Matkavuosi 2019 – 14 uutta maata

Matkavuosi 2019 Kreikka FB

Vuosi sitten kirjoittamassani vuosiyhteenvedossa on lause: ”Miten olisi vuodenvaihteen 2019/2020 tavoitteeksi 138/139 (itsenäistä maata). Hiukan haastava toki, mutta eikös tavoitteiden pidä sellaisia olla?” Tällä hetkellä luvut ovat 139/140, eli niin vaan tuo vuosi sitten haastavaksi mieltämäni tavoite tuli saavutettua!

Uusia maita ja alueita

Uudet maat olivat pääosin Afrikasta:

Beninin voodoofestivaaleilla
Beninissä voodoofestivaaleilla
Angola ilta-auringossa
Angolan Luanda ilta-auringossa

Keski-Aasian kierroksellamme kävimme

mutta Uzbekistanin Tashkentissa olimme lyhyesti pistäytyneet jo aikaisemmin, joten se ei enää ollut uusi maa.

Keväinen suudelma Khujandissa
Keväinen suudelma Tadzikistanin Khujandissa

Keski-Amerikan kiertomatkaltamme kertyi neljä uutta maata:

muutaman kerratun maan (Panama ja Meksiko) lisäksi.

Nicaragua tulivuori Matkavuosi 2019
Yksi Nicaraguan lukuisista tulivuorista Ometepen saarella

Uusia TCC-alueita, jotka eivät olisi myös itsenäisiä valtioita, ei tänä vuonna kertynyt yhtään – mutta heti alkuvuodesta niitä onkin sitten muutama tulossa Karibialta. Uutena TCC-alueena valmistui Keski-Amerikka. Seuraava saattaisi olla Karibia itsenäisten valtioiden tasolla – sieltä suunnalta uupuvat edelleen Dominikaaninen tasavalta ja Haiti.

Viime vuonna muita matkailusaran saavutettuja tavoitteita edusti kaikki Euroopan pääkaupungit – tänä vuonna sellainen oli kaikki maailman seitsemän ihmettä. Turkmenistan oli viimeinen 15 neuvostotasavallasta – sen myötä olemme käyneet niissä kaikissa, joskaan tämä nyt ei missään vaiheessa ollut meille mikään erityinen välitavoite.

Maailman 7 uutta ihmettä

Erillisiä ulkomaan matkoja kertyi 11 ja kotimaan matkoja (Turun matkat ja hotelliyöpymiset Helsingissä poislukien) 2, eli kierrokset Kaakkois- ja Länsi-Suomessa. Hotelli- tai lentokoneyöpymisiä kertyi vuodessa 111, eli 30% vuodesta olimme poissa kotoa, mikä on hiukan enemmän kuin muutamana edellisenä vuonna, sillä niin Länsi-Afrikan kuin Keski-Amerikan kierrokset olivat vähän tyypillisempiä matkojamme pitempiä, eli kummatkin lähes kuukauden mittaisia.

Vuoden huiput

Vuoden huiput uusina maina olivat Mauretania ja Turkmenistan. Tällä kertaa käytän kriteerinä sitä, että nämä maat olivat niin erilaisia kuin muut kuluneen vuoden mittaan tai yleensä koskaan kokemani maat.

Hiekkamyrskyltä suojautumista Mauretaniassa Matkavuosi 2019
Hiekkamyrskyltä suojautumista Mauretaniassa
Turkmenistan Ashgabat
Tyypillinen näkymä Turkmenistanin pääkaupungissa Ashgabatissa

Muista kohteista voisin mainita fetissimarkkinat Togossa ja retken päiväntasaajalle Sao Tomen saarelta. Darvazan palava kraateri hakee myös vertaistaan maailmalla ja Panamassa ja Costa Ricassa näkemänne laiskiaiset uutena tuttavuutena jäivät hyvin mieleen.
Maya-temppelialueet Copan, Tikal ja Chichen Itza jäivät toki myös mieleen ja näin jälkikäteenkin oli minusta hyvä idea käydä niillä kaikilla samalla matkalla, jolloin niin niiden erot ja samankaltaisuudetkin oli helppo havaita.

Suomi-kohteiden huippua voisi edustaa Viipuri, mutta kun se taitaa mennä sarjaan ulkomaiset kohteet, niin sanotaan sitten Högsåran saari, jolla, purjehdustaustastamme huolimatta, tulimme käyneeksi vasta viime kesänä.

Fetissejä Togo Matkavuosi 2019
Fetissejä Togossa
Kolmannen kerran päiväntasaajalla
Kolmannen kerran päiväntasaajalla Rolaksen saarella Sao Tomella
Darvaza kaasukraatteri
Darvazan kaasukraatteri Turkmenistanissa – läpimitta 69 metriä
Laiskiainen Panama
Laiskainen Bocas del Toron edustan saarella
Farmors Cafe Högsåra
Farmor-s Cafen kesäinen kakku Högsåran saarella

Eurooppaa kertaamassa

Kesämatkailukaudellamme, yleensä noin huhtikuusta lokakuuhun, pysymme pääsääntöisesti Euroopassa ja ihan kesäkuukausina Suomessa.

Euroopan osalta käymme niin uusissa kohteissa kuin kertaamme maanosan merkittävimpiä kaupunkeja, tänä vuonna vuorossa olivat Riika, Kööpenhamina, Tukholma, Ateena ja Bern. Erityisesti Ateenaa olin jo ehtinyt odottaakin ja sen ympärille toteutimme kiertomatkan, joka ulottui niin Meteoran luostareille pohjoisessa kuin Peloponnesoksen niemimaalle. Nyt kertauslistamme kärjessä ovat jo Lontoo ja Rooma, tosin Budapestiä ja Ljubljanaakin voisi harkita sopivan tilaisuuden tullen, vaikka ne eivät ehkä niitä merkittävimpiä kaupunkeja olekaan.

Kivoja uusia kohteita edustivat kuluneena vuonna Cinque Terren alue Italiassa ja Bornholmin saari Tanskassa.

Olympian stadionin edustalla Kreikassa Matkavuosi 2019
Olympian stadion Peloponnesoksen niemimaalla – täällä ne alkoivat, olympialaiset
Sankt Hansin kokko Bornholm
Tanskalaisessa juhannuskokossa palaa myös noita

Maa- ja aluesaldot vuodenvaihteessa

Maasaldomme nousi siis tänä vuonna lukuun 139/140, eli olemme karkeasti laskien nähneet 70 prosenttia maailmasta.
Travelers’ Century Clubin alueita kasassa nyt kasassa 192/195, mikä tällä tarkemmalla jaolla on noin 60 % maailmasta.

Nomadmania
Nomadmanian status joulukuussa 2019

Vuoden 2020 suunnitelmat ovat nyt vielä meneillään olevan talvikauden osalta melko valmiita, mutta ehkä tuleva vuosi on jo pienenevien lukujen vuosi uusien maiden suhteen, sillä pääosan ns. klusterimatkoista olemme jo tehneet, jolloin uusien maiden määrä per matka tullee jäämään kahteen tai kolmeen emmekä ole lisäämässä matkojen määrää per vuosi.
Tammi-toukokuun suunnitelmissa on 4-6 maata – katsotaan sitten miten ne käy.

Seuraavaksi tavoitteeksi asetin äskettäin omalta osaltani 200 TCC-aluetta, josta puuttuu siis vuoden 2019 lopulla kahdeksan ja sen saavuttaminen vuoden 2020 aikana tuntuu hyvinkin mahdolliselta, ellei elämä sitten heitä tielle jotain ihan yllättävää.

Muita lukuja

75 187 km on hieman vähemmän kuin 78 467 km (2018) ja vielä enemmän vähemmän kuin 91 890 km (2017). Eli vaikka lennämme edelleen paljon, niin olemme vuosi vuodelta lentäneet hiukan vähemmän. Lentojen määräkin putosi 43 34 lentoon tänä vuonna.
Lyhyimmät lentomme olivat Kööpenhaminasta Ronneen (Bornholm) ja takaisin, mutta autolauttavaihtoehto Ystadistakaan ei houkutellut. Pisin lento oli Amsterdamista Panama Cityyn, joskaan paluulento Cancunista Pariisiin ei jäänyt paljon sitä lyhyemmäksi.

Flights 20191215 Matkavuosi 2019
Kuvan luvut yhdeltä, eli CO2-päästöjen osalta yhteenlaskettu lukumme on 18,6 tonnia.

Näilläkään lentomäärillä emme paljon matkustavien matkabloggaajien joukossa ole kaikkein pahimpia – esimerkkinä vaikka Tämä matka -blogin yhteenveto vuoden 2019 lennoista.

Matkoistamme pisimmät, Länsi-Afrikka Mauretaniaa lukuunottamatta, Keski-Aasia ja Keski-Amerikka olivat valmiita kiertomatkoja, Keski-Amerikan kierros hienoisella räätälöinnillä. Mauretaniassa kävimme nelistään tuttavapariskunnan kanssa omatoimisesti.

Euroopan ja kotimaan matkat olivat omatoimisia, Cinque Terreä lukuunottamatta, joka oli Albatrosin järjestämä, ja järjestelyjen osalta osittain pieni pettymys, mutta ei se kuitenkaan Cinque Terren vaikuttavuutta vähentänyt.

Vuoden aikana toteutimme neljä lyhyttä matkaa blogiyhteistyönä:  Vappuristeilyn Riikaan, Kaakkois-Suomen kierroksen mukaanlukien päiväristeily Viipuriin, Länsi-Suomen kierroksen Naantaliin ja Kasnäsiin ja syyskuussa matkan Stuttgartiin ja sieltä edelleen Berniin ja Strasbourgiin (muut kaupungit kuin Stuttgart omatoimisesti).

Neljän kaukomatkamme keskihinta oli 4 840 euroa per nuppi ja itse maksamiemme Euroopan matkojen 1 440 euroa per nuppi.
Matkakohtaisia kustannuserittelyjä olemme julkaiseet vuoden mittaan.

Jouluna matkustamme tänä vuonna kotimaassa – vietämme aattoillan ja -yön Helsingissä St George -hotellissa.

st george joulu
(Kuva St George -hotellin kuvapankista)
Tags from the story
Join the Conversation

30 Comments

    1. says: Pirkko

      Kiitos Katja! Ehkäpä parin maailmalla kohtaamisemme jälkeen jonain tulevana vuonna osumme taas kerran samaan aikaan samaan paikkaan :-)

    2. Kyllä on päätähuimaava matkavuosi, ihanaa!? Tosi moni noista kohteista on sellainen, jossa en ole käynyt mutta kiinnostaisi, joten tulee toivon mukaan palattua sitten juttuihisi, kun matkat kyseisiin kohteisiin ovat ajankohtaisia.
      Hyvää uutta vuotta ja mielenkiintoisia reissuja myös ensi vuonna!?

    3. says: Pirkko

      Kiitos Emilia! Osa pienimuotoista missiotamme onkin saada ihmiset ajattelemaan maailmaa laajemmin kuin Kaakkois-Aasiana :-) – etenkin tilanteissa, joissa joku valittaa, että jossain kaupungissa tai joillain rannalla on liikaa turisteja, niin yritämme muistuttaa, että maailma on täynnä maita, kaupunkeja ja rantoja, jotka ovat vielä ainakin turisteista jokseenkin autioita. Pitää vaan katsoa maailmaa laajemmin.

  1. Teillä oli kyllä varsin monipuolinen matkavuosi siinäkin mielessä, että moni noista kohteista on keskenään varsin erilaisia. Muistuttivatko nuo Afrikan maat paljon toisiaan Mauritaniaa lukuun ottamatta, joka pääasiassa lienee autiomaata?

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Afrikan maissa katukuva on ainakin jossain määrin riippuvainen maan elintasosta – köyhemmät Benin ja Togo näyttäytyvät matkailijalle erilaisina kuin vaikka rikas Angola. Sao Tome pienenä saarivaltiona oli ihan omanlaisensa. Eli oli niissä erojakin.

    2. No huh, on teillä ollut kiivas tahti! Pakko nostaa hattua… Pientä on meikäläisen matkailu tähän verrattuna: ei yhtään uutta maata, 4 uutta kaupunkia ja 3 vanhaa tuttua. Kotimaan matkailu rajoittui lähinnä junamatkaan Helsinki-Vantaalle ?. Tuskin tuo uusi vuosikaan suurta muutosta tähän, joskin vuosi alkaa uudessa maassa, joten yksi pylpyrä (oisko viideskymmenesjotain) sentään maakartalle.

    3. says: Pirkko

      Kiitos Maarit! Senioreina meillä on aikaa – ja tietysti jossain määrin ajatus siitä, että nyt tai ei koskaan, sillä tuskin matkailumme ainakaan ihan tällaisena enää monta vuotta voi jatkua.

  2. says: Daniel

    On kyllä komea tahti! Itse näyn tehneeni tänä vuonna peräti 20 ulkomaanmatkaa, yksi on vielä tulossa. Tallinnan ja Tukholman pistäytymisiä en näihin laske. Uusia maita mahtuu silti mukaan vain muutama. Vietnam, Serbia, Filippiinit ja Pohjois-Makedonia ovat helppoja tulkittavia, Guam jo hankalampi. Itsenäinen se ei missään tapauksessa ole, mutta aikamoisen kaukana emämaasta kuitenkin. Ja entäs Riian matka – edellisellä kerralla siellä isän kanssa pikkupoikana käydessä Riika sijaitsi Neuvostoliitossa, nyt itsenäisessä Latviassa, jossa en ollut ennen käynyt.

    Kun blogeissa on tapana kertoa, mikä oli paras, erikoisin, kiinnostavin tai jotenkin muuten vaikuttavin, niin kysyisin teiltä, mitkä vuoden 2019 kohteistanne jäivät mieleen eri tavalla. Eli mikä oli tylsin, mikä epämiellyttävin, mikä teki pienimmän vaikutuksen?

    1. says: Pirkko

      Kiitos Daniel!
      Guamista emme ole toistaiseksi osanneet haaveillakaan.
      Ajattelinkin vähän näitä vähemmän vaikuttavia kohteita tuota juttua kirjoittaessani ja nyt matkajärjestelyistä johtuen Länsi-Afrikassa Ghanassa viettämämme aika jäi kovin lyhyeksi, samoin Keski-Amerikan kierroksellamme El Salvadorissa vietetty aika ja ehkä osittain siksi nämä maat eivät ”ehtineet” oikein tehdä vaikutusta. El Salvadoriin en kuitenkaan ehkä lähtisi uudestaaan, Ghanaa voisin vaikka harkita, jos se lentoyhteyksien tai jonkun muun syyn takia sopivasti niveltyisi johonkin toiseen kohteeseen Afrikassa.

  3. says: Henna

    Tämä blogi onkin itselle ihan uusi tuttavuus! Paljon, siis todella paljon mielenkiintoisia juttuja :) itsekin vasta muutamana viimeisenä vuotena innostunut reissaamisesta, parin viikon päästä kutsuu Thaimaa! Tosin mulla menee vielä hetki saavuttaa sama määrä maita, mitä teillä :D

    1. says: Pirkko

      Kiitos Henna! Ja tervetuloa matkailun ihmeelliseen maailmaan :-) Maabongarina suosittelen lämpimästi, että Thaimaan jälkeen tutustut moneen muuhunkin maihin, vaikka Thaimaan naapureihin Kambodzaan, Laosiin ja Vietnamiin.

  4. says: Tuula

    En voi muuta kuin hattua nostaa komealle matkavuodelle. Mieletön tahti teillä. Aikas pientä näpertelyä on oma matkaaminen, kun näitä matkajuttujanne lukee. Näihin erilaisiin kohteisiin pitää palata jatkossa paremmin. Hienoja ja ikimuistoisia reissuja varmasti.
    Kiitos Pirkko!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Tuula! Meillä tämä on viime vuosina (vuosikymmeninä) ollut se ykkösjuttu, johon on panostettu. Nyt elämä on tätä – ja joskus tulevaisuudessa sitten ehkä jotain muuta – aika näyttää …

  5. says: tuulanneli

    Ei voi muuta kuin nostaa hattua teidän maabongaukselle. Kertakaikkiaan upea määrä maita kierrettynä. Tässäkin postauksessa oli mielenkiitoisia kohteita!
    Kiitos Pirkko tästä hienosta postauksesta. Näitä on kiva seurata :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Mukava, jos pystymme tarjoamaan Sinullekin mielenkiintoisia matkoja siellä ruudun takana :-)

  6. Tosi hienolta kuulostaa teidän reissuvuotenne! Miten vuoteen voikaan mahtua noin paljon eri maita. Tuo seitsemän ihmettä haluaisin itsekin tavoittaa. Aika näyttää pääsenkö niille kaikille.
    Rauhaisaa joulua ja hyvää matka vuotta 2020 toivottaen.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sari! Keskimääräisellä reissutahdilla matka per kuukausi onnistuu, mielestäni melko kevyestikin :-)

  7. says: Terhi

    Aika mahtava vauhti ja suuri määrä uusia maita. Eipä ole seiniä kotona joutunut tuijottelemaan. Minulle ovat nuo seinät nyt loppuvuodesta käyneet enemmän kuin tutuiksi kun olen joutunut toipilaana opettelemaan kävelemistä.
    Eniten minua kiinnostavat käymäsi Afrikan maat.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Terhi! Sympatiat Sinulle ja toivottavasti tulevina vuosina pääset jatkamaan matkustamistakin. Me suuntaamme Afrikkaan seuraavan kerran jo tammikuussa, joten ehkä sieltä taas syntyy joku Sinuakin ilahduttava matkajuttu.

  8. says: Cilla

    Kova tahti matkailla. Tuleeko koskaan edes hienoista kyllästymistä, kun on vähän väliä pakkaamista ja purkamista ja sitä itse reissaamista?

    Minulla tänä vuonna 18 maata plakkarissa ja nyt loppuvuodesta täällä Lapissa olo alkaa jo uuvuttaa hieman. Luultavasti en matkusta alkuvuodesta kotimaan reissuja kauemmas, sillä maaliskuussa olisi taas vaihteeksi Meksikoon lähtö, joten pitää kerätä voimia sinne.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Cilla! Kukin taitaa tottua omaan matkailutahtiinsa ja pakkaaminen, purkamisesta puhumattakaan, on rutiinin myötä melko helppoa.

  9. On teillä ollut kyllä (taas) upea matkavuosi! Etenkin nuo Afrikan ja Keski-Amerikan kohteet on sellaisia, että haluaisin niihin itsekin kovasti. Toivottavasti itselläkin riittäisi terveyttä vielä eläkkeellä reissata niin kuin te. :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Elina! Juuri tuossa taisin edelliselle vastatakin, että vielä riittää, mutta tiedostamme kyllä, että tämä onni kunnon ja terveyden suhteen voi päättyä milloin tahansa – tai vähintäänkin joudumme vuosien mittaan vähitellen höllentämään tahtia. Mutta niin kauan mennään, kun on mahdollista ja se tuntuu kivalta!

  10. says: Saija

    Ihailen ihmisiä jotka jaksavat tehdä tilastoja reissuistaan.

    Niitä on mielenkiintoista lukea ja samalla verrata esim. omiin ympäripyöreisiin lukuihin.

    Keep up the good work!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Saija! Miten se nyt menikään, kun ihastuu vasaraan, niin kaikki ongelmat näyttävät naulalta tai jotenkin. Sama juttu Excelin kanssa, kun sen kanssa tulee tutuksi, niin se kelpaa tosi moneen juttuun :-)

  11. Kiitos kuluneen vuoden osalta kaikista raporteista ja reissutarinoista: itse olen laiskistunut ja kiinnostaa lähinnä vanha, tuttu Andalusia – näiden teidän kertomusten kautta pääsee mukaan vähän eksoottisempiinkin kohteisiin :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Ihan muutamaa kohdetta lukuunottamatta palaaminen vanhaan ja jossain määrin tuttuun kohteeseen maailmalla ei ole vielä oikein innostanut. Gotlanti voisi olla sellainen kohde – ja Ahvenanmaa – ja kummassakin on käyty monta kertaa, muttei nyt ihan vuosittain kuitenkaan.

  12. Aktiivisesti olen teidän matkoja seuraillut tänäkin vuonna ja matkakokemuksia on ollut ilo lukea. Erityisesti Keski-Amerikan jutut päätyivät lemppareikseni tänä vuonna! :) Mahtavia uusia ja vanhojakin maakokemuksia on teille kertynyt jälleen, innolla ensi vuotta odottelemaan! Hyvää tulevaa matkavuotta 2020. :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Mukavaa, jos olet viihtynyt matkassamme – ja hyvää matkavuotta 2020 Sinullekin!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *