Matkavalokuvauskurssi
byLyhyt matkavalokuvauskurssi ei muuta meitä oikeiksi valokuvaajiksi, mutta joitakin perusasioita sekin ehtii opettamaan ja kertaamaan. Osallistuimme Vantaan työväenopiston…
Lyhyt matkavalokuvauskurssi ei muuta meitä oikeiksi valokuvaajiksi, mutta joitakin perusasioita sekin ehtii opettamaan ja kertaamaan. Osallistuimme Vantaan työväenopiston…
Yksin tai yhdessä matkalle? Osa vannoo yksin maailmalla kulkemisen nimeen. Osa matkustaa välillä puolisonsa tai koko perheen kanssa…
Päivitys 16.10.2017: Helsingin Sanomien mukaan Syrjäiselle Saint Helenan saarelle pääsee lentämään viimein ihan oikeasti – Afrikan tähden etsintä…
Kuukausi sitten Schönbrunnin eläintarhassa kiertelimme pariinkin otteeseen jääkarhujen asumusta, mutta emme onnistuneet sitä/niitä näkemään. Sen verran asia jäi…
Osana Naantalin vierailuamme pääsimme myös tutustumaan Kultarannan puutarhaan jo viikkoja ennen presidenttiparin saapumista. Keväinen Kultaranta oli vehreä, mutta…
Keskelle viime viikonlopun Naantalin reissuamme sähköpostiini tupsahti onnittelut: Kirjoittamisen perusopintojen opiskelijavainnan tulokset ovat valmiina. Onneksi olkoon, sinut on…
Toukokuisena perjantaina Naantali näytti meille monella tavalla parastaan. Keväinen vehreys oli parhaimmillaan, ravintolat ja kahvilat jo auki, mutta…
Osoite meriharakka.net vie Sinut matkablogiimme ja maailmalle, mutta osoite meriharakka.fi viekin Sinut velkualle Naantaliin. (Edit 16.2.2018: Meriharakka Velkualla…
Ensimmäinen neuvo Lofooteille heinäkuussa mielivälle – ole liikkeellä aikaisemmin kuin me, ainakin (luulisin) 4-5 kuukautta ennen matkaa, 2…
Teen vain harvoin ruokaa. Kahden hengen taloutemme elää luultavasti aivan liian paljon valmisruualla: hyvä jos toisena viikonlopun päivänä…
Perjantain jälkeen olen lueskellut muidenkin yhteenvetoja PING-tapahtumasta ja vaikka välillä niitä lukiessani tuleekin sellainen olo, että onkohan tällaisella…
