Matkamme Gambiaan ei ehkä ollut ihan tyypillinen, sillä emme etsineet lämpöä ja aurinkoa vaan uusia maita ja uusia kokemuksia. Mutta kiva hotellimme (African Princess Beach Hotel) oli rannalla ja toki mekin muutamaan otteeseen kävelimme rantaa niin etelään Senegambia-hotellille kuin pohjoiseen Kotun käsityömarkkinoille.
Gambian matkamme ja siitä kirjoittamieni blogijuttujen myötä olen tullut seuranneeksi nyt ainakin hetken aikaa maahan liittyvää keskustelua ja ehdottomasti yleisin kysymys ja aloitus aiheesta käsittelee Gambian rantoja ja sitä, miten niillä ei saa olla rauhassa. Senioripariskuntana emme etukäteen olleet aiheesta huolissamme, mutta ymmärrän, että aihe voi olla ahdistavampi yksin matkustaville naisille.
Ystävälliset ja seuralliset gambialaiset
Senegambia-hotellilla pidetyssä infotilaisuudessa matkan aluksi Tjäreborgin opas sivusi aihetta kuvaamalla gambialaisia ystävällisiksi ja seurallisiksi ja yritti näin ainakin lauseiden välissä vakuuttaa, ettei kontaktointiyrityksiä tarvitse pelätä. Me kuljimme rannalla parina aamuna ja parina iltana ja kieltämättä saimme joka kerta melko nopeasti hetkellisesti seuraakin. Tyypillisimmin meiltä kysyttiin, tietysti, että mistä olemme, esittäydyttiin ja kysyttiin meidän nimiämme. Seuraavaksi vuorossa oli läheisen hedelmä- tai mehubaarin pieni markkinointipuhe, mahdollisesti täydennettynä käyntikortin ojentamisella. Viimeistään tässä vaiheessa turvauduimme yleensä siihen, että emme juuri nyt olleet nälkäisiä tai janoisia, mutta ”maybe later” ja kyllä se toimi, joka kerta. Sinnikkäämmät kyllä muistivat meidät päivästä toiseen ja muistuttivat joka kerta mehukojunsa olemassaolosta. Meitä lähestyneet ihmiset olivat muuten niin naisia kuin miehiä, ehkä kuitenkin nuoret miehet olivat aktiivisen ryhmä.
Rantaelämää auringonlaskun aikaan
Alkuillasta paikalliset pelasivat rannalla jalkapalloa tai treenasivat lihaksiaan kuten ihmiset Suomessa kuntosaleilla. Urheiluun keskittyneet ihmiset eivät keskeyttäneet peliään tai treeniään satunnaisen turistin takia. Näimme myös rantaa pitkin ratsastavia ihmisiä, mutta silloin kyse oli useimmiten turistista. Hevosratsastustakaan ei kuitenkaan, ainakaan meille, myyty rannalla mitenkään aggressiivisesti.
Auringonlaskun lähestyessä monet paikalliset keskittyivät selfieiden ottamiseen kuten missä päin tahansa maailmaa, eivätkä silloinkaan olleet aktiivisesti turisteista kiinnostuneita.
Kalastajia ja käsityöläisiä
Matkalla pohjoiseen, Kotun käsityömarkkinoita etsiessämme, rannan katkaisee pieni virta, jonka syvyys ja virtauksen voimakkuus vaihtelee vuoroveden mukaan. Tuona aamuna yli olisi päässyt kahlaamalla noin metrin syvyydessä, mutta emme olleet uimapuvuissa liikkeellä, joten olimme tyytyväisiä siihen, että paikalliset tarjosivat pientä palkkiota vastaan venekyydin virran yli. Muutenkin rannalla oli mielestämme kivampi kävellä kun sillä oli hiukan elämää ja sen myötä tarkkailtavaa, kuten vaikka kalastajat. Täälläkin, kuten etelämmässä Guineanlahden rannalla yli vuosi sitten, myös innokkaimmat turistit liittyivät joukkoon ja auttoivat verkon vetämisessä.
Kotun käsityömarkkinoillekin löysimme ystävällisten paikallisten omastamana. Markkinat olivat, sanoisinko, kivan pienet, mutta ne tarjosivat kuitenkin hyvän käsityksen siitä, että minkälaisia asioita Gambiassa ainakin on turisteille tarjolla. Puuveistokset olivat ehkä vakuuttavimmasta päästä ja ihastellessani yhtä värikästä koiraa ja todetessani sitten, että se on liian iso kuljetettavaksi, niin tekijä tarjoutui heti tekemään juuri sen kokoisen kuin haluaisin. Mutta olimme markkinoilla matkamme viimeisenä aamuna, joten jäi nyt koirista pitävältä kummitytöltä puukoira sittenkin saamatta …
Jos etsit autiota hiekkarantaa …
Auringonottoa rannalla emme testanneet lainkaan ja uimassakin kävimme vaan hotellimme uima-altaalla. Rannan laidalla näimme kyllä paljon aurinkolavereita, osa oli ehkä hotellien kyseisen hotellin vieraille tarkoitettuja, osa ravintolayrittäjien ehkä vuokraamia, Näidenkin lomassa saattoi tietysti joku kierrellä esittelemässä palveluitaan, mutta ainakin meidän, senioripariskunnan osalta, olen testaamatta vakuuttunut siitä, että he olisivat uskoneet, jos olisimme markkinointipuheen jälkeen todenneet, että ei nyt.
Gambian hotellialueen ranta ei ole tyhjä ja autio – eli autiota hiekkarantaa silmänkantamattomiin ei täältä löydy. Jos sellaista Afrikan kohteessa kaipaa, niin sellaisia löytyy helposti vaikka Beninistä tai Norsunluurannikolta.
Lue lisää Gambiasta!
Meille ranta, rantaelämä, hiekka ja aurinko eivät kuitenkaan olleet Gambiassa kovin tärkeitä asioita. Olimme enemmän näkemässä ja kokemassa uusia asioita. Kuten vaikka näitä:
- Bijolon apinapuisto Gambiassa – parin tunnin lyhyt retki
- Linturetkellä Gambiassa – aamupäiväretki
- Kunta Kinten jäljillä – kokopäiväretki Barran puolelle ja joelle
- Fathalan luonnonpuistossa Senegalissa – kokopäiväretki safariajelulle (ei leijonakävelyä)
- Pistäytyminen Guinea-Bissaussa – kokopäiväretki Etelä-Senegaliin ja Guinea-Bissauhun
- Gambia & Tjäreborg – viikon hinta – näin paljon viikko retkineen kaikkineen maksoi
Yhteenvetona voisi ehkä todeta, että juurikin siksi, että Gambialla on tuon mahdollisen häirinnän takia hiukan huono maine, niin Gambia ylitti kirkkaasti odotuksemme!
Tuskin palaamme Gambiaan, mutta se ei johdu Gambiasta, vaan niistä vähän yli 50 muusta maasta, jotka meillä edelleen on näkemättä ja kokematta.
Tässä on juuri se syy, miksen lähtisi Gambiaan matkalle yksin naisena. Jos matkustan yksin, on syy juuri se, että haluan olla yksin. Jos haluan seuraa, lähden matkaan seuran kera.
Gambia kyllä kiinnostaa siinä missä muutkin minulle uudet kohteet. Mutta oman seuran kera :)
Kiitos Teija! Kyllä sielläkin yksin saa halutessaan olla, mutta valitettavasti se pitää kyllä muutaman kerran pontevasti sanoa ääneen.
Kyllä Gambiassa voi yksinkin nainen matkustaa. Kohtelias ja napakka kieltäytyminen yleensä riittää! Ymmärtävät hyvin englantia. Yhdeksän kertaa olen käynyt maassa eikä koskaan häiriöitä ollut. Sittemmin löysin sattumalta kumppanin, joka on ollut puolisoni reilut kaksi vuotta ja yhteinen talo valmis. Parempaa miestä ei voisi toivoakaan!
Kiitos kommentistasi! Totta kyllä tuokin, että kyllä uskovat kun sanoo ei. Mutta osa suomalaisista taitaisi toivoa, ettei tarvitsisi koko ajan osallistua keskusteluihin, joissa lopuksi voi sen ein sanoa.
Vaikka olenkin matkustanut Aasiassa paljon yksin vaaleana naisena, joka valitettavasti tuo omia haasteitaan, Gambiaan tai yleensäkin Afrikkaan lähteminen epäilyttää. En pelkää erityisesti ns.turvallisuuteni puolesta, vaan sen puolesta, että en saa olla rauhassa. Yksinmatkustaessa parasta on juuri se, että saa tehdä asioita yksin. Kävellä vaikka rannalla rauhassa omien ajatusten kanssa, eikä siihen hetkeen sovi tuttavuutta tekevät ihmiset, oli niiden tarkoitusperät mitkä tahansa.
Kiitos Annukka! Rauhallisia rantoja löytyy Afrikasta paljon maissa, joihin ei tehdä seuramatkoja noin mistään maasta. Suosittelen vaikka Beniniä tai Norsunluurannikkoa.
Introverttiuteen taipuvaisena taatusti ahdistuisin Gambiassa jo alkuunsa. Kun työ on jo riittävän sosiaalista, haluaa matkoilla valita seuransa ja olla rauhassa epäsosiaalinen jos siltä tuntuu. Useimmiten on ihanaa vaan kävellä ja katsella ympäriinsä. Toki reissussa monesti tutustuu mukaviin ihmisiin ihan huomaamatta, mutta rauhassakin on saatava olla. Ihana tuo viimeisenä oleva simpukkakuva!
Kiitos Päivi! Erilaisten kulttuurien väliset erot on joskus kyllä vaan maailmalla hyväksyttävä, ainakin jos pyrkii käymään jos ei nyt kaikissa maailman maissa, niin useimmissa niistä. Gambiassa ihmiset pysähtyvät herkästi juttelemaan – Suomessa ei. Mutta kyllä ne gambialaiset sen lopettavatkin, kun sen selkeästi sanoo.
Enpä ole kuullut tuosta Gambian maineesta ja häiriköinnistä, mikä minua kyllä ahdistaisi kovasti. En myöskään tykännyt Kuuban Havannassa kun hotellilta lähti ulos niin usein oli tyrkyllä luotettavan oloisia pariskuntia, jotka tulivat juttelemaan ja kyselemään mistä ollaan ja mihin mennään yms. ja että he voivat lähteä opastamaan, toki samalla suositeltiin ruokapaikkoja yms. Näissä tilanteissa aina toivoisi että kun kerran sanotaan ystävällisesti että kiitos, emme tarvitse apua niin asia hoituisi sillä eikä jankkaamalla…
Kiitos Martta! Kuubasta en tätä muista, mutta Iranissa oli kyllä paljon ihmisiä, jotka tulivat tekemään tuttavuutta, mutta siellä ihan vaan aidosti uteliaisuudesta, eivät suositelleet mitään, mutta opastivat innokkaasti, jos jotain kysyimme. Gambiassa ei kyllä joutunut jankkaamaan, kyllä asia tuli aika nopeasti selväksi, että juuri nyt emme kaivanneet juttuseuraa.
Olipa mukava tarina ja hienot kuvat! Itse en ole tuntenut mitään vetoa Gambiaan, kun on niin monta kohdetta käymättä – hienoa kuitenkin päästä toisten matkalle mukaan.
Kiitos Pirkko! Niinhän se on, että maailmassa riittää pitkään kohteita niin, että vaikka aina haluaisi mennä uuteen maahan, niin ihan heti ei ole ”pakko” lähteä Gambiaan :-)
Taidan olla tämän keskustelun harvoja, jota ei niin haittaa aktiivisesti juttelevat paikalliset – päinvastoin. Heiltä olen usein lopulta kuullut kohteesta ja sen kulttuurista paljon enemmän, mitä yhdestään matkaoppaasta. Uskon, että ystyvällisyyteen vastataan ystävällisyydellä jne. Kuuban Havannassakin olimme kaksin reissussa, ja tarjosimme yhdelle herralla rommikolat ja hän kertoi perheestään ja elämästään. Yksin matkalla olen tosin hieman varautuneempi, mutta kaksin en tunne suurta ahdistuneisuutta paikallisista. Enemmän pelkään kulkukoiria.
Oli kiva tavata messuilla Pirkko!
Kiitos Eveliina! Meistäkään ei tuon takia ainakaan kannata Gambiaa hylätä matkakohteena, eivät ne ihmiset epämukavalla tavalla ole päällekäyviä ja tosiaan, kuten vaikka kun tarvitsimme rannalla pientä kyytiä virran yli, niin mukavaahan se oli, että ihmiset tarjoavat apuaan, ja luonnollista, että me sitten vähän siitä maksamme. Etenkin senioripariskuntana emme tosiaan missään kohtaa olleet rannallakaan huolissamme seuraamme tulleista ihmisistä, kyllä niistä aina aikanaan pääsi eroonkin.
Samoin, kiva tavata, nyt on taas yhden blogin takana kasvotkin!
Gambia oli ensimmäinen kohteeni mustassa Afrikassa, tasan 20 vuotta sitten. Nuori mies ei saanut siunaaman rauhaa paikallisilta jätkiltä. Se oli raivostuttavaa. Lopulta päädyin siihen mihin moni muukin, eli palkkasin yhden jätkän pitämään muut loitolla. Oli siinä puolensakin, hän mm. vei kotiinsa, ruosteisista aaltopellinpalasista kyhättyyn hökkeliin, jollaista en tavallisena turistina olisi muuten päässyt näkemään. Riisisäkkiä en hänelle kuitenkaan ostanut.
