Volterra, San Gimignano ja Lucca

San Cimignano feature

Kolme Toscanan kaupunkia samana päivänä? Ja vielä Pisakin!
Maratonretkellämme Pisa, Volterra, San Gimignamo ja Lucca oli pituutta yli 200 kilometriä ja n. 12 tuntia.
Monet kauhistelivat retkeämme etukäteen – ja monet Albatrosin Cinque Terre ja Toscana -matkalle osallistuneet myös jälkikäteen päätellen matkatoimiston sivulle ilmestyneistä kommenteista (kelaa ihan sivun loppuun, jos haluat lukea niitä).

Mutta kaikesta tästä huolimatta, nyt olemme ainakaan vilkaisulta nähneet nämä kaikki Toscanan kaupungit. Teoriassahan voisimme palata niihin, tai johonkin niistä, joskus toiste … ja jos niin tekemisimme, niin olisi meillä ainakin kevyt käsitys näistä kaupungeista.

Etruskikaupunki Volterra

Matkalla Volterraan, joka on yksi säilyneistä etruskikaupungeista, oppaamme yrittää kertoa meille etruskeista, mikä tuntui olevan jopa historiaan paneutuneelle vaikeaa, sillä tiedot ennen ajanlaskumme alkua ja Rooman valtakuntaa eläneistä etruskeista ovat ilmeisen vajavaisia. Esimerkiksi etruskien alkuperästä tutkijat eivät ole oikein päässeet selville.

Yksi etruskien tunnetuista piirteistä oli kuitenkin kaupunkivaltiot, jotka elivät kukin omaa elämäänsä, omalla kukkulallaan, mutta jotka myös jossain määrin liittoutuivat keskenään.

VolterraVolterra

Volterra on vaaleasta hiekkakivestä rakennettu kaupunki. Kävelemme pienen kaupungin laidalta keskemmälle kapeita katuja pitkin. Ohitamme Piazza dei Priorin ja jatkamme kaupungin reunalle, jossa on, yllättäen, roomalainen teatteri ja kylpylä. Näkymä alas teatterin ja kylpylän raunioihin on mahtava! Ja tarina siitä, miten tämä unohduksiin jäänyt rakennelma löydettiin ja kaivettiin esiin on vielä mahtavampi. Volterran mielisairaalan asukkaat olivat kuulemma sattumalta alueella liikkuessaan 1950-luvulla löytäneet jo unohduksiin jääneen rakennelman ja kaivaneet sen esille! Työn edistyessä kaupunkilaiset olivat jossain vaiheessa päättäneet maksaa sairaalan potilaille  työstä palkkaakin.

Volterra Volterra Volterra Volterra

Edellisen kerran tutustuimme roomalaisen teatterin jäännöksiin Tarragonassa, joten selvästikin näitä on monessa paikassa Välimeren alueella, myös muualla kuin nykyisessä Italiassa.

Volterrassa oli hetki aikaa lounaallekin, joten poikkesimme pienessä kuppilassa syömässä valmiit pizzapalat. Espresso con panna sopii jälkiruuaksi. Jos aikaa Volterraan on vaan muutama tunti, ei sitä kannata käyttää lounasta odotellessa.

Sen sijaan kiertelimme kaupungin pieniä kujia, välttelimme alabasteriostoksia vaikka Volterra onkin alabasteristaan kuuluisa ja sitä on tarjolla kaikissa mahdollisissa turistille sopivissa muodoissa. Pecorino-juustoakin oli paljon tarjolla ja sen maistamiseen sorruimmekin mielellämme aina kuin se vaan oli mahdollista!

Volterra Volterra

Volterra
Villisika on myös yksi Volterran (ja San Gimignanon) ”jutuista” – niin matkamuistona kuin oikeasti ruokina

Volterra Volterra Volterra

Tornien kaupunki San Gimignano

San Gimignanossa on torneja ja jäätelöä. Voi siellä olla jotain muutakin, mutta iltapäivävisiitillämme ehdimme kokea vain nämä.

San Gimignano on myös Unescon maailmanperintökohde, joten matkamme Cinque Terreen ja Toscanaan tuotti kaksi uutta pistettä tällä saralla – vaikka emme niistä nyt ihan erityisesti välitäkään. Pisteen Pisasta kuittasimme jo jouluna 2008.

Torneja on tätä nykyä jäljellä 13, vaikka sitä aikoinaan kutsuttiin ”Sadan tornin kaupungiksi”. Sodat, luonnonmullistukset ja muuten vaan ajan mittaan tapahtunut rapistuminen on vaatinut osansa. San Gimignano sai osansa vuosina 1346–1353 Euroopassa riehuneesta mustasta surmasta ja 1348 sen väestöstä kuoli ruttoon kaksi kolmasosaa ja elämä kaupungissa hiljeni aina 1900-luvulle asti. Toisaalta juuri siksi kaupunki on säilynyt niin muuttumattomana kuin se on – kun kaupungista puuttui kehitys, niin sen keskustan rakennuskantakaan ei kehittynyt.

Kävelemme viimeisen kilometrin tai pari vanhan kaupungin keskustaan, sillä autot ja bussit eivät täälläkään vie ”perille”. Eivätkä ne tietysti mahtuisikaan kaupungin kapeille kaduille.

Ensimmäinen isompi aukio, johon on pakko pysähtyä, sillä ihmismassat estävät etenemisen, on Piazza della Cisterna. Turistit eivät vietä siestaa San Gimignanossakaan. Cisternan, vesisäiliön, ympärillä koululaiset kuuntelevat tarkkaavaisesti opettajaansa – tai sitä, että pitääkö ”vahingossa” ritilän läpi ujutettu kolikko pudotessaan ääntä.

Aukion reunoilla on kaksikin itseään maailman parhaaksi väittävää jäätelöbaaria. Valitsemme sen, jonka jono näyttää lyhyemmältä.

San Gimignano San Gimignano San GimignanoSan GimignanoSan Gimignano

Seuraavalla aukiolla, Piazza Duomolla, on jo väljempää. Ja enemmän torneja! Yritämme laskeakin niitä, mutta luovutamme. Samaan kuvaan niitä ei kuitenkaan kaupungin keskustassa saa neljäätoista, millään. Kirkon portaille kiipeäminen ei auta yhtään.

Kurkistamme vielä yhden kulman taakse ja ensimmäisen aukion ruuhka on jo taakse jäänyttä elämää. Jos viipyisimme kaupungissa pitempään, niin täällä voisi hyvin kuvitella viettävänsä hetken jos toisenkin. Tällä kertaa viinilasillinen jää kuitenkin nauttimatta, sillä tyydymme jäätelöön: viiniähän saa jokaisessa italialaisessa kylässä ja kaupungissa, mutta maailman parasta jäätelöä vaan San Gimignanosta!

San Gimignano San Gimignano San Gimignano San GimignanoSan Gimignano

Joihinkin torneista pääsee halutessaan myös tutustumaan. Tornithan olivat osa asuinrakennuksia, ei niitä rakennettu vaan ”torneiksi”.

San Gimignanon torneista voit halutessasi lukea lisää vaikka Tämä matka -blogin tunteikkaasta jutusta San Gimignano – ”Silloin ennen …”

San Gimignano – ”Silloin ennen…”

Muurien ympäröimä Lucca

Päivän päätteeksi pistäydyimme vielä Luccan kaupungissa, joka oli oikeastaan ainoa näistä kaupungeista, jota olimme ajatelleet omatoimisenkin päiväretken kohteeksi, mutta päädyimme sitten kuitenkin käyttämään siihen mahdollisesti sopivan päivän Vincin retkeen.

Bussimme jätti meidät kaupungin muurien ulkopuolella ja hipsimme sisään muurin keskimmäisestä portista – reunimmaiset olikin varattu autoille.

Lucca Lucca

Suuntasimme kaupungin ovaalinmuotoiselle keskusaukiolle, jonka muoto tekee siitä jokseenkin ainutlaatuisen. Aukion nähtävyysarvo houkuttelee turistit juuri tänne ja sen myötä on tietysti ymmärrettävää, että ravintolat ja matkamuistokaupatkin ovat täällä, aukiolla, mutta niiden takia sen muoto ei pääse samalla tavalla oikeuksiinsa, kuin se pääsisi, jos aukio olisi tyhjä. Kierrämme hiukan aukion reunalla olevia enimmäkseen matkamuistomyymälöitä ja livistämme välillä aukion ulkopuolelle, jossa kaupunkikuva on jo tavanomaisempi. Ovaali muotokaan ei ole enää selkeästi havaittavissa ja melkein eksymme, vaikka olimmekin mielestämme vaan kiertämässä aukiota sen ”ulkokehällä”.

Lucca Lucca Lucca Lucca

Lyhyessä ajassa emme käyneet tarkemmin tutustumassa Guinigi-torniin, puhumattakaan siitä, että olisimme kiivenneet sen huipulle ihastelemaan siellä kasvavaa tammea tai Luccan kaupunkia. Emme myöskään katsastaneet San Michele in Foro -kirkkoa, mutta sen tornin, campanilen, sentään näimme. San Fredianon basilikan mosaiikkipääty sentään sattui kulkureitillemme matkalla kaupungin portilta keskusaukiolle.

Muuri näytti olevan suosittu ulkoilureitti aurinkoisessa illassa, mutta aikataulumme salli vain juuri ja juuri sille kiipeämisen paluumatkalla. Emme siis kiertäneet Luccan kaupunkia muuria pitkin, mikä sekin olisi ollut mahdollista, mutta ehdimmepä kävelemään muutaman sata metriä sitä pitkin!

Lucca LuccaLucca

Lucca tunnetaan myös  italialaisesta säveltäjästä, Puccinista, joka syntyi Luccassa 1858. Hänen kotimuseonsa, Villa Museo Giacomo Puccini, sijaitsee Luccan ja Viareggion välimaastossa, vajaat 30 km Luccasta ja alle 10 km Viareggiosta, eli hyvinkin lähellä Lido di Camaoiren tukikohtaamme ja osa matkaryhmästämme vierailikin siellä yhtenä matkaan sisältyneistä vapaapäivistä.

Jutun otsikkokuva on San Gimignanon kaupungista.

Join the Conversation

12 Comments

    1. says: Pirkko

      Kiitos Heidi! Pienemmät Italian rannikon kaupungit ovatkin hyviä risteilykohteitakin. Rooma on vähän turhan kaukana Civitavecchiasta – ja päiväretkelle turhan iso.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sari! Meillä ensimmäinen kerta meni enemmän maabongauksen innoittamana reittiä Firenze – San Marino, vaikka Pisassakin käytiin. Tällä kertaa paikalle innoitti Cinque Terre, mutta näimmehän me samalla hiukan taas Toscanaakin.

  1. Tuolla suunnalla on todella useita vanhoja kaupunkeja, joita on kaivettu esille ja ne noudattavat samaa kaavaa. Ihania rustiikkisia pieniä kaupunkeja, mekin kävimme pikaisesti Luccassa Pisan reissulla, yritimme etsiä ruokapaikkaa. Meillä oli haasteita löytää autolle parkkia, ahtaasta kaupungista muurin sisällä, kun iltasella moni oli liikenteessä.
    Italialainen jäätelö on ihan järjettömän hyvää!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Martta! Etenkin näissä kaupungeissa olimme ihan tyytyväisiä bussiretkeen, sillä se taisi monessa kohtaa vielä lähemmäs kuin oma (tai vuokra-)auto.

  2. Kauniita maisemia ja ihanaa Italian tunnelmaa! Tuo teidän vauhti kyllä itseänikin jopa hieman huimaisi. Mutta tuo on kyllä siinä mielessä hyvä, että tietääpähän tulevaisuudessa haluaako johonkin kaupunkiin palata ja paneutua enemmän.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Iina! Nämä kaupungit tulivat meille vähän niin kuin kaupan päälle, sillä ensi sijaisesti olimme tällä matkalla hakemassa tuntumaa Cinque Terreen. Mutta totta, jos tuolle suunnalle joskus vielä palaisimme, niin voisimmehan harkita palaavamme myös johonkin näistä kaupungeista. Tai sitten kävisimme ehkä Sienassa, joka jäi vielä näkemättä – ihan kaikkeen ei sentään yksi päiväretki veny!

  3. says: Reissu-Jani

    San G ja Lucca ovat omia suosikkeja Toscanan alueella. Olin aikoinaan Luccassa kolme päivää, ja se oli hauskaa eksyä kaupunkiin ja yrittää löytää sieltä ulos (ei ollut vielä offline-karttoja puhelimessa). Se tammi joka kasvaa tornilla huipulla on kyllä upea paikka käydä katsomassa maisemia. Tosiaan aika nopeaan tahtiin olette näitä upeita kaupunkeja käyneet katsomassa – mielestäni :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jani! Tuon ”tammitornin” kokematta jääminen voisi olla kyllä jo yksistään riittävä syy palata vielä joskus Luccaan. Tämä nyt oli tällainen lyhyt intro alueen kaupunkeihin, mutta päätimme nyt silti lähteä kiertämään ne kaikki, kevyesti, sen sijaan, että olisimme keskittyneet vaikka Luccaan.

  4. says: Mari

    Nämä Toscanan kaupungit ovat kyllä niin ihania. Itse ihastuin edelliskevään ajelullamme tuohon Luccaan. Vietimme siellä yön ja jotenkin kaupungin koko ja rauhallisuus viehättivät. Myös tuo San Gimignano oli reitillämme. Upeita nuo kukkulakaupungit ja niiltä avautuvat kauniit maisemat.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *