Me vietämme osan tästä toukokuusta Pohjois-Amerikassa, mutta kirjoittaessani jokin aika sitten yhteenvedon matkoistamme Lähi-itään, huomasin, että Etelä-Amerikan olen mantereena jättänyt kertaamatta, joten tehdään se nyt.
Olemme käyneet kaikissa Etelä-Amerikan maissa, Venezuelaa lukuunottamatta, ja sekin uupuu vain Pirkolta. Lasse tuli käyneeksi siellä joskus jo 70-luvulla. Kaksikin kertaa olemme yrittäneet myös pistäytyä Caracasissa, mutta ensimmäisellä yrityksellä muutama vuosi sitten matkatoimisto lopulta kieltäytyi varaamasta lentoja sinne. Toinen yritys oli runsas vuosi sitten, mutta sillä kertaa lennot Santo Domingosta Caracasiin peruttiin kokonaan, emmekä sitten halunneet vaihtaa suoria lentoja kierrokseen Bogotan kautta. Olkoon – toistaiseksi ainakin.
Maita Etelä-Amerikan mantereella on lukumääräisesti vähän, ainakin vaikka Afrikkaan verrattuna, eli itsenäisiä maita on vain 12.
Lisäksi mantereella on kaksi Travelers’ Century Clubin aluetta, eli Ranskalainen Guayana ja Venezuelalle kuuluva Isla de la Margarita. TCC:n sääntöjen mukaan se sijaitsee riittävän kaukana manner-Venezuelasta ja siellä on riittävän paljon asukkaita, joten se muodostaa oman TCC-alueensa. Kuten vaikka Biokon saari Päiväntasaajan Guinean mantereella sijaitsevan alueen edustalla. Ranskan Guayanassakin olemme käyneet, mutta Isla de la Margaritalla emme tietenkään, sillä jos olisimme, olisimme myös käyneet Venezuelassa.
Ison mantereen olemme kattaneet kuudella matkalla:
- Pirkon 50-vuotisjuhlamatka Galapagos-saarilla ja siinä sivussa Ecuadoriin
- Pirkon ystävän 60-vuotisjuhlamatkana eteläisen Amerikan kierros: Chile, Argentiina, Uruguay ja Brasilia vuonna 2010
- maailmanympärimatkan osana Peru (ja uudelleen Chile) 2013
- juuri ennen koronavuosia tehty matka Surinamiin ja Guyanaan (ja Ranskan Guayanaan) 2020
- koronan jälkeen ensimmäisellä Pohjoismaiden ulkopuolelle tehdyllä matkalla Kolumbia 2021
- viimeisimpänä kevättalvella 2023 Iguassun putouksille tehdyn matkan yhteydessä kävimme myös Paraguay ja Bolivia (ja pistäytyminen Argentiinassa toistamiseen).
Lähes kaikilla näillä reissuilla on samalla pistäydytty Meksikossa tai jollain Karibian saarella, mutta sehän ei varsinaisesti kuulu tähän :-)
Quito ja Galapagos-saaret
Olimme 50-vuotissyntymäpäiväni aikoihin jo kevyesti aloitelleet uraa maabongareina. Maita näyttää vuoden lopussa olleen kasassa 40 ja Travelers’ Century Clubin alueita 54. Matkakohteen valinnassa uusi maa ei kuitenkaan ollut vielä kovin korkealla vaan päädyimme Ecuadoriin Galapagos-saarten takia. Galapagos-saaret kiinnostivat ainutlaatuisena luontokohteena ja sellaisiksi ne todellakin osoittautuivat.
Matkamme alkoi kuitenkin Bonairelta, jonne pysähdyimme muutamaksi päiväksi rentoutumaan matkan aluksi – ja “hoitamaan” sen syntymäpäivän pois alta. Bonairesta siirryimme Quitoon, johon tutustuimme muutaman päivän ajan mukavan Kaliforniassa opiskelleen nuoren englantia hyvin puhuvan oppaan seurassa – kunhan ensin hänet löysimme. Quitoon saapuminen on yksi niitä harvoja lentokentälle saapumisia, joilla etukäteen sovittu kyyti ei koskaan tullut ja lopulta siinä vaiheessa kun saapumisaula alkoi jo olla tyhjä, saimme sitten joltain paikalliselta sen verran apua, että saimme kuitenkin tilattua taksin viemään meidät hotellille.
Galapagos-saariin tutustuimme viikon risteilyllä. Alus oli pieni ja rantautumiset oli hoidettu hienosti siten, että matkustajat oli jaettu ryhmiin, jotka sitten kuulutettiin kukin vuorollaan kun oli heidän aikansa nousta kumiveneisiin. Joka päivä kerrottiin erikseen, että onko päivän rantautuminen dry tai wet, eli joudutaanko kahlaamaan vai ei. Välillä luontoon tutustuttiin veneestä ja joskus uidenkin!
Paluumatkalla poikkesimme vielä Panamassa, jonne tuttavapariskuntamme oli asettunut.
Eteläisen Amerikan kierros
Ystäväni kysyi lähtisimmekö heidän kanssaan hänen 60-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi Valparaisoon. Sopihan se! Kevyt ajatus omatoimimatkasta muuttui matkan varrella Olympian Etelläisen Amerikan kierrokseksi, mikä oli minusta hyvä asia sikälikin, ettei kukaan meistä sitten matkan aikana ollut vastuussa sen yksityiskohdista. Erinomaiseksi päätös muuttui siinä vaiheessa kun Santiago de Chilessä maa järisi kunnolla alle viikko ennen lähtöämme ja jännitimme, että pääsemmekö matkaan vai emme. Pääsimme, tosin Santiago de Chilen lentokenttärakennus oli vielä suljettuna ja maahantulo hoidettiin kentän laidalla isossa teltassa.
Chilestä – ja Valparaisosta – matka jatkui Andien yli Argentiinan viinialueille Mendozaan ja lopulta lentäen Buenos Airesiin. Buenos Airesista ylitimme joen Uruguayn Coloniaan, jossa olimme onneksi myös yötä. Onneksi, sillä pieni kaupunki oli todella tunnelmallinen iltavalaistuksessa. Uruguayssa kävimme myös Montevideossa. Montevideosta lensimme Sao Paulon kautta Rioon. Riossa mm. kävelimme yhtenä aamuna Ipaneman rannan päästä päähän ja vielä Cobacabanaa hotellillemme asti. Aika paljon Olympia pelotteli tuohon aikaan (2010) Riolla, katulapsilla ja ryöstöillä, mutta olimme varovaisia ja selvisimme ongelmitta Riostakin. Valitettavasti, vaikka paluulentommekin oli Sao Paulon kautta, niin emme edes piipahtaneet siellä. Myöhemmin nyttemmin jo edesmennyt maailmanmatkaajaystävämme Seppo kuvaili kaupunkia niin innostuneesti, että vähän on jäänyt harmittamaan, ettemme ole siellä koskaan käyneet.
Chileen palasimme jo kolmen vuoden päästä osana maailmanympärimatkaamme ja silloin kävimme myös Pääsiäissaarella.
Machu Picchu Perussa
Syksyllä 2013 teimme viiden viikon mittaisen maailmanympärimatkan. Etelä-Amerikan osalta matka kulki Perun ja Chilen kautta. Perussa aloitimme Limasta ja jatkoimme Cuscoon ja sieltä maisemajunalla Machu Picchulle. Cusco oli ensimmäinen kokemukseni oleilusta korkeassa ilmanalassa ja kyllähän se tuntui. Hotellin aulassa oli tarjolla jotain kokateetä, mutta ei siitä mitään apua ollut, useimmille pienen ryhmämme jäsenistä. Itse olin varautunut Diamoxilla, joka jo auttoikin. Machu Picchu oli jo taas helpompi kuin Cusco, sillä se sijaitsee vähän matalammalla.
Machu Picchu oli monella tapaa upea, mutta niin oli Cuscokin kaikkien kauniine kirkkoineen. Cuscossa söimme myös marsua, tosin emme tohtineet siihen ihan katukeittiössä ryhtyä, sillä niissä myytävät marsut näyttivät vähän liikaa jyrsijöiltä. Hienossa ravintolassa marsu sen sijaan tarjoiltiin tyylikkäänä annoksena ilman päätä ja jalkoja ja maultaan se muistutti ehkä vähän kanaa.
Surinam ja Guyana
Paramaribon kentällä meiltä tiedusteltiin olimmeko käyneet äskettäin Italiassa. Ensimmäiset tiedot uudesta viruksesta olivat saapuneet jo Etelä-Amerikkaankin.
Ensimmäinen kohteemme oli Paramaribo. Tässä kohtaa skippasimme Aventuran matkan ohjelmaa, sillä emme olleet onnistuneet ylipuhumaan heitä järjestämään retkeä Paramaribosta Ranskan Guayanaan, joten olimme järjestäneet sen ystäväpariskuntamme kanssa omana retkenä. Hyvinhän tuo noinkin sujui. Erityisesti mieleeni on jäänyt Maroni-joen ylitys pienillä veneillä suuntaan ja toiseen ja paluumatkalla kanssamatkustajien patonkeja täynnä olevat kassit! Ranskan Guyanassa kävimme tutustumassa Saint-Laurent du Maronin vankilassa, jossa elokuva Vanki nimeltä Papillon on kuvattu.
Oma retkijärjestäjämme kierrätti meitä sitten vielä seuraavana päivänä tehokkaasti Paramaribossa, sillä Aventuran järjestämä kaupunkikierros oli jäänyt Ranskan Guyana -retkemme jalkoihin.
Loput matkasta, Etelä-Amerikan osalta, pysyimme sitten jo kiltisti ryhmässä tutustuen Bergendaliin vähän syvemmällä Surinamin viidakossa ja Guyanan pääkaupunkiin Georgetowniin. Guyanan osalta ryhmämatka olikin hyvä ajatus, sillä myöhemmin olen seurannut useammankin omatoimimatkailijan epäonnistuneita yrityksiä päästä Kaieteurin putouksille, sillä pienkone vaatii riittävän kokoisen ryhmän. Meillä ryhmä oli omasta takaa, joten lentoretki onnistui suunnitellusti. Aika erilainen putous tuo Kaieteur, ilman turisteja, sillä paikalle ei tosiaan pääse käytännössä kuin lentäen.
Guyanasta matka jatkui vielä ryhmän mukana Karibialle Trinidadin ja Tobadon saarille, molemmille. Valtiohan tunnetaan nimellä Trinidad ja Tobago. Viimeinen etappi Aventuran matkassa oli Curacao, mutta jatkoimme ystäväpariskuntamme kanssa vielä Aruballe. Oranjestadissa korona saavutti meidät jo tosissaan, kaupunki oli tyhjä ja autio, sillä matkustajia risteilylaivoilta ei enää päästetty maihin. Paluulentomme Amsterdamiin lennettiin onneksi vielä suunnitellusti, kuten lento Amsterdamista Helsinkiinkin, mutta Schipholin lounge oli jo jokseenkin autio.
Kolumbia
No, koronavuosistakin sitten selvittiin. Me mm. tehden useita matkoja Norjaan, Ruotsin yli tietysti lentäen, sillä Ruotsiinhan ei sopinut mennä, ainakaan senioreiden.
Kun maailma hetkellisesti tuntui aukevan ennen omikron-varianttia suuntasimme Karibialla Dominikaaniseen tasavaltaan ja Etelä-Amerikkaan Kolumbian Cartagenaan. Kummankin maan hyvänä puolena oli, että koronatilanne oli ehkä jotenkin hallinnassa eikä matkailijoita vaadittu testejä – erilaisten lomakkeiden täyttäminen ja riittävä määrä koronarokotuksia riitti.
Kolumbiasta valitsimme kohteeksemme Cartagenan, jota monet olivat meille kehuneet. Laajempaa Kolumbian kierrosta emme kuitenkaan vielä koronan jälkimainingeissa tohtineet tehdä – ja niinhän siinä kävikin, että jo Cartagenassa ollessamme maailma alkoi taas sulkeutua omikron-variantin nostaessa taas tartuntalukuja kaikkialla.
Paraguay ja Bolivia
Monet matkamme ovat yhdistelmä muuten kiinnostavia kohteita ja maa- tai aluebongausta samalla suunnalla. Eteläisen Amerikan kierrokseemme ei sisältynyt Iguassun putouksia Brasilian ja Argentiinan rajalla, joten keväällä 2023 päätimme paikata asian.
Paraguay on niin lähellä Iguassun putouksia, että osa maabongareista kuittaa maan käymällä päiväseltään rajalla, mutta emme tyytyneet tähän vaan vietimme muutaman päivän Asuncionissa emmekä todellakaan yhdy mielipiteisiin siitä, ettei Paraguayssa nyt oikeastaan ole mitään. Olihan siellä, vaikka mitä, niin Asuncionissa kuin pääkaupunkia ympäröivissä pienemmissä kylissä, joissa myös vierailimme.
Paraguaysta matkamme jatkui Bolivian La Paziin, jota olin pitkään vältellyt tietäen, että se on älyttömän korkealla ja saan oireita kun korkeus ylittää 3000 metriä. Mutta olkoon, kyllä sitä muutaman päivän kestää. La Pazista kävimme myös Titicaca-järvellä.
La Pazin korkeus rassasi meitä odotetusti ja välillä jo pohdin, että voisiko lentoamme Santa Cruz de la Sierraan, toiseen Bolivian kaupunkiin, jonka olimme matkaohjelmaamme sisällyttäneet, aikaistaa, mutta päätimme sitten lopulta vaan kestää.
Santa Cruz de la Sierra olikin sitten rentoa lomailua kun korkeus ei enää rassannut ja matkan merkittävimmät kohteetkin oli jo koettu. Jäljellä olisi vain kotimatka Miamin kautta. No, siihenkin sitten kyllä tuli vähän mutkia, kun lentomme Miamiin myöhästyi n. 8 tuntia ja sen myötä poikkeaminen Miamissa jäi väliin, mutta ehdittiin sentään paluulennolle Helsinkiin.
Muut mantereet
Vastaavia yhteenvetoja maanosittain blogissa on Aasiasta, Euroopasta, Lähi-idästä, Pohjois-Amerikasta ja Väli-Amerikasta.
Afrikka ei ole – eikä kenties tule olemaankaan – lähelläkään “koko Afrikkaa” kuten ei Oseaniakaan.