Koko Lähi-itä

Koko Lähi-itä

Kirjoitin jo yhdeksän vuotta sitten pienen yhteenvedon matkoistamme Lähi-itään todeten silloin, että eiköhän tämä ollut tässä. Näin vaikka Lähi-idän itsenäisistä maista ja Travelers’ Century Clubin alueista uupui silloin vielä kolme, eli Irak, Jemen ja Syyria. Vuonna 2017, kun itsenäisiä maita oli kasa 116/118, suhtauduimme vielä nykyistä paljon vakavammin Suomen Ulkoministeriön luokituksiin “Poistuttava maasta välittömästi” tai “Vältä kaikkea matkustamista”, jotka silloin pysäyttivät matkamme noihin maihin jo ajatuksen tasalla. Irakin ja Syyrian osalta suositellaan edelleen välttämään kaikkea matkustamista ja Jemenistä kehotetaan edelleen poistumaan välittömästi maasta, mutta siitä huolimatta teimme onnistuneet matkat niin Syyriaan kuin Irakiin viime vuonna.

Jemenin lennotkin olimme jo vuodenvaihteessa maksaneet Untamed Borders -matkatoimistolle (ne on maksettava ennen varausta), mutta lopulta lentopaikkoja ei sitten varaustilanteessa löytynyt yhtään, ei vaikka olimme mielestäni melko joustavia päivämäärien suhteen (rahat palautuivat nopeasti luottokorteillemme).
No, vain pari viikkoa tuon yrityksen jälkeen lennot Abu Dhabista Socotralle loppuivat kokonaan. Nyttemmin Socotran saarelle pääsisi taas Jeddasta lennettävillä lennoilla, mutta toistaiseksi vaan viikon matkalle ja tavoittelemme mieluummin 4 päivän kuin viikon matkaa, joten palaamme tähän ideaan vasta kevättalvella 2027. Kesällähän lämpötilat tuolla ovat liian korkeita mitenkään siedettävään matkailuun.

Jemeniä lukuunottamatta Lähi-itämme on siis nyt, vuonna 2026 valmis.

Travelers’ Century Clubin mukaan alueella on 14 maata ja sen lisäksi 7 aluetta.
Alueiksi lasketaan muut emiirikunnat kuin Abu Dhabi Yhdistyneistä Arabiemiraateista eli Ajman, Dubai, Fujairah, Ras Al Khaimah, Sharjah ja Umm Al Qaiwain. Lisäksi Egyptin Aasian puoleinen osa, eli Siinain niemimaa, on oma TCC-alueensa.

Kameleita - ja Pirkko (aika nuorena)
Abu Dhabissa 1994 – yksi suosikkikuvistani kautta aikojen – ja suosikkiaurinkolasini ehkä kautta aikojen. Aurinkolasit tuhoutuivat yhdellä purjehdusreissulla, kun onnistuin saamaan puomin melkein päähäni, mutta toisaalta, onneksi vain lasit tuhoutuivat, ei pääni.

Israelista “kaikki” alkoi

Lähi-idän matkailumme aloitimme peräti kahdella matkalla Israeliin, vuosina 1989 ja 1996. Kummallakin matkalla tukikohtana oli Eilat. Jälkimmäinen oli sukureissu, eli matkassa mukana olivat myös pikkusiskoni Asta ja hänen kaksi vanhinta lastaan, eli Jussi ja Satu. Tuolloin kävimme myös Egyptin puolella päiväseltään ja teimme retken Kuolleelle merelle. Ensimmäisellä matkallamme teimme pitkän päivämatkan Jerusalemiin ja poikkesimme siellä myös Palestiinan alueella.

Arabiemiraatit – ensimmäinen arabimaamme

Israelin matkojen välissä kävimme jo 1994 ensimmäisen kerran Yhdistyneissä Arabiemiraateissa, tukikohtana tuolloin Abu Dhabi, mutta päiväretkillä kävimme niin Dubaissa kuin Sharjahissa. Kannattaa huomata, että vuonna 1994 emme vielä olleet kuulleetkaan maabongauksesta tai Travelers’ Century Clubista, joten nuo retket teimme ihan kohteiden kiinnostavuuden perusteella – osansa toki taisi olla silloisen Hassen matkojen retkitarjonnallakin :-)
Matka Abu Dhabiin oli ensikosketuksemme arabimaihin ja kieltämättä olimme etukäteen vähän epäileviä sen suhteen, että minkälaista tuolla suunnalla olisi, mutta ihan turhaan!

abu dhabi aavikkoretki
Eivätkös kaikki näillä kulmilla käy myös ajelemassa aavikolla – niin mekin. Lasse kuvassa etuvasemmalla silloinkin muodikkaan leveissä farkuissa.

Oman, mutta Bahrain jäi näkemättä

Kesti kuitenkin monen monen vuotta ennen kuin palasimme edes Dubaihin. Kevättalvella 2011 vuorossa oli risteily Dubaista, jonka tavoitteena oli tuolloin jo pari uutta maata, eli Oman ja Bahrain. Elettiin kuitenin Arabikevättä ja vaikka laiva lähtikin Abu Dhabista kohti seuraavaa satamaa, eli Bahrainia, niin illan mittaan reitti muuttuikin niin, että palasimmekin Dubaihin vuorokautta aikaisemmin kuin oli tarkoitus. Bahrainin jääminen väliin harmitti hiukan, mutta paikkasimme sitten tilanteen vuokraamalla Dubaissa päiväksi auton (ja kuljettajan) ja kiersimme kerralla meiltä tuolloin vielä puuttuneet emiraatit eli aamupäivän ensimmäinen tauko Ras Al Khaimahissa, lounas Ajmanissa ja iltapäivätauko ja Umm Al Qaiwainissa. Fujeirah oli yksi risteilysatamista, eli siellä olimme jo käyneet muutamaa päivää aikaisemmin.

Tämä Dubain risteily on muuten yksi niistä yllättävänkin harvoista matkoista, jonka olemme sairauden takia joutuneet siirtämään. Alunperin matka oli tarkoitus toteuttaa vuoden 2010 joulumatkana, mutta kohtalo puuttui peliin, ja nilkassani melanoomaksi todettu luomi ja siihen liittyen muutama imusolmuke nivusistani leikattiin joulun alla risteilyn sijaan. Risteilyn toteutimme sitten vasta helmikuussa 2017, ensimmäisenä ulkomaan matkana leikkauksen jälkeen.

Emiraattien kiertäminen esimerkiksi Dubaihin suuntautuvalla matkalla onkin hyvä tapa kerätä nopeasti Maailmanmatkaajien jäsenvaatimuksiin kuuluvat 100 Travelers’ Century Clubin aluetta, hyvin suunnitellulla pitkällä päiväretkellä niitä voi kerryttää vaikka 6 saman päivän aikana – sen Dubain lisäksi. Noin niinkuin vinkkinä :-)
Ne Tammelat tekivätkin äskettäin tällaisen kierroksen, katso vaikka heidän Instagram-stooreista!
Tosin kyllä ainakin osa emiraateista ansaitsee hyvinkin pitemmänkin poikkeamisen, esimerkiksi lounas rannalla Ajmanin Kempinski-hotellissa oli ainakin vuonna 2011 oikein upea kokemus! Abu Dhabistakaan ei lyhyellä poikkeamalla tietysti saisi paljoakaan irti.

Oman
Suosikkikuvani Omanista

Jordaniasta Kuwaitiin

Maailmanmatkaajilla on osansa myös seuraavaan Lähi-idän matkaamme. Kokouksessa yksi sittemmin ystäviimmekin lukeutuva pariskunta kertoi miten he olivat toteuttaneet matkan Qatariin, Bahrainiin ja Kuwaitiin. Emme oikein olleet vielä silloin ajatelleet ainakaa Kuwaitia mahdollisena matkakohteena, mutta muiden innostamana toteutimme keväällä 2014 matkan Jordaniaan ja edelleen Qatariin, Bahrainiin ja Kuwaitiin. Tällä kertaa pääsimme myös Bahrainiin.

Matkasta kirjoitin useammankin jutun, mutta tässä lyhyesti mm. matkan reitti kustannusyhteenvedon ohella – ilmeisesti tämä juttu on blogimme toinen julkinen kustannusyhteenveto.

Nyttemmin monet tuolle alueelle matkustavat, ainakin Maailmanmatkaajien jäsenet, liittävät mukaan myös pistäytymisen Saudi-Arabiassa, mutta vuonna 2014 matka Bahrainista Saudi-Arabiaan vievää siltaa pitkin katkesi tiukasti rajalle ilman viisumia ja viisumia Saudi-Arabiaan ei vielä tuolloin oikein saanut.
Äskettäin ainakin Kaikki maanosat -blogia kirjoittavat Anu ja Petri taisivat poiketa tämän verran Saudi-Arabiassa ellen ihan väärin muista.

bahrain raja Lähi-itä
Näin lähellä Saudi-Arabian rajaa kävimme jo vuonna 2014

Iran

Syksyllä 2015 vuorossa oli Olympian matka Iraniin, joka vei osaltamme ESTA-kelpoisuuden. Toki tiesimme siitä jo matkaa varatessamme ja vuonna 2017 haimmekin sitten 10 vuotta voimassa olevat B1/B2 viisumit, kun syksyllä suuntasimme kahdelle peräkkäiselle risteilylle Yhdysvaltoihin, Alaskaan ja Havaijille. Kyseiset viisumit muuten umpeutuvat helmikuussa 2027, eli jos sen jälkeen vielä suuntaamme Yhdysvaltoihin, niin pitää selvittää miten helposti viisumit saisi uusittua toiseksi 10 vuodeksi.

Sittemmin Iran on ollut vaihtelevasti “auki”, joten koemme olleemme onnekkaita, että tulimme käyneeksi siellä jo 2015 – eipä tarvitse Iranin osalta nyt pohtia, että voisiko maahan juuri nyt mennä.

Teheran Lähi-itä
Tätä nykyäkin uutiskuvissa melko usein vilahtava Azadin torni Teheranissa. Suosikkikaupunkimme maassa oli kyllä Shiraz.

Saudi-Arabia

Jo mainitulta Alaskan ja Havaijin matkalta palattuamme syksy jatkui matkailurintamalla vilkkaana. Marraskuussa vuorossa oli ensin Saudi-Arabia, jonne teimme syksyllä 2017 pienellä ryhmällä luultavasti ensimmäisen suomalaisen seuramatkan. Viisumityyppinä oli vielä tuolloin business ja matkavarustuksiin kuuluikin käyntikortit, joissa kerrottiin meidän olevan sikäläisen matkatoimiston palveluksessa “travel consultant” -tittelillä. Matka oli vähintäänkin mielenkiintoinen ja tutustuimme paitsi Riadiin myös Jeddaan ja Taifiin, eli ihan hyvä, ettemme onnistuneet kuittaamaan maata lyhyellä pistäytymisellä rajan yli Bahrainista :-)

Hiukan matka oli vaakalaudalla, sillä palasimme Havaijilta näin jälkikäteen ajatellen vähän turhan nopeasti reittiä Honolulu – Seattle – Lontoo – Helsinki sillä seurauksella, että Pirkko sai keuhkoveritulpan ja sen myötä kuukauden lentokiellon. Onneksi aikaa oli juuri tuo kuukausi!

Riad Masmak Palace Lähi-itä
Ryhmäretkellä otetaan tietysti ryhmäkuvia, tässä ryhmän verran ITL World -yrityksen konsultteja

Libanon

Samana syksynä kävimme vielä Libanonissa. Hetken jouduimme miettimään tämänkin matkan toteuttamista, sillä Lassen vanhin veli kuoli hiukan ennen matkaamme ja hautajaiset osuivat matkamme ajalle. Lopulta saimme kuitenkin sovittua silloisen Arial Travelin kanssa, että lyhennämme matkaamme muutamalla päivällä ja onnistuin löytämään toimivat lennot reittinä Beirut – Tukholma – Turku siten, että saavuimme Turkuun sopivasti muutamaa tuntia ennen hautajaisia. Arial Travel vielä hienosti muokkasi hiukan viikon matkansa ohjelmaa koko ryhmän osalta siten, että ehdimme näkemään Libanonin kaikki tärkeimmät kohteet.

Libanonissa tulimme Syyrian matkamme myötä poikenneeksi kolme kertaa, joten kirjoitin maasta viime syksynä maayhteenvedonkin – kuten kaikista maista, joissa olemme olleet vähintään tuon kolme kertaa.

Baalbeck Libanon Lähi-itä
Tyytyväinen turisti siinä vaiheessa kuin Baalbeckin kierros on edennyt jo museoon asti

Syyria ja Irak syksyllä 2025

Syksyllä 2025 toteutimme matkat Syyriaan ja Irakiin ja näiden myötä Lähi-itämme on tosiaan Jemeniä paitsi “valmis”.

Lähi-idän alueen maat

Lopuksi vielä kertauksena Travelers’ Century Clubin mukainen lista Lähi-idän maista, jos vaikka haluaisit mielessäsi laskea monessako olet käynyt ja vaikka suunnitellla matkoja vielä osaltasi puuttuviin maihin. Maatasolla näitä on siis 14, mukaanlukien Palestiina, vaikkei se YK:n jäsenmaa (vielä?) olekaan.

  • Abu Dhabi (edustaen Arabiemiirikuntia valtiona)
  • Bahrain
  • Iran
  • Iraq
  • Israel
  • Jemen
  • Jordan
  • Kuwait
  • Libanon
  • Oman
  • Qatar
  • Saudi-Arabia
  • Syria
  • Palestine

Muut mantereet

Vastaavia yhteenvetoja maanosittain blogissa on Aasiasta, Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja Väli-Amerikasta. Etelä-Amerikastakin sellaisen voisi jo kirjoittaa, sillä sieltä uupuu vain Venezuela ja kuten Lähi-idän osalta vain Jemen, sekin saattaa jäädä lopullisestikin uupumaan. Afrikka ei ole – eikä kenties tule olemaankaan – lähelläkään “koko Afrikkaa” kuten ei Oseaniakaan.

Join the Conversation

20 Comments

  1. Varsin kattavasti olette aluetta kiertäneet! Emiraatit voisikin olla kiinnostavaa kiertää. Itselle tuollainen aikajänne tosin olisi aivan liian lyhyt, mutta kyllähän tuollaisen matkan voisi tehdä vähän pidemmän kaavan kautta, ja tutustua tällä tavalla Lähi-Itään. Lähi-Idän alue ei ihan ole kiinnostuksen kärjessä, vaikka sieltä kiehtovia paikkoja kieltämättä löytyy!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Suurimmat Emiraatit Abu Dhabi ja Dubai ansaitsevat toki useita päiviä. Sharjahista mielikuvani ovat kieltämättä lyhyen kauan sitten tehdyn päivävierailun tiimoilta hatarat. Ajmanista on hyviä muistoja!

  2. says: Daniel

    Ensimmäinen matkani Euroopan ulkopuolelle suuntautui Lähi-Itään, Bahrainiin, ylioppilaskeväänä. Siitä on jo vaikka kuinka kauan, kiinnostaisi palata sinne katsomaan, miten paljon se on muuttunut.

    Jeddassa kävin Meriharakan ansiosta. Kun Saudit vapauttivat viisumikäytäntöään, niin mietin, että ihan kiva, mutta ei siellä mitään ole. Kunnes sitten päädyin lukemaan Jeddasta täältä ja huomasin, että onhan siellä vaikka mitä. Hieno matka sekin oli.

    Vielä on silti tuolla(kin) suunnalla paljon näkemättä ja kokematta. Damaskos kiinnostaisi kaikkein eniten ja Ammania olen tässä vähän katsellut tarkemmin kun totesin, että sinne olisi Tukholmasta suorat lennot. Kaikkein eniten kiinnostaisi silti Sana’a, joka tietysti on kaikkein vaikeiten saavutettavissa, eikä taida se tilanne ihan heti muuttua.

    Jos nyt olisi pakko palata Lähi-itään, niin minne palaisitte vaikkapa parin viikon talvipakomatkalle?

    1. says: Pirkko

      Kiitos Daniel! Mielenkiintoinen aloitus, tuo Bahrain. Saudi-Arabiassa päässee nykyisin vielä laajemmin liikkumaan kuin 2017, mutta ehkemme nyt kuitenkaan ensimmäiseksi sinne ole palaamassa. Jordanian Petra on kyllä ainakin yhden päiväkävelyn arvoinen, jos Ammaniin päädyt. Naapurimme viettivät juuri äskettäin Dubai – Oman -yhdistelmällä pari viikkoa täkäläistä talvea paossa. Iranissa oli paljon kaunista, mutta tuolla Iran – Israel -akselilla on nyt vähän levotonta. Tosin ihmiset olivat ennen tämänpäiväistä iskua jo taas ilmeisesti palanneet jo turisteina Tel Aviviinkin. Juuri nyt houkuttelee tietysti eniten Socotra (tai se Sana’a) mutta talvipakopaikaksi siitä ei oikein ole. Jos kaikkialla olisi ihan rauhallista – mikä utopia – niin ei Israel huono vaihtoehto olisi, ainakaan yli 30 vuoden aikaisilla muistoilla. Mutta kun ei ole, kaikkialla ihan rauhallista, niin jos olisi pakko jotain tältä alueelta valita, niin eiköhän se olisi Abu Dhabi tai Dubai tai Qatar. Toki monet käyvät Omanissakin, jossa me kävimme vain risteillen päiväseltään. Jokohan tuli kaikki alueen maat lueteltua potentiaalisina valintoina :-)

  3. says: Reissu-Jani

    Hyvinpä olit ajoittanut (“ennustanut?”) tämä jutun julkaisun kun 28.2 alkoi USA ja Israelin iskut Iraniin ja tänään olemme saaneet kuulla että Iranin johtoa on tapettu pommituksissa ja tilanne jatkuu nyt toista päivää ja reittilennot lähes täysin seis alueen maihin kun sekä Dubai että Dohan kentät kiinni jo toista päivää.

    Iraniin piti minun matkustaa ensimmäistä kertaa jo kuusi vuotta sitten ja matkakin oli jo varattuna mutta sattuneista syistä johtuen en ole vielä siellä käynyt. Nähtäväksi jää tuleeko maahan sama tilanne mikä tuli Syyriaan joskin Syyriassa maan oli enemmän jakautunut kun taas Iranissa ei vastavoimaa ole esiintynyt. Ins’allah.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jani! Sattumaahan tämän ajoitus sitten lopulta päivätasolla oli ja motivaationi tämän uuden yhteenvedon kirjoittamiseen oli kyllä enemmän syksyn reissujen takia kuin viime päivien ja viikkojen uutisten, mutta nyt kävi näin. Tuo yrityksemme päästä Jemeniin oikeastaan juuri näihin aikoihin olisi vienyt meidät juuri tuon kaiken keskelle, jos vaikka lentoja Abu Dhabista Socotralle ei olisi peruttu jo kuukausia sitten, niin nyt olisi kaatunut Helsinki – Abu Dhabi yhteys. Mennään sitten Kanarialle :-) – siis näin oli suunniteltu jo Jemenin yrityksen kaatuessa vuodenvaihteen tienoilla.

      Melkein kaikki nämä Lähi-idän maat vaativat onnistunut ajoitusta, ainakin Libanonin, Bahrainin, Syyrian ja Irakin osalta olemme joutuneet tarkkaan pohtimaan, että koska, ja tekemään lopulta nopeitakin päätöksiä, että nyt.

  4. Ensi vuoden alkuun on alustavasti suunniteltu kyläilyreissua mieheni ystävän luo, joka on Saudi-Arabiassa töissä. Itse voisin mennä vaikka heti, mutta mieheni lomapäivät eivät enää riitä tuohon reissuun. Mieheni ystävä sanoi, kun muuttivat, että eivät juurikaan varmasti vieraita saa sinne, mutta jos joku tulee, niin Mari. Totta puhui, ei tuota mahdollisuutta voi jättää käyttämättä

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mari! Saudit on kyllä kokemus – oli ainakin vajaa kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen maa on avautunut ja ilmeisesti vapautunutkin mm. naisten pukeutumisen osalta, mutta kyllä se varmaan edelleen on aika erilainen kuin moni muu paikka maailmassa.

  5. Super mielenkiintoinen postaus! Ja ihanaa, että tähän löytyi noin paljon vanhoja kuvia :) Mulla on ollut Iran pitkään haaveissa, ja olin jo hieman suunnitellutkin reissua sinne, mutta kaikki meni nyt taas ihan uusiksi..

    1. says: Pirkko

      Kiitos Eveliina! Jo aika monta vuotta sitten skannasin kaikki vanhat paperi- ja diakuvat, joten nyt niitä on kivasti kovalevyllä vuosi- ja tapahtuma/matkakohtaisiin hakemistoihin tallennettuna ja tosi paljon enemmän niitä tulee katsottua ja käytettyä tässä muodossa kuin silloin kun ne vielä olivat valokuvakansioissa. Iranin osalta saattaa nyt hetken kestää ennen kuin se on taas turistikohde – sääli kyllä sikäli, että siellä on paljon kaunista ja historiallista.

  6. Todella ajankohtainen tämä artikkeli. Lähi-itä ei itsellä ole kuulunut suuren kiinnostuksen kohteisiin, mutta nyt kun miehen inspiraation vuoksi matka Libanoniin on ovella (reilu kolme viikkoa siihen), niin on joutunut miettimään asioita uudessa valossa. Ulkoministeriö ei tosiaan suosittele Libanoniin matkustamista, ja sieltä on “poistuttava” välittömästi. Vielä emme peruneet lentoja. Mitähän Pirkko tekisi tässä tilanteessa? ?

    1. says: Daniel

      Raija, omasta puolestani sanoisin, että älä nyt vielä peru mitään. Se tulisi todennäköisesti kalliiksi. Odota tilanteen kehittymistä, kolme viikkoa on pitkä aika.

      Jos lentoyhtiö itse peruu lennot, niin sitten saat rahat takaisin, mutta jos perut omin päin, niin todennäköisesti et saa. Siksi on parempi odottaa.

      Minun piti lähteä ensi viikolla Dubaihin. En lähde, ja nyt Finnair perui lennotkin. En lähtisi ensi viikolla Libanoniinkaan, mutta kolme viikkoa on jo paljon pidempi aika.

    2. says: Pirkko

      Kiitos Daniel! Niin, Arabiemiraattien avokätinen tarjous maksaa hotellimajoitukset taitaa päteä vaan niihin, jotka jo ovat siellä, eli ei kannata lähteä :-) Meillä kävi kyllä tässä sotkussa kerrankin tuuri, sillä jos Socotra olisi onnistunut, niin “hyvällä” tuurilla olisimme olleet jumissa siellä tai Abu Dhabissa juuri nyt. Kanarialle taidetaan edelleen kuitenkin lentää ja seuraavatkin reissut suuntautuvat länteen, kun tuli tuo Lähi-itä aika hyvin koluttua loppuun viime vuonna.

    3. says: Pirkko

      Kiitos Raija! Daniel ehtikin jo vastaamaan kysymykseesi, eli lentoja ei kannata itse mennä perumaan vaan odottaa, että lentoyhtiö peruu. Hotellit on toivottavasti varattu peruutuskelpoisina, mutta kannattaa tietysti tarkistaa, että onko niissä jokin aikaraja, ainakin Booking.comissa on usein, että peruutuskelpoisuus loppuu vaikka viikkoa ennen suunniteltua yöpymistä, eli siltä osin tarvittaessa peruisin ja varaisin sitten uudelleen, jos matka kuitenkin toteutuu. Ainakin siltä osin kun aiheen tiimoilta sosiaalisen median matkailuryhmiä on tullut seurattua, niin matkavakuutuksesta ei välttämättä tässä tilanteessa ole paljon iloa, sillä sota-alue on selkeä force majoure vakuutusyhtiöille – mutta hei, elämä on täynnä riskejä ja joskus ne laukeavat.

  7. Minä olen päässyt vierailemaan vain kolmessa Lähi-Idän maassa (Arabiemiraateista Dubaissa, josta tein päiväreissun Omaniin sekä Jordan). Alue on alkanut kiinnostaa kovastikin, mutta täytynee nyt odotella tilanteen rauhoittumista siellä. Ehkä vielä joskus on taas parempi hetki miettiä jonkinlaista useamman maan kattavaa kiertomatkaa sinne.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Pauliina! Nyt saattaa kyllä taas kestää ennen kuin “huvikseen” tuolle alueelle kannattaa lähteä.

  8. Aika hyvin olette kiertäneet Lähi-itää läpi, sitä yhtä nyt enää lukuunottamatta! :) Ihailtavaa ja uskaliasta esimerkillisellä tavalla, sillä tässäkin monia kohteita jotka ei varmasti tulisi monellekaan mieleen ensisijaisena matkakohteena bucket listillä. Ei varsinkaan nyt. Itse olen sitä mieltä monessakin eri elämän asiassa, että jos jokin epäilyttää tai tuntuu pelottavalta, mene ja koe itse ennen kaikkea. Mielipiteitä ei voi muodostaa, jos ei itse koe. Vaikka tuskin itse Lähi-itää hirveästi tulen kiertämään elämässäni, niin en silti sano ei koskaan! :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Tiina! Monta vuottahan tuossakin meni – ja osittain piti tosiaan odotella sopivaa aikaa, joka sitten sattui olemaan viime syksynä. Nyt seuraavasta sopivasta hetkestä moneen näistä maista ei taas olekaan tietoa. Mutta kuten totesit, niin kyllä monia näistä kohteista on turhankin paljon demonisoitu ja ennen nykyistä konfliktia, viime syksynä niin Syyriassa kuin Irakissa oli ihan rauhallista kunhan ei nyt ehdoin tahdoin rajaseuduille hakeutunut.

  9. Toivon niin kovasti, että Lähi-idän tilanne rauhoittuu pian ja myös Iraniin palaa sivistynyt elinympäristö. Siellä oli tarkoitus lähteä käymään toukokuussa, mutta jätin tietoisesti lennot ostamatta etukäteen, koska uumoilin iskun tapahtuvan lähiaikoina. Kukapa olisi osannut odottaa, että tilanne eskaloituu tuollaiseksi. Lähi-itä on ehdottomasti yksi kiinnostavimpia alueita, ja paljon on sieltä vielä näkemättä. Nyt käytynä vasta Jordania, Palestiina, Israel, Oman, Qatar ja Arabiemiraatit.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Meille sattui tosiaan tuuri, että tuli viime syksynä käytyä Syyriassa ja Irakissa, ja Syyrian yhteydessä taas kerran Libanonissa, kun sen kautta yhteydet ovat – tai olivat – aika hyvät. Ei taida ihan heti nyt tuo alue rauhoittua eivät sen myötä turistit, ne vähäisetkään, palata tuonne kovin nopeasti.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *