Alaska Glacier

Alaskan jäätiköt

Alaska on jäätiköitä ja vuoria, villieläimiä ja valaita,  yötöntä yötä ja  revontulia,  tundraa ja ja maisemaa silmänkantamattomiin. Runsaassa viikossa risteilylaivan matkassa Sewardista Vancouveriin ei ihan kaikkea näistä näe, mutta Alaskan jäätiköistä näimme kolme.

Niin Alaskan kuin Havaijin risteilyllä laiva tarjosi mukavan tavan päästä lähelle jäätiköitä, tulivuoria tai muuten maitse saavuttamattomia alueita. Parvekehytissä matkustavat saattoivat ihailla jäätiköitä jopa omalta parvekkeeltaan ja etenkin jäätiköiden lähellä laiva kierteli siten, että niitä näki kummaltakin puolelta. Me emme kuitenkaan olleen investoineet parvekehyttiin kummallakaan risteilyllä: Havaijilla sitä olisi ehkä voinut hyödyntää enemmänkin, mutta Alaskassa oli kyllä syyskuussa useimmiten kannella sen verran viileää, ettei parvekkeella kauaa olisi viihtynyt.

Alaska jäätiköt

Mutta ei hätää, kävelykannet ja laivojen ylemmät kerrokset tarjosivat runsaasti tilaa ihailla ympäröivää luontoa ja mahdollisuuden piipahtaa välillä läheisessä baarissa nauttimassa kuumaa juomaa. Jos kuumaa olisi kaivannut, niin sitä olisivat tarjonneet myös yläkannen porealtaat.

Hubbardin jäätikkö

Sewardista lähdettyämme ensimmäisen meripäivän iltapäivänä näimme mahtavan Hubbardin jäätikön. Hubbard oli ensimmäinen Alaskassa näkemämme jäätikkö – ja osalle risteilyvieraita tietysti ensimmäinen heidän koskaan näkemänsä jäätikkö. Vähän kävi oikeastaan kateeksi: ensimmäinen sinisenä hohtava jäätikkö on aina ensimmäinen ja me olimme omamme kokeneet jo Huippuvuorilla.

Hubbard Alaska Hubbard Alaska Hubbard Alaska

Hubbardia kuvataan jäätikkönä nukkuvaksi jättiläiseksi – tosin ihan hiljaista unta iso jäätikkö ei nuku, sillä siitä irtoaa jatkuvasti isompia ja pienempiä jäälohkareita, jotka putoavat ryskyen mereen. Jäätikkö on menneinä vuosina ainakin pariin kertaa tukkinut läheisen Russellin vuonon suun muuttaen sen järveksi ja jääpadon sitten taas murtuessa muodostuneen järven vesimassat ovat syöksyneet taas hetkessä mereen.

Hubbard Alaska Hubbard Alaska Hubbard Alaska Hubbard Alaska

Mutta tällä kertaa näimme vaan kauniin sinisen jäätikön ja siitä irronneita ja irtoavia jäälohkareita – eikä tietysti laiva olisikaan voinut lähestyä jäätikköä, jos alueella olisi ollut meneillään jokin isompi luonnonmullistus.

Sawyerin kaksoisjäätikkö

Juneausta laiva lähti jo aikaisin iltapäivällä, jotta ehtisimme vielä iltapäivän valoisina tunteina Tracy Arm -vuonoon näkemään Sawyerin kaksoisjäätikön.  Kapteenin mukaan meillä oli sään (ja jääolosuhteiden) puolesta tuuria, sillä pääsimme etenemään vuonoa melko pitkälle, mikä ei aina ole mahdollista.

Jossain vaiheessa vuono tekee tiukan S-mutkan, jotka ovat aina veneellä tai laivalla hiukan hätkähdyttäviä, sillä ensin näyttää siltä, että nyt ajetaan suoraan päin kalliota, mutta sitten niemen takaa aukeaa kuitenkin vesiväylä. Tällä kertaa emme kuitenkaan olleet navigointivastuussa ja kapteeni selvisi käännöksestä ihan hyvin!

Tracy Arm AlaskaTracy Arm AlaskaTracy Arm Alaska

Sawyerin jäätiköt ulottuvat syvälle mereen ja jää on puristunut tiukaksi, joten siitä irtoavat jäävuoret ovat isoja ja aivan erityisen sinisiä. Ja ainakin tällä kertaa niitä oli vuonossa enemmän kuin vaikka Grönlannin pääkaupungin Nuukin läheisissä vuonoissa, mutta vähemmän kuin Ilulissatin jäävuonossa.

Tracy Arm Alaska Tracy Arm Alaska

Mendenhall

Mendenhallin jäätikkö ihan Juneaun lähistöllä oli kolmas Alaskassa näkemämme jäätikkö. Mendenhallista kirjoitinkin jo Juneaun jutussa, mutta lisättäköön sekin nyt tähänkin juttuun ”jäätikkötäydellisyyden” vuoksi.

Sewardista Vancouveriin

Erityisesti jäätiköistä kiinnostuneille suosittelen toki myös juttujamme Grönlannista ja Huippuvuorilta.

Tracy Arm Alaska

22 kommenttia artikkeliin ”Alaskan jäätiköt

  1. Uskomattoman kauniita nuo siniset jäätiköt!

    Sveitsiläisiä jäätiköitä on katseltu patikkapoluilta ja hiihtohissien yläasemilla, mutta meressä kelluvat jäävuoret haluaisin jossain nähdä. Olisiko Huippuvuoret näistä mainitsemistasi jäätikkökohteista helpoiten saavutettavissa?

    1. Kiitos Johanna! Huippuvuorilla näimme jäätikön mereltä, mutta emme jäävuoria. Parhaiten jäävuoria olemme nähneet Grönlannin Ilulissatissa, jonne nykyisin kun monet käyvät Islannissa, pääsee suoralla lennolla Reykjavikista, eli Islannin matkaa voisi pidentää poikkeamisella Grönlannissa.

  2. Käsittämättömän sinisiä jäätiköitä! Siinä on jotakin upeaa, kun irronneet palaset jäävät mereen kellumaan pieninä jäävuorina.
    Kalliovuorilla näimme lukuisia jäätiköitä, mutta vuorten huipuilta alaspäin valuvat jäätiköt näyttävät kovin erilaisilta kuin nämä mereen asti ulottuvat.

    1. Kiitos Suunnaton! Kanadassa(kin) riittää kyllä nähtävää. Kahtena syksynä olemme nyt siellä käyneet, mutta Kalliovuoret ovat vielä kokematta. Ja ehkä uskaltaisin jo tässä vaiheessa matkasuunnitteluamme todeta, ettei nyt ihan ensi vuonna – välillä täytyy käydä vähän muuallakin kun Kanadassa 🙂

  3. Mielettömän kauniita maisemia ja kuvia! Jäätiköitä olen itse nähnyt ainoastaan islannissa, ja olivathan ne sielläkin vaikuttavia, mutta näissä teidän kuvissa on jotain mahtipontisuutta joka siellä jäi puuttumaan. Alaskaan olisi upea joskus päästä matkustamaan, ennen kuin ilmasto muuttaa maisemia merkittävästi.

    1. Kiitos Heidi! Onhan tässä ensi kesään vielä aikaa, niin ehdit hyvinkin miettiä itsellesi sopivan Alaska-kuvion 🙂

  4. Upeita kuvia! Kanadassa kävimme jäätiköllä ja olihan se elämys, vaikka meille sattui sateinen sää. Toki nuo meressä olevat jäätiköt ovat omaa luokkaansa. Täytyykin käydä lukemassa Huippuvuorista. Ne ovat listalla ensi syksyksi (jos kaikki menee kuin Strömsössä)

    1. Kiitos Merja! Sateinen sää ei ainakaan syyskuussa tuolla suunnalla taida olla kovin harvinaista. Meille sattui kohdalle yksi kunnolla sateinen päivä, mutta kyllä useimmat muistakin päivistä olivat pilvisiä ja hetken saattoi ripautellakin.

  5. Hienon värisiä jäätiköitä!
    Minkälaisilla varustuksilla olitte liikenteessä? Pärjäsikö ihan kotimaan oloihin suunnitelluilla talvivaatteilla? Ja kävittekö missään kohtaan maissa, tutkimassa jäätiköitä lähemmin?

    1. Kiitos Heidi! Syyskuussa pärjäsi ihan kevyillä talvivarusteilla. Kevyttoppa oli aika monella. Mendenhallissa, Juneaussa, olisi päässyt vaikka kävelemään jäätikölle, mutta tyydyimme sielläkin katsomaan sitä vaan reunamilta.

  6. Alaskassa olisi kyllä upea käydä ja risteily siellä olisi varmasti ihan mahtava kokemus. Jäätiköt ovat upeita. Islannissa tuli nähtyä ylhäältä ja maalta käsin – ovat kyllä niin valtavia, että sitä on vaikea kuvista käsittää! Upea tuo sininen väri.

  7. Aivan upeita kuvia jäätiköistä! En ole ollut mikään jäätikköfani tähän asti, mutta ihan varmasti tykkäisin noitakin maisemia katsella. Nyt just oli joku hyvä lentotarjous Alaskaan, mutta harmi vaan, ihan jokaista edullista lentodiiliä ei pysty nappaamaan 🙂

    1. Kiitos Katariina! Alaskassa jäätiköiden näkeminen vaatii melkein risteilyn, sillä monet niistä ovat nähtävissä vaan mereltä, eli pelkällä lentotarjouksella ei vielä pääse jäätiköille.

  8. Tosi hienon näköiset maisemat, ja miten tuo jäätikkö voikaan olla niin sinistä. Itseä ei nämä kylmän sään kohteet houkuta yleensä niin paljoa, mutta ehkä sitä joskus tulee vielä mahdollisuus nähdä tämäkin luonnonilmiö!

    1. Kiitos Johanna! Me taas olemme jo vuosia sitten lakanneet pitämästä lämpimistä kohteista – mieluummin villapaita päälle kuin hikisenä ja aurinkorasvaa, mutta kukin tyylillään, eli hyvähän se on, että maailmassa on vaihtoehtoja meille kaikille.

  9. On kyllä upeita maisemia! Ja tuo jäätiköiden kauneus on kyllä mykistävää, puhumattakaan siitä paukkeesta kun jäävuori lohkeaa. Huh! Ihan tuli kuvia katsellessa mieleen Etelämantereen matka – ja pohjoiselle puoliskolle on kyllä pakko päästä jossakin vaiheessa myös jäätiköitä ihailemaan!

    1. Kiitos Anna-Katri! Aika monessa kohdassa jäätä pääsee näkemään, vielä toistaiseksi ainakin, myös pohjoisessa, eli siitä vaan, joskus myös suunnaksi pohjoinen.

  10. Aivan maagisen kauniita kuvia! Nuo siniset jäätiköt ovat jotenkin aivan epätodellisen näköisiä. Olen itse haaveillut vuosia Norjan vuonoristeilystä mutta tämänkin haluaisin ehdottomasti päästä kokemaan… Toivottavasti maapallo ei lämpene liikaa ennen kuin minä pääsen jäätiköille.

  11. Kiitos Marjo! Mahdoitkohan katsoa Before the Flood -elokuvan? Taitavat olla jäätiköt kyllä oikeasti vaarassa, mutta eiköhän tässä nyt vielä joitakin vuosikymmeniä ainakin ole aikaa niitäkin nähdä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.