Luin äskettäin Gunnar Garforsin kirjan Elsewhere. Gunnar Garforshan on norjalainen maabongari, joka on käynyt kaikissa maailman maissa vähintään kaksi kertaa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen hän kirjoitti kirjan 198: How I Ran Out of Countries -kirjan, jota kehuinkin jo aikanaan tässä blogijutussa. Kirja Elsewhere on sekin muutaman vuoden takaa ja ilmestyi ensin norjaksi nimellä Ingenstad. Englanniksi kirja ilmestyi viime syksynä, mutta päädyin lukemaan sen vasta nyt.
Kirja esittelee maa kerrallaan 20 maailman maata, ne 20, joissa käy kaikkein vähiten turisteja.
Maat ovat:
- 20 Guinea-Bissau
- 19 Mauritania
- 18 São Tomé ja Príncipe
- 17 Komorit
- 16 Solomon-saaret
- 15 Guinea
- 14 Mikronesian liittovaltio
- 13 Afghanistan
- 12 Somalia
- 11 Turkmenistan
- 10 Marshall-saaret
- 9 Kiribati
- 8 Päiväntasaajan Guinea
- 7 Etelä-Sudan
- 6 Eritrea
- 5 Keski-Afrikan tasavalta
- 4 Tuvalu
- 3 Libya
- 2 Nauru
- 1 Yemen
Inhoan itse asioita käänteisessä järjestyksessä listaavia nettisivuja, aivan erityisesti sellaisia, joissa pitää klikata kaikki läpi päästääkseen listan kärkeen, joten tässä koko lista kerralla, olkoonkin, että se on samaan tapaan kuin kirjassa, käänteisessä järjestyksessä.
Maabongareiden kohteita
Ajoitus tämän kirjan osalta sattuikin osaltani hyvään saumaan, sillä koronan jälkeen poimimme ensin kaukomatkakohteita, eli uusia maita koronatilanteen ja -säädösten ohjaamana ja sen jälkeen vuorossa ovat ne vielä muutamat erityisen kiinnostavat kohteet maailmalla, jotka ovat vielä näkemättä. Hahmotellessani tulevan talvikauden mahdollisia matkasuunnitelmia päädyin myös vastaamaan kommentteihin, joissa todettiin kohteittemme menevän keskivertomatkailijalle (ja vähän siitä ylikin) aina vaan eksoottisemmiksi ja itsekin pohtimaan, että mitä on jäljellä ja mihin asti haluamme tätä jatkaa (jos mahdollista). 150 maata (nyt 144) voisi vielä ehkä olla olla realistista. Kaikkia maailman maita emme ole tavoitelleet missään vaiheessa, sillä periaatteenamme on aina ollut, että matkan on myös oltava ainakin jollain mittarilla lomaa, eli ei fiksereitä, lahjuksia tai henkivartijoita.
Tästä 20 maan listasta olemme käyneet maissa 20-18 ja maassa 11 eli Guinea-Bissaussa, Mauritaniassa, São Tomélla ja Turkmenistanissa. Komorit voisi ehkä vielä olla maa, jonka tältä listalta poimisimme käyntikohteeksemme.
Kirjan lopussa on myös luettelo kaikista maailman maista turistien lukumäärän mukaan ja maista 30-21 olemme käyneet viidessä, eli Dominicalla, Liechensteinissa, San Marinossa, St. Vincent ja Grenadiineilla, ja Itä-Timorissa. Yhteistä näille vähiten vieraillulle maille ainakin lukuun 30 asti on maan epävakaa tilanne, maahantulosäädösten tiukkuus tai sijainti Tyynellä valtamerellä.
Suomi on sijalla 129, Viro sijalla 130. Ensimmäinen käymätön maa tuon listan alusta meillä näyttäisi olevan Mosambik sijalla 107. Listan sijoilla 1-3 ovat Ranska, Yhdysvallat ja Espanja. Kirjan luvut turistien määrästä ovat ajalta ennen koronaa.
Nojatuolimatkoja
Mutta siitä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – oli kiehtovaa lukea kirjasta kuvauksia Gunnarin matkoista näihin maihin, jonne lähes varmasti en tule koskaan päätymään.
Tyynen meren saarten osalta, Naurua lukuunottamatta, viisumin saaminen ei tunnu olleen kovin haasteellista, mutta sen sijaan saarille pääsy ja etenkin niiltä pois pääseminen vaikutti olevan haasteellista. Lentoyhteyksiä on harvoin ja jos yksi lento perutaan, niin seuraava saattaa lähteä vasta viikon päästä. Maailmanmatkaaja-ystävistämme yksi käyttikin Tyynen valtameren kohteiden kiertämiseen koko pitkän opettajan kesälomansa ja kertoi samoista kokemuksista.
Gunnarin tarinat Afrikan maista esimerkiksi Somaliasta, Etelä-Sudanista tai Keski-Afrikan tasavallasta eivät oikein houkutelleet suunnittelemaan matkaa noihin valtioihin, mutta jonkun muun kokemuksia näidenkin maiden, tyypillisesti pääkaupunkien kaduilla, oli mielenkiintoista lukea. Juokseminen pakoon kännykkää havittelevaan ”poliisia” ei kuullosta ihan meidän jutulta!
Kirja ei valitettavasti ole kuvitettu, mutta alla muutamia poimintoja kirjailijan Instagram-tililtä (@garfors). Kuvia klikkaamalla ne aukeavat Instagramissa, jolloin pääset halutessasi katsomaan myös saman kuvasarjan muita kuvia. Ihan kaikista maista ei taida löytyä kuvia Gunnarinkaan Instagram-tililtä, sillä etenkin maissa 10-1, valokuvien ottamisesta saattaa päätyä poliisiasemalle. Meille näin on käynyt vain Angolassa, joskin Algeriassakin saimme muutamia huomautuksia asiasta.
Jemenissä Gunnar Garfors kävi yhdessä Lexie Alfordin kanssa. Lexiehän tuli sittemmin kuuluisaksi siitä, että hän olisi ollut nuorin kaikissa maissa käynyt henkilö. Suomalaiset maailmanmatkaajat eivät taida kelpuuttaa käyntiä DMZ:n kokoushuoneessa Pohjois-Koreaksi, mutta Guinness World Record kelpuutti sen. Ehkä siksi, että amerikkalaisella passilla ei saa matkustaa maahan ja kielto on siis Yhdysvaltojen puolelta, ei Pohjois-Korean.
Otteita kirjasta
Kuvien lisäksi muutama herkullinen ote kirjan tekstistä:
Baarikeskustelu Kiribatilla
Kiribatille päätyvät matkailijat ovat usein jo nähneet maailmaa laajalti, joten Gunnar haastaa baarissa tapaamansa ystävät kysymyksellä: “People, you have travelled a lot. Here’s something for you to chew on. There are three countries in the world with names that are four letters that also have a capital of four letters. Which ones?” Pitkän, polveilevan baarikeskustelun jälkeen hän paljastaa oikean vastauksen eli: “The three countries are Fiji, Peru and Togo, with the capitals being Suva, Lima and Lome.”
Lentoarkea Tuvalulla
”When will the plane depart?” I asked the two representatives of the airline. “Oh, it will depart tomorrow. Maybe. And if it doesn’t leave tomorrow, then it will leave on Thursday. Maybe. The next alternative is Friday.” I got the picture. No one knew anything at all. Fiji Airways had informed its own representatives in Tuvalu to the same non-degree as their passengers.”
Päiväntasaajan Guinean pääkaupunki
Equatorial Guinea is one of only four mainland countries to have its capital on an island. The others are Denmark, Gambia and the United Arab Emirates. The capital island here is called Bioko, and is located in the Gulf of Guinea, less than 50 kilometres west of the coast of Cameroon and just over 200 kilometres northeast of São Tomé and Príncipe.
Nauru Airlines
Naurultakaan Gunnar ei pääse pois suunnitellusti. Kun selviää, ettei lentoa ole, hän käy keskustelua lentoyhtiön edustajan kanssa siitä, että miten lentoyhtiö järjestää hänen majoittumisensa – näinhän on tapana, jos lento perutaan, näin muut lentoyhtiöt tekevät. Lentoyhtiön edustaja kommentoi asiaa:
”Is that so? That was kind of them,” she replied. It seemed like she meant it. “So, Nauru Airlines is not a member of IATA?” I asked. The international airline organisation has quite strict rules for what rights passengers have, for example in the event of delays.
“IA-what?” The big lady with curly hair looked genuinely confused. But at least she took some action by picking up the phone receiver and calling the head office, which is not in Nauru, but in Brisbane. I soon learned that they certainly were not members of IATA, and that they had no intention of providing accommodation or compensation in any way for the trivial 48-hour delay. If nothing else, she tried to help by calling around hotels. Nauru Hotel was full, Budapest Hotel charged 330 dollars per night, while Aiwo Hotel in the ‘centre’ charged 200. During my previous stay, I had used the latter hotel. It had been pretty shabby then, and there did not appear to have been a minute of maintenance carried out in eight years. Furthermore, I had learned from a guy in Café Island that an Australian company had measured asbestos levels around the country, and they did not recommend anyone to live in Aiwo.”
Gunnar päätyy Budapestiin, joka hinnasta huolimatta tarjoaa vain sängyn ja kylpyhuoneen, ei aamiaista, nettiä, televisiota, puhelinta tai edes saippuaa.
Maiden tilanteet muuttuvat
Saudi-Arabiassa kieltämättä kävimme ”tekaistuilla” businessviisumeilla, kun turistiviisumeja ei vielä syksyllä 2017 ollut tarjolla, mutta näihin samanlaisiin ”businessviisumeihin” liittyvät kuviot Libyassa vaikuttivat kyllä vielä haastavimmilta – tarinan todenperäisyyttä kun joutui vielä todistelemaan rajalla niin tullessa kuin lähtiessä ja säilöön päätyminen oli todellinen vaihtoehto.
Joidenkin maiden tilanne, esimerkiksi Eritrean, on saattanut viime vuosina hiukan parantuakin, kun maa on solminut rauhan Etiopian kanssa. Toisaalta maa taas sulkeutui kokonaan koronan myötä, kuten myös Turkmenistan. Afganistanin tilanne puolestaan on sittemmin huonontunut, niin turistin kuin maan asukkaidenkin kannalta.
Kirjan lopussa Gunnar pohtii myös hetken sitä, että mitkä näistä maista saattaisivat nopeimmin kehittyä nykyistä suosituimmiksi turistikohteiksi ja hän veikkaa Afrikan saarivaltioita São Tomé ja Príncipe ja Komoreita, Tyyneltä valtamereltä Solomon-saaria.
Tyynenmeren valtioihin liittyen muuten, matkatoimisto Aventura oli muuten jo ennen pandemiaa järjestämässä Suurta Tyynenmeren kiertomatkaa, jolla voisi ”tehokkaasti” (mutta kalliisti) kiertää kaikki Tyynenmeren valtiot. Matka näyttäisi olevan suunnitteilla ensi keväällekin – voihan olla, että he nyt saavat ryhmän kasaan.
Muita nojatuolimatkoja
Maailmanmatkaajaystävistämme toistaiseksi kukaan kaikissa maailman maissa käyneistä ei ole kovin tarkkaan dokumentoinut nettiin käyntejään erityisesti näissä vähiten vierailluissa maissa. Rauli Virtanen, Ismo Porna ja Kimmo Puikkonen ovat julkaisseet kirjat matkoistaan, mutta nämä kaikki kertovat näissä maissa käyntien osalta reilusti yli kymmenen vuotta vanhoista kokemuksista.
Seuraavaksi lähimpänä 193 YK:n jäsenmaan tavoitetta ovat Kari Karanko ja Anna-Katri Räihä, joten Adalmina’s Adventures -blogi saattaisi tarjota nojatuolimatkailijalle tuoreimpia itse koettuja kokemuksia näistäkin maista – Tyynimeri tosin uupuu vielä tätä kirjoitettaessa Anna-Katriltakin. Afrikan maiden osalta hän on jo käynyt Eritreaa lukuunottamatta kaikissa maissa, mutta jutut niistä eivät vielä ole tiiviin matkustustahdin lomassa blogiin asti ehtineet. Instagramista (@adalminasadventures) ja TikTokista saattaa löytyä jo enemmän materiaalia. Näistä 20 vähiten vierailluista maista Anna-Katrin blogista löytyy jutut Guinea-Bissausta, Guineasta, Afganistanista (ajalta ennen Talebanin valtaannousua), Somaliasta (itse asiassa Somalimaasta) ja Jemenistä (Socotran saarelta).
Meillä puuttuvat ”listalta” nuo kaikki maat. Numeroja 4 ja 14 ollaan eniten mietitty, muut eivät ole ainakaan ajankohtaisia, tuskin nuokaan. Mutta saapa nähdä, mitä tulevat vuodet tuo noiden osalta tullessaan.
Kiitos Mikko! Nuo Tyynenmeren valtiot lienevät muuten matkakohteina ihan ok, mutta niiden saavutettavuus ja yleensä lentoyhteydet tuolla suunnalla ovat ilmeisen haastavia. Varmaa lienee kuitenkin, että jos tuolle suunnalla lähtee, niin kannattaisi yrittää useampaa kohdetta samalla reissulla. Me ylitimme Tyynenmeren maailmanympärimatkallamme pysähtyen Pääsiäissaarella ja Tahitilla, josta kävimme Moorealla. Silloin lomat eivät antaneet myötä pitempään oleskeluun, mutta tavallaan olisi tietysti kannattanut.
Me olemme käyneet Turkmenistanissa, Sao Tome & Principellä ja Mauritaniassa. Listan loppupään maista voisimme käydä Komoreilla ja muista jutussa mainituista maista siihen voisi liittää Mosambikin.
Kiitos Kari! Realistisisti jo seniorina ajatellen eipä tuon listan ”kärkipäässä” tosiaan oikein ole houkuttelevia kohteita. Eritrean Aventura on tainnut yrittää saada mukaan johonkin Sudan, Etiopia, Djibouti -kierrokseensa ja sellaisen yhteydessä tietysti voisi olla mielenkiintoinen kohde sekin. Tyynenmeren kohteet taas ovat kyllä kovin hankalasti saavutettavia.
Top20-listan maista olen käynyt kolmessa, ja kolme on sellaista, jotka kiinnostaisivat kovasti. Sana’an tuhatvuotinen piparkakkukaupunki, Asmaran kovin epäafrikkalainen keskusta ja jostain selittämättömästä syystä Bangui, Keski-Afrikan tasavallan pölyinen ja epäystävällinen pääkaupunki, jossa käärmeet tippuvat puista alla kulkevien ihmisten päälle. Jos nyt edes jonkin noista pääsisi näkemään sentään!
Oikeastaan listalle voisi lisätä neljännenkin, sillä kyllä minua jossain määrin kiinnostaisi käydä Malabossa, Afrikan ainoassa espanjankielisessä pääkaupungissa. Mutta siellä ei taida loppujen lopuksi mitään kovin kiinnostaavaa olla, eikä sinne saa viisumiakaan.
Afrikkaan-blogin Anssi kävi Komoreilla ja kirjoitti kattavat kuvaukset useammastakin saaresta. Ei sekään hullummalta paikalta vaikuttanut!
Kiitos Daniel! Monet kuvaukset Sana’asta ovat kyllä kovin runollisia, mutta saattaa olla, ettei kaupungista meikäläisen elinaikana ehdi tulemaan normaalia tai edes suht normaalia matkakohdetta. Päiväntasaajan Guinean viisumissa lienee omat haasteensa, joskin ovathan senkin jotkut saaneetkin. Pitääkin paneutua tuohon Afrikkaan-blogin juttuihin Komoreilta, kun se tosiaan on kevyesti harkinnassa.
Guinea-Bissau, Mauritania, São Tomé ja Príncipe, Komorit, Guinea, Somalia (Somalimaa) ja Keski-Afrikan tasavalta käytynä. Kaikki muut paitsi jälkimmäinen on erinomaisia matkakohteita. Libya kiinnostaisi, mutta sinnekin on ehkä vähän turha lähteä pelkkää pääkaupunkia katsomaan. Pitäisi päästä myös Saharaan!
Komoreille tosiaan lämmin suositus, otatte vain yhteyden Mohélin saarella toimivaan Laka Lodgeen ja sen eurooppalainen isäntä järjestää kaiken, kuten lentokenttäkuljetukset, liput sisäisille lennoille tai mahdolliset venematkat saarelta toiselle, matkustusluvat veneisiin, ynnä muun. Aventura kai heidän edustajansa Suomessa, jos haluaa asioida välikäden kautta. Anjouan on saarista ehdottomasti kaunein ja vähiten vierailtu. Viikossa ehti nähdä kaikki kolme saarta.
Kiitos Anssi! Hyvin olet, tietysti ”Afrikka-bloggaajana” Afrikkaa kiertänyt :-) Komoreita olemme harkinneet Naivashan yhteyteen ja jos toteutamme sen omatoimisesti, niin sitten pitänee Komoritkin toteuttaa omatoimisesti, eli kiitos vinkistä! Tosin ystäväni kävi juuri tuolla Móhelin saarella ja oli vähän sitä mieltä, että sinne on vähän turhan pitkä siirtymä eikä tykännyt wet landingeistä venekuljetusten osalta, joten voi olla, että lyhyellä vierailulla tyydymme ”lentokenttäsaareen”, mutta ehkä tuon vinkkaamasi kontaktin kautta voisi saada apua senkin järjestämisessä.
Tässä listassa on enimmäkseen maita, joihin on varsin vaikeaa päästä käsiksi. Joko kulkuyhteydet ovat kehnoja tai poliittinen tilanne on sellainen, josta Ulkoministeriön sivuilla varoitetaan. Joten itselleni suurin osa näistä maista jääkin juuri nojatuolimatkojen kohteeksi. Hieman askarruttavia ne maat ovat, senkin lisäksi että netin saaminen siellä varsin kyseenalaista. En voi lähteä mihinkään, missä ei ole nettiä, ennen kuin olen eläkkeellä. Ja eläkkeelle pääseminen on meidän ikäisillä iso kysymysmerkki.
Kirjaa olisi kuitenkin kivaa lukea, joten tyydyn vain siihen, että klikkaan itselleni sellaisen.
Kiitos Nadine! Taitavat kuitenkin etenkin poislukien tuon Tyynenmeren kohteet pahimmat haasteet olla viisumien saannissa. Suomen Ulkoministeriön varoitukset ovat usein aika ylimalkaisia, esimerkiksi sikäli, että ne ovat maatasolla, vaikka tilanne maan sisällä voi vaihdella paljonkin. Joidenkin maiden kohdalla, esimerkiksi Algeria, tutkimme sitten Brittien ohjeistusta, isommalla maalla kun on isommat resurssit seurata tilannetta tarkemmin ja rannikko oli ihan ok aluetta, mutta Sahara ei. Nettiyhteydetkin ovat Afrikassa monessa paikkaa yllättävänkin hyvä, ei välttämättä wifillä, mutta paikallisilla SIMeillä – Afrikkahan pitkälti skippasi lankapuhelimet ja rakensi suoraan yhteydet mobiilin varaan.
Varmastikin mielenkiintoinen kirja. Pitää etsiä se luettavaksi.
Maailmankolkassa on paljon maita (kuten kuvasit), joihin ei ole turvallista matkustaa.
Melkoinen tuo kuvaus poliisista, joka yrittää varastaa kameran!
Kiitos Sari! Kirja löytyy ehkä helpoiten Amazonista Kindle-versiona.
Pitkästä aikaa kirja, josta innostuin! Täytyy ehdottomasti hommata tuo itsellekin :) Suurkiitos vinkistä!
Kiitos Eveliina! Suosittelen, niin tätä kuin toista Garforsin kirjaa (198).
Jännittävää! Ehkä minun kohdallani on jo ohi etsiä maita, joissa harvat tai hyvin harvat käyvät. Jotenkin sitä iän myötä alan etsiytyä paikkoihin, joissa on turvallista. Itse asiassa katson UM:n eli ulkoministeriömme turva-analyysin ennenkuin teen matkan listan harvinaisemmalle puolelle. Kerran peruutin matkan Egyptiin, koska tuli ns. pupu housuun. Pääsiäissaarella olen käynyt ja se kuuluu Chilelle, joka oli vielä muutama vuosi sitten hyvin turvallinen maa matkustaa. Sinänsä mielelläni luen maista ja kolkista, joihin joku on uskaltanut matkustaa ja nähnyt asioita ja tehnyt huomioita eli kannatan nuojatuolimatkoja. Kiitos siis tästä kirjoituksesta, josta löysin paljon mielenkiintoista.
Kiitos Pirjo! Jokainen toki tekee itse matkakohteisiinsa liittyvät päätökset, mutta noista UM:n ohjeista kannattaa kuitenkin muistaa, että Suomella ei ole resursseja arvioida tilannetta kaikissa kohteissa kovin tarkkaan, joten esimerkiksi Afrikassa on maita, jonne voi matkustaa joillekin alueille, mutta ei vaikka rajaseuduille. Eli jos joku eksoottisempi kohde kiinnostaa, niin kannattaa myös katsoa vaikka brittien ja jenkkien matkustusohjeita. itse pidän näistä brittien ohjeita järkevimpinä, jenkeillä on joskus omat kuvionsa …
Olipas Pirkko kiva ja mielenkiintoinen postaus lukea. Kirjasuositus oli erinomainen, pitää katsoa josko löytyisi kirjastosta. Itselläni ei ole mitään kosketuspintaa mihinkään noista listatuista maista. Anna-Katrin somessa ja blogissa osa on tullut tutuiksi, mutten muuten matkailun näkökulmasta uusi maita kaikki.
Kiitos kommentistasi! Kirjaa ei välttämättä löydy kirjastoista, mutta muutamalla eurolla sen saa luettavakseen Amazonista Kindleen.