Kun lähdimme hahmottelemaan matkaa Pekingin kautta Mongoliaan, kysyin Lasselta, että montako päivää hän haluaisi olla Pekingissa. Kysyin, koska itse olin aikoinaan työmatkalla jo viettänyt joitakin vuosia sitten kaupungissa viikon ja sain töiden lisäksi tuolloin sisällytettyä tuohon viikkoon Kielletyn kaupungin, Kiinan muurin ja Tiananmeren aukion.

Lasse vastasi, että ei yhtään: mielikuva Pekingistä saasteisena suurkaupunkina ei tuntunut erityisen houkuttelevalta.

Päädyimme kaupunkiin kuitenkin pariksi päiväksi, sillä pitihän Pekingin saapumisen ja junan lähdön väliin jättää vähän puskuria ja viiden tunnin aikaeroakin olisi hyvä vähän selättää.

Saavuimme Pekingiin aamulla, mutta saimme hienosti hotellihuoneen heti käyttöömme ja nukuimme muutaman tunnin lentokoneessa huonosti nukuttujen tuntien jatkoksi, jonka jälkeen pakotimme itsemme kaupungille.

Ensimmäinen retkikohteemme oli kävelyetäisyydellä oleva rautatieasema, josta tiesimme junamme Mongoliaan lähtevän parin päivän päästä. Olisimme mielellämme tutustuneet asemarakennukseen jo etukäteen, mutta sepä ei Pekingissä onnistunutkaan: asemalle pääsevät vaan matkalipun ostaneet.
(Jälkikäteen ajatellen, niin eipä kai junalippu johonkin lähikaupunkiin olisi paljoa maksanut, mutta toisaalta, hyvin me selvisimme matkaan ilmankin etukäteistutkimuksia.)

Tiananmeren aukio

Illemmalla suuntasimme Tiananmeren aukiolle, jonne olisi melkein voinut hotelliltamme (Novotel Beijing Xin Qiao) kävelläkin, mutta päädyimme testaamaan taksia, mikä menikin hyvin: 13 renmimbin aloitusmaksulla (alle 2 euroa) pääsi aukion laidalle.

Päivän jo kohta painuessa mailleen aukiolle oli kertynyt paljon ihmisiä.
Ilmeisesti Peking kerää paljon myös kotimaisia turisteja, sillä en hetimmiten keksi miksi paikalliset illasta toiseen kerääntyisivät tänne.

Seitsemän vuotta sitten hotellini ei muutamasta yrityksestä huolimatta halunnut tilata minulle taksia näille kulmille. Ehkä he eivät halunneet minun käyvän täällä tai sitten selitykset siitä, että aukiolla tai sen liepeillä jokaisena yrittämäni aamulla oli jokin tapahtuma, jonka takia turistit eivät siellä voineet vierailla, olivat tosia.
Lopulta paikallinen kolleegani lähti kanssani aukiolle metrolla yhtenä iltana.

Tällä kertaa esteitä aukiolle pääsyyn ei ollut. Aukio oli myös kaunistautunut isojen kukkaistutusten muodossa.

Emme tavoitelleet vierailua Maon mausoleumissa tai muissakaan aukion rakennuksissa, Kielletystä kaupungista puhumattakaan. Meille riitti, tälläkin kertaa, vaan aukio – ja ajatus siitä, että ilmeisesti vieläkään Tiananmeren aukion tapahtumia ei vieläkään ole olemassa kiinalaisten saavutettavissa olevassa internetissä.

Kiinalainen turistihuijaus

Aukiolta lähdimme kävelemään takaisin hotellille, matkaahan oli kuitenkin vain pari kilometriä. Öinen lento painoi kuitenkin askelta ja kun pyörätaksi tarjosi kyytiä näyttäen kolmea sormea kyydin hinnaksi hyväksyimme tarjouksen.

Ja päädyimme tutustumaan kiinalaiseen turistihuijausyritykseen!

Hotelliamme lähestyttäessä pyörätaksi pysähtyi kunnioitettavan matkan päähän hotelliltamme, mitä hiukan ihmettelimme, mutta ajattelimme, että ehkä syystä tai toisesta nämä eivät saa ajaa hotellimme eteen. Hyppäsimme kyydistä ja kuljettajan kaivaessa jotain laukustaan Lasse valmistautui maksamaan 3 renmimbiä, vähänhän se oli (40 senttiä), mutta niin oli sovittu. Ajattelimme, että kuljettaja etsii käyntikorttiaan tai muuta markkinointimateriaaliaan, mutta ei, hän olikin löytänyt kortin, jossa oli 300! Protestoimme äänekkäästi ja tarjosimme kolmea. Kortti kääntyi ja nyt siinä luki 30. Tässä vaiheessa totesimme, että mennään hotellille keskustelemaan matkan oikeasta hinnasta, mutta tähän ehdotukseen kuljettaja totesi, että “fuck you”, otti 3 renmimbiään ja lähti.

Myöhemmin illalla söimme, kaksi henkeä, Novotel-hotellin runsaan buffetillallisen juomineen hintaan 390 renmimbiä kahdelta, eli 300, eli lähes 40 euroa, oli todella paljon pyydetty kilometrin pyörämatkasta! Jäimme miettimään, että kaipa kaupungissa sitten sellaisiakin turisteja käy, joilla ei ole mitään käsitystä hintatasosta ja/tai valuutan arvosta ja maksavat pyydetyn summan, sillä jos tuo huijaus ei koskaan onnistuisi, niin ehkei kaveri sitä yrittäisi.

Pekingin oopperatalo

Seuraavana aamuna kävimme keskustelua päivän kohteista ja ehdotukseni Taivaan temppelistä häviää Lassen ehdotukselle käydä katsomassa uusi oopperatalo (National Centre for Performing Arts). Saa hävitäkin, sillä tämä on Lassen matka Pekingiin ja hän haluaa nähdä jotain uutta eikä mitään satoja vuosia vanhaa.

Eilisen taksiepisodin jälkeen päätämme tutustua Pekingin metroon ja toteammekin sen helpoksi, kattavaksi ja edulliseksi. Taas kerran, kuten niin monesti maailmalla ennenkin, yksittäinen huijaava taksinkuljettaja vie monta työtilaisuutta kolleegoiltaan.

Retki Oopperatalolle, Ju danille eli valtavalle munalle, kuten kaupunkilaiset rakennusta kutsuvat, ei onnistu täydellisesti. Maanantain takia rakennus ei ole varsinaisesti auki, joten pääsemme katsomaan sitä vaan aulasta käsin. Aamukin on pilvinen (ja/tai savusumuinen), joten rakennus ei varsinaisesti hohda auringossa.

Mutta, tulipahan nähtyä, tämäkin rakennus.

Hutongin kujilla

Matkalla lähimmältä metroasemalta oopperatalolle päädyimme kuitenkin myös alueella olevan hutongin (Dongijulianzi Hutong) kujille, ihan sattumalta. Tiesimme hutongeista, näistä pekingiläisistä vanhoista  “omakotialueista”  pilvenpiirtäjien lomassa, mutta emme olleet ajatelleet niihin erityisesti muutaman päivän vierailulla panostaa.

Mutta kun huomasimme olevamme ihan moisen vieressä, niin pitihän sitä lähteä kiertelemään hutongin kujilla aistimassa elämää matalien rakennusten välisillä kujilla. Osittain pienet kadut olivat hiljaisia ja asuntojen ovet tiukasti suljettuja, mutta osuimme myös muutamalle kujalle, jossa ihmiset istuivat talojensa edustalla, lapset leikkivät ja koirat innostuivat tutkimaan meitäkin. Pienet kujat oli paikoitellen valjastettu myös vihreiksi ruukkupuutarhoiksi ja asuntojen välissä oli pieniä temppeleitäkin.

Taloissa ei, luultavasti, ole viemäröintiä, joten alueella oli siellä täällä yleisiä vessoja ja luultavasti suihkujakin. Uskaltauduin yhteen vessaan – kunnon turistihan hyödyntää aina vastaan tulevan vessan, sillä seuraavasta ei tiedä – ja totesin sen yllättävän siistiksi, joskin täällä kaikki vessat olivat aukko lattiassa -versioita ja väliseinätkin puuttuivat, ovista nyt puhumattakaan.

Pandat!

Päivän toiseksi kohteeksi valikoitui lopulta Pekingin eläintarha ja siellä erityisesti pandat. 2011 Pekingissä käydessäni yksi kolleegani oli valinnut pandat Kielletyn kaupungin sijaan ja jäin vähän harmittelemaan, että käytettävissäni oleva vapaa-aika ei tuolloin riittänyt pandoihinkin. Sittemmin olemme parin viimen vuoden aikana käyneet katsomassa pandoja niin Wienissä kuin Madridissa, joten nämä Pekingin pandat, jotka eivät ole “lainassa” missään vaan “kotonaan Kiinassa”, tuntuivat erityisen mielenkiintoiselta kohteelta. Pandoja olisi ilmeisesti tilaisuus nähdä myös luonnonmukaisemmissa olosuhteissa lähellä Pekingiä, mutta tähän ei parin päivän aikataulumme riittänyt.

Joten, eläintarhaan, ja edelleen metrolla.

Pekingissä pandojen katselu on halpaa lystiä: panda-alueen sisältävät liput eläintarhaan maksoivat kahdelta n. 5 euroa. Ja pandoja on paljon: jos alueella oleva ryhmäkuva on ajan tasalla, niin panda-alueen eri asumuksissa asuu yhteensä 8 pandaa.

Eläimillä oli mielestämme runsaasti tilaa niin sisällä kuin ulkona. Ovathan ne tietysti vangittuina, mutta eivät nyt mielestäni erityisen ankeissa oloissa.
Taitaa olla niin, että panda-alueetta on laajennettu ja kohennettu Pekingin olympialaisten yhteydessä, sillä yksi pandataloista oli nimeltään jotain olympialaisiin viittaavaa ja alueen “sisustuselementeissä” olympialaiset ovat edelleen läsnä. Mutta jos olympialaiset on ollut syy kohentaa pandojen oloja täällä, niin hyvä niin, tietysti.

Pandojen lisäksi kiertelimme eläintarhan aluetta enemmän puistoa kuin eläimiä katsoen. Jääkarhu oli kuitenkin sen verran harvinaisempi eläin eläintarhoissa, että pitihän sitä käydä vilkaisemassa. Sen osalta kyllä tulikinsitten enemmän mieleen, että ei taida tämä olla ihan sen oikea ympäristö. Toisaalta, viime kesänä Korkeasaaressa käydessämme juttelimme eläintenhoitajien kanssa ja he kertoivat useammankin lajin osalta siitä, miten eläintarhat tekevät arvokasta työtä lajien säilyttämisen kanssa. Jääkarhukin taitaa kohta olla uhanalainen laji, joten ehkä se, että niitä on muutamia eläintarhoissakin osoittautuu vielä arvokkaaksikin asiaksi.

Palveluiltaan Pekingin eläintarha oli hiukan hassusti toteutettu. Eläintarha sinänsä on auki iltakuuteen, mutta monet alueen ravintoloista ja kahviloista sulkevat ovensa jo kello 16, joten edes parin kanahampurilaisen (ainoa lopulta löytämämme vaihtoehto) takia tarvittiin aika monta askelta suljetusta kahvilasta/ravintolasta toiseen.

Taivaan temppeli jäi toiseen kertaan

Seuraavana aamuna junamme Ulan Batoriin lähti 7:27, joten Taivaan temppeli jäi sitten lopulta tällä(kin) kertaa näkemättä. Mutta onhan se, ison kaupungin kohdalla, hyvä, että aina jää jotain vielä seuraavaankin kertaan, sillä eihän tuo täysin poissuljettu ajatus ole, että vielä joskus päätyisimme Pekingiin, vaikka Kiinan kiertomatkalla, matkalle katsomaan terrakottasotilaita suurempina määrinä kuin aikoinaan niitä Shenzenissä näimme.