Niinpä odotin juuri tätä tietoa Gambiasta kaikkein eniten. Että vieläkö siellä turisteja yhtä paljon häiritään. Ehkäpä tilanne on nyt sitten vähäsen rauhoittunut. Muistelen jostain lukeneeni, että valtiokin on yrittänyt puuttua asiaan; olisikohan tuo häiriköinti peräti laitonta siellä nykyään.
Vaikka kokemus oli kaikkea muuta kuin miellyttävä, niin harkitsen tässä ensi talvelle Banjulin ja Dakarin ”kertaamista” osana Las Palmasin reissua. Voihan se olla niinkin, että 20 vuotta kokemusta auttaa jo pitämään takiaiset paremmin loitolla.
Muilta osin, Gambia-juttunne lukeneena, tuntuu, ettei tuolla ole 20 vuodessa mikään muuttunut. Ei edes teiden kunto. No, silloin vuonna 2000 ei toiminut edes GSM-puhelin, että ehkäpä jotain sentään on Gambiassakin tapahtunut.
Kiitos Daniel! Enpä arvannut, että yksin matkustavalla (oletan) nuorella miehellä olisi ollut yhtä haastavaa näiden yliystävällisten gambialaisten kanssa kuin yksin matkustavilla naisilla!
Muuten kommentistasi jäin miettimään vielä tuota Dakaria. Joskus kauan sitten olemme siellä välilaskun verran maleksineet, mutta Goren saari esimerkiksi on näkemättä. Pitäisiköhän sekin liittää tuolle listalle, että jos vaikka joskus Kanarialta :-)
Vaaleana ja usein myös soolomatkailevana en ole kyllä Gambiasta haaveillut, vaikka maa kauniilta vaikuttaakin. Ehkä juuri nuo jutut turisteja vaivaavista paikallisista ovat vaikuttaneet liikaa mielipiteisiini. Avopuolisoni ei viihdy kuumissa paikoissa, joten pariskuntareissu ei tule kysymykseen Gambian osalta. ?
Kiitos Sini! Maabongarina valinnat ovat helpompia, jokainen maa ansaitsee yhden mahdollisuuden, ellei turvallisuustilanne ole ihan surkea :-)
Minulla on Gambian rannoista aika samoja ajatuksia. Mekin saimme pariskuntana kävellä siellä suht rauhassa. Yksittäisiä kavereita kävi esittelemässä omia myyntipisteitä mutta kun kieltäytyi kohteliaasti (tai käytti tuota ”maybe later”) he jättivät rauhaan. Tarjosipa siellä yksi kaveri appelsiinit eikä halunnut niistä mitään maksua. Jos sen sijaan lähti kadulle hotellin ulkopuolelle kävelemään, niin seuraan tunki heti joku paikallisista ”oppaista”. Koimme parhaaksi ottaa yhden mukaan näyttämään paikkoja, niin saimme olla muilta rauhassa. Hän käytti meitä paikallisella torilla, krokotiilipuistossa sekä rannalla kävimme katsomassa kalastajien saaliita. Pieni summa vaihtoi omistajaa, mutta emme olisi noihin paikkoihin muuten osanneet edes mennä. Varsinkaan sille torille, se oli niin monen mutkan takana.
Kiitos Merja! Hotellimme, African Princess Beach, oli rauhallisella kadulla ja vain joskus joku taksikuski tyrkytti korttiaan.
Ehkä jos olisimme jalan paljon liikkuneet, niin tuo oppaan palkkaaminen olisi voinut olla paikallaan, mutta olimme ostaneet retkiä 3 päiväksi ja vielä paikan päällä ostimme lisäksi puolen päivän linturetken, siis oppaan moiselle. Apinapuistoon menimme turistitaksilla, ja esitteli kyllä muutamia muitakin vaihtoehtoja, mutta totesimme taas niihinkin, että ”maybe later, not today”.
Gambiassa on se autio hiekkaranta Jinackin saarella; yli 20 kilometriä, osin Gambiaa ja osin Senegalia.
Kiitos Timo! Nuo hotellirannat eivät kyllä oikein menneet kategoriaan autiot hiekkarannat :-) Guineanlahden uimarannoissa oli se hyvä puoli, että vaikka ne olivat hotelleilta kävelyetäisyydellä, niin ne olivat jokseenkin tyhjiä.