Yö vankilassa

Hotel Kakola

Kaupallinen yhteistyö: Hotel Kakola

Turussa on kautta aikojen ollut kolme kohdetta yli muiden: Turun linna, Turun tuomiokirkko ja Kakola, vankila Kakolanmäellä. Jos olet jo vieraillut linnassa ja kirkossa, niin ota seuraavan Turkuun suuntautuvan retkeksi kohteeksi Hotel Kakola. Entisen vankilan tiloihin upeasti toteutettu hotelli on avattu toistamiseen koronasulkujen jälkeen ja sen sellit ja ravintolat ovat valmiita ottamaan vastaan kesävieraita.

Saavuimme Turkuun illalla laivalla Maarianhaminasta muutaman siellä viettämämme päivän jälkeen ja halusimme vielä viipyä matkalla sen sijaan, että olisimme ajaneet suoraan laivalta kotiin. Hotel Kakola on lähellä, joskin reitti ylös Kakolanmäelle vaatii muutaman käännöksen, joten osoite, Kakolankatu 14, 20100 Turku, kannattaa naputella navigaattoriin. Jos olet jalan liikkeellä, niin suorin reitti Kakolanmäelle saattaa olla nousta funikulaarilla ylös Linnankadulta.

Kakola oli vankilana tyypillinen Philadelphia-mallin vankila, jossa on pyritty tulemaan toimeen mahdollisimman vähillä vartijoilla. Sellit sijoittuivat keskikäytävän varrelle ja vartija näki kerralla kaikkien sellien ovet. Jos olet yöpynyt Helsingissä Hotel Katajanokassa saatat kokea déjà-vun askeltaessasi selliisi, siis huoneeseesi. Siltä varalta, että voit (haluat) poistua sellistäsi vierailusi mittaan, kannattaa kiinnittää huomiota oman kerroksesi värimaailmaan. Jokaisen kerroksen värimaailma on omansa, kuten jo vankila-aikoina – harmaan arjen vastapainona vangitkin pitivät väreistä.
Jos hotellin vankilamenneisyys kiinnostaisi Sinua enemmänkin, niin poikkea tästä lukemassa siitä lisää.

Hotel Kakola
Hotelli pääoven puolelta. Edustalla on (maksullisia) parkkipaikkoja.
Hotel Kakola
Hotelli Kakolanmäen suunnalta – huomaa eri kokoiset ikkunat ja parvekkeet

Hotel Kakola Turku

Hotel Kakola kirkko
Hotellin kirkossa voi pitää vaikka häät
Vankilamenneisyyttä kokoustiloissa
Vankilamenneisyyttä hotellin kokoustiloissa. Hotelli avattiin syksyllä 2020 – ja uudelleen koronasulkujen jälkeen 6.5.2021

Haluatko yhden tai useamman sellin?

Hotellihuoneet on kunnostettu entisistä selleistä niitä yhdistämällä. Esimerkiksi King-version perushuone, jossa yövyimme oli muodostettu kolmesta sellistä, joista yksi oli käytetty kylpyhuoneeseen ja kaksi huoneeseen. Entiset sellit erottuvat edelleen hyvin katon kaarissa ja huoneiden ikkunajaottelussa. Tosin huoneen ikkunoita on nyt isommat kuin vankilan sellissä, mutta kylpyhuoneessa ikkuna on edelleen vain katon rajassa. Osaan huoneita on remontin yhteydessä toteutettu pienet parvekkeetkin, joita ei todellakaan ollut vielä vankila-aikaan!

Huoneemme värimaailma oli tumma, mikä jotenkin kyllä sopikin hyvin tähän ympäristöön. Huone ei kuitenkaan, illallakaan, ollut mitenkään pimeä, sillä huoneen valaistukseen on kiinnitettu erityistä huomiota. Vähän aikaa eri vaihtoehtoihin tutustumalla (lue: niitä ihmettelemällä ja kokeilemalla) löytyy varmasti jokaiselle ja jokaiseen tilanteeseen se oikea vaihtoehto. Muhkean sängyn lisäksi huoneessa oli työskentelyyn hyvin sopiva pöytä, runsaasti lasku- ja kaappitilaa tavaroille ja kaikki tarvittavat varusteet: kahvikone, vedenkeitin ja jopa veden hiilihapotuslaite. Kylpyhuoneen puolella kosmetiikka on reilusti isoissa pulloissa ympäristöystävällisesti. Osassa kylpyhuoneista on ammekin.

Perushuoneiden ohella tarjolla on autenttisempaa vankilakokemusta kaipaaville sellihuoneita, joista yhteen pääsimme kurkistamaan. Sellihuone edustaa entistä vankilaa aidoimmillaan: huoneen koko on mitä on, sängyt sijoittuvat kerrossänkyyn, ikkuna on katonrajassa ja mukavuudet rajoittuvat huoneen nurkassa olevaan wc-pönttöön ja sitä vastapäätä olevaan pesualtaaseen, jonka hanasta tulee vain kylmää vettä. Suihkuunkin pääsee, mutta suihkut sijaitsevat käytävällä – sellihuoneen varustuksena on kyllä kylpytakit suihkussa käyntiä varten. Televisiota ei ole, mutta radiota voit kuunnella. Hyvällä tuurilla saat pitää älypuhelimesi tai tablettisi ja voit yrittää television katselua sen avulla.

Hotel Kakola huone 418 Hotel Kakola huone 418 Hotel Kakola huone 418 Hotel Kakola huone 418 Hotel Kakola huone 418Hotel Kakola sellihuone Hotel Kakola sellihuone Hotel Kakola sellihuone

Lisää hotellin huoneista voit lukea hotellin omilta sivuilta.

Tai miten olisi yö purjeveneessä?

Jos maltat odottaa vielä hetken vierailuasi Kakolassa ja kaipaat jotain vielä sellihuonettakin erikoisempaa, niin lähiaikoina varattavaksi tulee vielä ehkä Suomen erikoisin hotellihuone! Hotellin pihalle on tuotu iso Nauticat-purjevene, jonka hytteihin mahtuu majoittumaan jopa kuuden hengen seurue. Merenkäyntiä tai sadettakaan ei tarvitse pelätä, sillä vene on tukevasti kuivalla maalla ja sijoitettu suojaan sateelta. Veden tankkauksesta tai jätevesisäiliöiden tyhjentämisestäkään ei hotellivieraan tarvitse huolehtia, sillä sen verran venettä on muokattu hotellikäyttöön, että kylpyhuoneet ja vessat on liitetty kiinteästi vesi- ja viemäriverkkoon.

Tämä yö purjeveneessä kuivalla maalla meni osaltamme taas sarjaan erikoiset hotellihuoneet, joista emme etukäteen tienneet, emmekä siis osanneet niitä kysyä, kuten hotellihuone Ålesundin satamassa. Tosin juuri nyt, toukokuussa, tätä vaihtoehtoa ei Kakolassa vielä olisi ollut tarjolla, sillä majoitus veneessä aukeaa vasta vähän myöhemmin, mutta kunhan se aukeaa, niin saatamme hyvinkin palata Turkuun ja Kakolaan vain sen takia!

Yö purjeveneessä Yö purjeveneessä

Lähiruokaa ja käsirautoja

Hotellin ravintolaa, Rubenia, emme enää illalla laivan ruokapöytien ääreltä palatessamme tarvinneet, mutta Hilarius-viinituvassa viivähdimme hetken. Varovasti, hyvin käyttäytyen, sillä emme halunneet tulla lukituiksi tuoleihimme tai päätyä lattian alla näkyvään loukkoon.

Päivän päätteeksi ihailimme vielä huoneemme ikkunasta näkyvää turkulaista taideteosta: Turku Energian voimalaitoksen savupiipun kylkeä koristavat Fibonaccin lukujonon kymmenen ensimmäistä numeroa. Jos uni ei meinaa tulla, niin voithan vaikka mielessäsi laskea lisää tähän sarjaan kuuluvia numeroita.

Hilarius Turku Hilarius Turku Hilarius TurkuFibonacci Turku

Aamiaisen nautimme ravintola Rubenin kaarien alla, jopa sisarentyttärieni seurassa, sillä kun kerroimme asuvamme Hotel Kakolassa, turkulaiset nuoret naiset innostuivat heti: hekin halusivat tutustua hotelliin ja mikäs olisi sen mukavampi tapa aloittaa vierailu, kuin syödä maittava aamiainen, joka on siis tarjolla myös turkulaisille 18 euron hintaan. Etenkin sellihuoneet olivat olleet jo entuudestaan tyttöjen mielessä ja saattaa hyvinkin olla, että he päätyvät vielä lähiaikoina ”selliin”!

Ensi arviolta aamiaista saattaisi pitää tavanomaisena, joskin runsaana, eli uskoisin aamiaiselta löytyvän helposti ne jokaisen suosikkivaihtoehdot yhtä tuoteryhmää lukuunottamatta. Johdonmukaisesti paikallisuuteen ja lähiruokaan panostavan ravintolan aamiaisella ei toukokuun alussa tarjota hedelmiä, sillä niitähän ei Suomessa tähän aikaan vuodesta ole – sen sijaan kotimaisia marjoja oli tarjolla runsaasti.

Ruben Hotel KakolaHotel Kakola aamiainen

Lisää hotellin ravintoloista voi lukea hotellin omilta sivuilta.

Kierros Kakolanmäellä

Aamiaisen jälkeen viivähdimme vielä hetken niin hotellissa kuin Kakolanmäelläkin. Jos aikataulussasi suinkin on varaa, niin kannattaa ehdottomasti tehdä kävelykierros Kakolanmäellä. Hotellin lisäksi alueella on paljon ainakin ulkoapäin tarkasteltuna kivan näköisiä asuntoja, ravintola Kakolan Ruusu, leipomo/kahvila Bageri Å ja nyttemmin jo muualla asuvien vankien tekemiä tuotteita. Piipahdimme leipomossa, vaikka hotelliaamiaisen jäljiltä ei vielä nälkä ollutkaan, mutta ostimme silti pienen rasian leivonnaisia myöhemmin iltapäivällä nautittavaksi.
Funikulaarillakin kannattaa ajaa ainakin alas ja takaisin ylös, jos et ole tähän Turun nähtävyyteen jo aikaisemmin ehtinyt tutustua. Kesäkahvila ja museo eivät vielä koronarajoitusten ollessa voimassa olleet auki vierailumme aikaan, mutta ei se mitään, mehän olemme joka tapauksessa palaamassa tänne yöpyäksemme purjeveneessä!

Kakolan ruusu
Ravintola Kakolan Ruusu
Bageri Å
Bageri Å:n tyylikkään rauhallinen interiööri
Turku funikulaari
Funikulaarin yläasema – funikulaarin testasimme jo kesällä 2019
Kakola
Kakolanmäki – olin siellä minäkin :-) – kuvissa Bageri Å:n portailla ja huoneen 418 parvekkeella
Tags from the story
,
Join the Conversation

16 Comments

  1. Tuo voisi olla kiinnostava paikka yöpyä. Joitain öitä on Turussa tullut yövyttyä sieltä pois muuttamiseni jälkeen, mutta tavallisesti on tullut aina valittua joku keskustan tutuista hotelleista. Täytyy pitää Kakola mielessä ja samalla tosiaan tulisi testattua myös funikulaari.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Kakola on tietysti vanha, mutta Kakolanmäki on ihan mielenkiintoinen ”uusi” kokonaisuus, joka kannattaa kyllä katsastaa.

  2. says: Terhi

    Testasimme Kakolan huoneen ja ravintola Rubenin viime syksynä ennen kuin kaikki ravintolat sulkeutuivat. Vankilavierailu sopi hyvin synkkään ja sateiseen syysyöhön. Leipomo oli kiinni, mutta sen sijaan pyysimme päästä katsomaan Kakolan kirkkoa ja se meille esiteltiinkin. Minäkin mietin mahdollisuutta yöpyä Nauticatissa kun se joskus saadaan kunnostettua hotelliksi.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Terhi! Haastavaa tämänkin hotellin alkutaival on koronan takia ollut, eli tosiaan avasivat kerran syksyllä ja nyt keväällä tavallaan uudelleen.

  3. Kiva lukea tästä hotellista, sillä olen suurella kiinnostuksella odottanut sen aukeamista. Me ehdottomasti oltaisiin kiinnostuneita yöpymään täällä kunhan ollaan taas Suomessa. Kävimme aiemmin Kakolan museossa ja sekin oli mielenkiintoinen. Joskus kurkkasin tämän hotellin sivuja, ja ainakin perhehuone oli tosi hauska. Mahtoikohan se sitten olla tuollainen sellihuone sitten koska siinä lasten kerrossänky oli vähän sellityyliä. Täytyypä katsoa uudelleen.

    Näyttää kivasti tehdyltä paikalta.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Paula! Perhehuonetta emme nähneet – sellihuone oli kahden hengen huone kerrossängyllä ja hyvin rajallisilla mukavuuksilla. Mutta eiköhän tieto hotellin sivuilta tai hotellilta löydy.

  4. says: Stacy Sofia Siivonen

    Minulle nuorena povattiin tulevaisuutta vankilassa ja tarjoilin sellaisen yllätyksen, etten ole eläissäni nukkunut yhtään yötä inessä ja se pitää, vaikka olisi mikä hotelli. Sen sijaan Kakolassa kävin tutustumiskierroksella kauan sitten. https://www.rantapallo.fi/ankka/2016/06/14/mene-vankilaan-mene-suoraan-vankilaan/
    Ei kiinnosta myöskään nukkua hotellissa, joka on ennen ollut inessiivi. Niissä taitaa qummitella. Vankilat ja mielisairaalat ja jotkin tuberkuloosisairaalat ovat hyviä kohteita qummittelulle. Sen sijaan minua kiinnostaa erilaiset vankilasarjat. Se varmaan johtuu siitä, että olen niin kovin vapaahenkinen. Se on varmaan minun salmilaisen isoisän juurista johtuvaa. Se oli niin vapaahenkinen sukuhaara, että siitä tuli jokaisen lainrikkomuksen yhteydessä Laatokka-lehteen juttua. Enemmän minun sukulaisiani on ollut vangittuna Tammisaaressa, johon minä pääsin kerran poikkeuksellisesti sisälle ja poikkeuksellisesti ulos.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Stacy – kommentista ja juttulinkistä! Vankilasarjoista – ainakin Orange Is The New Black tuli katsottua. Vähän näin ulkopuolisena kyllä ihmetytti vähintäänkin ajoittain, että miksi niiden ihmisten piti koko ajan kiusata toisiaan, niin kuin siinä vankilassa olemisessa ei jo olisi ollut riittävästi.

  5. Olen miettinyt pitkään, että tänä vuonna Kakola ja sen ravintola olisi oiva vierailukohde. Tämäkään postaus ei muuta kuin tutkimusintoa sitä kohtaan nostattanut. Saatanpa jopa toteuttamaan tämän jo kesällä, viimeistään syksyllä :-)

  6. Hei, olipas persoonallinen paikka! Teidän luksushuone näytti kivalta, mutta melkein itse menisin siihen karuun sellihuoneeseen – ihan vain kokemuksen vuoksi! Tuonne voisi viedä ruotsalaisen poikakaverin yllätyksenä niin, että majoituspaikka paljastuisi vasta paikan päällä :D

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sandra! Hotellissa myös vierailleet sisarentyttäreni tuntuivat hekin olevan kiinnostuneita juurikin tuosta sellihuoneesta :-)

  7. Ompa mielenkiintoinen idea tuo Nauticat-purjevene, pitää kyllä joskus käydä testaamassa. Me yhdistimme myös Kakolan hotellin Ahvenanmaan reissuun ja oli kyllä kätevä, kun aamulla oli lyhyt matka terminaaliin. Harmitti tuolloin, ettemme ehtineet kiertämään Kakolanmäessä enempää, alueella on niin mielenkiintoisia yrityksiä. Ensi kerralla sitten!

    Ravintola Rubenin ruuat oli todella herkulliset, me söimme illallista siellä. Kaiken kaikkiaan tosi kiva kokonaisuus Kakolan hotelli ja en malta odottaa, että kylpylä aukeaa myös alueelle.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Meiltä puolestaan jäi tuo Ruben testaamatta, joten ensi kerralla Turussa sitten sinne. Tai Kakolan Ruusuun :-) Vaihtoehtojahan tuolla mäellä nykyisin jo riittää.

  8. Oli kiva päästä tutustumaan Hotelli Kakolaan juttusi kautta. Itse asun Turussa niin täällä ei pahemmin tule hotelleissa vietettyä aikaa. Tietysti nykyään on yleistynyt Stay casionit, sellaiset oleskelu lomat lähialueella. Joten miksipä ei!

    Kakolan alue on kyllä muuttunut viime vuosina paljon. Kukkulan päällä on kivoja ruokapaikkoja/kahviloita ja odotan innolla, että kylpyläkin avautuisi.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Katri! Kävimme Kakolan alueella tutustuessamme funikulaariin olisiko ollut muutama vuosi sitten ja nyt oli tosiaan kiva nähdä miten alue oli tuossa ajassa kehittynyt, vaikka onhan se vieläkin osittain rakenteilla.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *