Titicaca-järvi, Etelä-Amerikan suurin järvi, on osaksi Perua osaksi Boliviaa. Kelluvat Uros-saaret sijaitsevat järven Perun puoleisella rannalla ja Auringon ja Kuun saaret Bolivian puolella lähellä Cobacabanan kaupunkia. Copacabanan kaupunki Boliviassa toki on ihan eri asia kuin Cobacabanan ranta Riossa, Brasiliassa – kumpikin on kuitenkin saanut nimensä samaisesta pyhimyksestä (linkki englanninkieliseen juttuun aiheesta). Me vierailimme järvellä vain Auringon saarella – Perussa, joskaan emme Titicaca-järvellä, olimme olleet aikaisemmin, emmekä halunneet pidentää matkaamme ylängöllä vielä yhdellä vuorokaudella, sillä emme varsinaisesti viihtyneet lähes 4 kilometrin korkeudessa. Titicaca-järvihän sijaitsee 3821 metriä merenpinnan yläpuolella on on siten maailman korkeimmalla sijaitseva purjehduskelpoinen järvi. Pieniä kelluvia (ravintola)saaria on järven Bolivian puoleisella rannallakin, mutta samalla tavalla turistinähtävyyksiä ne eivät ole kuin lukuisat Perun puoleiset saaret, joilla ihmiset oikeasti asuvatkin.
La Paz – Copacabana
La Pazista matkaa Copacabanaan on ”vain” n. 150 kilometriä. Google Maps arvioi matka-ajaksi n. 3½ tuntia – ja on oikeassa. Kestää hetken päästä ulos La Pazin ja El Alton käytännössä muodostamasta kaksoiskaupungista ja matkaan sisältyy myös lauttamatka. Emme La Pazin hotellilla nauttimamme runsaan aamiaisen jälkeen juuri pysähtele matkalla, mitä nyt pakolliset vessatauot. Runsaan kahden tunnin päästä pysähdymmekin jo ensimmäiselle näköalapaikalle: tämä se on, kuuluisa Titicaca-järvi.
Tiquinan salmi
Mutta matka jatkuu. Liikennettäkin on, sunnuntai-aamuna – kuulemma juuri sunnuntain takia – ihan kiitettävästi. Matkan varrelle jäävä pieni San Pablo de Tiquinan kylä on kuulemma viikonloppuisin paikallisten suosiossa. Auton tasainen liike ja hienoinen väsymys korkealla vähän tavallista huonommin nukutun yön jälkeen saa meidät ehkä vähän torkahtamaankin. Auton pysähtyessä Tiguinan rannalla kuitenkin havahdumme nopeasti! Tällaista emme ole nähneet kuin elokuvissa emmekä kokeneet koskaan aikaisemmin. Edessä on salmen ylitys, Paikalla ei kuitenkaan ole siltaa eikä autolauttaa siten kun suomalainen sen mieltää. Sen sijaan rannassa on kymmeniä erillisiä proomun tapaisia lauttoja, joiden kansi on suunnilleen päällystetty isoilla lankuilla ja jonne autot, myös isot bussit ja kuorma-autot, ajavat rannan ja lautan väliin asetettuja lankkuja pitkin. Lähimmäs tätä kokemusta olemme päässeet Autolla Nepaliin -elokuvassa. (Sivuhuomautuksena, tuossa elokuvasta 8 vuotta sitten kirjoittamassani jutussa totean, että Pakistan ei ole suunnitelmissamme. Nyt kuitenkin toukokuun matkakohteemme on juuri Pakistan.)
Paikalliset, myös kuljettajamme, tuntuu kuitenkin tietävän, miten tämä tehdään ja niin ajamme yhdelle lautoista. Samalle lautalle päätyy muutama muukin auto, eli ei yksi miniwan -tyyppinen turistibussi ole siis lautan kannalta vielä mitään. Kun auto on tukevasti pysäköity saamme luvan niin halutessamme käydä kannellakin,. Oppaamme varoittaa kuitenkin astumasta lankkujen välissä oleviin aukkoihin – tämä on tarkkaa hommaa!
Salmen toisella rannalla lautan ja rannan väliin asetellaan taas sopivasti lankkuja ja matka jatkuu, rantaan ja edelleen Copacabanan kaupunkiin. Copacabanaa lähestyessämme pidämme vielä muutaman kuvaustauon näköalapaikoilla, mutta nyt on jo melkein kiire. Järvi, Auringon saari ja lounas odottavat jo.
Auringon saari
Copacabanan rannassa meitä odottaakin jo vene, jonka kyydissä on kipparin lisäksi – sunnuntaipäivänä – hänen vaimonsa ja pari pientä lasta. Veneeseen mahtuisi kyllä vaikka parikymmentä matkustajaa ja meitä vain kolme, me ja oppaamme, joten hyvin me kaikki mahdumme. Kuljettajamme jää Cobacabanan rantaan pitämään hyvin ansaitsemaansa taukoa.
Me suuntaamme Auringon saarelle, jossa tarkoitus on kuulemma rantautua kolmessa paikassa.
Ensimmäisenä vuorossa on lounas pienessä paikallisessa näköalaravintolassa. Miten sitä nyt muuten Titicaca-järven rannalla söisi kuin katselemalla järveä! Lounas tuotiin tarjolle perinteiseen tapaan pääosin liinaan käärittynä ja lopulta kaikki tarjolla olevat ruokalajit levitettiin eteemme ja poimimme kukin niistä itsellemme mieluisan ateriakokonaisuuden perunoita, vihanneksia, kanaa, kalaa ja juustoa.
Elämän lähde
Seuraavaksi rantaudumme paikkaan, josta rannalta lähtee kiviportaat ylös korkeuksiin kahden värikkään patsaan vartioimana. Oppaamme kysyy varovasti, että selviämmekö pienestä kiipeämisestä. Normaalisti pari sataa askelmaa ei olisi, meillekään, kovin iso juttu. Tässä korkeudessa tarvitsemme kuitenkin tauon melkein joka kymmenennen portaan jälkeen. Oppaamme yrittää motivoida meitä kiipeämään väittämällä, että ylhäällä voisi olla laamoja, mutta tässä suhteessa petymme. Laamat ovat tänään jossain muualla. Ylhäällä oleva Elämän lähde, jonka vesi kuulemma nuorentaa, on kuitenkin paikallaan, joten nuorennumme sentään reippaasti! Viimeksi meille sitä onkin luvattu Azoreilla, jossa Terra Nostran puutarhan lähteessä uimalla kuulemma lähtee kevyesti 10 vuotta. Mutta siitä on jo yli 10 vuotta, joten ehkä nyt onkin jo aika uusia käsittely!
Auringon temppeli
Saaren tärkein nähtävyys, inkatemppeli, on viimeinen kohteemme, Auringon temppeli Auringon saarella. Legendan mukaan tämä saari on koko inkavaltakunnan synnyinsija: ensimmäinen inka Manco Cápac astui täällä esiin luolasta ja avioitui sisarensa Mama Occlon kanssa. Ehkä näin, ehkä ei …
Mutta sitten meidän onkin jo aika jatkaa matkaa – venematka saarelta Copacabanaan on lähes kahden tunnin mittainen, joten päivässä saarella ehtii näkemään vain rajallisen määrän kohteita, ainakin jos päivän aloittaa La Pazista. Auringon saarelle voi kyllä jäädä yöksikin niin halutessaan ja jatkaa saareen tutustumista seuraavana päivänä, eli saaren eteläosassa näytti olevan useampiakin hotellintapaisia.
Kylmä yö Copacabanassa
Auringon saarelta palattuamme asetumme hotelliimme, joka sekin saa meidät useammalla tavalla kuvaannollisesti haukkomaan hetken henkeämme kuten Tiquinan salmella. La Cupula -hotellin huoneet sijoittuvat pääosin erillisiin bungaloweihin, joiden muoto saa meidät muistelemaan öitä jurtassa Mongolian arolla: niin rakennuksen muoto, kuin myös se tosiasia, että ainakin maaliskuussa tällä suunnalla Boliviaa tässä korkeudessa on kylmä.
Huoneessamme on pieni saviuuni ja sitä meille esitellyt hotellin työntekijä toteaa uunin olevan valmiiksi ladattu ja esittelee sen vieressä olevan korillisen puita. Saamme kuulemma käyttää vaikka ne kaikki. Onneksi huoneen lämmitys ei kuitenkaan ollut vain uunin varassa vaan käytettävissämme on myös pari sähkölämmitintä. Oppaamme oli myös La Pazissa muistuttanut meitä mahdollisuudesta lähteä yhden yön retkelle ottamatta mukaan kaikkia matkatavaroitamme, siis yhtä yhteistä matkalaukkuamme käsimatkatavaroiden lisäksi, mutta totesimme, ettemme nyt oikein osaa hyvin luotettavasti valikoida mukaan lähteviä/jääviä vaatteita ja otimme matkalaukunkin mukaan. Onneksi otimme, sillä illalla kaivoimmekin laukusta yöksi käyttöön melkein kaikki pitkähihaiset ja pitkälahkeiset vaatteemme!
La Cupula sijaitse sen verran korkealla varsinaisen kaupungin yläpuolella, että tyydyimme hotellin ravintolaan. Tai eipä kai sitä tyytymiseksi tarvitse sanoa, sillä luultavasti hotellin ravintola kuului kuitenkin kylän parhaimpien joukkoon – päätellen vaikka siitä, että se illalla oli ihan täynnä. Kanavoittoiset annoksemme olivat suuria ja maukkaita, jopa niin suuria, että niistä iso osa jäi lautasillemme. Hotellin, siis ravintolan, aamiainen sen sijaan olikin sitten yllättävän niukka, eli olisi pitänyt syödä ne kana-ateriat illalla.
Sateinen aamu pienessä kaupungissa
Aamu Copacabanassa valkeni sateisena ja oppaamme onnittelee itseään siitä, että kävimme Auringon saarella eilen, aurinkoisessa säässä. Sateinen sää haittasi vähemmän lyhyttä kaupunkikierrosta, jossa kävimme katsastamassa pieneen kaupunkiin aivan liian ison kirkon ja teimme pienen kierroksen kauppahallissa kuunnelleen oppaan muutamia tarinoita liittyen bolivialaiseen ruokaan. Paikalliset, lämpimänä tarjotut paikalliset ehkä lähimpänä espanjalaisia churroja olevat leivonnaiset hävisivät niukahkon aamiaisen jälkeen suihimme niin nopeasti, ettei niistä kovin kummoisia kuvia tullut otettua. Kuten ei myöskään maukkaista kaktushedelmistä, jotka myyjä oppaamme pyynnöstä kuori ja paloitteli meille käden käänteessä.
Kon-Tikin rakentajat
Jos Tiquinan salmen lautat yllättivät meidät, niin paluumatkalla koimme vielä suuremman yllätyksen. Pysähdyimme tien varressa olevaan Kon-Tiki -museoon ja aavistuksen epäluuloisia kun helposti olemme, ensimmäinen ajatuksemme oli, että jaa, nyt meille tarjotaan tilaisuutta ostaa matkamuistoja. Mutta tämä museo olikin jotain ihan muuta, jotain ihan aitoa! Jos Thor Heyerdahl ja hänen matkansa kaislaveneillä ei ole tuttu, niin tutustu aiheeseen vaikka lukemalla tämä juttumme Oslossa sijaitsevasta Kon-Tiki -museosta.
Juuri Kon-Tikin näköisiä perinteisiä kaislaveneitä on täällä, Titicaca-järven rannalla edelleen ja juuri täältä on niin osaaminen kuin osa tällaisten laivojen rakentamisessa tarvittavat materiaalit. Museo on lähtöisin verstaasta, jossa nytkin paikalla ollut museon (ja verstaan) pitäjä kertoo tarinaa alueen veneenrakennuksen perinteistä ja isästään, joka oli mukana rakentamassa Thor Heyerdahlin laivoja, useampaakin niistä. Toki tarjolla olisi ollut matkamuistojakin, sillä Oslon museossa myytävät pienet kaislaveneet, senkin jonka Oslosta toissa keväänä itsellemme ostimme, tehdään täällä. Jos päädyt tekemään tällaisen parin päivän retken La Pazista Copacabanaan tai muuten liikut näillä main, niin yritä saada myös Museo de las balsas sopimaan ohjelmaasi – suosittelemme!
Tiquinan salmen lautat olisivat kyllä yllättäneet myös meidät, varsin kiinnostavalta kuulostava menetelmä. Me jätimme itse aikoinaan Titicaca järven väliin, eikä se varsinaisesti tälläkään hetkellä ole suunnitelmissa. Oliko paikka kuitenkin käymisen arvoinen?
Kiitos Mikko! Olimme pitkään vältelleet Boliviaa etenkin siksi, että kaikki kiinnostava oli kovin korkealla. Lopulta päätimme kuitenkin hakea sieltä maapisteen ja tapamme mukaisesti viettää sen tiimoilta ainakin muutaman päivän maassa ja käydä katsomassa ainakin joitakin kohteita. Titicaca-järvi oli nimenä tuttu ja suola-aavikot kohteena taas vaikutti vielä sitäkin työläämmältä, joten valitsimme järven – eikä kaduta, vieläkään :-)
Kiva lukea kokemuksistanne, teimme omatoimimatkan samoille seuduille muutamia vuosia sitten. Meille autolautta jäi mieleen silläkin, että ruotsalaisten minibussi jumittui renkaistaan kiinni ja tilanteen selvittely jäi edelleen kesken, kun me pääsimme paikalta jatkamaan jo matkaa. Ja hauska yhteensattuma, majoituimme La Cupulan lähistöllä aivan ihanassa majapaikassa, mutta kävimme illallisella juurikin La Cupulan ravintolassa. Palvelu ei silloin pelannut, mutta ruoka oli hyvää. Ikimuistoinen tilanne oli myös se, että vietimme Titicacalla uudenvuoden aaton ja koko Copacabanan kylästä meni sähköt. Meillä oli ainoastaan kynttilät valaisemassa ja katselimme majapaikastamme järven yli Perun puolelle, jossa kaikki valot loistivat oikein kirkkaina. :-)
Kiitos kommentistasi! Tuota uumoilinkin, että kyllä noilla lautoilla aina välillä täytyy jotain tapahtua – ensimmäiseksi tosin tuli mieleen, että joku auto putoaa! Meidän kohdallamme La Cupulan ravintolassa palvelukin kyllä pilasi, mutta viileä (sisä)lämpötila(kin) vähän haittasi tunnelmaa.
Titicaca järvellä olisi kiva (joskus) käydäkin, kuten Boliviassa ylipäätänsä. Hauskan näköinen tuo saviuuni. Tuollaista en ole aiemmin nähnytkään. Kaipa se savikin tulta kestää kun on riittävän hyvin tehty tulisija. Enemmän tuo näytti avotakalta joten kovin pitkään tuo tuskin luovutti lämpöä (kunnes puut olivat palaneet). Kirgisiassa muutamissa jurttien kaminoissa poltettiin lehmän ja hevosien lantaa ja sytytykseen oli käytössä vain palopetroolia, joka toi ihan oman ödöörin jurttaan. Pidin tulta vain sen verran, että saatiin illan kosteus pois jurtasta. Yöllä oltiin jo lähes pakkasella, mutta peitot olivat paksut ja lämpimät. Pipo oli tarpeen ettei pää jäätynyt.
Kiitos Jani! Elävää tulta oli mukava hetken aikaa katsella, mutta kyllä ne sähkölämmittimet lopulta olivat ne, jotka huonetta lämmittivät. Pipoja ei sentään tarvittu (eikä niitä olisi mukana ollutkaan), mutta legginsit/pitkät alushousut olivat käytössä, samoin kuin fleesepaidat. Kylmin meille kohdalle osunut yö on tainnut olla Wadi Rumissa, maaliskuussa.
”Uskallanko lukea”, käväisi mielessäni, kun näin otsikon ja muutenkin tiesin, kiitos somen, että samoilla seuduilla ollaan oltu ja melkein samoihin aikoihinkin. Itselläni kun on tuolta vasta postaus valmisteilla, en halua vahingossa matkia, vaikka kokemuksemme ja tekemisemme ovat tietenkin aina vähän erilaiset. Minulle Titicaca ja muutkin Bolivian kohteet oli ikimuistettavia, mutta niistä sitten myöhemmin. Kiitos, kun pääsin myös teidän matkaanne:)
Kiitos Hannele! Pitääkin olla tarkkana, että huomaan sitten aikanaan lukea juttusi. EIvätköhän ne kokemuksemme kuitenkin ole vähän erilaisia ja sikäli jokaisen jutut jostain paikasta tuovat lisänäkökulmia kohteeseen.
Hämmentävää, että noin iso järvi niin korkealla. Ja tuo majoitusten viileys. Todellinen ongelma, – tuntuu melkein synniltä valittaa, kun suomalaisten oletetaan sietävän kylmää – ei ymmärretä, että majoituksessa ei siedetä
Kiitos Mari! Hyvä muistutus taas kerran, että vaikka kohteissa pääosin olisikin +25 astetta, niin kannattaa tarkistaa myös yöt ja myös retkikohteet :-) Onneksi Lassella oli sen verran monta pitkähihaista paitaa, että niistä riitti minullekin!
Nyt sitä juttua sitten vihdoin tuli tuosta ulkoa päin hauskalta ja ihastuttavalta näyttävästä hotellista. ?
Titicaca on vaikuttavan oloinen paikka, ja tietysti jo sijaintinsakin vuoksi erityinen.
Kiitos Kati! Hotelli oli hulppean näköinen, mutten silti ole varma, että jos syystä tai toisesta olisimme päätyneet viettämään pitempään aikaa Copacabanassa, että tuo olisi paras valinta mm. sijainnin takia, keskusta tai ranta ei ollut ihan lyhyen kävelymatkan päässä.
Muistaakseni tuollainen lautta olisi ollut Albaniassa.
Melkoinen seikkailu teillä on ollut.
Voisi myös todeta, että aina on syötävä, kun ruokaa on tarjolla. Kun ei tiedä, mitä seuraavassa mutkassa tapahtuu tai on.
Kiitos Sari! Seikkailuksi tuo olisi muodostunut siinä vaiheessa kun auto olisi pudonnut tai jäänyt jotenkin jumiin lautan ja rannan välille :-)
Tuo syömisohje on kyllä hyvä, olisi kannattanut illalla syödä reippaammin kanaa. Toinen hyvä ohje on, että aina kun vessakäynti on mahdollinen, siellä vessassa kannattaa pistäytyä!
Mielenkiintoisen oloinen paikka – kiitos jälleen kerran nojatuolimatkasta :) Itselleni tämä on entuudestaan tuntematon kohde, joten kiva päästä tutustumaan siihen.
Kiitos Eveliina! Etelä-Amerikka ei taida olla monenkaan ”aloittelevan” matkailijan ensimmäinen suunta – vaikka se onkin helpompi kuin vaikka Afrikka tunnetuimpien turistimaiden ulkopuolella mm. eurooppalaisten viisumivapauden takia.
No nyt sykäytti kyllä vaikka kuinka moni yksityiskohta! Titicaca, inkatemppeli, paikallisten vaatetus, maisemat, alpakat! Olen suuri Lattarien ystävä. Noilla suunnilla en ole vielä päässyt käymään, mutta kuuluu kyllä ehdottomasti siihen osaan Etelä-Amerikasta, joka kiehtoo eniten. Ja hassu juttu, että tuolta löytyy vähän erilainen Copacabana.
Kiitos Taina! Ajoittain aina mietinkin, että mikä kaikkia vetää Aasiaan vaikka Etelä-Amerikan sijaan. No tietysti lämpö, alhainen hintataso ja ainakin ajoittain/paikoitellen rauhallisemmat olot kuin ainakaan kaikissa Etelä-Amerikan valtioissa. Mutta ehkä nyt kun Aasian lennoille kertyy pituutta ja lämpötilat sillä suunnalla ovat jo ehkä liiankin korkeita, ihmiset osaavat katsoa maailmaa laajemminkin.