Espanja

Kuten niin monen muunkin suomalaisen kohdalla, mekin aloitimme Espanjassa Kanarian saarilta. Vasta sen jälkeen vuorossa olivat Madrid, Barcelona, Aurinkorannikko, Pohjois-Espanja, Mallorca ja viimeisimpinä Cadiz ja Ceuta Afrikan rannikolla. Tätä kirjoittaessani marraskuussa 2018 viimeisen kohteemme Espanjassa oli, sattumalta, sekin Kanarian saaret.

Kanarian saaret 1997 ja 2019

Ajatellen Kanarian saarta suomalaisten matkakohteena, niin se, että päädyimme sinne vasta 1997 ja vasta 26 muun maan jälkeen, kertoo ehkä jotain ainakin senaikaisesta kiinnostuksestamme kohdetta kohtaan. Sisareni oli varannut kahden viikon hiihtolomamatkan kahden noin kymmenvuotiaan lapsensa kanssa Puerto Ricosta, jota hän piti Kanarian aurinkovarmimpana kohteena. Päätimme liittyä seuraan viikoksi ja saimme vielä suunnilleen saman ikäisen veljentyttäreni mukaan, joten vietimmekin sitten kolmen aikuisen ja kolmen lapsen kokoonpanolla ensimmäisen viikkomme Espanjassa. Puerto Ricon lisäksi kävimme päiväretkellä Las Palmasissa. Lasten toivomuksesta vuokrasimme matkaa varten avomaasturin – ei ehkä kuitenkaan ihan paras valinta matkan tekoon, mutta sillä mentiin. Muita aktiviteetteja uima-altaan lisäksi tarjosivat ainakin vesipuistot ja Palmitos-puiston kaktukset ja papukaijat. Paluumatkaan tuli pieni mutkakin, mutta kyllä me tältäkin matkalta kotiin selvisimme.

Serkukset Kanarialla
Serkukset Tiia, 9v, Satu, 8v, ja Jussi, 9v, Kanarialla

Toisen kerran palasimme Kanarialle, silloinkin vain Gran Canarian saarelle, kun keväällä 2019 yövyimme mennen tullen yhden yön Kanarialla matkalla Mauritaniaan. Binter Canarias tarjosi tuolloin helpon yhteyden Las Palmasista Nouakchottiin ja toisaalta Kanariallehan aina pääsi Suomesta helposti ja edullisesti vielä tuolloin, aikaan ennen pandemiaa.

Menomatkalla yövyimme Playa de Arinagan pienessä kylässä ja paluumatkalla Las Palmasissa.

Playa de Arinaga

Vuorokausi Las Palmasissa

Varsinaisia intohimoja palata Kanarian saarille vielä tulevaisuudessakin meillä ei ole, mutta jos matkustaminen jostain syystä pandemian takia on vielä pitempäänkin hyvin rajoitettua ja Kanarian saarille pääsisi, niin voisihan sitä käydä katsastamassa jotain muitakin saaria tuolla kuin Gran Canarian.

Madrid 1999 ja 2017

Työvuosinamme käytimme jonkin verran sitä mahdollisuutta, että toinen meistä seurasi mukana toisen työmatkalle. Ensimmäinen matkamme Madridiin olikin Lassen työmatka, jolle lähdimme yhdessä etukäteen perjantai-iltana ja jolta minä palasin tiistai-aamuna ja Lasse kokouksensa jälkeen keskiviikko-aamuna. Pradon museo ja El Corte Ingles -tavaratalo(t) jäivät tältä matkalta ehkä parhaiten mieleeni tältä lokakuiselta matkalta.

Espanja Madrid 1999

Keväällä 2017 kiertelimme kaupunkia uudelleen ja perusteellisemmin. Kävimme myös iltapäiväretkellä Toledossa. Siinä missä syksyn 1999 matkasta ei vielä vuonna 2004 aloitettuun blogiimme päätynyt, niin tältä matkalta juttuja kertyi jo useampiakin.

Espanja Toledo
Toledossa

Barcelona 2005, 2010 ja 2018

Barcelonaan päädyimme ensimmäisen kerran juhannuksena 2005 – jos oikein muistan, niin valinta oli sisarentyttäreni, jonka kanssa olimme ideoinneet yhteistä matkaa taas kerran. Tällä kertaa mukaan lähti jo silloinen poikaystäväkin. Majoitukseksi valikoitui kalustettu asunto läheltä La Ramblaa: halusin, että olemme kaikki saman ulko-oven takana, että hiukan pystymme valvomaan vielä alaikäisten liikkumista. Ensimmäiset päivät tutustuimme kaupunkiin yhdessä, mutta lopuksi annoimme jo nuorten liikkua keskenäänkin: heitä houkutti ranta, meitä Gaudin arkkitehtuuri.

Barcelona

Espanja Barcelona
La Boquerian tarjonnasta on vaikea tehdä valintoja!

Elokuussa 2010 risteilimme silloin uudella Kristina Katarina -aluksella Gibraltarilta Korsikalle myös Barcelonan kautta. Pääosan päivän vierailustamme kaupungissa käytimme tällä kertaa käyntiin Montserratin luostarissa.

Gibraltarilta Ajacciolle

Montserrat
Montserratin luostari on ehdottomasti retken arvoinen!

Syyskuussa 2018 meidät toi kaupunkiin Travelers’ Century Clubin kansainvälinen tapaaminen kaupungissa. Tapaamiset olivat pääosin upeassa H1898-hotellissa La Ramblalla – hotellin sijainti mahdollisti myös lyhyitä retkiä keskustassa tapaamisten välissä.

Travelers’ Century Clubin kokouksessa Barcelonassa

TCC Barcelona 2018
Sunnuntairetkellä Pobletin luostariin ja Tarragonaan otettiin ryhmäkuvakin

Sadetta aurinkorannikolla syksyllä 2012

Ystäväpariskuntamme viettäessa syksyn 2012 asunnollaan Fuengirolassa poikkesimme mekin siellä viikon verran. Säät eivät ihan suosineet, mutta tutustuimme kuitenkin Fuengirolan ohella Marbellaan, Puerto Banukseen, Mijakseen, Granadaan ja Alhambraan. Emme nyt varsinaisesti ihastuneet Fuengirolaan ja ystävämmekin myivät sittemmin asuntonsa siellä, joten emme ole tulleet näille kulmille palanneeksi.

Costa del Sol

Espanja Marraskuinen Marbella
Marraskuinen Marbella

Bilbaosta Santiago de Compostelaan 2014

Pohjois-Espanjaan tutustuimme viikon verran syksyllä 2014 Albatrosin matkassa. Santiago de Compostelasta siten, että olisimme kävelleet koko reitin, tai edes osan siitä, satoja kilometrejä, emme koskaan haaveilleet, mutta oli kiva tutustua reittiin bussimatkalla, jonka aikana kävelimme päivittäin 5-7 kilometrin pätkiä pyhiinvaellusreittiä sieltä täältä ja tutustuimme reitin varren kaupunkeihin.

Lopulta kyllä innostuimme reitistä siinä määrin, että kun Albatrosin matka sen osalta päättyi Santiago de Compostelan kaupunkiin, jossa oli onneksi sopivasti vapaapäivä, niin jatkoimme vielä omatoimisesti aina Finisterreen asti. Finisterre, Atlantin rannalla, on reitin päätöspiste, jossa pyhiinvaeltajat aikoinaan polttivat vaatteensa ja ottivat rannalta muistoksi silmukankuoren, jollaisia nyt myydään kaikkialla matkan varrella.

Tarina koko matkasta koostuu näistä jutuista:

(Jos haluat seurata koko matkaa alusta loppuun, niin valitse ensimmäinen juttu ja jatka siitä aina jutun alalaidasta löytyvien linkkien avulla.)

Santiago de Compostela Espanja
Simpukankuvia matkan varrelta – niistäkin tein jutunkin

Cadiz 2017

Vietimme pääosan tammikuuta 2017 Portugalin aurinkorannikolla, Algarvessa, mutta teimme sieltä myös muutaman päivän retken Espanjan puolelle Cadiziin.

Cadiz – kaupunki meren sylissä

Cadiz majakka
Cadizin majakkakin piti tietysti käydä katsomassa

Kävimme myös Cadizin mainiossa camera obscurassa. Talvipakomme kustannusyhteenvedossa on myös muutama rivi Cadiziin (ja Ceutaan) liittyviä kustannuksia.

Baleaarit (Menorca ja Mallorca)

Jo mainitulla Kristina Katarinan risteilyllä Gibraltarilta Korsikan Ajaccioon pysähdyimme yhdeksi päiväksi Menorcan saarelle. Mieleeni jäivät mm. Fornellsin kalastajakylä, megaliitit Binibecan lomakylä.

Juhannuksen 2015 kohteeksi valikoitui Mallorca. Pidennetystä viikonlopusta vietimme puolet La Palmassa ja puolet pohjoisrannikolla tukikohtana Playa de Muro, jossa kiertelimme lähikyliä pyörällä päivän verran ja toisena päivänä saarta autolla.

Ibizalla emme ole vielä käyneet, mutta jos se olisi sopivasti yhdistettävissä johonkin muuhun kohteeseen, niin miksipä ei!

Binibeca
Risteilyturisti Binibecassa
Menorcan monoliitteja
Menorcan monoliitteja

Ceuta

Tammikuussa 2017 Cadizin lisäksi meitä kiinnosti mahdollisuus käydä Espanjalle kuuluvalla Ceutan alueella Afrikan mantereella. Näitä alueitahan on itse asiassa kaksi, Ceuta ja Melilla, mutta tyydyimme yhteen. Lautta Ceutaan lähti Algeciraksen kaupungista, josta meille ei jäänyt hyviä muistoja!

Sateinen Ceuta ja huijari Algecirasissa

Ceutan satama
Ceutan pienvenesatama

Lopuksi

Kaikki blogimme jutut Espanjasta kohdetasolla pääset lukemaan myös tästä.

Koronakevät laittoi ajatukset mahdollisista tulevista matkoista sikäli uusiksi, että ainakin juuri nyt tuntuu, että jatkossa kannattaa keskittyä juuri niihin kohteisiin, jotka vielä haluaa nähdä – “huvimatkojen” aika on ohi. Myös Espanjan kohteita mahtui kuitenkin vielä sillekin listalle, esimerkiksi Valencia, Sevilla ja Ronda.

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

Artikkelin avainsanoja
,

24 kommenttia

  • Espanja on kyllä ehdoton lempparini ihan jo sen monipuolisuudenkin vuoksi.
    Että jos ei maailmassa enää muualle kuin yhteen maahan pääsisi, niin voisi olla että se olisi omalla kohdallani Espanja minkä valitsisin.

    Espanja on muuten myös niitä harvoja maita ylipäätänsä, jonka suhteen itseltäni löytyy myös tavoitteita. Eli tietenkin vierailla jokaisella itsehallintoalueella.

    • Kiitos Katja! Hyvä valinta :-) – ei meiltäkään montaa noista itsehallintoalueista puutu, mutta taidamme vielä pitää katseemme sittenkin uusissa maissa, jos matkailu jotenkin taas tämän pandemian jälkeen elpyy.

  • Minun oli tarkoitus olla tänäkin jouluna Las Palmasissa, mutta kun Finnair perui lennot ja Kanaria vielä vaatii koronatestiäkin, niin siirsin kohteen Malagaan ja menon jo tälle viikolle. Ei tässä sen pidemmälle uskalla suunnitella. Malagan kunnan alueelta ei ole lupa poistua, mutta muuten rajoitukset ovat tuolla aika maltillisia tällä hetkellä. Aiemmin olen ollut Malagassa vain pari päivää, kauan sitten, nyt olen viikon.

    Espanja on, kuten Katjakin sanoi, todella monipuolinen kohde. Palkitsevaa on myös kohtuullisen surkean lukioespanjan käyttäminen, paikalliset kun tekevät kaikkensa, että ymmärtävät sönkötykseni ja että minä ymmärtäisin, mitä he sanovat.

    Las Palmasin ohella suosikkini on Madrid, sen sijaan Barcelonaan en ole koskaan “päässyt sisälle”. Ceuta teki aikanaan vaikutuksen lähinnä siksi, että saavuin sinne maitse, Tangerista, grand taxilla. Muutaman askeleen ja tiukan passintarkastuksen jälkeen olin todellakin saapunut silloin vielä aika kaoottisesta Marokosta rauhalliseen, siistiin ja sivistyneeseen Espanjaan. Raja-aitoja ja vartiointia ei tuon eron näkemisen jälkeen ole tarvinnut ihmetellä.

    • Kiitos Daniel!

      Meillä kun matkailu on enemmän ollut uusiin paikkoihin tutustumista, niin vaan se, että nyt pääsisi jonnekin lämpimään ja aurinkoiseen paikkaan, jossa olemme kuitenkin jo ennenkin olleet, ei tunnu niin tärkeältä, eli odottelemme toistaiseksi. Toki ainakin puoliksi riskiryhmäläisinäkin odottelemme myös rokotetta.

      Tuon espanjankieli aspektin unohdinkin tästä jutusta, sillä hienoinen panostuksemme aiheeseen tapahtui aikoinaan ennen Etelä-Amerikan matkojamme. Saimme vinkin, että englannintaito loppuu aika tarkkaan Meksikoon ja opiskelimme useammankin lukion lyhyen espanjan kurssin verran kieltä aikuislukion espanjan tunneilla. Ymmärrystaito kehittyi siitä jonkin verran, etenkin ranskan kielen taustalla, mutta puhuminen ei niinkään. Nyttemmin sekin on jo hiipunut kun kieltä on kuitenkin tarvittu vain harvoin.

      Ceutassa käydessämme joku sanoikin, että korkea raja-aitakin olisi “nähtävyys”, mutta emme halunneet lähteä katsomaan ihmisten epätoivoa rajalle.

  • Espanja on tosiaan mukavan monipuolinen kohde. Joitain kertoja olen siellä käynyt, samoin Marika, mutta yhdessä emme ole toistaiseksi Espanjassa olleet. Aikaa siellä saisi varmasti kulumaan pidemmänkin aikaa. Ja Marikaa Espanja tietysti jo kiinnostaisi tuon kielen vuoksi, jotta pääsisi taas sitä treenaamaan. Saapa nähdä millä tavalla maailma tässä aikanaan tulee avautumaan.

    • Kiitos Mikko! Espanja onkin yksi niistä kielistä, joita kuitenkin tapaa maailmalla sen verran laajalti, että on motivoivaa oppia sitä edes vähän.

  • Espanja on suosikkimaitani Euroopassa ja listalla ihan kärjessä kun mietin maita, joihin haluaisin päästä mahdollisimman pian. Eri asia on sitten se, minne maihin lopulta pystyy matkustamaan ensimmäisten joukossa koronatilanteen alkaessa parantua. Joka tapauksessa toivon, että Espanjan tilanne alkaisi näyttää valoisammalta pian, jotta sinne tuntuisi järkevältä lähteä hupireissulle.

    Mainitsemasi Valencia on minulla vielä näkemättä ja siellä haluaisin käydä. Sevillaan ja Rondaan palaisin mielelläni. Ykkössijalla Espanjan kaupungeista, joihin haluaisin palata, taitaa kuitenkin olla Granada. Jotenkin tykästyin siihen kaupunkiin valtavasti, kun kävimme siellä muutama vuosi sitten, ja haluaisin mennä sinne uudelleen vähän pidemmälle vierailulle.

    • Kiitos Jenni! Eurooppalaisena kohteena Espanja on kuitenkin vähän kuin kotiin menisi ja sen myötä siellä on turistinakin helppo olla. Muistan kun toissavuonna palasimme Nouakchottista Mauritaniasta Kanarialle, niin tuo tunne oikein korostui. Lyhyt lento ja olit taas tutussa länsimaisessa ympäristössä.

  • Niin ihanaa, että olette mahdollistaneet sitä, että sukulaislapset ovat päässeet matkustamaan muiden kuin omien vanhempiensa kanssa. Meillä lapset ei ole olleet koskaan – toisaalta he kyllä ovat saaneet matkustaa. Meidän lasten serkut ovat eri ikäisiä, suurin osa yli 10v vanhempia, joten sekin vaikuttaa. Arvostan itse sukuyhteyttä ja yhteisiä kokemuksia niin paljon.

  • Espanja on kyllä yllättänyt monipuolisuudellaan. Me ollaan käyty paljon samoja kohteita kuin tekin, ja joo, mekin aloitettiin Kanarian saarilta aikoinaan, ja sittemmin maassa on tullut käytyä useampaan otteeseen. Parin viikon päästä itseasiassa palataan jälleen Espanjaan, koiravahdeiksi joululomien yli. Maaraja Ranskasta on auki ja myös eri hallintoalueiden rajojen ylittäminen pitäisi onnistua ihan kivuttomasti, mutta matkalla ei tässä tilanteessa valitettavasti paljon voi pysähdellä, joten täytyy tyytyä maisemien ihailuun auton ikkunasta.

  • Vaikka olenkin rakastunut Italiaan pidän myös Espanjasta paljon. Barcelona on superihana kaupunki ja Gaudin arkkitehtuuria voi tutkia päiviä löytäen aina uutta. Vaikka Ibiza on biletys paikka monen mielestäni on se myös Unesco maailmanperintökohde ja täynnä upeita kirkkoja sekä katedraaleja. Formentera on taas ihana paratiisisaari, jossa voisi luulla olevansa jossain ihan muualla kuin Välimerellä. Mallorcalla La Seun katedraali on aika huikea ja tippukiviluolat Porto Criston lähellä myös mielenkiintoisia jos pitää luolista :D Kanariansaarillakin olen melkein kaikilla käynyt ja ehkä Lanzarote oli niistä eksoottisin. Madrid on itse asiassa vielä kokematta.

    • Kiitos Marjo! Tässähän tuli monta pysähtymisen arvoista ajatusta mahdollisesti vielä tuleville Espanjan-matkoille! Voihan olla, että matkailun ehkä muuttaessa vähän luonnettaan, joko koronan myötä – tai sitten vaan sen myötä, että me tästä vielä vanhenemme – niin tulemme vielä, mekin, katsastamaan useamman Kanarian saaristakin, sillä ovathan ne tuttuja, helppoja ja normaaliaikana turvallisia matkakohteita.

  • Espanja on monipuolinen kohde. Mallorca on ollut ensimmäisiä kohteita etelän lomillani. Ja sen jälkeen on monissa muissakin Espanjan kohteissa tullut käytyä. Madrid ja Bilbao on kokematta, ne vielä haluaisin nähdä, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
    Tästä blogipostauksestasi saa oivan tietopaketin Espanjan reissuille. Kiitos monista esittelykohteista.

    • Kiitos Tuula! Kummatkin ovat ihan kokemisen arvoisia kaupunkeja, Madrid pääkaupunkina tietysti, mutta Bilbaokin on kyllä aivan erityinen kaupunki.

  • Yhdyn moneen muuhun ja totean myös, että Espanja on kyllä niin monipuolinen kohde! En oo vaan itse vielä “päässyt” Gran Canarialle, kohteeseen joka on joka toiselle Suomalaiselle tyyliin ensimmäisiä kohteita perheen kanssa. Kanarian saaretkin on kuitenkin niin erilaisia keskenään ja käsittääkseni yllättävän suosittuja luonto ja aktiivi matkailijoille. Kokematta on myös Espanjan suurkaupungit, upeita varmasti myös! Tuo on kyllä totta, että nyt koronan jälkeen saa harkita enemmän, minkä kohteen valitsee, ettei tule enää reissattua huvikseen vähän joka paikkaan.

    • Kiitos Elina! Ehtiihän sitä, varmaan vielä, koronan jälkeenkin :-) Suunnitelmallisimmat maabongariystäväni ovatkin pyrkineet nuorena käymään eksoottisissa kaukokohteissa, sillä Eurooppa lyhyine lentoaikoineen ja eurooppalaisille kotoisana alueena toimii hyvin sitten vielä vanhempanakin :-)

  • Olen aina tykännyt melko pienistä, idyllisistä paikoista ja ajattelin aina että johonkin Playa del Inglesiin en mene koskaan! Kunnes muutin sinne asumaan. :-D
    Turistihelvettihän se oli, mutta Kanarian työvuosista jäi toisaalta paljon käteen: espanjan taito, vaikka en ollut sitä koskaan koulussa lukenut.
    Andaluciassa on monta upeaa kohdetta, Ronda, Cadiz, Sevilla, Cordoba, valkoiset kylät, oi vaikka mitä! Niistä tykkään tosi paljon! Cordoban kevät ja appelsiinipuiden kukkien tuoksu upea on muisto, jonka jaan tässä muillekin.
    https://www.rantapallo.fi/kaukaahaettua/2020/02/22/appelsiinipuiden-ja-kapeiden-kujien-cordoba-hurmasi/

    • Kiitos Anna, myös aurinkoisesta linkistä. Jos Espanjan etelärannikolle vielä päädymme vaikka noiden jo kevyesti “listalla” olleiden Rondan ja Sevillan takia, niin pitääkin muistaa sitten myös tuo Cordoba.

    • Kiitos Cilla Maria! Junamatkailua Espanjassa emme Aurinkorannikon lähijunia lukuunottamatta ole kokeilleet, mutta monet ovat maan junayhteyksiä kehuneet.

  • Kiva lukea näitä teidän Espanjan reissujen muisteloita. Hymy nousi huulille, kun muistin, että yksi omia ensimmäisiä ulkomaanreissujani oli ystävien kanssa bilereissu Kanarian Puerto Ricoon. Ehkä sen takia ei ole tehnyt mieli palata kyseiselle paikkakunnalle uudelleen, koska muistan sen lähinnä suurena discona :) Tältä listalta näkemättä vielä Ceuta, Menorca ja Mallorca sekä Santiago de Compostela. Jälkimmäinen kiinnostaisi eniten.

    • Kiitos Annemaria! Perhelomalla Puerto Rico ei näyttänyt discolta, enemmänkin vesipuistolta :-) Santiago de Compostela ja reitti sinne vaikka Bilbaosta) on kyllä kiinnostava paitsi alueen kylien ja kaupunkien takia, myös tuon pyhiinvaelluskuvion takia.

    • Kiitos Veera! Ehkä näiden maayhteenvetojen myötä ainakin muutama lukijoistamme oivaltaa, että vaikka, ainakin aikaan ennen koronaa, luokittelimme itsemme maabongareiksi, niin osaltamme se ei todellakaan ole tyypillisesti tarkoittanut per maa lyhyttä vierailua maan pääkaupungin lentokentällä :-)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.