Matkablogi koronan aikaan?
byPalasimme Etelä-Amerikan ja Karibian matkaltamme sunnuntai-iltana – ihan alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Surinamessa, Ranskan Guyanassa, Guyanassa ja Trinidad ja…
Palasimme Etelä-Amerikan ja Karibian matkaltamme sunnuntai-iltana – ihan alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Surinamessa, Ranskan Guyanassa, Guyanassa ja Trinidad ja…
Kiertomatkamme viimeinen aamu. Yöllä tuli tieto, että Aruballakin on todettu pari koronatapausta ja jatkossa maahan pääsevät vain maan…
Vietimme Curacaon saarella kaksi vuorokautta ja kuulimme kolmeen kertaan tarinan saaren värikkäistä taloista. Kertojasta riippuen tarina oli vähän…
Guyanassa tunnelma oli presidentinvaalien jälkimainingeissa sen verran kuumottava, että jatkoimme ihan mielellämme matkaa Trinidad & Tobagon saarivaltioon eteläisellä…
Osuimme Guyanaan hiukan huonoon aikaan. Maassa oli juuri äänestetty presidentinvaaleissa, mutta ääntenlaskenta oli vielä kesken ja se tuntui…
Paramariboon saavuimme vasta illan jo pimennyttyä. Ollakseen asukasluvultaan pieni kaupunki kansainvälinen lentokenttä oli yllättävän kaukana kaupungin keskustasta. Lauantai-iltana,…
Lennämme lauantai-aamuna Amsterdamin kautta Surinameen, Paramariboon. Taas kerran KLM:llä, kuten useammallakin laajasti ajatellen länteen suuntautuneella kaukomatkallamme: Länsi-Afrikan kierroksemme…
Marraskuisen Keski-Amerikan kiertomatkamme jäljiltä kirjoitin juttuja eri kohteista sen mukaan miten eri aiheet sattuivat minua kulloinkin inspiroimaan, en…
Päätimme osaltamme Aventuran Keski-Amerikan kiertomatkan Tikalin jälkeen ja lensimme Floresista Cancuniin, Belize Cityn kautta, kun suoria lentoja ei…
San Josessa tuli ensimmäisen kerran Panama Citystä alkaneella Keski-Amerikan kiertomatkallamme mieleen turvallisuus. Saavuimme kaupunkiin Puerto Viejosta vasta illan…
Kävimme ensimmäisen kerran Panamassa 2006. Silloin Panama Cityssä asuneet ystävämme näyttivät meille uuden kotikaupunkinsa merkittävimpiä nähtävyyksiä: vanhan kaupungin…
Panamasta alkaneella Keski-Amerikan matkallamme emme Panaman kanavan jälkeen oikeastaan nähneet suurempia määriä turisteja. Costa Rican luontokohteissa oli paikoitellen…