Tarvaspäässä Gallen-Kallelan Museossa on vielä koko kesän ja syksyn (- 28.1.2024) Paluu Keniaan -näyttely, joka palaa Akseli Gallen-Kallelan perheineen Afrikassa, Keniassa, viettämään aikaan vuosina 1909 – 1910. Museon kokoelmissa on osa näiden vuosien tuotannosta ja näyttelyyn on kerätty niitä myös muualta. Gallen-Kallelan museon aarteita olemme espoolaisina ja Tarvaspään vakiokävijöinä nähneet aikaisemminkin, viimeksi enemmän Mary Gallen-Kallelaan paneutuneessa näyttelyssä Yhtä säätöä, joka sekin on päätynyt osaksi blogiammekin.
Näyttely Paluu Keniaan kiehtoi minua tänä kevänä aivan erityisesti – olemmehan mekin jo ensi viikolla palaamassa Keniaan!
Pienen museon pienessä näyttelyssä Akseli Gallen-Kallelan maalauksia ei ollut ainakaan liiaksi, eli näyttelyyn jaksaa hyvin paneutua työ työltä. Taiteen lisäksi esillä oli myös perheen Afrikassa keräämää esineistöä.
Yhteistyössä kenialaisten kanssa
Näyttely on toteutettu myös ihan uudella tavalla – sen suunnitteluun on otettu mukaan ryhmä Suomessa asuvia kenialaisia, joiden näkökulmat niin maalauksista kuin esineistöstä on sisällytetty teosten kuvausteksteihin. Yhteistyö kenialaistaustaisten henkilöiden kanssa on nostanut esiin uusia teemoja kuten antikoloniaalinen museotoiminta. Museon Afrikka-kokoelma tarjoaa myös yhtymäkohdan Suomessa asuville kenialaistaustaisille omaan historian ja kulttuuriperintöönsä. Kokoelma onnistuu jopa siirtämään tietoa yli sukupolvien kenialaisille nuorille.
Suomessa asuvien kenialaisten lisäksi työhön on osallistunut tutkijoita Kenian kansallismuseosta. Vuonna 2017 Gallen-Kallelan Afrikan vuosien töitä oli ensimmäisen kerran esillä Keniassa, mutta tuolloin kenialaiset tekivät mm. päätöksen, että metsästysaiheisia maalauksia tai valokuvia ei näyttelyyn sisällytetty. Siirtomaa-ajalta periytyvä metsästyskulttuuri, jossa eläimiä tapettiin vain tiettyjen osien takia, vaikuttaa edelleen salametsästyksen muodossa Keniassa.
Näyttelyn tiimoilta on myös julkaistu kirja, Paluu Keniaan, joka käsittelee laajemminkin niin länsimaissa kuin Keniassa tapahtuneita asennemuutoksia taiteeseen ja kulttuurihistoriallisesti merkittävään esineistöön. Akseli Gallen-Kallelahan esimerkiksi metsästi Afrikassa ollessaan, kuten länsimaalaisilla tuolloin oli tapana. Esineistön osalta kenialaisen ryhmän kanssa on keskusteltu myös repatriaatiosta, eli pitäisikö osa esineistöstä palauttaa Keniaan.
Repatriaation osalta kenialaisten kanssa käytyjen keskustelujen perusteella Tarvaspään näyttelyssäkin nyt esillä oleva kikuju-soturin strutsipäähine saatetaan myöhemmin palauttaa Keniaan, sillä Kenian kansallismuseossakaan sellaista ei ole, eikä niitä enää tehdä. Monet muut Gallen-Kallelan Keniasta tuomat esineet ovat sellaisia, että niitä käytetään ja valmistetaan edelleen, joten ne eivät ole siten ainutlaatuisia, että niille olisi Keniassa tarvetta.
Trofee-metsästyksen pitkä varjo
Gallen-Kallela oli harrastanut metsästystä nuoresta alkaen. Keniassa metsästäjä oli eurooppalaisille tyypillinen rooli, jonka taiteilijakin nopeasti omaksui. Metsästysretkien toteutuksessa paikalliset oppaat olivat keskeisessä asemassa, mutta eurooppalaisten harjoittama trofee-metsästys muutti myös paikallisten perinteisiä metsästystapoja ja suhtautumista eläimistöön. Metsästystä säädeltiin luvilla, mutta usein lupien määrä oli suuri ja tarvittaessa määrät jopa ylitettiin.
Saman tyyppisestä metsästyksestä kertoo myös Ernest Hemingwayn kirja Afrikan vihreät kunnaat vuodelta 1935 – luin kirjan äskettäin vierailtuani Ernest Hemingwayn kodissa Key Westissä.
Lopulta jatkuva metsästys ja ampuminen alkoi kyllästyttää Gallen-Kallelaa ja myöhemmin hän kirjoittikin kielteiseen sävyyn tällaisesta huvin vuoksi metsästämisestä. Nyky-Kenia kuitenkin taistelee edelleen salametsästystä vastaan, jonka juuret ovat esimerkiksi näiden mainittujen taiteilijoiden metsästysretkissä.
Maalauksia
Alla pieni kokoelma näyttelyn suosikkimaalauksiani, jotka kaikki hehkuvat Afrikan värejä ja aurinkoa! Huomaa myös selfie yli sadan vuoden takaa – olisihan se jotain, jos nyky-Instagram täyttyisi ihmisten itsensä itsestään toteuttamista maalauksista :-)
Viimeisessä taulussa on Etelän risti – ehkä näemme taas kerran senkin.
Esineistöstä
Akseli Gallen-Kallela (ja perhe) keräsi kikuju-, luo- ja maasai-heimojen esineistöä. Tuolloin, yli sata vuotta sitten, esineiden kerääminen toi vieraan arkitodellisuuden osaksi perheen elämää, mutta sittemmin kokoelma osoittautui myös olevan katoavien kulttuurien dokumentointia.
Keräily lähti sekä perheen kiinnostuksesta että Helsingin Yliopiston tilaamana ja rahoittamana. Eri heimojen käyttämien esineiden lisäksi kerättiin kasvi- ja hyönteisnäytteitä. Lisäksi matka tallentui noin 300 valokuvaan – ja tietysti Akseli Gallen-Kallelan Afrikka kirjaan vuodelta 1931. Nykyisin museon tallettama kokoelma tarjoaa myös mahdollisuuden tarkastella kriittisesti museoiden roolia kolonialismissa – näkökulma, jota ei 1900-luvun alussa vielä ollut olemassakaan.
Jo mainitusta kikuju-soturin päähineestä näyttelyn kokoamiseen osallistunut kenialainen toteaa näin: Se (päähine) on minulle tuttu heimon kuninkaan päähineenä. En tiennytkään, että nämä ovat strutsin sulkia. Päähinettä käytetãan erilaisissa tilaisuuksissa, esimerkiksi vaalien yhteydessä. Kun sitä kayttää kuningas, se symboloi ihmisten luottamusta. Se on hyvin arvokas esine kulttuurissamme. Nuorempi sukupolvi ei tunne näitä asioita eikä osaa valmistaa tällaisia esineitã. Tämä kulttuuri on katoamassa maastamme. Edes kaikki minun ikäiseni eivät tiedä näistä asioista ja pitävät näitä vain koristeina. Emme me ole kasvaneet näiden parissa. Nämä kuuluivat isovanhempiemme elämään. Minua huolestuttaa, ettei näitä asioita enää muisteta. On tarkeäa, että kulttuurimme säilyy ja taito käyttää materiaaleja näiden valmistukseen siirtyy vanhemmilta sukupolvilta eteenpäin.
Paluumme Keniaan
Ensimmäisen kerran astuimme Kenian maaperälle luultavasti jo Tansaniassa vieraillessamme, sillä maiden välinen raja luonnonpuistoissa on vain pieni metallinen puomi, jota saattoi hyvinkin käydä katsomassa sen toiseltakin puolelta. Maapistettä ei kuitenkaan siitä itselleni vielä silloin laskenut.
Joulun alla 2015 panostimme sitten Keniaan enemmänkin. Ruandan (vuoristogorillat!) ja Ugandan (Kazingan kanaali!) jälkeen lensimme Kigalista Nairobiin ja kiertelimme Nakuru- ja Naivasha-järvien maisemissa ja vietimme upeita päiviä Masai Marassa. Lopuksi palasimme vielä Nairobiin ja vierailimme mm. Karen Blixen -museossa. Olen selvästikin ollut innoissani kaikesta näkemästäni ja kokemastani, sillä blogistamme löytyy avainsanalla Kenia parikymmentä juttua.
Pari nostoa näistä jutuista kuitenkin, siltä varalta, ettet halua selata niitä kaikkia:
Tällä kertaa tukikohtamme on Naivashassa ja suunnitelmissa on retkiä Naivasha-järvelle ja Crescent Islandille, joka viimeksi jäi kokematta. Nakuru-järven sijaan yritämme päästä näkemään flamingoja Elmenteita-järvellä. Vierailu järvellä kuullostaa kuin sunnuntailta Mma Ramotswe -kirjasarjassa, joka tosin sijoittuu Botswanaan eikä Keniaan, mutta silti: ”istumme järven rannalle retkituoleihin nauttimaan kakkukahveista ja seuraamaan lintuja järvellä”. Sanctury Farmin alueellakin tarjolla on paitsi seeproja, antilooppeja ja kirahveja myös mahdollisuus nauttia piknik luonnon helmassa. Ehkä käymme ruusutarhassakin – Ylehän juuri uutisoi näyttävästi koulunpäättäjäisten alla Kenian ruusutuotannosta – jutusta on myös lyhyt video Areenassa.
Lisää Paluu Keniaan -matkastamme:
Tämä näyttely alkoi kiinnostamaan itseänikin, aikakin on niin pitkä ettei haasteita tuonne ehtimisessä pitäisi olla. Kenia on ilman muuta yksi suosikkimaistani Afrikassa ja sinne olisi mukavaa itsekin palata. Naivasha on meiltä kokonaan vielä käymättä, se todennäköisesti olisi kohteena. Myös Elmenteita voisi kiinnostaa, vaikka flamingoja onkin tullut nähtyä.
Kiitos Mikko! Näyttely on tosiaan auki vielä koko kesän ja syksyn, eli jos tuolla seudulla museon aukioloaikoina liikkuu, niin kannattaa poiketa. Pienehköön museoon ei kuitenkaan ehkä ihan vaan tätä varten kovin kaukaa pääkaupunkiseudulta kannata tehdä matkaa :-)
Mielenkiintoinen juttu, eipä ollut hajuakaan Gallen-Kallelan Afrikka-yhteyksistä.
Safari Afrikassa kuuluu matkahaaveisiimme, ja Kenia on ilman muuta yksi vaihtoehdoista sitten kun päästään toteutuksen asteelle.
Kiitos Kati! Kenia on kyllä hyvä vaihtoehto, mutta Tansania, Botswana tai Etelä-Afrikka ovat nekin kaikki hyviä – kannattaa laittaa kaikki listalle saman tien :-)
Muutamankin afrikkalaisen (kansallis)museon nähneenä en ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että näiden harvinaisten ja arvokkaiden esineiden lähettäminen Afrikkaan on maailmanperinnön säilyttämisen kannalta järkevää. Mutta ehkä länsimaisen kollektiivisen huonon omantunnon lepyttely on tärkeämpää.
Mukavaa ja antoisaa Kenian-matkaa!
Kiitos Daniel! Tuosta samaisesta esineistön mahdollisesta palauttamisesta oli ainakin hiukan puhetta italialaisten kanssa yhteistyössä Kansallismuseossa muutama vuosi sitten järjestetyssä näyttelyssä. Italialaiset olivat vahvasti sitä mieltä, että jos nämä esineet eivät aikoinaan olisi päätyneet Italiaan heidän kokoelmiinsa, niin ei niitä enää olisi missään. Ehkä näinkin, sillä monella suunnalla maailmaa on edelleen sen verran usein sen verran levotonta, että siihen nähden vaikka Tarvaspää saattaa olla hyvinkin turvallinen paikka.
Mielenkiintoista kuulla, että Gallen-Kallela elänyt hetken Afrikassa. Kaikille meille olisi hyväksi olla pidempiä aikoja ulkomailla. Syventänyt varmasti hänen luovuuttaan.
Kiitos Mari! Erityisen mielenkiintoista tuossa Gallen-Kallelan matkassa on, että se on hyvin dokumentoitu ja nyt pitkän ajan kuluttua kertoo tarkkaan myös jo kauan sitten menneestä ajasta.
En täältä länsirannikolta todennäköisesti tuonne näyttelyyn eksy (never say never), mutta Kenia maana kiinnostaa kyllä. Saimme alkuvuodesta World Visionin kautta Kenialaisen kummitytön, joten tulevaisuudessa olisi tavoitteena päästä tapaamaan häntä. Siksi odotan jo nyt erityisen paljon Kenian matkaa, joka toteutuu jonain vuonna. Hyvää matkaa ja suurella mielenkiinnolla odotan uusia Kenia postauksia! :)
Kiitos Elina! Eiköhän niitä synny, siis uusia blogijuttuja Keniasta :-)
Kylläpä nyt olet nostanut esille mielenkiintoisia taidekohteita. Ei ole Tarvaspääkään tuttu entuudestaan. Kenia koskettaa muutenkin. Oli meidän häämatkakohde reilut 30 vuotta takaperin :) Hyvää matkaa teille!
Kiitos Annemaria! Ehkä tuo Tarvaspään pieni näyttely vaatii joko sen, että on valmiiksi tai muuten melko lähellä tai sitten juurikin kiinnostuksen Keniaan.