Irlanti – kolme kertaa vihreällä saarella

Irlanti

Irlannissa olemme käyneet kolmesti – juuri ”riittävästi” maayhteenvetoa varten.

Maapiste teinin seurassa 2002

Ensimmäisellä kerralla vietimme kolme päivää Dublinissa ja sen ympäristössä tuolloin teini-ikäisen veljentyttäreni Tiian kanssa. Tiia olisi ehkä mieluummin valinnut Lontoon kuin Dublinin, mutta tyytyi/suostui sitten lopulta Dubliniinkin, josta me puolestamme halusimme käydä hakemassa maapisteen.

Päänähtävyydet, kuten Trinity College ja Book of Kelts vanhassa isossa kirjastossa, kelpasivat hyvin koko seurueelle. Kävimme myös Vahamuseossa, jossa teini yllätti meidät mennen tullen historian tiedoillaan!

Dubliniin tutustumisen lisäksi kävimme aamupäiväretkellä katsomassa Malahiden linnaa Dublinin pohjoispuolella ja näimme samalla myös U2-yhtyeen kuulemma kesäasunnokseen ostaman majakan.

Kävimme myös Don Laoghairessa, katsastamassa aallonmurtajia ja veneitä.

irlantia 2002
Ostoskadulla Dublinissa – vuoden 2002 digikuvien laatu ei ihan vakuuta
irlantia 2002
Bloggaajapariskunta Malahiden linnan edessä ja veneitä Don Laoghairessa

Kristina Reginan matkassa 2008

Seuraavan kerran kiertelimme Dublinia päiväseltään elokuussa 2008 Kristina Reginan risteilyllä Edinburghista Brestiin Skotlannin ympäri, joka poikkesi myös Dubliniin.

Jo ”tutussa” kaupungissa jätimme retket väliin ja ihan vaan kiertelimme kaupunkia, mm. St Stephens Green –puistossa, johon olimme ihastuneet jo edellisellä kerralla.

Dublin Irlanti 2008
Kesäinen Dublin vuonna 2008
Dublin 2008
Joku rannikon monista majakoista laivalta kuvattuna

Matkakertomus Kristina Regina -risteilyltä Edinburghista Brestiin

Belfastista Dublinin kautta kotiin

Kolmaskin vierailumme suuntautui vain Dubliniin ja oli sekin lyhyt. Kesällä 2018 varsinainen kohteemme oli Skotlanti, mutta Isle of Skyen ja Edinburghin jälkeen jatkoimme vielä Belfastiin erityisesti Titanic-museon takia ja sieltä Dubliniin, jossa viivyimme hetken ennen paluulentoa.

Belfastista Dubliniin oli tarkoitus matkustaa junalla, mutta radalla oli sähköjohto-, silta- ja/tai joku muu ongelma ja Dundalk – Drogheda -väli oli korvattu bussilla. Hienoinen hässäkkä Dundalkissa ihmisten, myös meidän tietysti, ymmärtää, mistä oli kyse ja sen jälkeen mahtua busseihin.

Tälläkin kertaa kävimme St Stephens Greenillä ja Molly Malonen patsaalla. Uutena kohteena tutustuimme EPIC The Irish Immigration -museoon, jonka irlantilaisten maahanmuuttoa kuvannut näyttelykokonaisuus olikin hienosti toteutettu. Uudehko museo onkin noussut Dublinin nähtävyyslistojen kärkeen, heti suosituimpien viskitislaamojen jälkeen, jopa ennen Guinnessin panimoa.

Siinä missä ensimmäisellä kerralla kolmen hengen seurueena liikuimme tarvittaessa herkästi myös taksilla, nyt viimeisimmällä matkallamme matkustimme lentokentälle kätevästi The Ripley Court -hotellin lähellä sijaitsevalta Busaras -asemalta Airport Express -bussilla. Hotellin olimme valinneet tällä kertaa sen perusteella, että se oli kävelyetäisyydellä Connollyn asemalta, jonne junalla Belfastista saavuimme.

Dublin Irlanti
Dublin – jotain uutta ja jotain vanhaa (linkki juttuun vuodelta 2018)

Vielä kerran Irlantiin?

Tällä hetkellä ”listallamme” ei ole kohteita Irlannista, vaikka varmasti Irlannissa olisi paljonkin nähtävää ja koettavaa myös Dublinin ulkopuolella.

Jos mielessäsi on erityisen ihania kohteita Irlannissa, jotka ehdottomasti kannattaisi vielä nähdä, niin suosittele niitä vaikka jutun kommenteissa!

Tags from the story
, ,
Join the Conversation

16 Comments

  1. Itse en ole käynyt Irlannissa, mutta Marika on. Ei se ehkä meidänkään ykköskohde tällä hetkellä ole, mutta moni luontokohde sieltä kyllä kiinnostaisi, sillä kauniin vihreältä maisemat siellä usein kuvissa näyttävät.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Kivoja kohteita on niin paljon. Irlantikin voisi olla hyvä vaihtoehto ainakin siinä tapauksessa, että kaukomaat pysyisivät vielä pitempäänkin kiinni.

  2. says: Margit

    Kierreltiin Irlantia muutama vuosi sitten pari viikkoa. Kentältä Connemaraan mm Trimin linnan- ja Clonmacnoisen luostariraunioiden kautta. Rannikkoa pitkin valuttiin pikku hiljaa etelään Galwayn ja Burrenin erikoisen kivierämaan kautta Cliffs of Moherille. Koluttiin lounaan louhikkorantaiset niemet (mm Kerry, Dingle) ja monet reitille valikoituneet lyhyet patikkapolut. Etenkin laskuveden aikaan kerrassaan upeita hiekkarantoja kallioden välissä. Ihastuttavia pikkukaupunkeja, kuten Adare, Kinsale. Matka jatkui mutkitellen – Cork, Cobh, Midleton (whisky), Cashel huikeine rakennuksineen, Kilkenny, luoteen merenrantakaupunkejakin vilkaistiin. Takaisin ajettiin Glendaloughin raunioiden, Wicklowin kansallispuiston ja Powercourtin kartanon kautta Dublinin kehätielle. Kun aikaa oli vielä, piipahdettiin Malahiden linnaankin. Kaiken tämän pariviikkoisen ihanuuden jälkeen Dublin ei sytyttänyt, sitä koluttiin pari päivää. Parasta oli pienet kylät, söpöt B&B-paikat, ihanat kuppilat, merenrannat, tosi ystävälliset ihmiset. Sääkin useimmiten suosi, vaikka Moherilla autoon kömmittiinkin litimärkinä ?

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi Margit! Arvostan pitkää listaasi ja täällä se jää kivasti talteen, jos vaikka kuitenkin päädyttäisiin tässä taas joskus palaamaan Irlantiin.

  3. says: Reissu-Jani

    Olen käynyt kahdesti Irlannissa – vuonna 2002 kahden viikon matkalla ja vuonna 2011 viikon – molemmilla kerroilla oltiin myös sukulaisten luona käymässä Birrissa, County Offalyssa – paikka keskellä ei-mitään sanoisin, mutta sitä aitoa maalaiselämää. Ehdottomasti aito Irlanti löytyy Dublinin ulkopuolelta. Molemmilla kerroilla vuokrasin auton, ja erityisesti eka kerta oli hieman haastava käsivaihteinen auto ja liikenne ”väärällä puolella”. Jälkimmäisellä kerralla otin automaattivaihteisen auton. Mutta siihen tottui kolmessa päivässä ihan hyvin. Kohteina suosittelen Rock of Cashelia, sekä tietysti Ring of Kerrya, joka on erittäin upea kohde lounais-Irlannissa. Siitä hieman pohjoiseen on Dinglen niemimaa ja edelleen rannikkoa pohjoiseen upeita maisemia – Moherin kalliot tai Aran saaret. Burrenin alue on karun kaunista. Galwaysta pidin paljon enemmän kuin Dublinista. Connemaran alueesta pidin kuitenkin eniten, ja olin Cliffenin kaupungissa muutaman yön ja kävin läheisillä vuorilla vaeltamassa. Matkoilla yövyttiin pääsääntöisesti B&B paikoissa joissa pääsi isäntäperheen kanssa keskustelemaan ja saamaan vinkkejä missä käydä. Välillä Irlannin paksu murre tuotti hieman vaikeuksia ymmärtää – se on aivan erilaista mitä koulussa on englantia kuullut. Pari yötä tuli myös vanhoissa linnoissa vietettyä eli majoituksista löytyy eri lähtöön. Suosittelen käymään Irlannin maaseudulla ja haistamaan Irlannin tuoksun – se on turpeen poltosta tuleva savu, koteja vieläkin lämmitetään siis turpeella.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jani! Hyviä vinkkejä luultavasti pitemmällekin Irlannin kierrokselle. Pidetään mielessä, jos vaikka sittenkin satuttaisiin Irlantiin palaamaan. Tosin olemme laiskoja roadtrippaajia, eli vuokraamme yleensä auton vain silloin kun sille ei oikein ole vaihtoehtoa.

    2. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi Cilla Maria(kin)! Lisää mainintoja, siis ”pisteitä” Ring of Kerrylle!

  4. says: Kaisa

    Aran saaret. Lautalla pääsee Galwaysta. Saarella helppo kulkea pyöräillen. Pyörävuokraamoja löytyy. Paikka, jossa sielu lepää.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Kaisa! Aran-saarista, tai ainakin saaren villapaidoista, olenkin kuullut! Pitääpä siis muistaa nämäkin, jos vaikka jo muidenkin suosituksesta päätyisimme joskus Galwayhin.

  5. Itse kävin Irlannissa monta vuotta sitten. Dublin ei erityisesti ihastuttanut, mutta Irlannin maaseudulle lähtisin mielelläni, se oli aivan upeaa junan ikkunasta katsellen! Mentiin Etelä-Irlannista laivalla Ranskan puolelle ja laiva sattui olemaan Viking Linen vanha laiva, jossa kyltit suomeksi ja ruotsiksi. Tuli kotoinen olo :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Arja! Kuullostaa sitä, että se ”oikea Irlanti” on jossain pienissä kylissä maaseudulla. Ehkä pitäisi tosissaan alkaa harkita reissua Irlantiin, muttei Dubliniin!

  6. says: Tuula A

    Kävin aikoinaan usein työmatkalla Shannonissa / Limerickissä. Mainioin elämys oli viettää siellä St. Patrick’s Day: katsella ensin paraati ja sitten mennä kapakkaan paikallisten kanssa iltapäiväksi. Päädyin laulamaan kurkku suorana geelinkielisiä kansanlauluja muiden mukana! Mutta Craggaunowen Open Air Museum siinä lähellä on yksi kaikkien aikojen parhaista museokäynneistä mitä olen kokenut. Asiaa auttoi, että olin juuri silloin ainoa asiakas, joten rauha oli täydellinen. Se oli aavemaisen hieno kurkistus mennesseen maailmaan.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi Tuula! Me kävimme joskus sattumalta Walesissä St. Patrick’s Dayn tienoilla ja aikamoinen humu Cardiffissakin oli sen tiimoilta!

  7. Itse olen kierrellyt Irlannissa oikeastaan kaakkois-osaa lukuun ottamatta koko saaren ympäri. Tavoitteena on mennä seuraavan kerran Irlantiin mahdollisesti jo syksyllä, mutta aika näyttää onko mahdollista. Itselle Irlannin maisemat, golfkentät ja pub-kulttuuri on täydellinen maa rentoutumiseen. Lisäksi yksi parhaista kavereista on asunut siellä parisenkymmentä vuotta, niin siteet lapsuudesta saakka sinne on siten vahvat. Kaiken kaikkiaan oli kiva lukea sinun Irlannin kokemuksista ja kuvissakin vilahteli useita tuttuja kohteita.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Rami! Maisemien takia voisin kiertää sopivassa tilanteessa saarta lisääkin, vaikken golf-kentille menisikään ja vähemmän pubeihinkaan, mutta ehkä jokunen kiva kahvila ja paksulla irlantilaisella kermalla hyöstetty kakunpala löytyisi pienellä etsimisellä :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *