Lampedusa
by(Klikkaa kuvaa tai tästä lisäkuviin) Pääsiäislomamme suuntautui paitsi Sisiliaan myös Lampedusalle – tietysti lähinnä siksi, että keräämme maapisteitä…
Osallistuttuamme aktiivisesti Maailmanmatkaajien kuukausitapaamisiin jo useita kertoa Lasse päätti, että olisi aika täyttää kerhon mappiin meidänkin maalistat. Sitä…
National Geographic -lehti julkaisi äskettäin The 10 Best of Everything -kirjaa. Kirjan listojen joukossa on tietysti myös lista…
Tutustuttuani TCC:n (Travelers’ Century Club) maalistaan, jota päädyimme käyttämään maapisteiden laskemiseen luin klubin sivuilta myös klubitapaamisista, joita USA:ssa…
Sardiniassa tuli käytyä lyhyellä työmatkalla huhtikuussa 2000. Helsinki – Zürich – Rooma – Cagliari tiistaina sinnepäin ja samaa…
Pääsiäisviikolla kävimme Isle of Manilla. Kimmoke lähteä saarelle tuli toki maabongauksesta, mutta myös siitä, että jonnekin oli joka…
Olemme keränneet maita Travelers’ Century Clubin, TCC:n, maalistan mukaan. Ihan kaikki tämän listan mukaiset maat, eivät ehkä vaikuta…
Kahden Kristina Cruises -varustamon risteilyn jälkeen kokeilimme kansainvälistä risteilyä: Vietimme viikon Costa -varustamon Costa Deliziosa -aluksella reitillä Dubai…
TCC:n maalistalle on maaliskuussa 2010 lisätty Jeju Island Etelä-Koreasta, eli “maiden” määrä lisääntyi 319:sta 320:een. Tämän listan 320…
Vuoden ensimmäinen matkamme suuntautui Istanbuliin 2 – 6. tammikuuta. Menolennolla tapasimme kouluaikaisen ystäväni, joka miehensä ja tyttärensä kanssa…
Kesä, tai ainakin kesälomat, sitten menivät – ja näiden lomien jäljiltä tilanne erityisesti Euroopan maiden bongausten osalta on…
