Kukkiva Valkmusan kansallispuisto

Koronan siivittämänä monet ovat kuulemma alkaneet bongailla Suomen kansallispuistoja. Jo Travelers’ Century Clubin listan ja sen myötä YK:n jäsenvaltioiden listan lisäksi päätin jo vuosia sitten, etten enää ota vakavissani muita listoja kuten vaikka Unescon maailmanperintökohteiden listaa, joten irtisanoudun edelleen kansallispuistobongauksesta.

Olemme silti tänä keväänä käyneet jo kolmessa kansallispuistossa: Torronsuolla, Linnansaaressa ja Valkmusassa. Viime kesänä kävimme kolmessa, Teijossa, Kolilla ja Tammisaaren saaristossa, tosin Kolilla kävimme ensimmäisen kerran jo vuosia sitten. Huomaan myös katselevani tuota karttaa kansallispuistoista vähän sillä silmällä, että jos vaikka olisimme ensi kuussa menossa katsomaan Banksyn näyttelyä Mänttään, niin voisikohan samalla käydä Helvetinjärvellä tai Seitsemisessä … Sipoonkorvessakin voisi kai jo tänä kesänä käydä, ehkä ne pahimmat ruuhkat sillä suunnalla olisivat jo helpottaneet :-)

Kukkiva Valkmusa

Mutta, siis, Valkmusaan, yhdeksänteen kansallispuistoomme!
Valkmusa on lähellä Kotkaa, eli jos suuntaan sinne, kuten me kuluneella viikolla, ja sää suosii, niin suosittelen pientä kierrosta suolla Simonsaaren ympäristössä.

Olen myös, paitsi vältellyt ajatusta kansallispuistojen keräilystä, suhtautunut hiukan nihkeästi näihin suomalaisiin luontopolkuihin niin kansallispuistoissa kuin muualla Etelä-Suomen metsissä kovin keskenään samanlaisina kokemuksina. Synkkää kuusimetsää, välillä kosteampaa lehtimetsää, hyvällä tuurilla kuivaa mäntymetsää, pieniä soita ja pitkospuita – tätähän se Suomen luonto on. Mutta ei tuokaan nyt ihan koko totuus ole, edes Etelä-Suomen osalta. Torronsuo laajuudessaan teki kyllä vaikutuksen, laajaa, avointa suomaisemaa olin aikaisemmin harvemmin nähnyt.

Valkmusaan saapuessamme ja aloittaessamme lyhyen Läntisen keitaan reitin Simonsaaren parkkipaikalta pohdimme ensin pitkospuille astuessamme, että tuleekohan tästä Torronsuon jälkeen sellainen tunne, että tämä on jo nähty. Ei tullut! Suotkaan eivät ole samasta muotista tehtyjä ja samakin – tai samanlainen – suo näyttäytyy erilaisena eri vuodenaikoina. Torronsuolla kävimme jo huhtikuun lopulla ja luonto oli vasta heräämässä. Toukokuun lopulla Valkmusa kukki!

Kasvejakaan sen intohimoisemmin harrastamatta pysähdyimme muutaman kilometrin kierroksen aikana ensin tutumpien suokasvien tupasvillojen ja suopursujen kohdalla. Vaaleanpunaiset suokukat vaativat jo hiukan googlettamista: suokukkahan se siinä.

Vaivaiskoivuja ja lakkoja

Seuraavaksi haastamme kameran raatteen kukilla, pienet karvaiset terälehdet ovat jo melko haastava kohde tarkennukselle! Vaivaiskoivu tuntuu olevan näin Etelä-Suomessa väärässä paikassa, mutta näemmä sitä on Etelä-Suomessakin, googlen mukaan vain soilla.

Kierroksemme, myötäpäivään, jatkuu lähes puuttomalla suolla. Matkan puolivälissä on tarjolla näköalapaikka, lintutorni, jonne tietysti kiipeämme. Luontopolulla olemme kohdanneet muutaman muun kulkijan, mutta lintutornissa saamme olla kahdestaan. Vieraskirjan mukaan joku on jo tänään, meitä aikaisemmin, nähnyt täällä mm. kurkia. Meillä ei ole kiikareita matkassa, mutta kuulemme käen kukkuvan.

Suon kasvillisuus tarjoaa loppumatkasta tietämättömälle vielä yhden yllätyksen: täällähän kasvaa lakkojakin! Niidenkin osalta olen onnistunut ajattelemaan, että lakkoja kasvaa vaan Lapissa.

Pieni kierroksemme alkaa olla jo lopuillaan. Viimeisen ihmetyksen aiheen polun varressa meille tarjoaa ”linnunpönttö”, jota ei kuitenkaan ole ripustettu puuhun. Myöhemmin Kansallispuistot tutuiksi -Facebook -ryhmässä osataan kertoa, että tämä on todennäköisesti kävijälaskuri. Valkmusassa kävijöiden määrä kasvoi siis taas kahdella.

Palaamme parkkipaikalle ja syömme lounaaksi mukaan pakkaamamme eväsleivät vielä luonnon helmassa.
Kuivakäymälää kummempia palveluita täällä ei ole, mutta emme me niitä olisi kaivanneetkaan.

Matka jatkuu, kohti vähän urbaanimpia luontoelämyksiä, Kotkan puistoihin.