Portugali

Portugali

Muutamiin Euroopan maihin pääsin tutustumaan isäni työmatkojen myötä jo lukiolaisena 1970-luvulla. Yksi näistä maista Tanskan, Alankomaiden ja Sveitsin ohella on Portugali. Portugalissa isäni työskentelikin pitempään ja ehdin käymään siellä parikin kertaa tuona aikana, keväällä ja syksyllä 1973. Kumpikaan matka ei näytä ajoittuneen koulujen loma-ajoille, eli ilmeisesti tuolloinkin sai hyvästä syystä koulusta omaa lomaakin.

70-luvun jälkeen kuluikin sitten vuosikymmeniä ennen kuin palasin Portugaliin ja silloin ensin saarille, Azoreille ja Madeiralle.

Ennen Portugalin vallankumousta

Portugali 1973 Portugali 1973 Portugali 1973

Azorit 2010

Vietimme heinäkuisen viikon Azorien São Miguelin saarella tukikohtana Ponta Delgada. Kävimme onnistuneella valasretkellä ja päiväretkellä Furnasissa ja Kaksoisjärvillä. Lensimme myös päiväksi Faialin saarelle Hortaan.

Azorit Portugali
Kaksoisjärvet Sete Citadesin alueella
Azorit
Pirkko Hortassa purjeveneiden merkkien täyttämällä rannalla
Azorit Portugali
Lasse katsastaa mahdollista tulevaa työpaikkaansa valastarkkailijana – aika pieni koppi, mutta avarat näkymät Atlantille

Azoreille olen ajatuksissani palannut viime aikoina muutamaan kertaan seuratessani Terceiran saarelle Azoreilla muuttaneen Johannan elämää Muu maa mandariini -blogissa.

Madeira 2012

Juhlistimme pääsiäismatkaamme valitsemalla ehkä vähän keskimääräistä paremman hotellin ja asetuimme The Cliff Bay -hotellin ylimpään kerrokseen. Madeira on tunnettu levadoistaan ja niinpä mekin kävelimme tunnollisesti joitakin niistä: ranta”levadan” Lidon alueelta Camara de Lobosiin, kaupunkilevada Levada dos Piornaisin Pinhero das Voltasiin ja Rabacalissa 25 lähteelle vievän levadan.

Madeira Portugali
Värikylläisiä laivoja Camara de Lobosissa
Madeira
Taloja oli ihan oikeasti Santanassa ja lisäksi keskustan teemapuistossa (tämä teemapuistosta)
Madeira
Takana kävelyä jo lähes 2 tuntia ja yli tunti vielä edessä!

Porto 2014

Syksyllä 2014 ”kävelimme” Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitin Bilbaosta Santiago de Compostelaan. ”Kävelimme”, siis osallistuimme Albatrosin bussimatkaan, joka eteni pyhiinvaellusreittiä. Joka päivä kävelimme jonkun yleensä 5-7 kilometrin mittaisen matkan, eli bussi jätti meidät reitin varteen sopivaan kohtaan ja poimi meidät takaisin kyytiin kävelyn jälkeen. Matkan varrella yövyimme jos ei nyt hyvissä, niin kuitenkin ihan kelvollisissa hotelleissa – emme siis joutuneet kisaamaan paikoista pyhiinvaellusreitin varren refugioissa.

Matkan paluulento ei kuitenkaan lähtenyt Santiago de Compostelasta vaan jatkoimme bussilla matkaa Portugalin puolelle Portoon, jossa vietimme vielä päivän ennen paluulentoa, joka siis lähti Portosta.

Numeroita ja hiukan Portugalia

Lissabon 2015

Kevättalvella 2015 matkustimme Lissaboniin sisarentyttärieni kanssa.
20+ -ikäisten nuorten neitojen kanssa kävimme katsomassa joitakin nähtävyyksiä, mm. Belemin tornin, mutta myös Lissabonin ostosmahdollisuuksille piti tällä kertaa varata reilusti aikaa.
Parque de Nacoesin alueella sijaitseva upea akvaario oli kyllä meidän kaikkien mieleen!
Jonkin verran kiertelimme kaupungilla erikseenkin ja näillä retkillä huvittelimme mm. ottamalla muutamia kuvia samaan tyyliin kuin isäni oli ottanut minusta kuvia 70-luvulla.

Päiväretken Sintraan, Capo da Rocaan ja Cascaisiin ostimme Tours by Locals -järjestöltä yksityisretkenä meille neljälle, joten pystyimme säätämän päivän ohjelmaa siinä vaiheessa kun nuorempien kiinnostus historiaan alkoi loppua – ja toisaalta oppaamme auttoi minua myös löytämään isäni aikoinaan Cascaisista vuokraaman talon, vaikka katunumerointi kyseisellä kadulla olikin vuosikymmenien saatossa muuttunut.

Lissabon – kaikki jutut ja kustannukset

Algarve 2017

Jättäytyessäni pois töistä vuoden 2017 alussa ajattelimme kokeilla minkälaista olisi viettää talvea Välimeren rannalla. Päädyimme Costa del Solin sijaan Algarveen, jossa vietimme hiukan aikaa Albufeirassa, vuokrasimme auton ja kävimme Espanjan puolella Cadizissa ja sieltä edelleen Ceutassa Afrikan rannikolla ja lopuksi palasimme vielä Portugaliin oleilllaksemme jonkin aikaa Tavirassa.

Petyimme hiukan tähän Välimeren rannalla talvehtimiseen: ainakin Algarven rannikolla monet paikat, esimerkiksi ravintolat, olivat tammikuussa kiinni, ja vuokraamamme kalustetut asunnot olivat kylmiä. Ilmalämpöpumpulla niistä sai huoneen kerralla lämmitettyäkin, mutta lopputulos oli kuitenkin enemmän selviämistä kuin nautinnollista ja rentoa oleilua. Saimmekin sittemmin ohjeen, että asunto pitäisi talvikaudella valita auringon puolelta ja kesäkaudella varjon puolelta – emme selvästikään olleet osanneet kiinnittää tähän riittävästi huomiota!

Vajaan kuukauden mittaisen matkan tarinoita on blogissamme useita:

Albufeirasta lähdimme Cadiziin ja palasimme Taviraan:

Kotiin palauttuamme laadin tietysti tapamme mukaan yhteenvedon ”talvipakomme” kustannuksista.

Jossain vaiheessa, jo ennen Algarven matkaamme, olen myös kirjoittanut jutun Muuttaisinko Portugaliin, jota onkin luettu ahkerasti. Mutta ei, emme muuttaneet Portugaliin, vaikka siellä ihan kevyesti koemielessä yhden tammikuun vietimmekin.

Albufeira Marina Portugali
Pyörällä Saint LuziassaTavira Island Ilha de TaviraInatel Albufeira Portugali

Lopuksi

Kaikki blogimme jutut Portugalista pääset lukemaan myös tästä.

Uusia ei ole näiltä näkymin ihan hetkeen luvassa – vielä mahdollisten matkakohteittemme listalla ei ole yhtään kohdetta Portugalista.

Tags from the story
,
Join the Conversation

18 Comments

  1. Kiinnostava katsaus etenkin kun itse juuri tuli Madeiralta. Aiheuttaakohan nuo paikannimet koskaan sekaannuksia, kun sekä Madeiralla että Azoreilla on niin paljon samannimisiä paikkoja, esim. just vaikkapa Ponta Delgada ja Faial. Nuo oli kyliä, joissa majoituimme osan matkasta Madeiralla.

    Mitä tulee asuntojen kylmyyteen, niin minusta ne on ihan yhtä kylmiä, oli talo sitten auringossa tai ei. Tuo Madeiran pohjoisranta oli aivan yhtä kylmä ja kolea kuin millaisissa oloissa asuin maalis-huhtikuussa vuonna 2011 Espanjan Aurinkorannikolla. En käsitä miten kukaan voisi asua tuollaisissa paikoissa ilman ilmalämpöpumppua tai vähintäänkin siirrettävää patteria. Kalseutta lisää vielä se, että taloissa saattaa olla laattalattiat kauttaaltaan koko asunnossa. Etenkin kylpyhuoneet on tämän takia ihan jääkylmiä, niihin kun ei edes saa lämmitystä. Hrrrr.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Tiedä sekaannuksista, mutta ehkä molemmilla saarilla vaan on kapeita niemiä (ponta delgada) ja pyökkejä (faial) :-)
      Juu, aika karseita nuo kylmät talot kylminä iltoina tai sateisina päivinä. Olin jo onnistunut unohtamaan nuo kylpyhuoneet, mutta niinhän se oli, että niissä oli vaan joku erillinen lämmitin, joka laitettiin päälle hetkeksi, kun niitä käytti, tosiaan hrrrr…

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Azorit on ainakin hyvä paikka nähdä valaita. Kannattaa toki tsekata, jos niistä on kiinnostunut, vielä, että mikä on paras vuodenaika niiden näkemiseen.

  2. says: Reissu-Jani

    Kiinnostava katsaus Portugaliin ja erityisesti luin uudestaan nuo Algarven jutut. Olin itse pohtinut jo mahdollista muuttoa eläkepäivillä Portugaliin juurikin verotuksen ja ilmaston takia, mutta sitten tuli vuoden 2017 eläkeuudistus ja tuli neljä vuotta lisää ”kakkua istuttavaksi” plus se verotuksen säätö. Ehkäpä talvet voisi sillä asua tai sitten jossain muussa aurinkoisessa paikassa pois Suomen kuuden kuukauden syksystä. Madeiralla, Lissabonissa, Sintrassa ja Evorassa on tullutkin käytyä. Azoreilla olisi kiva viettää pari kolme viikkoa eri saaria kiertäen.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jani! Jos Etelä-Eurooppaan aikoisi asettua, niin asunnon pitäisi kyllä olla kunnolla lämmitettävissä, meille ainakin. Tiedä sitten paljonko noilla leveysasteilla sellaisia asuntoja olisi vuokrattavissa, mutta liian kylmä siellä on talvisin mukavasti oleilla huonekohtaisilla ilmalämpöpumpuilla lämmitettävissä asunnoissa. Maaliskuusta alkaen voisi olla lämpimämpää ja paikatkin paremmin auki kuin tammikuussa, mutta silloinhan jo Suomessakin alkaa olla valoisampaa.

  3. Me suomalaiset ollaan vaan niin tottuneita lämpimiin koteihin. Australiassa asuneet tuttumme myös arvostelivat samaa asiaa. Ehkä pitäisi karaista itseään ennen lähtöä ;-). Ja tuo vinkkisi etelän puolella taloa olevista huoneista voi vähän auttaa!.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mari! ”pitäisi karaista itseään ennen lähtöä” – ja sen lisäksi pakata sisätiloissa oleskelua varten talvivaatteita :-) Albufeirassakin myytiin paljon fleesevaatteita marketeissa, mutta meillä tökki ajatus siitäkin, että ostettaisiin nyt lisää sellaisia vaatteita, joita meillä kotona jo kuitenkin on, mutta joita ei oltu tajuttu ottaa mukaan, kun kerran oltiin etelään lähdössä.

  4. Olin todella pitkään odottanut reissua Portoon, mutta se nyt jäi sitten kesällä tekemättä. Se reissu tullaan kyllä tekemään, sillä haluan päästä tutustumaan Dourojoen laaksoon kunnolla.

    Sattumoisin tuli Instassa vastaan upea videopätkä tänään Madeiran levadoilta, niistä olen haaveillut jo pidempään. Toivottavasti nekin pääsisi kokemaan pian.

    Algarve on itsestä hieman aliarvostettu kohde Suomessa verrattuna Costa del Soliin. Omaan silmään Algarve teki kyllä tosi ison vaikutuksen ja sinne tarkoitus on mennä kyllä uudestaan. Upea luonto, hyvä ruoka & juoma ja mahtavat golfkentät bonuksena :-)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Rami! Me tosiaan olimme vaan päivän Portossa, eli kyllä sekin osaltamme ”ansaitsisi” lisääkin aikaa, mutta jos nyt jatkossa pitää valita kohteet aika tarkkaan, niin ehkei se sille listalle kuitenkaan päädy. Ellei sitten Portugali jostain syystä vaikka ensi kesänä ole muita kohteita oleellisesti turvallisempi kohde koronan suhteen.
      Myös Algarvesta riittäisi tietysti toiseenkin matkaan, meilläkin, ja vaikka pitempäänkin.

  5. says: Marjo

    Portugalista minulle on jäänyt mukavia muistoja. Olen käynyt siellä kahdesti ja vain mantereella. Madeira oli kerran suunnitelmissa mutta se vaihtui sitten toiseen matkakohteeseen. Pidin Lissabonista ja sen raitiovaunuista sekä vanhasta kaupungista. Myös portugalilaisessa luonteenlaadussa on minusta jotain samaa kuin meissä suomalaisissa. Portugalilaiset ovat pidättyväisempiä eivätkä yhtä räiskyviä kuin vaikka espanjalaiset. Cascais oli kiva paikka kesällä mutta kivitalot talvella etelässä ovat kyllä kylmiä. Olen ollut Lanzarotella vuodenvaihteessa ja siellä oli hotellihuoneessa jäätävän kylmä. Sintra teki minuun suuren vaikutuksen ja sinne haluaisin mennä ehdottomasti uudelleen. Myös portugalin siniset kaakelit jäivät mieleen ja kaikki ihanat kalaherkut….

    Ehkä taas kun voimme matkustaa suuntaan Portugaliin!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Marjo! Jotenkin, ehkä tuon mainitsemasi ”pidäyttyväisemmän luonteenlaadun” takia, Portugali on mielestäni autenttisempi kuin Espanja. Tai siis siellä ei sillä lailla joka kohdassa ”huomioida” turisteja, vaan voit ainakin kuvitella sulautuvasi joukkoon omilla ehdoillasi.

  6. Monipuolisesti olette Portugalia ja saaria kierrelleet. Omat kokemukseni Portugalista ovat Lissabonista. Pitkä viikonloppu kevätaikaan oli mukava ensikosketus kaupunkiin. Portosta olen haaveillut sekä myös Madeirasta. Azorit olin jo unohtanut, sekin olisi hieno kokea. Kyllähän siellä nähtävää riittäisi.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Merja! Voihan olla, että vielä seuraavanakin koronavuonna kannattaa harkita vähemmän ruuhkaisia kohteita kuten juurikin vaikka saaret tyyliin Madeira ja Azorit.

  7. Portugali on korkealla listalla, sitten kun Eurooppaan taas päästään. Azoreita olenkin jo ihaillut Johannan bloggauksista, ja Porto näyttää ihanalta! Mielenkiintoista myös tietää, että tuon pyhiinvaellusreitin voi tehdä noinkin bussin avustuksella. Se alkoi joskus kiinnostamaan sen Paulo Coelhon kirjan jälkeen, ja meillä on myös sukulaisia, jotka on kävelleet sen koko matkan. Tekisin itse sen mieluummin noin järjestetyllä matkalla :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anna! Meilläkin on sukulainen, joka on kävellyt matkan – mutta ymmärtääkseni se sitten tuntuikin jaloissa vielä pitkään matkan jälkeenkin, eli mahtaakohan olla ihan terveellistäkään :-)

  8. says: Diiskuneiti

    Olen Madeiralle katsonut monesti matkoja, mutta jotenkin kohteeksi on sitten aina valikoitunut joku muu. Ystäväni oli työharjoittelussa Portugalissa sairaalassa ja hän kehui maata ja kulttuuria kovin. Kauhea matkakuume olisi…

    1. says: Pirkko

      Kitos kommentistasi! Me saimme aikoinaan neuvon, että Madeiralle pitäisi aina mennä vähintään kahdeksi viikoksi, sillä siellä kuitenkin sataa sen verran usein, että yhden viikon reissu saattaa huonolla tuurilla jäädä kokonaan sateiseksi, näin etenkin talvella. Mutta pääsiäisen tienoilla emme kyllä tainneet kokea yhtään sadepäivää saarella.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *