Kesäinen majakka- ja kansallispuistoretkemme alussa keskityimme majakoihin, joten retkeämme Raaheen voisi luonnehtia välipalaksi Tahvon ja Ulkokallan majakoiden välissä. Lähdimme aamulla Siikajoelta (Tauvon majakka) ajamaan Kalajoelle (Ulkokallan majakka), mutta poikkesimme siinä välissä Raahessa, pienessä 25 000 asukkaan rannikkokaupungissa, jonka Pietari Brahe perusti vuonna 1649 kaupankäynnin edistämiseksi.
Raahe on kaunis, hiljainen puutalokaupunki, ainakin vanhan kaupungin osalta. Kevyt suunnitelmamme Raahen osalta käsitti Suomen pisimmän seinän, Pakkahuoneen ja Kruununmakasiinin museot ja Langin kauppahuoneen kahvila-ravintolan. Raahen edustalla on myös kaksikin pookia, Iso-Kraaselin ja Taskun pookit ja vaikkemme veneretkelle pookien takia lähteneetkään, niin kävimme rannalla katsomassa Iso-Kraaselin pookia.
Suomen pisin seinä
Satuin ennen reissuamme lukemaan pienen jutun otsikolla Onko Suomen pisin seinä Raahessa? ja kun sitten Raahe oli mukavasti reittimme varrella, niin pakkohan sitä oli käydä katsomassa! Seinä ja sen edustalla kulkeva katu ovat kuulemma skeittailijoiden suosiossa, onhan se nähtävyytenä skeittailijoiden keksimäkin, mutta hyvin se mielestäni kelpaa muillekin Raahen kävijöille.
Seinä sijaitsee Saaristokadun ja Kauppakadun kulmassa.
Pakkahuoneen museo
Pakkahuoneen museon se juttu on kirkkosali. Siis kirkkosali museossa? Raahen ensimmäisen, 1600-luvulla valmistuneen, kirkon puuveistokset hylättiin 1800-luvun loppupuolella toteutetussa remontissa ”sopimattomina”. Aluksi ne varastoitiin kirkon tapuliin, mutta kirkon – ei tapulin – tuhouduttua 1908 veistokset sijoitettiin lopulta Pakkahuoneen museoon 1912. Värikkäät, vähän uskaliaatkin veistokset ovat jotain ihan muuta kuin tylsän pölyisiä museoesineitä, eli suosittelen lämpimästi Pakkahuoneen museota, ainakin sen kirkkosalia!
Koko tarinan näistä veistoksista voit halutessasi lukea tästä.
Toki merellisen kaupungin merellisesää museossa on myös purjelaivojen pienoismalleja, laivatauluja, navigointivälineitä ja vaikka merimiesten vaimojen posliinikoiria.
Kruununmakasiini
Kruununmakasiinin kruununjalokivi on maailman vanhin sukelluspuku, joka on saanut nimen Wanha herra.
Puku on valmistettu nahasta, ommeltu pikilangalla ja tiivistettykin piellä. Sen jälkeen se on vielä käsitelty lampaantalin, tervan ja pien seoksella. Pukuun mentiin sen vatsassa olevasta aukosta, joka sen jälkeen suljettiin nahkaisella vyöllä. Pääosan muoto säilyy veden alla, jotenkin ainakin, sillä se on tuettu puurimolla. Puvun sisään pumpattiin palkeilla puisia putkia pitkin ilmaa.
Sittemmin puvusta on tehty kopio, jolla tällaisen konstruktion toimivuutta on testattu ja kuulemma toimi, eli sukeltaja pystyi olemaan sukelluksissa pisimmillään jopa 40 minuuttia.
Itse rakennus, Kruununmakasiini, on peräisin 1800-luvun puolivälistä ja se toimi tosiaan makasiinina, eli valtion viljavarastona vuoteen 1910 asti. Senkin jälkeen se oli varastona, nyt puolustusvoimilla, vuoteen 1993 asti. Lopulta Raahen kaupunki osti tyhjilleen jääneen makasiinin ja se avattiin museona yleisölle 2012.
Sukelluspuvun – ja hylkeen – lisäksi museossa on toki myös paljon tavallisempaa museoaineistoa, joka kertoo Raahen historiasta kautta aikojen, vertailee vanhaa ja uutta Raahea keskenään ja tarjoilee Tarinatorilla kuultavaksi tarinoita vanhasta Raahesta.
Langin kauppahuone
Jos aiot pitää edes yhden tauon Raahessa, pidä se Langin kauppahuoneen kahvila-ravintolassa. Itse asiassa Langin kauppahuone on enemmän kuin kahvila-ravintola – se on myös boutique-hotelli ja onpa kahvilan vieressä myös sisustustavaroita ja matkamuistoja myyvä pieni puotikin Pekkatorin laidalla. Kauppahuone on myös pala Raahen ja Langin kauppiaskartanon historiaa.
Heinäkuisessa, oikeastaan aika tyhjässä Raahessa, kaupungin ainoa ruuhka olikin ehkä kahvilassa, mutta jäimme kuitenkin jonoon. Olihan siinä aikaa miettiä, että ottaisiko jo jotain suolaista, piirakan tai salaatin, vaiko sittenkin vasta kakunpalan.
Iso-Kraaselin pooki
Emme olleet Raahessa pookien takia – pikemminkin tuon jo alussa mainitun Suomen pisimmän seinän takia, joka nähtävyytenä tuntui sen verran hauskalta, että se piti nähdä. Langin kauppahuoneen pienessä sisustusmyymälässä katseeni kiinnittyi kuitenkin useampaankin Iso-Kraaseli tai Tasku -aiheiseen esineeseen ja innostuin sen myötä vähintäänkin tarkistamaan näiden sijainteja kartalta. Iso-Kraaselin pooki näytti sijaitsevan pienellä saarella melko lähelläkin mannerta, joten Raahen vierailumme lopuksi kävimme tarkistamassa, että näkyisikö se mantereelle, ja näkyihän se!
Kummallekin pookille olisi päässyt muutaman tunnin veneretkellä, mutta toisella kertaa sitten ehkä!
Lisää Raahesta
Raahesta, erityisesti sen museoista tätä juttua perusteellisemmin, on kirjoittanut myös Tämä matka -blogin Anna:
Pää pilvissä -blogia kirjoittava Maarit jopa yöpyi Langin Kauppahuoneella, hienoisesta kummituksilla pelottelusta huolimatta. Ihan noin hiljainen Raahe ei heinäkuussa ollut, mutta ei siellä nyt suoranaista ruuhkaakaan ollut. Ja itse asiassa on mukava vierailla kaupungissa, jossa auton saa vaivatta parkkiin keskeiselle paikalla, vaikka juuri Langin Kauppahuoneen edustalle!
Tehtiin mekin viime vuonna lyhyehkö pysähdys Raahessa. Sopivasti nähtävää lyhyelle pysähdykselle. Noita vanhoja sukelluspukuja on jossain museoissa tullut nähtyä, hämmästyttävää miten sukeltamiseenkin liittyvä tekniikka on kehittynyt verrattain lyhyessä ajassa.
Kiitos Mikko! Raahe taitaakin olla parhaimmillaan lyhyellä päivävierailulla – ja kesällä :-)
No yllättävän paljon tuolla on näkemistä! Pidempää seinää en ole ainakaan nähnyt missään ennen, ja tuo sukelluspuku oli myös näkemisen arvoinen. Enpä olisi itse uskaltanut tuollainen päällä lähteä minnekään. Piti ihan katsoa kartasta, missä Raahe on, jotta tietää varata seuraavalla Oulun-retkellä pysähdyksen tuonne.
Kiitos Sandra! Usein nuo pikkukaupunkien tyyliin Raahe tai Rauma museot ovat osoittautuneet todellisiksi helmiksi, niin kokoelmien kuin innostuneen henkilökunnan osalta.
Aina välistä tulee Raahessa pysähdeltyä ohi ajaessa, jos ei muuta pienelle päiväkävelylle vanhaan kaupunkiin.
Vaikka nuo vanhat kaupungit tuntuu olevan enemmän tai vähemmään toistensa kaltaisia, jotenkin ne silti aina sykähdyttää. Itsekin asuin aikoinaan Kokkolan vanhassa kaupungissa ja vaikka siellä tuli päivittäin koirien kanssa lenkkeiltyä ei siihen tunnelmaan kyllästy koskaan.
Kiitos Katja! Pikkukaupunkien rauhallinen, viipyilevä tunnelma sopii vähintäänkin hyviin kesäpäivään. Pimeinä talvipäivinä tunnelma voi olla vähän hakusessa, niissäkin.