Porkkalanniemellä marraskuussa
Koronakesänä vuokra-autot vietiin kuulemma käsistä ja koronasyksynä Uudenkaupungin autotehdas palkkaa kiireellisesti 400 uutta työntekijää. Kotimaan matkailu, jopa ihan…
Koronakesänä vuokra-autot vietiin kuulemma käsistä ja koronasyksynä Uudenkaupungin autotehdas palkkaa kiireellisesti 400 uutta työntekijää. Kotimaan matkailu, jopa ihan…
Espoon kaupunginmuseo KAMUssa avautui jokin aika sitten arkkitehtien Kaija ja Heikki Sirenin töitä esittelevä näyttely Kaikki tai ei…
”Välillä minulle on tullut kommenttia, että pyöriikö elämäsi vain muodin ympärillä. Ei pyöri, mutta se on se puoli,…
Matkabloggaajat ja maabongarit, kirjoittivat sitten matkablogia tai ei, tapasivat aikaan ennen koronaa matkustaa keskivertoihmisiä enemmän. Kesällä useimmat meistä…
Kuten niin monet muutkin, yövyimme tänä kesänä Hotelli Punkaharjussa ja jatkoimme sieltä matkaa Kolin suuntaan. Sen verran samalla…
Keväällä kerroin, että olimme saaneet luottokorttiyhtiön kautta rahat takaisin pandemian takia peruuntuneista lennoistamme. Rahat takaisin peruutetuista lennoista Kuten…
Nappasin talteen joko jostain lehdestä tai somesta alkukesästä kuvan koronakesän bingosta. Sen keskiössä oli Koli. Koli esiintyi myös…
Olen viime vuosina silloin tällöin haikaillut elämänkerran kirjoittamisesta. Olen kevyesti pohtinut erilaisia tulokulmia aiheeseen, kirjoittanut muutaman luvun ja…
Lonely Planet julkaisi vuoden 2020 version Ultimate Travel List -kirjasta. Kirja luettelee maailman 500 parasta matkakohdetta maailmassa paremmuusjärjestyksessä…
Taloussanomat/Iltasanomat nosti keskikesällä kolme taukopaikkaa jollain subjektiivisella kriteerillä Suomen parhaiksi. Miekankoski, Design Hill ja Vaskikello sijaitsevat eri puolilla…
Jätimme lähimatkailukohteista Tuusulanjärven osaltamme syksyyn, sillä Asuntomessut eivät oikein ole meidän juttumme ja arvelimme, että niiden houkuttelemana monet…
Koronakevät, -kesä ja -syksy ovat ehkä kansoittaneet monet Suomen kansallispuistoista. Ehkä aavistuksen keskivertoa vähemmän korpivaeltamisesta innostuneina emme ole…
