Matkavuosi 2022 – 4 uutta maata

matkavuosi 2022 feature

Tänä vuonna korona lakkasi vaikuttamasta matkailuumme kesän mittaan. Kesäkuun lopussa meillä oli jo 3, jopa 4, rokotetta ja sairastettu korona. Viimeiset matkailun vaatimat koronatestit teimme Kielin satamassa huhtikuussa. Balikin ehti ennen matkamme toteutumista jo poistamaan PCR-testivaatimuksen, joka oli vielä voimassa matkaa keväällä varatessamme. Erilaisia terveysselvityksiä täytimme kyllä vielä Filippiinienkin matkaa varten ja etenkin Singaporeen kautta kulkevilla lennoilla vaadittiin vielä marraskuussakin maskien käyttöä, joskin jo melko ponnettomasti, eli useimmilta ne putosivat naamalta koneeseen asettumisen jälkeen. Kööpenhaminassa kävimme joulukuussa ilman, että kertaakaan tarvitsi ottaa maskeja esille, vaikka niitä vieläkin matkassa oli, varmuuden vuoksi.

Maasaldomme ovat nyt itsenäisten maiden osalta 149/150, YK:n jäsenvaltioiden osalta 146/147 ja TCC-alueiden osalta 207/208.
Nomadmanian ja Most Traveled People -järjestelmän luvut löytyvät Käydyt maat -sivulta.

Vuoden 2022 ääneen lausuttu toive – no tai, kirjoitettuna Matkavuosi 2021 -juttuun – oli kaksi uutta maata. Vuosi sitten toiveet olivat vielä varovaisia, sillä maailma oli taas sulkeutunut uudelleen monella suunnalla Omicron-variaatin myötä. Uusia maita kertyikin lopulta neljä, eli vuosi meni matkailun osalta paremmin kuin etukäteen osasimme toivoa. Travelers’ Century Clubin alueita kertyi 6, joista 5 matkustamalla, kuudes, Nevis, Saint Kitts & Neviksen jakauduttua TCC-kriteereillä kahdeksi alueeksi.

Tegenungan waterfall
Pari kuvaa ”Instagram”-Balilta – tämän jutun otsikkokuva on Sri Lankalta Minneriyan kansallispuistosta

Vuoden 2023 tavoitteena olkoon 150 YK:n jäsenvaltiota, olemmehan me sen jo jokin aika sitten julkaisseet Maailmanmatkaajien sivuilla.
Matkavarauksia tulevalle vuodelle ei kuitenkaan vielä juurikaan ole – hahmotelmia kuitenkin: Vielä yksi reissu Etelä-Amerikkaan ja ehkä sen myötä sitten jo kaikki kyseisen mantereen valtiot, ehkä Pakistan, sittenkin, kesäreissu Keniaan, Sansibarille, ehkä jonnekin muuallekin sillä suunnalla. Vähän on puhuttu jopa Lähi-Idän ”paikkaamisesta” joidenkin siltä suunnalta aikoinaan ”hylättyjen” maiden osalta, mutta aika näyttää.
Vuosi 2023 saattaa olla viimeinen kaukomatkapainotteinen vuotemme, tuon 150 YK.n jäsenvaltion jälkeen tavoitteita ei enää tule – tosin näin taisin sanoa jo 100 maan kohdalla, mutta nyt olen tosissakin :-)

Matkavarausten hitautta selittää nykyisin enemmän se, että haluamiamme kohteita ei enää löydy valmiina kiertomatkoina, joita aikaisemmin käytimme paljonkin kaukokohteiden osalta, vaan matkat on räätälöitävä juuri meille – tai toteutettava omatoimisesti. Kumpikaan toteutustapa ei oikein vaadi päätösten tekoa niin montaa kuukautta aikaisemmin kuin valmiit matkat tapasivat vaatia ja yksityiskohtiin paneutuminen vaatii aikansa.

Uudet maat ja alueet vuonna 2022

Vuoden 2022 uudet maat:

Travelers’ Century Clubin 6 aluetta olivat – näiden neljän lisäksi – Balilta Pienistä Sundasaarista tullut piste ja jo mainittu Nevis.

Linkit matkajuttuihin näistä kohteista olivatkin jo tuossa yllä. Tässä kuitenkin vielä 4 + 1 maata/aluetta yhdellä kuvalla per kohde.

Eurooppaa kertaamassa

Euroopassa piipahdimme 8 kertaa – jos Haaparanta lasketaan mukaan. Kolme kaukomatkaa ja 8 ”lähimatkaa”, eli 11 lähtöä Helsinki-Vantaan lentokentältä. Haaparantaankin lensimme, emme kyllä suoraan vaan lento vei meidät Ouluun, josta jatkoimme vuokra-autolla Tornioon (ja Haaparantaan).

Kahdeksan matkaamme Eurooppaan suuntautuivat näihin kohteisiin:

  • Alicante, jonne lähdimme ex tempore kyllästyttyämme Suomen tammikuisiin keleihin, etenkin liukkauden osalta
  • Oslo, uuden Munch -museon takia, mutta myös siksi, että maaliskuussa Norja oli jo yksi koronan kannalta ”helppoja” kohteita
  • Pohjanmeren risteily, erityisesti Helgoland, miksei Syltkin – ja miksei Kielin ja Hampurin kaupungitkin
  • Malta Travelers’ Century Club kansainvälisen tapaamisen takia
  • Asturias, tukikohtana Oviedo, blogiyhteistyönä Espanjan matkatoimiston ja Turismo Asturiaksen kanssa
  • TornioHaparanda – kotimaan matka, mutta myös matka Ruotsin puolelle
  • Rodos, kun emme olleet siellä vielä käyneet
  • Kööpenhamina Gunnar Garforsin takia, mutta myös blogiyhteistyönä NH Collection Copenhagen -hotellin kanssa

Kuten kaukomatkojenkin osalta jokaisella Euroopan matkallammekin oli jokin perustelu.
Alicante valikoitui kohteeksi sen suunnan parin käymättömän Nomadmania-alueen takia, Oslo ja Norja koronan vielä rajoittaessa kaukomatkailua haluamiimme kohteisiin. Helgoland MTP-pisteen takia ja jatkona sarjaan Pohjoismaiset saaret tyyliin vaikka Gotlanti ja Bornholm. Asturias oli selkeästi työmatka, mutta suostuimme siihen myös tarjolla olleiden kahden Nomadmania-alueen – ja Gijonin – takia. TornioHaparanda oli mielestäni hieno kolmen kohteen yhdistelmä: Nomadmania-alue Haaparannasta, yksi majakka ja yksi kansallispuisto. Rodokselta ei irronnut enää Nomadmania- tai MTP-pistettä, mutta paikkasimme asian käymällä Turkin puolella Marmariksessa!

Nyt kun maailma on taas ehkä Kiinaa, Pohjois-Koreaa ja Turkmenistania lukuunottamatta auki, niin olemme päättäneet lopettaa Nomadmania- ja MTP-pisteiden keräilyn ja keskittyä taas joku uusiin maihin tai tärkeimpien kaupunkien kertaamiseen. Maat ja TCC-alueethan ovat maabongausharrastuksemme alusta alkaen olleet painopisteemme, matkoja noiden muiden aluepisteiden takia tuli tehtyä koronavuosina lähinnä siksi, että kaukomatkat olivat mahdottomia tai ainakin turhan haasteellisia tarvittavine testeineen, jopa karanteeneineen.

Juttuja kaikista Euroopan matkoistamme, voit halutessasi selata tästä.

Eurooppa

Kotimaan matkoja

Kotimaan matkamme sijoittuivat vuosi sitten loppiaiseen ajoittunutta käyntiä Turussa silloin uudehkoon Hamburger Börs -hotelliin tutustumassa kesäkauteen. Suomikin on mielestämme ihan kiva kohde – valoisaan ja lumettomaan aikaan.

Nämä kymmenen matkaa teimme kuluneena vuonna Suomessa:

  • Turku – blogiyhteistyönä tutustuminen Hamburger Börs -hotelliin
  • pitkään suunnitelmissa ollut vierailu Louhisaaressa (päiväretkenä)
  • yö Bengskärin majakalla, Söderlångvik ja Teijon kansallispuisto
  • Lammi, Päijänteen kansallispuisto, Vääksy ja Askolan hiidenkirnut
  • retki Stubbo Bärrskärin luodolle blogiyhteistyönä Nolla Cabinsin kanssa
  • iki-ihana Hanko matkaystäviemme kanssa
  • päiväretki Ulko-Tammioon Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon
  • päiväretki Repoveden kansallispuistoon
  • Oulun kautta lentäen toteutettu matka TornioHaparandaan, Kemiin ja Perämeren kansallispuistoon
  • iltapäiväretki Halikon Kurpitsaviikoille

Tässä yhteydessä mietin tuota matkan käsitettä ja nämä kaikki ainakin toteuttaisivat määritelmän, että matkaa kohteeseen on yli 100 kilometriä ja/tai olimme kohteessa yötä. Syysretkeä Tuusulanjärvelle ei siis kelpuutettu :-)

Nolla Cabins palkittiin muuten vuoden 2022 Helsinki Travel Awardseissa – näitähän on paljon Helsingissäkin, vaikka me tällä kertaa vietimme helteisiä kesäpäiviä vähän kauempana merellä.

Kesämatkoista kirjoitinkin jo kesän lopuksi oman yhteenvetojuttunsa:

Kesästä kesään

Maabongauksen ohessa olemme useamman vuoden bonganneet Suomen majakoita ja koronan myötä aloitimme myös Suomen kansallispuistojen kiertämisen. Uusia majakoita tulee enää harvakseen, tänä vuonna vain Keminkraaseli. Kaikissa näissä, oli sitten kyse maista, alueista, majakoista tai kansallispuistoista, niin mitä enemmän niitä on käytynä, sitä haastavammaksi keräily muuttuu.

31 majakkaa Suomen 33/39 majakasta

Kansallispuistojen osalta olen jo julistanut niiden keräilyn loppuneen kun jossain vaiheessa heittämäni tavoite käydä puolessa Suomen kansallispuistoista tuli täyteen jo Repovedellä. Mutta kerta kiellon päälle – kävimme vielä Perämeren kansallispuistossa samalla kuin Keminkraaselin majakalla.

23/41 kansallispuistoa – ja raaputuskartta!

Juttuja kaikista kotimaan matkoistamme, voit halutessasi selata tästä.

matkakohteena suomi

Vuoden huiput

Vuoden huiput, kolmessa sarjassa, eli kaukokohteet, Eurooppa ja kotimaa.

Kaukokohteiden sarjan voittaja on Sri Lanka, joka toisaalta oli kohteena sekä monipuolinen että kuitenkin kivan kompakti. Toki Filippiineilläkin riittäisi nähtävää vaikka kuinka, mutta kompakti se ei ole.

Maailma loppuu täällä

Euroopan kohteiden kärkeen haluan nostaa jo aikaisemminkin lempikaupungiksi silloin tällöin nimeämäni Kööpenhaminan. Vaikka kävimme siellä joulukuussa, eli kyseessä oli talvimatka, niin Kööpenhamina oli silti monella tapaa ihana! Hyvänä kakkosena Oslo ja sen museot, uusi Munch-museo ja Kon-Tiki -museo.

Tanska Kööpenhamina
Itsenäisyyspäivän 2022 tienoille ajoittuneesta Kööpenhaminan reissustamme ei vielä tätä kirjoitettaessa ole valmistunut kovin montaa juttua, mutta tästä pääset lukemaan kaikki Kööpenhaminasta kirjoittamamme jutut

Kotimaan kohteista yöpyminen Bengtskärissä kaikkien haahkojen keskellä oli jotain ihan uskomattoman hienoa. Myös Tornion ja Kemin seutu yllätti monipuolisuudellaan.

Yö Bengtskärin majakalla

Filippiineiltä palattuamme totesin, että Aasia on nyt osaltamme ”valmis”, mutta kieltämättä olen sittemmin alkanut vielä epäröidä Pakistanin suhteen, sopisihan entinen Länsi-Pakistan hyvin vielä täydentämään käyntiämme entisessä Itä-Pakistanissa eli Bangladeshissa. Saattaa siis olla, että tuo 30 maata muuttuu sittenkin vielä 31 maaksi …

Aasia – 30 vuotta, 30 maata

Muita lukuja

Vuonna 2022 lentojemme määrä yli tuplaantui edellisestä vuodesta (39 vs. 15), mutta vuosi 2021 olikin vielä koronavuosi. Lentokilometrit kolminkertaistuivat (99 636 vs. 29 459) ja sen myötä tietysti päästötkin. Verrattuna koronaa edeltäviin vuosiin (2019, 2018) lentojen määrä ja lentokilometrit olivat suunnilleen samaa suuruusluokkaa, lentokilometreissä teimme tänä vuonna tietysti vähän kyseenalaisen ennätyksen, mutta vuoden pääsuuntamme oli Aasia ja sinne ON pitkä matka, etenkin kun Venäjän ilmatila kierretään.

Pisin lentomme tänä vuonna – ja kautta Myflightradariin kirjaamamme lentohistorian – oli lento Helsingistä Singaporeen: 9 284 km. Lyhyin lento oli Singapore – Manila -lentomme ylimääräinen Angeles – Manila -väli (90 km), mutta jos se ohitetaan, ylimääräisenä, niin seuraavaksi lyhyin oli Asturias – Madrid -väli, 401 km.
Eniten lentoja oli – Helsinki-Vantaan ja Finnairin – jälkeen Dohan kautta ja Qatar Airwaysillä. Businessluokan lentoja oli tänä vuonna 6: 4 kaukolentoa ja pari pitempää Euroopan lentoa. Lisäksi lensimme Helsinki – Singapore -välin Finnairin uudessa Premium Economyssä.

flightradar 2022

Matkanjärjestäjiä olemme käyttäneet kaukomatkoillamme ja tänä vuonna kaikki kolme Aasiaan suuntautunutta matkaamme olivat Aktiv-Resorin järjestämiä. Rhodoksella kävimme pitkästä, pitkästä aikaa ihan Aurinkomatkalla. Keväisen Pohjanmeren risteilyn olimme alun perin varanneet Kristinalta, mutta sittemmin he peruivat sen ohjelmastaan, jolloin siirsimme varauksemme M/S Hamburg -laivalla suoraan varustamolle (Plantours) ja ostimme itse tarvittavat lennot ja yhden yön hotellimajoituksen Kielissä.

Kaukomatkojemme keskihinta oli n. 5,5 k€ per nuppi. Vuoden kallein matkamme oli kesämatkamme Balille ja Itä-Timoriin, kesäsesongin kalliiden lentohintojen ja Balin suhteellisen tasokkaiden majoitusten takia. Euroopan matkojemme keskihinta oli n. 1,1 k€ per nuppi – näistä kallein oli risteily M/S Helgolandilla ja halvin tammikuussa äkkilähtönä toteuttamamme ”pakoon talvea, edes vähäksi aikaa” matka Alicanteen. Kaukomatkamme ovat olleet pituudeltaan keskimäärin kaksi viikkoa, Euroopan reissut viikon. Kotimaan matkojen kustannuksia erittelinkin jo aikaisemmin. Yksittäisten matkojen kustannuserittelyjä voit tarkastella tästä.

Öitä poissa kotoa kertyi tänä vuonna 89 – sekin luku on siis jo lähes koronaa edeltävällä tasolla (2019: 111, 2018: 95).
Matkojen kokonaismäärä oli 3 kaukomatkaa, 8 Euroopan matkaa ja 8 kotimaan matkaa, eli yhteensä 19 reissua. Joskus tapasin sanoa, että teemme matkan joka kuukausi – 19 on vähän enemmänkin, mutta tuossa luvussa on nyt mukana myös  3 kotimaan päiväretkeä ja 2 yhden yöpymisen kotimaan matkaa.

Meriharakan kuukausikirje

Joko muuten sähköpostiisi kilahtaa jokaisen kuukauden viimeisenä päivänä Meriharakan kuukausikirje? Jos uutiskirjeemme tilaus on vielä tekemättä, niin liity mukaan tästä:


Tätä kirjoittaessani uusin kuukausikirjeemme on marraskuulta – jos vaikka haluaisit tutustua siihen ennen tilaamista.

Tags from the story
Join the Conversation

20 Comments

  1. says: Daniel

    Edes korona ei tehnyt minusta lähialuematkailijaa, poikkeuksena Tallinna, josta olen oppinut pitämään. Tai ehkä pidän lähinnä Swissotelin uima-altaasta ja muutamasta hyvästä ravintolasta. Mutta kuitenkin.

    Sen sijaan huvitti vähän lukea tuota suunnitelmalistaa, sillä Pakistan, Kenia (Nairobi) ja Sansibar ovat kaikki paikkoja, joihin päädyin nyt koronavuosina ja joihin en todennäköisesti ilman koronaa olisi koskaan päätynyt. Mutta viihdyin kaikissa oikein hyvin. Kehtaisiko sanoa, että korona avarsi minun matkailuani oikeastaan aika hyvälläkin tavalla. Ja tervetuloa siis seuraamaan jalanjälkiäni! Tosin Keniassa olette muistaakseni käyneet jo, mielestäni luin ainakin Karen Bilxenistä täältä ennen omaa reissuani.

    Pakistanista vielä sen verran, että kun sitä matkaa suunnitelin, niin minulle muodostui käsitys suunnilleen niin, että Islamabad on tylsä, Karachi vaarallinen ja Lahore sopivin. No, en ole käynyt muualla kuin Lahoressa, joten omakohtaista kokemusta muualta ei ole. Mutta eihän Pakistanissa(kaan) tarvitse koko maata kiertää.

    Nairobi oli minulle ensimmäinen varsinainen mustan Afrikan suurkaupunki. En oikein osaa laskea Dakaria enkä Acraakaan suurkaupungeiksi vaikka ehkä pitäisi, mutta Nairobi oli sellainen, ja yllättävän kehittynyt, ainakin 1980-luvun mittapuulla. Minulle sopi myös erinomaisesti aamusafari Nairobin etelälaidan kansallispuistossa – varsinaiselle safarimatkalle minua ei saisi lähtemään, mutta tuollainen yhden aamun retki oli aivan loistava. Nairobissa oli tekemistä vaikka kuinka, osa jäi ”seuraavaan kertaan”, ja ties vaikka sellainen tosiaan tulisikin, vaikkapa jonkun välilaskun yhteydessä.

    Sansibarilla olin muutaman yön Stone Townissa, sitten muutaman Nungwissa all inclusivessa ja lopuksi päivän ja ”yön” lentokentän lähellä, kun kone lähti joskus 3.30 aamuyöllä. Stone Town oli näkemisen arvoinen, mausteretki mielenkiintoinen ja afrikkalainen (vai espanjanlainen? — Riu Palace) all inclusive oli kokemuksena kyllä jännä, kun minun Afrikkani on yleensä niin täysin toisenlainen. Mutta mikäs siinä oli espanjalaista tomaattimehua juodessa ja possua syödessä. Se hotelli olisi voinut olla vaikka Mallorcalla ihan yhtä hyvin, mutta pääsihän sieltä myös oikeaan maailmaan, kun vaan tallusteli portista ulos. Lentokentän lähistöllä vietetty päivä puolestaan muistutti siitä, että Sansibar on kyllä ihan sitä tavallistakin Afrikkaa. En hingu takaisin Sansibarille, mutta kerran se oli kiva nähdä, ja olihan se helmikuussa 2022 ihan virkistävää, kun minut lentokentältä hakenut kuljettaja totesi, että ”here in Tanzania, we don’t believe in corona”. Eipä tarvinnut sitä sitten miettiä.

    Tuo Lähi-idän paikkaaminen jäi kovasti kiinnostamaan. Eli minne siellä? Kuwaitilais-intialaisen taksikuskini mukaan Irak ja ainakin Basra on kovinkin turvallinen ja oikein mukava paikka, mutta en nyt ihan uskalaisi sinne kuitenkaan tuon analyysin perusteella. Sana’a olisi todella mielenkiintoinen, mutta luulen, että noista kahdesta Basra on sittenkin se turvallisempi. Socotra? Se näyttää kuvissa ihan hienolta ja sikäli matkan arvoiselta, että eihän se ole huijaamista, jos sieltä Jemen-pisteen haette. Mä olen lähdössä maaliskuussa Jeddaan. Sen pitäisi onnistua nyt ihan helposti, nettiviisumilla vain.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Daniel, taas kerran, perusteellisesta kommentistasi!
      Me pidämme kuitenkin lähtöjen määrän per kuukausi (tai ainakin vuosineljännes) jotenkin rajallisena, joten Tallinnan reissuja emme tee kovin taajaan, sillä on niihin käytetty aika ja energia ja vähäinen rahamääräkin sitten kuitenkin poissa jostain meille tärkeämmästä matkasta. Ehkä sitten joskus :-)
      Korona-ajan alkupuolella ohjeet 70+ -ihmisille olivat luokkaa ”älä mene ulos”, joten ainakin keski-iältämme tuossa ikäluokassa olevina pidimme parempana pysyä ensin kotona ja senkin jälkeen matkustaa ensin kohteisiin, joissa mahdollisessa vakavammassa koronassa (tai muussa taudissa) sairaalat olisivat olleet lähellä suomalaista tasoa (näitä nyt ihan viime viikkojen järkyttäviä kapasiteettiongelmia lukuunottamatta).
      Keniassa olemme tosiaan jo käyneet, mutta Listallani on ollut tuttavani Aloepark Naivasha ja Crescent Island, joten yritetään nyt niitä – kun tuli ostettua tarjouslennot Nairobiin :-) Sansibarilla, sen verran kun olen siihen tutustunut, Stonetown on ehdottomasti suunnitelmissa.
      Pakistaniin, jos sinne lopulta päätämme lähteä, lähdemme Travellerin matkalle, kahdestaan seikkaillen maa ei edelleenkään houkuttele.
      Myös Lähi-idän osalta hahmotteilla on järjestetty matka muutamien maailmanmatkaajaystävien kanssa, mutta katsotaan nyt, että saadaanko se kasaan vai miten tuon kanssa käy.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sari! Numerot ovat aina olleet osa minua :-) Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta Sinullekin toivottaen,

  2. says: Reissu-Jani

    Monta kohdetta yhtenä vuonna. Itselleni business-luokan lentoja olikin tullut tänä vuonna huomattava määrä 15/24 lennosta, varsinkin Qatarilla kaukolennoissa olen ottanut tarjotun upgraden aina ja Turkish Airlinesin lennoilla hintaero oli niin vähäinen että ostin suoraan business luokan liput kun lensin Tbilisiiin. Sri Lankaan olen ollut aikeissa matkustaa jo parin vuoden ajan, mutta aina tullut jotain muuta tai hässäkkä maassa on lisääntynyt. Ehkäpä ensi vuonna sitten voisi parin viikon matkan tehdä. Filippiineille toki ensin tammikuussa 2023. Pakistan ehkäpä toukokuussa, jos vaan työkuvioihin sopii.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jani! Sri Lankalla monet ovat nyt käyneet vaikka maan tilanteessa on haasteita, mutta toisaalta onpahan sitten väljempää. Itse olen vähän pitänyt tuota 6 tuntia rajana businessluokkaan, toki vähän riippuen lentoketjusta ja vuorokauden ajasta. Kotiinpäin voi tulla puolikuolleenakin, mutta kohteeseen on kivampi tulla melko freesinä. Pakistania, ehkäpä juuri tuota samaa Travellerin reissua, harkitaan täälläkin edelleen.

  3. Pitää tehdä itsekin joku vuosikooste. Laskin että tälle vuodelle oli tullut 10 uutta maata. Sen suhteen vilkkain vuosi 2018 jälkeen. Ja vanhojen ”kertauksina” Berliini ja Lontoo + Espanja ”vanhana” maana ja sieltä Mallorca (uusi Espanjan -alue ja saariryhmä). Barcelonaa en edes laske joukkoon, kun ajoin kentältä kaupungin läpi Andorraan ja takaisin kentälle. Matkoja toki ei ollut noin paljon. Kroatiasta tehtiin päiväretki Bosnia-Hertsegovinaan ja syksyn Libanonin ja Syyrian jälkeen menin ystäviä tapaamaan Andorraan ja
    Mallorcalle.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sini! Olisiko meillä siltä ajalta kun näitä vuosiyhteenvetoja olen tehnyt, 14 uutta maata vuodessa ollut maksimi. Mitä enemmän maita on jo nähtynä, niin sitä hitaammin niitä kertyy, ellei nyt ihan täyspäiväisesti maailmaa kierrä tavoitteena kaikki maat. Suosittelen vuosiyhteenvetoja :-) – niistä on sitten ajan kanssa itsellekin iloa kun yrittää syystä tai toisesta muistella jotain vuotta.

  4. Mukava yhteenvetopostaus ja erityisesti kiinnostavia nuo perustelut sille, miksi kukin kohde valikoitui reissuillenne. Ja vaikuttavia lukuja käytyjen osalta, vaikka nuo eri laskentatavat ja järjestelmien erot ei vihkiytymättömälle ihan täysin aukeakaan. ?

    Pitänee itsekin saada jonkunlainen kooste omista reissuista kasaan. Uusia Kreikan saaria tuli tänä vuonna kuitenkin ihan mukavasti plakkariin.

  5. Kun korona lakkasi vaikuttamasta, meillä se ehkä kunnolla lakkasi vasta tänä vuonna loppuvuodesta kun vasta sairastettiin tauti ja koitti viimein aika varata ensimmäinen lentomatka pandemian aikana. Tästä eteenpäin ei tuo tauti tuu enää rajoittamaan mitään :) meinasin vain saada sydärin Helsinki-Vantaalle johtavalla moottoritiellä kun apukuskin paikalla chekkasin sisälle lennolle ja Finnairin sivustolla tiedusteltiin, onko koronatodistusta. Pelästyin pahan päiväisesti ja ehdin jo ajatella, että tähänkö reissu jo päättyy. Olin kyllä tarkistanut, että kohdemaa ei sitä vaadi mutta silti ehdin pelästyä :D Huh! Tosi kiitettävästi ootte tänä vuonna ehtineet matkustaa monipuolisesti niin kaukomailla, euroopassa ja koti suomessa! Itse en pysyisi tuossa tahdissa perässä mutta hienoja lukuja ootte saaneet kasaan. Never say never ja taas uusia mielenkiintoisia kohteita kohti! :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Elina! Eiköhän niitä koronatodistuksia, ainakin puhelimessa, kannata kuljettaa maailmalla vielä jonkin aikaa – varmuuden vuoksi! Aasian suunnalla esimerkiksi Singapore, joka on kuluneena vuonna osunut reitillemme muutamaankin kertaan on ollut muita tiukempi tuon koronan suhteen, esimerkiksi lentokoneissa vaadittiin maskeja siinä vaiheessa kun Euroopassa ei yleisemmin enää vaadittu. Meidän ehtimiseen vaikuttaa tietysti se, että olemme molemmat jo vapaalla, eli matkailua rajoittaa lähinnä oma jaksaminen ja viitsiminen, mutta tuo kerran kuussa (ulkomaille) on toistaiseksi ollut vielä ihan ok.

  6. Kiva, että matkavuotenne oli noinkin vilkas :) Tuntuu edelleen hieman oudolta, että maailma alkaa olla auki entiseen tapaan ja matkustus onnistuu!

    Meillä ei tänä(kään) vuonna mikään mennyt suunnitellusti, ja uusia maita kertyi vain kaksi. Ehkä ensi vuonna sitten paremmin?

    Hyvää joulua ja matkarikasta vuotta 2023!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Eveliina! Ihan aina ei mene suunnitellusti, meilläkään – kyllä niitä suunniteltuja ja jo varattujakin matkoja on jouduttu vuosien mittaan useamman kerran peruuttamaan. Mutta sitten vaan uusia suunnitelmia ja uusia varauksia kehiin :-) Hyvää matkavuotta (ja joulunaikaa) Sinullekin!

  7. Hitsi vie miten paljon ootte kerennyt vuoden aikana! Aivan huikeaa, ite voi vaan unelmoida että pääsis noin paljon reissaamaan. Ihana lukea teidän reissuista ja nää yhteenvedot on aina kivoja.

  8. Nämä erilaiset tilastoinnit on kyllä mielenkiintoista luettavaa. Antaa hyvin perspektiiviä sille, minkälaisia reissuja tulee tehtyä, mitä ne kustantaa ja kuinka paljon tulee koneessa istuttua. Maailma on avara paikka, olette kyllä sitä paljon nähneet. Kaikki uudet maat olivat varsin mielenkiintoisia, Sri Lanka lienee näistä se, minne eniten ”suomalaisia perusturisteja” eksyy maailmaa valloittaessaan. Sri Lankalle ainakin on pakettimatkoja tehty, en tiedä sitten tehdäänkö enää tällä hetkellä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Rami! Aasian osalta meillä on tosiaan jo, omalta osaltamme, loppusuoralle, jäänyt syystä tai toisesta aika tavallisiakin maita kuten juuri Sri Lanka ja Filippiinit.

  9. Mukavalta kuulostavia reissuja, kotimaankin reissuja kertyi kiva määrä. Muutama sama kaukokohde meillä näytti olevan, Filippiinit ja Sri Lanka. Melkein itsellä noiden välinen järjestys on eri, Filippiinit vetää pidemmän korren, vaikka Sri Lankakin ihan miellyttävä kokemus oli.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Filippiinit oli kyllä ehdottoman vahva kakkonen meilläkin. Sri Lankaa ehkä osittain vähän nosti hulppeat hotellit ja se, että maa oli niin kauan ollut suunnitelmissamme, jollain tapaa siis ”saavutettu unelma”, vaikken nyt yleensä noin voimakasta sanaa melkein mistään kohteesta käytäkään kuin unelma :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *