Tulivuorikaupunki Kongossa
Suhtaudun vähintäänkin lievän epäluuloisesti niin kehitysapuun kuin lähetystyöhön. Mutta olen myös kiinnostunut kokemuksista minulle tuntemattomissa maissa, etenkin sellaisissa,…
Suhtaudun vähintäänkin lievän epäluuloisesti niin kehitysapuun kuin lähetystyöhön. Mutta olen myös kiinnostunut kokemuksista minulle tuntemattomissa maissa, etenkin sellaisissa,…
Elmenteita-järvi tai Elementaita-järvi – järvestä tunnutaan käytettävän molempia kirjoitusasuja – oli järvi, jolle teimme Keniassa piknikin yhtenä sunnuntaina….
2020-luvun alkua hallitsi niin maailmalla kuin Suomessakin koronapandemia. 1930-luvulla Suomessa kuoli yksi suomalainen tunnissa tuberkuloosiin. Siinä missä koronakin…
Ensimmäisen kerran taisin tutustua lausahdukseen This is Africa Gunnar Garforsin kirjassa, jossa hän oli kerännyt matkatarinoitaan monista Afrikan…
Malawi-järvi oli ehdottomasti lyhyen Malawin vierailumme pääkohde, mutta tutustuimme toki hiukan myös maan pääkaupunkiin, Lilongween. Me päädyimme Lilongween,…
Tapailin tuossa Afrikasta palattuani mielessäni jonkinlaista kesälistaa ja päädyin tämän tapaiseen: Ulkomaan matka tulikin jo tehtyä ja ehkä…
Kesäkuisella Afrikan-matkallamme panostimme eläimiin erityisesti Naivashan alueella Keniassa, jossa teimme mm. parikin kävelysafaria. Malawissakin kävimme yhdessä eläinpuistossa. Sansibarilla…
Tiiskeri, meri ja taivas paadet mustat, puuttomat, paljaat. Aallot murrat, suojaas purteni suljet, merta vastaan kun taistelen. Näin…
Retkemme Elsamereen Naivasha-järven rannalla oli vasta verryttelyä ennen Naivashan päiviemme pääkohteita, eli kävelysafareita. Ensimmäisellä matkallamme Keniaan ja Naivasha-järvelle…
Malawi-järvi on maailman yhdeksänneksi suurin järvi, joten lyhyelläkin vierailullamme Malawissa halusin erityisesti nähdä sen. Afrikan järvistä Victoria ja…
Halusimme nähdä Sansibarilla paitsi Stone Townin myös hiukan saaren rantaelämää, sillä se selvästikin on Sansibarilla se juttu. Jotenkin…
Vierailimme Naivasha-järven rannalla Elsameressä, Joy ja George Adamsonin kotimuseossa. Adamsonien ajasta on jo kulunut vuosikymmeniä, mutta Elsamere on…
