Muutoksia maabongausharrastukseen

bongaus2020 feature

Maailma muuttuu – ja sen myötä maabongauksessa käytettävät maa- ja aluelistat.
Uusia maita ei ihan viime aikoina ole syntynyt, joskin Bougainville saattaa olla seuraava itsenäinen valtio, onhan se jo äänestänyt asiasta ja itsenäistymistä kannattavat voittivat äänestyksen vakuuttavalla 98% enemmistöllä.
Sen sijaan aluelistoihin, niin Travelers’ Century Clubin (TCC) kuin Most Traveled Peoplen (MTP) listoihin on tullut lisäyksiä.

Huomaa – tämä juttu päivittää maabongaukseen liittyviä asioita. Jos aihe ei ole Sinulle entuudestaan tuttu, haluat ehkä lukea myös jutun Maabongauksen perusteet.

Bougainville

Pari sanaa Bougainvillesta, vaikkei se itsenäinen vielä olekaan – ja kansanäänestyksestä huolimatta itsenäisyyden toteutuminen voi kestää vielä vuosia. Kansanäänestys järjestettiin, koska niin oli sovittu Papua-Uusi-Guinean hallituksen ja autonomisen Bougainville-hallituksen välillä osana vuosina 1988-1998 käydyn sisällissodan päättämiseksi tehtyä sopimusta. Äänestyksen tulos ei sitova, mutta koska sen lopputulos oli hyvin selkeä, arvellaan, että Papua-Uusi-Guinean on vaikea jättää se huomiotta tai edes viivyttää sitä merkittävästi. Aika näyttää.

Bougainvillen saari on siis tätä nykyä osa Papua-Uusi-Guineaa.

bougainville Muutoksia maabongausharrastukseen
Tämän jutun otsikkokuvassa on Bougainvillen lippu

Emme ole vielä käyneet Papua-Uusi-Guineassa, mutta saattaisimme harkita sen liittämistä “Puuttuvia maita Aasiasta” -kierrokseen Filippiinien, Itä-Timorin ja Sri Lankan rinnalle. Papua-Uusi-Guinessa vierailuun kannattaisi tässä tilanteessa ehkä yrittää myös sisällyttää vierailu Bougainvillen saarelle.

Turistina saattaisin tyytyä vierailuun pohjoisen Buka Islandilla, jonne on lentoja Port Moresbystä (2 tunnin lento). Pääsaarelle olisi matkattava Bukasta veneellä.

Kuri Village Resort Muutoksia maabongausharrastukseen
Kuri Village Resortin terassilla saattaisi näyttää tältä

Esimerkiksi Jugoslavian tai Neuvostoliiton hajotessa tyypillisin laskutapa maabongareilla taisi olla laskea käydyksi ne maat, joiden alueilla oli käyty. Esimerkiksi käynti vaikka nykyisen Montenegron Budvassa jo Jugoslavian aikaan laskettiin käynniksi Montenegrossa. Osaltamme emme tosin ole tätä joutuneet oikein pohtimaan, sillä entisessä Jugoslaviassa emme koskaan käyneet ja Pietarissa olemme käyneet myös Neuvostoliiton jo hajottua.

Uudet TCC-alueet

Joulukuussa Travelers’ Century Club kertoi, että Etelä-Ossetia ja Austral-saaret on lisätty aluelistaan ja näiden myötä TCC-alueita on tätä nykyä 329.

TCC 329

En ole vielä(kään) huomannut julkaistuja perusteluja näiden lisäämiselle, mutta veikkaisin, että Etelä-Ossetian osalta syynä on sen nyttemmin jo vakiintunut asema jollain tapaa autonomisena alueena. Austral Islandin osalta minulla ei ole arvausta, mutta eiköhän syy löydy TCC:n dokumentissa, jossa kuvataan miten alueet määrittyvät.

Lisäys 6.2.2020 – Perustelut näiden alueiden lisäämiselle

Etelä-Ossetian osalta päätöstä lykätty sitä odotellessa, että miten tilanne alueella kehittyy. Abkhasiasta päätöstä tehtäessä (2008) Etelä-Ossetian kohtalona arveltiin olevan kuitenkin päätyminen osaksi Venäjää ja sen osalta jäätiin odottamaan. Nyt yli kymmenen vuoden jälkeen kourallinen muita maita ovat jo tunnustaneet “maan” ja nyt todettiin, että sen asema on samalla lailla vakaa kuin Abkhasian.
Siis TCC:n sääntö 5 (kiistelty asema: maantieteellisesti määritettävät alueet, jotka ovat historiassa olleet itsenäisiä ja joiden nykyinen poliittinen tilanne on kiistanalainen, lasketaan erillisinä maina) tai jopa sääntö 1 (maantieteellinen alue, jolla on suvereniteetti tai joka on itsenäisesti hallittu siirtokunta, protektoriaatti, huoltohallintoalue, territorio tai mandaattialue).
Etelä-Ossetian ovat muuten tunnustaneet Venäjä, Nicaragua, Venezuela, Syyria, Nauru, Abkhazia, Vuoristo-Karabah ja Transnistria.

Austral Islandsin osalta on tehty tarkistusmittauksia ja todettu, että saariryhmän pohjoisimmat saaret ovat yli 200 mailin etäisyydellä Ranskan Polynesiasta, eli sääntö 4b1 (sijainti vähintään 200 mailin pässä niitä hallitsevan mantereen, tässä tapauksessa saaren, lähimmästä osasta).

Matkustaisimmeko uusille TCC-alueille?

Kummallakaan alueella emme ole käyneet. Nämä Kaukasuksen alueen kiistanalaiset alueet (Abhasia, Adzaria, Etelä-Ossetia, Vuoristo-Karabah, ehkä Nakhchivanin ja Pohjois-Ossetiankin voisi lukea samaan sarjaan, Tsetsenian?) eivät ole meistä, toistaiseksi ainakaan, tuntuneet riittävän kiinnostavilta matkakohteilta. Lisäksi ainakin osaan niistä on ollut vaikea päästä.
Abhasiasta, nyt siis myös Etelä-Ossetiasta, ja Nakhchivanin retkistä saisi kyllä kustakin TCC-pisteen.

Saattaa olla, että tältä alueelta saamme tulevina vuosina lisääkin TCC-alueita. Etelä-Ossetiaa koskevan päätöksen myötä ainakin Vuoristo-Karabahin statuksesta on kyselty: miksei sitten sekin?

kaukasuksen alueet

TCC-alueita meillä on nyt (29.1.2020) 194 / 197. Jonkinlaisena seuraavana bongaustavoitteenamme voisi pitää 200 TCC-aluetta molemmilla, joka toteutuisikin tänä keväänä, jos pystymme toteuttamaan jo varatut matkat Etelä-Amerikan koillisrannikolle ja Karibialle ja Pakistaniin ja Bangladeshiin.

Kaikissa maailman maissa emme tule koskaan käymään, emme myöskään kaikilla maailman TCC-alueilla, vaikka kumpikin näistä listoista (valtiot ja TCC-alueet) ovat sellaisia, että niiden osalta “kerää koko sarja” -tavoite on mahdollinen. Useampi ihminen maailmassa onkin käynyt myös kaikilla TCC-alueilla. Tästä eteenpäin, eli Most Traveled People -järjestelmän ja Nomadmanian listat ovat sellaisia, että ainakaan tähän mennessä kukaan maailmassa ei ole käynyt kaikilla niiden sisältämillä alueilla.

Austral-saaria olemme harkinneet vielä vähemmän kuin Etelä-Ossetiaa matkakohteena – siis emme koskaan. Ne sijaitsevat Tahitilta reippaasti etelään ja tuskin enää palaamme Tahitillekaan.

Austral-saaret
Austral-saarille kertyy matkaa vielä Tahitiltakin (lentoaika 1½ tuntia), mutta eiköhän sinne ainakin muutama maabongari päädy tämän päätöksen innoittamana.

MTP-alueita on nyt 949

Myös Most Traveled People -järjestelmä on viimeksi kuluneiden kuukausien mittaan uusinut aluelistaansa ilmeisesti lähinnä sitä päälistanaan käyttäviltä tulleiden ehdotusten perusteella.

Uudet 58 aluetta ovat tulleet Algerian, Kazakstanin ja Englannin jakamisista pienempiin osiin ja listasta uusia alueita. Uusia alueita tuli Venäjän ja Alaskan pohjoisosiin, muutamia erityisalueita kuten vaikka Koreassa DMZ-alue ja Donbassin alue Ukrainassa, saaria (tälläkin listalla muutoksia Austral Islandsin alueella) ja enklaaveja mm. Kirgiisiassa, Sprskan tasavallassa ja Serbiassa,

Uusista alueista saimme jo tekemistämme matkoista vain yhdestä pisteen, eli DMZ-alueesta Koreassa. Lisäksi kun tarkensin tekemiämme matkoja Algeriassa, Englannissa ja Kazakstanissa näistä tuli muutama lisäpiste. Tämän myötä MTP-pisteitteni määrä on nyt 304, jos onnistuin päivittämään uudet alueet oikein.
Näistä eri listoista TCC:n aluelista on vielä sellainen, että sen pystyy vielä vuosia matkan jälkeenkin täyttämään luotettavasti oikein – nämä muut vaativat jo runsaasti aikaa ja tarkkoja karttoja.

Pohjois-Korean rajalla

Pohjois-Korean rajalla olemme käyneet, mutta tässä huoneessa käyntiä ei yleisesti lasketa käynniksi Pohjois-Koreassa. Tosin jotkut amerikkalaiset, jotka haluavat kertoa käyneensä kaikissa maailman maissa laskevat sen, ilmeisesti jopa Guinnessin luvalla, sillä he eivät muuten ole viime aikoinaan päässeet maahan. Juuri nyt Pohjois-Koreaan ei koronaviruksen takia taida päästä kukaan, sillä maa oli ensimmäinen, joka sulki maarajansa Kiinan kanssa.

MTP-pisteiden osalta minulla ei ole mitään tavoitteita asetettuna vaikka joskus etenkin Euroopassa saatankin jossain maassa vieraillessamme tehdä jonkun retken tai pienen mutkan uuden MTP-alueenkin takia, kuten vaikka äskettäin matkallamme Stuttgartista Berniin ja sieltä takaisin Baselin kautta Stuttgartiin tekemällämme matkalla, jolla kävimme Büsingen am Hochrheinissä.

Büsingen am Hochrhein

Nomadmanian alueiden määrittely

Nomadmanian alueiden määrä (1281) ei ole vähään aikaan muuttunut miksikään, mutta nyt Nomadmania on julkaissut dokumentin, jossa se kertoo millä periaatteilla Nomadmanian alueet määritellään. 11-sivuinen dokumentti ei ole ihan kevyttä luettavaa, mutta hienoa, että sellainen on tehty. Travelers’ Century Clubin listaa olen alusta alkaen arvostanut siksi, että maailman jakoon nykyisiin 329 alueeseen on olemassa määritelmät.

Dokumentin alun terminologian määrittelystä saa ehkä jo jonkinlaisen karkean käsityksen minkälaiset asiat vaikuttavat siihen, että moneenko Nomadmania-alueeseen kukin maa on jaettu.

Nomadmania Muutoksia maabongausharrastukseen

Nomadmania-pisteitä minulla on tätä nykyä 360, sillä tarkkuudella kun olen kyseistä listaa onnistunut päivittämään.
Nomadmanian listauksessa näkyvät myös muiden järjestelmien pisteet, mutta MTP-järjestelmän muutosten myötä se ei juuri tällä hetkellä anna samaa lukemaa MTP-pisteiden osalta kuin itse MTP:n järjestelmä.

14 kommenttia

    • Kiitos Päivi! Hifistelyähän tämä on, mutta niinhän harrastuksessa kuin harrastuksessa on, kunhan siihen oikein uppoutuu.

  • Kylläpä on erilaisia listauksia ja kriteereitä!
    Omat lukemani on varmasti varsin pieniä millä tahansa listalla, mutta tapani matkata ja laskea käytyjä maita on hieman toinen.

    • Kiitos Martta! Eikä tässä vielä kaikki, kuten mainoksessa sanotaan. Vaikka nämä listat ovat yleisimmin käytettyjä, niin muitakin on. Kuten vaikka Sinun “oma listasi” 🙂

  • Maabongausharrastus on kyllä kaikkine yksityiskohtineen todella kiinnostavaa. Minulla ei ihan noihin yksityiskohtiin olisi tässä elämäntilanteessa aikaa paneutua omien matkojeni osalta, mutta teidän Excel on kyllä hyvänä apuvälineenä käytössä!

    • Kiitos Teija! Tätä kirjoittaessani ja uusia juttuja tutkiessani, tuli kyllä mieleen, että tässä(kin) harrastuksessa riittää hifistelijöitä, joihin en kyllä itseäni laske.

  • Bangladesh 😀 Jep, jep… Mun piti mennä sinne. Olisi sopinut reitille syksyllä, kun seikkailtiin Aasiassa. Kuvat jotka sain (3 kuvaa ruuhkasta ja yksi kalanpääcurrysta), laskivat intoani matkustaa sinne olennaisesti. Toivottavasti te löydätte jotain mielenkiintoisempaa sieltä!

  • Maabongaus tuntuukin olevan ihan kokopäivätyötä, jos näistä kaikista kriteereistä ja muutoksista pyrkii pysymään kartalla 😀 Mielenkiintoinen kirjoitus, niin se vaan maailman kartta elää tälläkin hetkellä, vaikkei sitä tulekaan jatkuvasti huomattua. Myös mahtavia matkasuunnitelmia, jään odottelemaan toteutuneita matkakertomuksia innolla 🙂

    • Kiitos Johanna! Niinhän se on, että maailma muuttuu … joten miksei sitten maa- ja aluelistat niiden myötä 🙂

  • Tää on kyllä mielenkiintoinen harrastus 😀 Olen niin huithapeli, että mun luonteella olisin käynyt jo 300 maassa kun en muistaisi mitään, mutta tässä on varmasti tarvetta ihan omalle kirjanpidollekin. Käykö usein niin, että unohtuu joku maa jossa on jo käynyt?

    • Kiitos kommentistasi! Aluksi historian keräämisessä oli vähän töitä ja aika myöhäänkin vielä muistimme, että olemmehan me käyneet Palestiinankin puolella, joka usein lasketaan valtioksi, vaikkei YK:n jäsenvaltio olekaan. Myös Keniaa jouduimme aikoinaan hiukan pohtimaan, kun Tansaniassa käydessämme ylitimme kyllä epävirallisesti luonnonpuistossa rajankin, mutta jätimme sen sitten odottamaan oikeaa Kenian vierailua.

Comments are closed.