3 x Kiina

Kiina feature

Ajoitus on kaikki kaikessa – matkailussakin, tietysti.

Tuossa päivänä yhtenä lukiessani uutisia Kiinasta omicroniin ja massiivisiin lockdowneihin liittyen tulin miettineeksi, että olipa hyvä, että Kiinassakin on jo tullut käytyä, sillä saattaapi olla, että tuo maa ihan hetimmiten aukea. Lisäksi maailmanpoliittinen tilannekin Venäjä – Kiina – NATO -akselilla on nyt vähän sellaisessa asennossa, ettei matka Kiinaan ehkä hetimmiten houkuttelisikaan, vaikka maa aukenisikin.

Mutta, miksipä minä, maabongarina, Kiinaan nyt enää haikailisinkaan. Itse asiassa laskin, että olen käynyt Kiinassa jo kolmesti – ja käymättömien maiden listalla on vielä viitisenkymmentä maata, joten mitä minä Kiinassa? Tosin osa, aika merkittäväkin osa, noista 50 maasta on sellaisia, että seniorin seikkailuhenkisyys ei ehkä enää niihin riitä.

Kirjoittelin tuossa pandemia-aikana maayhteenvetoja maista, joissa olemme käyneet vähintään kolmesti ja silloin lopetin Kreikkaan, joka nyt vaan sattumalta jäi silloisen työlistani hännille. Mutta tarvitaan siis myös Kiina -yhteenveto!

2009 Shenzen

Ensimmäisen kerran haimme Kiinan viisumia Hong Kongiin suuntautuneen matkamme yhteydessä. Halusimme käydä päiväretkellä Kiinassa, vielä silloin Hong Kong ei ollut niin kiinteästi osa Kiinaa kuin nykyisin, ja vaikka olimmekin etukäteen ottaneet selvää, että tällaisia on tarjolla, niin sellainen pieni yksityiskohta oli jäänyt selvittämättä, että ainakaan tuolloin järjestetyllä päiväretkellä ei olisikaan tarvinnut viisumia! No, tulipahan ”harjoiteltua” Kiinan viisumianomusten täyttämistä.

Retki alkoi junamatkalla ja siinä missä vielä Hong Kongin asemalla vähän pohdimme, että olisihan tämän varmaan voinut omatoimisestikin toteuttaa, niin Shenzeniin päästyämme totesimme, ainakin vielä vuonna 2009, siis ennen Pekingin olympialaisia, ettei ehkä sittenkään. Kaikki opasteet olivat kiinaksi ja kukaan ei tuntunut puhuvan kuin kiinaa.

Fake China – Shenzen

Yli 10 vuotta vanhat blogijuttumme ovat melko niukkoja, mutta eipä päiväretkestä paljon tuota enempää ole sen aikaiseen päiväkirjaanikaan päätynyt:

Aamulla hotellista bussilla rautatieasemalle, sitten paikallisjunalla 45 minuuttia Shenzheniin, jossa Dafenin öljyväritaidekauppoja, muutama terrakottahevonen (ja kuukiviä) ja sen jälkeen kiinalainen lounas Seaview –hotellissa: yllättävän syötävää joskaan ei nyt kaikilta osin herkullista. Lopuksi vielä pieni kierros Splendid China ”mini”-Kiina –puistossa (me) ja lähinnä feikkitavaraa myyvässä ostarissa (muu ryhmä, mekin siellä lopuksi). Junalla takaisin Hongkongiin ja taksilla Tsim Tsa Suin asemalta hotellille (taksilla pitempi matka varmaan ajallisestikin kuin kävellen puiston halki, mutta kun väsytti).

Shenzhen Kiina
Ensituntumaa Kiinaan Shenzenissä syksyllä 2009 – Lockdownissa tämäkin kaupunki oli vielä äskettäin

2011 Peking

Talvella 2011 kävin Pekingissä viikon työmatkalla – tai työviikon mittaisella työmatkalla, eli saavuimme Pekingiin maanantai-aamuna ja lähdimme takaisin perjantaina. Työskentelin tuolloin Nokian taloushallinnossa, johon kuuluvia tiimejä oli paitsi Espoossa, myös mm. Kiinassa ja Intiassa ja matkan tarkoituksena oli tutustua koko Kiinan tiimiin, sillä Espoossa tapasivat käydä vain tiimien vetäjät. Meitä Espoon tiimien vetäjiä osallistui tälle reissulle yhteensä neljä.

Ensimmäisenä päivänä olimme sopineet menevämme toimistolle vasta iltapäivällä, jotta halukkaat saivat yölennon jälkeen vaikka nukkua vähän aikaa. Itse en kuitenkaan malttanut jäädä Kerry Centerin Shangri-La -hotelliin vaan otin hetimmiten taksin Kiellettyyn kaupunkiin, jonka sitten kierson portilta palkkaamani englanninkielisen oppaan seurassa. Kolleegani oli valinnut pandat Kielletyn kaupungin sijaan ja vähän jäi harmittamaan, ettei kaikkea millään ehtinyt!

Seuraavan päivä kuluikin sitten kokonaan toimistolla, eli teimme me töitäkin! Illalla sentään kävimme China World Trade Center Tower 3 –tornissa drinkeillä. Selvitin myöhemmin, että torni on 330 m korkea ja sellaisenaan maailman 25. sijalla korkeita rakennuksia.

Viikon ideana oli paitsi käydä läpi yhteisiä asioita myös tutustuminen ja sen tiimoilta keskiviikko olikin retkipäivä ja teimme käytännössä kokopäiväretken Kiinan muurille Badalingiin. Päivän kruunasi juhlallinen illallinen Radegast –hotellin kabinetissa – voi sitä ruokalajien määrää!

Torstaiaamuna yritin päästä käymään Taivaallisen rauhan aukiolla matkalla toimistolle, mutta hotellin concierge ei innostunut ajatuksesta tyyliin, että ei sinne voi nyt (?) mennä, joten tyydyin sitten siihen ja menin toimistolle samalla taksilla muiden kanssa. Iltaohjelmassa matkaseurueemme muilla jäsenillä oli shoppailua Silk Marketilla, mutten halunnut shoppailla ja HALUSIN käydä Taivaallisen rauhan aukiolla, joten lopulta kiinalainen kolleegani lähti kanssani sinne metrolla. Etenkin menomatkalla metro oli ruuhkainen ja näimme miten ihmisiä työnnettiin vaunuihin, vaikka sitten kun olimme odottaneet parin junan verran me pääsimme sisään ihan tavallisesti. Ehdimme kuin ehdimmekin hetken kierrellä aukiolla ennen pimeän tuloa.

Työmatkalla Pekingissä

Juhlaillallinen Pekingissä
Rakeinen kuva Radegast –hotellissa nautitusta illallisesta. Keskellä Kiinan tiimin sen hetkinen vetäjä – ja siis isäntämme – Jason ja matkalle Espoosta osallistuneet tiiminvetäjät.

2018 Peking

Kesällä 2018 päädyimme Pekingiin lähinnä siksi, että olimme saaneet idean matkustaa junalla Mongoliaan saadaksemme kevyesti tuntumaa jos ei nyt Transsiperiaan niin ainakin Transmongoliaan. Junamatka Pekingistä Ulan Batoriin keski vähän yli 30 tuntia.

Pekingissä vietimme tuolloin vain muutaman päivän, sillä tuo juna taisi kulkea vain kerran viikossa, joten siihen ei todellakaan kannattanut yrittää suoraan lennolta, siltä varalta, että lentojen kanssa olisi ollut jotain häikkää. Kesällä 2018 lensimme muuten vielä ihan tyytyväisinä Aeroflotilla Pekingiin Moskovan kautta ja muistan ajatelleeni, että tämähän on parempi kuin oletin. No ne ajat ovat nyt menneet, osaltamme mitä todennäköisimmin lopullisesti.

Parissa päivissä ehdimme Pekingissä kertaamaan Tianameren aukion auringonlaskun aikaan – Lassehan ei ollut siellä aikaisemmin ollutkaan. Kävimme myös katsomassa munanmuotoista oopperataloa ja tutustumassa elämään läheisessä hutongissa, eli perinteisessä kaupunginosassa. Nyt sain myös paikatuksi edelliseltä reissulta jääneen hienoisen harmituksen siitä, etten ehtinyt käydä katsomassa pandoja, sillä nyt kävimme Pekingin eläintarhassa niitä moikkaamassa.

Pari päivää Pekingissä

Taivaallisen rauhan aukio Kiina
Taivaallisen rauhan aukiolla kesäkuussa 2018

Vielä kerran Kiina?

En usko, että palaisimme enää Kiinaan. Taiwan sen sijaan houkuttelisikin, mutta sitä ei kai sovi mainita samassa kappaleessa Kiinan kanssa.

Jos kuitenkin jostain omituisesta syystä siihen päätyisimme, niin ehkä ihan vähän voisi kiinnostaa terrakotta-armeija Xianissa ja Shanghai. Tiibetkään, jos sitäkään nyt sopii mainita Kiinan yhteydessä, ei sekään oikein innosta, sillä omalta osaltani olen vähän huolissani sopeutumisestani kovin korkeisiin paikkoihin – Cuscossa ainakin kärsin päänsärystä pääosan aikaa.

Xian Kiina
Terrakotta-armeija Xianissa (Kuva: PxHere.com)

Kaikki blogimme vanhat jutut Kiinasta pääset lukemaan myös tästä!

Tags from the story
,
Join the Conversation

16 Comments

  1. says: Daniel

    Kiina on varmaan viimeinen maa, joka koronan jäljiltä joskus aukeaa. Vai olisivatko Myanmarin ja Turkmenistanin kaltaiset sittenkin peränpitäjiä?

    Minä olen käynyt Shangaissa ja Chongqingissä, molemmat Hullujen Päivien oikeasti hullunhalpoja lippuja joskus silloin, kun niitä vielä jonotettiin tavaratalossa. Peking on jäänyt ja saa jäädäkin – edes Hongkongiin ei oikein tee enää mieli, vaikka olen kaupungista ennen pitänytkin. Niin, onko Hongkong Kiinaa? Taitaa se nykyään olla, vähän liikaakin.

    Saako Taiwanista maapisteen? Uskoisin, että saa, tai ainakin pitäisi saada.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Daniel! Samoissa fiiliksissä … Ai niin, ehkä tähän juttuun olisi pitänyt Hong Konginkin juttu. Taidankin ainakin laittaa linkin johonkin kohtaan tekstiä. Mutta tosiaan, eipä houkuttele Hong Kongkaan enää. Taiwan on yksi niistä neljästä maasta, jotka jäävät tuolle 194 – 197 itsenäistä maata, 193 tulee YK:n jäsenvaltioista, mutta monet tosiaan sisällyttävät sen päälle Kosovon, Palestiinan, Taiwanin ja Vatikaanin. Näissäkin on tullut käytyä, juurikin Taiwania lukuunottamatta.

  2. says: Nadine G

    Kävimme Kiinassa (Shenzhen, Shanghai, Guangzhou sekä useita pikkukaupunkeja) ja Hongkongissa useita kertoja työmatkoilla 2008-2016. Oli tosi mielenkiintoista nähdä, miten maa kehittyy hurja vauhtia. Muutamassa vuodessa koko katukuva muuttui.

    Shenzhen on yksi suosikkipaikoistani, ei pelkkää Kiinassa, mutta koko maailmassa. Siinä on taitavasti yhdistetty perinteinen Kiina uuteen teknologiaan. Heti, kun maailma toipuu hieman kaikista ikävistä tapahtumista, on pakko päästä sinne uudestaan.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Vielä tuonkin ajanjakson jälkeen maa kehittyi eikä esimerkiksi Hong Kongin kysymyksen suhteen hyvään suuntaan, joten omalta osaltani taisi tosiaan Kiina jo riittää, eli ei haittaa, vaikka se suljettuna pysyisikin.

  3. Meiltähän Kiinan reissu peruuntui koronaepidemian puhjettua. Se harmittaa vieläkin, niin upean kiertomatkan Mikko oli meille suunnitellut. Saa nähdä, kuinka kauan menee, ennen kuin pääsemme Kiinaa näkemään. Heh, pystyin hyvin samaistumaan sinuun pyrkimyksessäsi päästä Taivaallisen rauhan aukiolle. Itsekin valitsisin niin paljon mieluummin nähtävyyksien kiertelyn kuin ostoskeskukset, ja hyvä, että tätä kautta nähtävyyskierros onnistui. Vaikka joskus paikallisten kauppojen näkeminen on myös itsessään kokemus.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Marika! Taitaa hetken kestää ennen kuin Kiina avautuu, sillä toisin kuin monille muille Aasian kohteille, turismi ei heille ole mitenkään tärkeä juttu, luulisin. Tuosta Taivaallisen rauhan aukiosta – taisi kaikilla tuonaikaisilla kolleegoillani olla useampiakin pieniä lapsia kotona ja silloin ehkä on ymmärrettävää, että ”Kiina-krääsä” kiinnostaa enemmänkin matkatuliaisina, niin vaatteiden kuin lelujen muodossa.

  4. says: Mari/Kodinvaihtaja

    Mietin lukiessani, että koskahan Pekingiin on metro tullut, ei ollut ainakaan 1996, kun siellä olin. No google antoi luvun 1971!!! Siis oikeasti 1996 oli kaduilla vain miljoonia pyöriä, äärimmäisen vähän edes autoja näin. Olikohan se metro lähinnä ”juna”???!!!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mari! Enpä jäänyt tuota pohtimaan, 2000-luvulla, sillä silloin kaupungissa ainakin jo oli tehokkaasti toimiva metro – ja autoja, ehkä jo enemmänkin kuin pyöriä, isoilla kaduilla ainakin.

  5. says: Reissu-Jani

    Eipä hetkeen ole varmaan helppoa matkustaa Kiinaan kun rajoitukset ovat vieläkin uskomattoman kovat. Kiinan muuri ja Tiibetin alue olisi ollut kiva nähdä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jani! Kiinan osalta ajoituksemme on ollut ”riittävän hyvä”. Monen muun maan osalta ei, esimerkiksi Syyria olisi ollut kiva kokea jo ennen sotaa.

  6. Kiina on kyllä omalla tavallaan mielenkiintoinen mutta haasteellinen maa matkustajalle. Siellä paikallisoppaasta olisi varmasti kyllä hyötyä. Ajattelen ihan samalla tavalla, että tämän hetkinen poliittinen tilanne ei hirveästi kannusta sinne matkustamaan, ei vaikka maa aukeaisi korona lockdowneista. Mutta ehkä joskus vielä…

    Olen seurannut Instagramissa sellaista kuin The Tourism Teacher. Hän on englantilainen bloggaaja joka asuu tällä hetkellä Kiinassa. On aika erilaista elämää kuin meillä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Paula! Pekingin olympialaiset taisivat kuitenkin kohentaa kiinalaisten kielitaitoa, ainakin Pekingissä ihan merkittävästi. Mutta tosiaan, omalta osaltani taidan tyytyä Kiinan osalta tähän.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anna! Ehkäpä tuo vielä joskus aukeaa – ja kun tarpeeksi kauan odottaa, niin saattaahan siitä tulla yhteiskuntanakin nykyistä vapaampi :-) – kaikkihan on teoriassa mahdollista!

  7. Itsellä on ollut aikoinaan useampiakin virityksiä Kiinan reissuihin, mutta syystä ja toisesta ne eivät ole toteutuneet. Ilman muuta Peking ja Shanghai sekä tietysti Hong Kong kiinnostaa kovin paljon sekä lukuisat luontokohteet ja terrakotta-armeija.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.