etukäteen keskelle konetta. Meidän kohdalla olikin sitten yllättäen vähän kaikki loppu. Kyllä ärsytti kun ensin odotettiin tosi kauan, että edes saatiin jotain ja sitten lähes mitään ei ollut jäljellä. Olin sen verran kiukustunut, että pyysin hakemaan mustikkamehut vaikka business luokasta ja sieltähän sitä kummasti löytyi. Ystävällä kävi ihan sama Finnairin Premium Econmyssä eli viihdekeskus ei toiminut. Hän haki siitä jotakin korvausta mutta en ole tullut kysyneeksi saiko hän siitä mitään.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Paula! Tiesimme lentojen olevat vielä kalliita, mutta kyllä tuo meni jo vähän yli senkin ”tiedon”. Mutta matka oli onnistunut ja oli kivaa viettää pitkästä aikaa viikko suvun nuorten kanssa, joten menköön! Tuo viihdekeskuskuvio on sikäli vähän hassu, että tarkkaan ottaen minulla tuolla Qatarin lennollakin oli viihde ajateltu jo etukäteen oman iPadin varaan, lähinnä screeniltä olisin halunnut seurata lennon etenemistä, mutta kun sen siis pitäisi toimia, niin vaikkei sitä varsinaisesti tarvitsisi, niin harmittaa, jos se ei toimi!

  9. Lentolippu oli hurjan hintainen, mutta Balin retket sitten taas todella edullisia. Lennot tuntuvat olevan nyt kalliita joka kohteeseen. Vilkaisin uteliaisuudesta Finnairin hintoja heidän Kiinan uutuuskohteisiin ja meinasin lentää selälleni kun ne olivat n. 5000 €/hlö. Aktiv-Resorin palveluita en ole testannut, mutta olen kuullut siitä pelkästään hyvää. Voisin itsekin hyödyntää heidän palveluja juurikin haasteellisempiin kohteisiin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Merja! Taitaa Kiina olla vielä kiinnostava lähinnä pakollisista työsyistä matkustaville – ja hinnat sen mukaiset!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *