Procida – porrastreeniä ja postikorttimaisemia
Olimme päättäneet, että jaamme Napolissa ja Napolinlahdella viettämämme viikon majoitusten osalta Procidalle ja Napoliin. Pienen pohdinnan jälkeen jaoksi…
Olimme päättäneet, että jaamme Napolissa ja Napolinlahdella viettämämme viikon majoitusten osalta Procidalle ja Napoliin. Pienen pohdinnan jälkeen jaoksi…
Matkustussuositusosuus päivitetty 25.6.2022 Suomessa aikuiset, jotka ovat halunneet, ovat saaneet kaksi koronarokotusta. Kolmas rokotuskierros on käynnistymässä, myös erityisryhmiin…
Napolinlahdelle suuntautuneella matkallamme oli useita innoittajia, joista ei vähäisimpänä kesällä Areenasta katsomamme Elena Ferranten Napoli-sarjaan perustuvat Loistava ystäväni…
Kävimme Napoliin ja Napolinlahden saarille suuntautuneella matkallamme myös kaikilla lahden saarilla, siis myös Caprilla. Halusimme kuitenkin rauhoittaa viikon…
Terveiset Napolinlahdelta! Palasimme juuri runsaan viikon reissulta, joka suuntautui Napoliin ja Napolinlahden saarille, Procidalle, Ischialle ja Caprille. Sen…
Gdanskissa alkoi syksyllä 1939 toinen maailmansota. 1980-luvulla Rautaesiripun murtuminen alkoi sekin Gdanskissa. Gdanskin telakalla syyskuussa 1980 perustettu Solidaarisuusliike…
Kirjastotalo Fyyri Kiinnitimme huomiota Kirkkonummen kirjastotaloon jo lähes vuosi sitten poiketessamme Kirkkonummella ruokakaupassa paluumatkalla Hangon joulusta. Silloin kirjasto…
Turun kaupunginteatterin Nokia-näytelmä on nähtävissä enää 29. ja 30.11. kolmena näytöksenä, eli osta liput nyt – ja varaa…
Siitä lähtien kun aloin katsoa karttaa Suomen kansallispuistoista siinä mielessä, että voisihan noista käydä katsomassa edes Etelä-Suomessa sijaitsevat,…
Matkakohteemme talven 2020-21 koronatauon jälkeen ovat valikoituneet paikkoihin jonne on kohtuullisin ehdoin mahdollista matkustaa, jotka eivät ole suurkaupunkeja…
Ensimmäisen maailmansodan lasketaan alkaneen Sarajevon laukauksista 28. kesäkuuta 1914. Syksyllä 2018 vierailimme Sarajevossa – ja pysähdyimme tietysti myös…
Kaupallinen yhteistyö: Virtuaalimatka Osallistuin, taas kerran, Virtuaalimatkan järjestämälle virtuaalimatkalle, joka tällä kertaa suuntautui Caprin saarelle. Aikaisemmatkin virtuaalimatkani Sansibarille ja…
