Avainsana-arkisto: Matkamessut

Matkamessut 2018

Maabongarit matkamessuilla

Matkamessujen aikaan sosiaalisessa mediassa käytiin useammassakin ryhmässä keskustelua siitä, että kannattaako niille matkamessuille enää nykyisin mennä vaiko ei.

Messukonkareina tiesimme suunnilleen mitä messuilta odottaa ja lähdimmekin matkaan muutaman kohteen valmiilla suunnitelmalla ja ajatuksella tavata tuttuja, niin matkanjärjestäjien ständeillä, Maailmanmatkaajista kuin matkabloggaajista.
Näistä lähtökohdista ainakin messuille kannatti mielestäni mennä.

Toki osa messukävijöistä luotti sattumaan ja intuitioon osastoja kiertäessään ja luultavasti monet heistäkin löysivät vähintäänkin hyviä ideoita jos vaikka ne tarjoukset olivatkin netissä kaikkien ulottuvilla.

Ghana

Matkamessujen uusia maita olivat tänä vuonna Ghana ja Ruanda. Ruandaan tuskin palaamme, vaikka retki vuoristogorillojen maille huikea olikin, mutta matkaa mm. Ghanaan olemme alustavasti hahmotelleet ensi vuoden alkupuolelle.

Joten pitihän sitä suunnata Ghanan tiskille keräämään kontakteja ja värikkäitä esitteitä!

Jo ennen messuja fiilistelin Ghanaa muutama Flickr-kuvan verran eivätkä ne ainakaan laskeneet kiinnostusta kohteeseen …

Ghana
Kuva Tripadvisor
Ghana
Ghana (Kuva Flickr: Stig Nygaard)

Tapasimmekin Ghanan edustajia ja keräsimme kasan esitteitä ja käyntikortin mahdollista myöhempää yhteydenottoa varten. Ja saimmepa jo matkamuistotkin Ghanasta (värikäs huivi Lassen kaulassa Dominikaanisen tasavallan osastolla otetussa kuvassa) jo ennen siellä käyntiäkään!

Ghana matkamessuilla 2018 Ghana matkamessuilla 2018 Ghana matkamessuilla 2018

Ghanasta keskustelimme myös Aventuran osastolla ja ehdimme jo alustavasti sopia, että kolmen pariskunnan Länsi-Afrikan matkaa suunnitteleva poppoomme osallistuisi heidän Länsi-Afrikan kiertomatkaansa tammikuussa 2019 ja sen jälkeen jatkaisimme vielä hiukan lisää Afrikkaa keskenämme.

Ensi vuoden matkamessuilla meitä ei sitten näiltä näkymin nähdäkään!

Dominikaaninen tasavalta ja Haiti

Jo ennen matkamessuja olimme myös miettineet seuraavia maabongaustavoitteitamme ja päätyneet  Karibian täydentämiseen jo tänä vuonna ja periaatteella nälkä kasvaa syödessä kävimme myös jututtamassa Dominikaanista tasavaltaa edustavan naisen kanssa mahdollisuudesta pistäytyä samalla matkalla rajan yli Haitin puolella.
Asiaan liittyen saimme vinkiksi valita kohteeksi siinä tapauksessa Puerto Platan ja “lupauksen” siitä, että paikallisia retkijärjestäjiä, joiden matkassa pääsisi päivän tai parinkin retkille Haitinkin puolelle löytyisi. Tätä täytyy ainakin tutkia lisää …

Aurinkomatkoista ei tältä osin apua ollut, sillä he vetäytyivät heti Ulkoministeriön matkustustiedotteen taakse kauhistuen jo kysymystäkin!

Matkamessuilla

Rauma

Viime kesän majakka- ja Unescon maailmanperintökohteet ohitti aikataulusyistä Kylmäpihlajan ja Sammallahden, joten yrittänemme suunnata sinne nyt tulevana kesänä, joten pitihän sitä käydä keräämässä Rauma-esitteet ja kontaktit.

Rauma

Sveitsi ja Thalys-juna

Edustakoot nämä kaksi messujen satunnaiskohtaamisia. Sveitsin edustajan kanssa aloitimme keskustelun maabongauksesta, joka tarkempien alueiden muodossa erottelee myös kaikki Sveitsin kantonit omiksi alueikseen.
Meiltä taitaakin muutama niistä vielä puuttua, ei tosin kovin moni, joten voihan olla, että innostumme vielä joskus taas Sveitsistäkin …

SNCF:n edustajakin tuli messuilla vastaan ihan sattumalta ja päädyimme kyselemään hiukan junamatkasta Amsterdamin ja Brysselin välillä Thalys-junalla. Katsotaan …

Airhelp

Messuviikolla päädyimme myös tutustumaan Airhelpin uuteen palveluun, johon kirjautumalla se pitää yllä tietoa kaikista lentämistäsi lennoista (myös kolme vuotta taaksepäin) ja vertailee tietoja tietoihin lentojen myöhästymisistä ja muistuttaa mahdollisuuksista hakea niistä lakisääteisiä korvauksia.

Ehkä meidän(kään) lentomäärillä tuota ei vielä tarvita, mutta paljon työkseenkin lentävillä tuosta saattaisi olla jotain iloakin.

Airhelp

Matkailun trendit

Matkamessuviikolla keskusteltiin paljon myös matkailun trendeistä, niin messuilla kuin mediassa.

Kaukokohteiden suosio on ilmeisesti koko ajan kasvanut ja eniten kasvua tapahtui Afrikan mantereelle. Myös Väli-Amerikan, Karibian ja Lähi-Idän matkat kasvattivat suosiotaan.  Enpä olisi uskonut, että meidän matkailumme näkyy tilastoissa noin paljon 🙂

Matkoilta haetaan myös enenevässä aktiviteettejä, harrastuksia, tutkiskelua, oppimista, auttamista, vapaaehtoistöitä ja sosiaalista kanssakäymistä. Halutaan tehdä jotain ennenkokematonta, hyödyllistä tai avartavaa, josta jää muutakin käteen kuin rusketusrajat.

Majoitusmuotojen moninaisuus, liikaturismi ja kakkoskaupunkien nousu ovat edelleen pinnalla. Rajoituksia on jo olemassa, niin koskien majoitusmuotoja kuin turismia, mutta matkailijat ovat myös vapaaehtoisesti hakeutumassa vähemmän ruuhkaisiin kohteisiin, kakkoskaupunkeihin – tai vaikka Helsinkiin!

Täydellisimmän kuvan matkailun trendeistä saa alla olevasta Skiftin raportista.

The Megatrends Defining Travel in 2018

Matkabloggajien esitykset Rantapallo-lavalla

Yksinmatkustamisesta matkamessuilla

Päädyimme lopulta kuuntelemaan kolleegojemme esityksistä vain kolme, eli

Sadun esityksestä mieleeni jäi lause siitä, miten vierailtuaan Kreikassa koko ikänsä (yli 25 matkaa takana) hän voisi hyvinkin kuvitella vielä vanhanakin viettävänsä aikaa jossain ihanassa boutique-hotellissa Lindoksessa Rhodoksella. Hmm … emme ole vielä Rhodoksella käyneetkään, pitäisikö kysyä Sadulta hotellivinkkejä?

Yksinmatkustaminen ei ole työmatkoja lukuunottamatta ollut meidän juttumme, mutta jäimme kuitenkin Sadun esityksen jälkeen kuuntelemaan vielä Anna-Katria ja Annikaa. Aiheesta käytyyn keskusteluun saatiinkin mukavasti särmää siitä, että nämä naiset ovat matkustaneet yksin aika eri tavoilla ja eri kohteissa, joten mukana oli näkökulmaa niin akselilla hotelli/hostelli, turvalliseksi mielletyt Eurooppa ja Kaakkois-Aasia vs. koko maailma ja vaikkapa suunnitellen vs. melko ex tempore.

Emman esitys oli näistä ainoa, jota hakeuduimme kuuntelemaan siksi, että Bali-vinkit ovat meillekin vielä jossain vaiheessa oikeasti tarpeen, sillä tuo turistien nyttemmin jo kovastikin kansoittama saari on meiltä vielä näkemättä.

Sen verran vinkeistä jäi mieleen, että rauhallisuus kasvaa pohjoisemmas mentäessä ja että saarista voisi tsekata Nusa Lembonganin, vaikka vaan auringonlaskujen takia.

Nusa Lembongan
Devil’s Tears Nusa Lembonganin saarella (Kuva: Mutkia matkassa -blogista)

Ikkunapaikka-lehti

Poimimme messuilta mukaamme myös Ikkunapaikka -lehden, josta löytyikin useampi mielenkiintoinen pieni tai isompi uutinen.

Matkapakettilain muutokset on eittämättä isompi uutinen.
Valmismatkalaki sellaisena kun monet meistä sen ovat tunteneet jää historiaan ja monet asiat muuttuvat heinäkuun alussa. Kannattaa tutustua aiheeseen!
Tosin jos jo nyt, ennen heinäkuun alkua, varaat matkan vaikka joulukuulle, niin sitä koskevat vielä vanhan lain säännökset.

Markus Mäntykankaan juttu Libanonista oli kiinnostava, kävimmehän siellä äskettäin itsekin.

Miten olisi Ultimate luksusloma Four Seasons Hotels & Resortsin tapaan?

Four Seasons luksuslomat
24 päivää, 9 maata, 140 000 USD per nuppi! Katso tästä mitä tällä saa.

En myöskään tiennyt, että lentokentillä on nykyisin ongelmana myös kentälle jätetyt matkalaukut: jos lentoyhtiön lisämaksu tuntuu liian korkealta, niin laukku saatetaan jättää kentälle. Tai, että jotkut vaan unohtavat laukkunsa?!

Mitä jäi käteen?

Palatakseni vielä hetkeksi tuohon, että kannattaako matkamessuille mennä, niin ainakin omalta osaltamme näinä päivinä on messujen ja messukohtaamisten inspiroimana tapahtunut ainakin seuraavaa:

  • Marraskuisen Saudi-Arabian matkan jälkeen ideoimamme Länsi-Afrikan matka on nyt jo alustavasti naputeltu kalenteriin, vaikka valmismatkan jatkon yksityiskohdat ovatkin vielä neuvottelematta.
  • Harkitsemme vakavasti loppuvuoden alustavien matkasuunnitelmiemme muuttamista siten, että korvaamme Myanmarin Dominikaanisella tasavallalla.
  • Ennen messuja en ollut vielä huomannut tulevaa muutosta valmismatkalain muuttumisesta matkapakettilaiksi, mutta nyt muistan, että monet asiat muuttuvat heinäkuun alun jälkeen.

Messupäivien lomassa tapasin myös matkabloggaajakolleegoita ja erityisen hienoja kohtaamisia olivat ne, joissa nuoremmat bloggaajat kävivät jopa ihan erikseen kiittämässä siitä, että olen kertonut heille matkabloggaajayhteisöstä ja kutsunut heitä mukaan.  Seniorina, niin bloggaajana kuin muutenkin, on ollut mukava auttaa näitä nuoria!

suomalaiset matkablogit

Suomenkielisiä matkablogeja onkin jo neljättä sataa ja yksi meistä onkin äskettäin tehnyt ison työn ja koonnut ne kaikki yhdelle listalle!

Matkamessuliput feature

Lippuja tammikuun Matkamessuille!

16.1.2017: Arvonta suoritettu ja liput toimitettu voittajille (Laura ja Henna).

Viimeistään tammikuussa on hyvä suunnitella matkavuotta 2018.
Jos ideat ja suunnitelmat eivät vielä ole ihan selvillä, niin kannattaa suunnata Matkamessuille – niin mekin teemme 🙂

Matkamessut 2018 lippuarvonta
Tunnelmaa Matkamessuilla 19. tammikuuta 2017

Matkamessut ovat avoinna yleisölle 19-21. tammikuuta ja ständejä ja ohjelmaa riittää perjantaista sunnuntaihin. Koko ohjelmaan voit tutustua Matkamessujen omilla sivuilla, mutta tässä poimittuna messuilla Rantapallo Stagella tavattavissa olevat matkabloggaajat:

Aalloilla – Risteily Välimerellä, Karibialla tai jossain ihan muualla

19.01.2018, 16:30 –  17:0021.01.2018, 13:00 –  13:30
Sanna Kalmari, Palmuasema –blogi
Kirsi, Passionate Traveller –blogi
Elina Mälkiä, Vaihda Vapaalle -blogi

Eksoottinen Bali – Kiinnostaako rento loma upeissa maisemissa?

20.01.2018, 14:30 –  15:00 / 21.01.2018, 12:00 – 12:30
Emma Roinila, Mutkia matkassa -blogi

Herkullinen loma – Parhaat vinkit ruokamatkailuun

20.01.2018, 13:00 –  13:3021.01.2018, 15:00 –  15:30
Emma Roinila, Mutkia matkassa –blogi
Arna Grym, Cocoa etsimässä –blogi
Meri Vanhanen, Syö Matkusta Rakasta -blogi

Kreikka – Koe ihanat lomasaaret

20.01.2018, 12:00 – 12:3021.01.2018, 14:00 – 14:30
Satu, Destination Loma –blogi
Maarit Tolppanen, Pää pilvissä -blogi

Kroatia hemmottelee kävijöitään halvalla hintatasolla ja upeilla maisemilla

19.01.2018, 15:30 – 16:0020.01.2018, 13:30 – 14:00
Sanna Kanninen, Siveltimellä -blogi

Ota hetkestä kiinni – Naiset ja yksin matkustaminen

20.01.2018, 12:30 – 13:00
Anna-Katri Räihä, Adalmina’s Adventures –blogi
Annika, Travellover -blogi

Upea luonto – Näistä maisemista nautit kävellen tai vaeltaen

19.01.2018, 14:30 – 15:00
Mika Väistö, Lähtöportti-blogi
Merja, Merjan Matkassa -blogi
Satu Vänskä-Westgarth, Satumilla-blogi

Koko perhe risteilyllä (We Love Cruises Stage)

19.01.2018, 14:00 – 14:30
Rami Rajakallio, Kohteena maailma -blogi

Matkamessut 2018 lippuarvonta
Helsingin Matkamessut 2017

Maabongaus ei tänä vuonna ole messuilla aiheena esillä, mutta löytänet meidätkin Rantapallo Stagen tienoilta iltapäivällä lauantaina 20.1.2018.
Maailmanmatkaajatkin järjestänevät jonain messupäivänä treffit jossain päin messuja, mutta niin aika kuin paikka on vielä avoin.

Toki messuilla on paljon muutakin kuin matkabloggaajia, eli tutustu toki myös Matkamessujen omaan ohjelmasivuun. Ja näiden tärppienkin osalta, jos joku näistä syystä tai toisesta olisi Sinulle todella tärkeä, niin tarkasta vielä aika ja paikka lähempänä messuja viralliselta ohjelmasivulta mahdollisten muutosten varalta!

Niin, ne liput – arvomme siis kaksi kahden messulipun pakettia tätä juttua viimeistään 12.1.2018 kommentoineiden kesken.
Kerro mielellään kommentissasi, että mikä yllämainituista esityksistä kiinnostaisi Sinua eniten – tai jos ei mikään, niin mitä muuta lähtisit messuilta hakemaan. Muistathan sisällyttää kommenttiisi myös sähköpostiosoitteesi ao. kenttään, jotta liput löytävät Sinut.

Arvomme liput yhteistyössä Matkamessujen kanssa – eli messuille osallistuvat bloggaajat saavat kukin pienen määrän lippuja arvottavaksi lukijoillensa.

(Viime tammikuussa messut jäivät meiltä matkan takia väliin, joten jutun kuvat ovat Messukeskuksen Mediapankista vuoden 2017 matkamessuilta.)

TBGB feature

Matkamessut ja matkabloggaajat

Tammikuisiin matkamessuihin (19.-22.1.2017) ei ole enää kuin pari viikkoa ja ensimmäiset niihin liittyvät matkatarjouksetkin ovat jo alkaneet. Tänä vuonna me teimme vaikean valinnan matkamessujen ja Portugalin Algarven välillä ja oikea matka voitti messut, mutta josSinulla ei ole tarjolla matkaa juuri tuolloin, niin kannattaa toki pistäytyä messuilla keräämässä ideoita seuraaviin reissuihin.

Travel Bloggers Give Back 2017: Valokuvanäyttely

Vuosi sitten olimme  mukana matkabloggaajien messuilla järjestämässä Travel Bloggers Give Back -hyväntekeväisyystempauksessa, jossa myytiin kirpputorilla matkailuaiheisia tavaroita. Tempaus tuotti tuolloin lähes 2000 euroa ja näiden varojen turvin saatiin varmistettua Nepalin kastittomille lapsille kymmenes koulu.

TBGB kirpputori 2016

Tänä vuonna toteutamme hyväntekeväisyystempauksen valokuvanäyttelyn muodossa – eikä kyseessä olekaan ihan tavallinen valokuvanäyttely, vaan näyttely, josta voit helposti ostaa mieleisesi kuvan mukaasi. Kuvan lisäksi saat mukaasi hyvän mielen, sillä kuvien tuotolla tuemme tällä kertaa Laosin lapsia.
Kuvan voit ostaa itsellesi kolmessa eri koossa: 10x15cm, A4 tai A3.
Lisäksi näyttelyssä esillä olevat valmiit taulut (koossa 50 x 70cm) myydään näyttelyn päättyessä. Jokainen ostettu kuva on vielä arpalippu matkatoimisto Matkapörssin matkalahjakortin arvontaan.

Meriharakka on mukana valokuvanäyttelyssä tällä Peggy’s Coven idyllisestä satamasta syyskuussa ottamallamme merellisellä kuvalla.

Peggy's Cove Meriharakka Matkamessut

Eli mars matkamessuille ja Travel Blogger’s Give Back -valokuvanäyttelyyn ja ostamaan sieltä heti mukaan Epsonin tulostama laadukas paperikuva tästä kuvasta haluamassasi koossa ja tiedä vaikka voittaisit vielä matkalahjakortinkin hyvän kuvan ja hyvän mielen lisäksi! Lisää tietoa Travel Blogger’s Give Back -tempauksesta ja niin kuluvan kuin viime vuoden kohteista Nepalissa ja Laosissa  löydät täältä.

Matkabloggaajia Blogipaviljongissa

Blogipaviljonki

Matkabloggaajia (vaikket nyt tänä vuonna meitä) voit tavata messuilla Blogipaviljongissa. Koko messujen ajan paikalla on aina vähintään muutama bloggaaja, jotka mielellään jakavat matkavinkkejään ja jos mielessäsi on oman matkablogin perustaminen, niin toki myös bloggaamiseen liittyviä vinkkejä.
Blogipaviljongillakin on omat Facebook -sivutkin.

Matkabloggaajia estradilla

Eikä tässä vielä kaikki, kuten vauhdikkaimmissa mainoksissa tavataan sanoa! Matkabloggaajia on myös estradilla messuilla, mm. Matkakuume.net -blogin Gia kertoo lauantaina 21.1.2017 klo 16:30–17:00 Mondo-lavalla perheensä maailmanympärimatkasta ja avaa myös niin maailmanympärimatkan kuin muiden matkojen todellisia kustannuksia. Tässäkin esityksessä olemme pienoiselta osalta mukana vaikkemme estradilla tänä vuonna olekaan, sillä tarjoamme osaltamme kustannustietoja jaettavaksi osana Gian esitystä.

Matkakuume RTW

Tiedot koko matkamessujen ohjelmasta löydät vaikka täältä.

Liput matkamessuille

Portugalin matkastamme johtuen emme tänä vuonna arvo matkamessulippuja, mutta netissä saat ostettua lipun ennakkoon hintaan 16 euroa, jonottamatta.

Messulippuarvontojakin on toki muissa blogeissa meneillään aika monta näinä viikkoina, jos uskallat jättää lipun hankkimisen onnen varaan. Niitä, arvontoja, löydät yhdestä paikasta täältä.