Venäjä – Leningradista Pietariin ja Moskovaan

Venäjän lippu

Hesarin Kuukausiliitteessä ilmestyi äskettäin Jussi Konttisen juttu Unelma ihan oikeasta ystävyydestä, yhteistyöstä & avunannosta (maksumuurin takana, mutta jos omaat Hesarin tunnukset, niin lue ihmeessä).

Entä jos meillä olisi idässä naapuri, johon voisi luottaa?

Millaista Suomen ja Venäjän rinnakkaiselo olisi, jos maittemme välinen luottamus ei olisi vain sanahelinää? Miten elämämme muuttuisi, jos Venäjä olisi niin sanottu normaali maa, joka olisi integroitunut demokraattiseen Eurooppaan? Jos siihen voisi suhtautua kuin Ruotsiin?

Normaalioloissa olisi luonnollista, että Suomi valmistaisi Sputnikia lisenssillä.

Sen lisäksi se ostaisi kaiken irti lähtevän energian Venäjältä, tilaisi sieltä ydinvoimalansa ja pelaisi kiekkoa venäläisten kanssa niin paljon kuin nivelet kestävät. Kaupunkilomat tehtäisiin Pietariin tai Moskovaan ja etelänmatkat Mustallemerelle.

Todellisuudessa meille(kin) on kuitenkin ollut normaalia, että Venäjälle (tai aikoinaan Neuvostoliittoon) ei lähdetä noin vain, joten noin neljän vuosikymmenen aikana olemme käynet siellä vain kuudesti ja kaikki matkamme ovat olleet vain muutaman päivän mittaisia.

Leningradista Pietariin

Leningradissa, ja ensimmäisen kerran Neuvostoliitossa, vierailimme kesällä 1983 ja kuten tuosta alla olevasta ingressistäkin näkyy, vaikket koko jutusta olisikaan kiinnostunut, niin tuolloin olimme ajatelleet viikon kesäreissua, mutta sellaisiapa ei oikein ollutkaan tarjolla. Tuohon aikaan Neuvostoliittoon lähdettiin valmiilla matkoilla, omatoimimatkailusta harva taisi uneksiakaan, enkä edes tiedä olisiko se normaalille turistille ollut edes mahdollista. Matkan mittaan totesimme sitten, että 4 päivää todellakin oli parempi matkan pituus kuin viikko – lähinnä sen takia, että 80-luvun Neuvostoliitossa oli vielä haasteita jo ihan ruokailujenkin suhteen. Neljä päivää pysyi tietysti hengissä, mutta mitään kulinarismin juhlaa se ei ollut. No, Leningradin perusnähtävyydet, Pietarhovia myöten, tuli nähtyä.

Leningrad 1983

SAP Nordic kick-off 2001

Seuraava matkan, tuolloin jo Pietariin, Pirkko teki alkuvuodesta 2001. SAP Nordickin kick-off toteutettiin eri vuosina eri Pohjoismaissa ja ilmeisesti tilaisuuden järjestäjät olivat saaneet kuningasajatuksen, että etenkin skandinaavisille ystävillemme Pietari hakkaa eksoottisuudessaan Helsingin mennen tullen, joten lähdimme sinne luultavasti luokkaa 400 hengen ryhmänä. Puitteet olivat tuolloin pääosin komeat, mutta yksi asia ei ollut vieläkään muuttunut: ruoka loppui Venäjällä edelleen kesken. Aamulentojen jälkeen konferenssitilassa oli tarjolla voileipiä, joita sitten raavaat nuoret miehet söivät niitä hyvällä ruokahalulla. Tarjottimien tyhjentyessä kysyttiin, että voisiko niitä saada lisää, jotta kaikki saisivat syödäkseen, edes yhden leivän, mutta ei. Ne olivat tässä ja muuta ruokaa ei nyt olisi saatavilla.

Tuolloin matkan pituus oli 2 päivää. Asuimme hotelli Pribaltiskajassa, samaisessa hotellissa, josta vuoden 1983 matkallamme saimme vihjeen, että jos haluamme syödä hyvin, niin kannattaa mennä sinne (ja yhtenä iltana menimmekin). Ensimmäinen iltajuhla oli Smolny Cathedralissa, toinen hotelli Pribaltiskajassa venäläisellä teemalla ripaskaa myöten. Näihin kick-off -tilaisuuksiin kuului yleensä myös kokousten lisäksi retkiä, joista sai tietyin rajoituksin valita mieleisiään ja niin päädyin tutustumaan toistamiseen Pietarin metroon ja sen jatkoksi vielä omatoimiretkelle Nevski Prospektille. Tuliaiseksi Lasselle kotiin toin, tietysti, vodkaa.

Työmatkoilla ei vuonna 2001 tavattu kameraa kuljettaa mukana, joten tyydytään vaikka hotellisivustolta napattuun kuvaan hotelli Pribaltiskajasta.

Pribaltiskaja

Allegrolla Pietariin 2019

Vasta syksyllä 2019 kävimme Pietarissa ensimmäisen kerran junalla. Teoriassa tuossa vaiheessa Venäjän viisumin hakeminen oli kai jo tullut helpommaksi, mutta ryhmäreissulle pääsimme ryhmäviisumilla, jonka matkan tarjonnut VR hommasi puolestamme. Juna osoittautuikin käteväksi tavaksi käydä Pietarissa, sillä rajamuodollisuudet hoituivat matkan aikana ja perillä saatoimme nousta junasta kuten missä tahansa kaupungissa.

Vuorokaudessakin ehtii Pietarissa paljon, myös illalliselle takaisin Venäjälle muuttaneen ex-kolleegan kanssa – ja kokemaan venäläisen taksihuijauksen.

Viehättävä Pietari

Allegrolla Pietariin

Kaliningrad

Leningradin/Pietarin jälkeen seuraava kohteemme Venäjällä oli Kaliningrad keväällä 2013, jossa kävimme Maailmanmatkaajaystäviemme kanssa. Motiivina reissulle oli ensisijaisesti Kaliningradista saatava Travelers’ Century Clubin piste, mutta kuten niin monen ”pistematkan” kohdalla, tälläkin kertaa löysimme viehättävän kaupungin ja sitä ympäröivän maaseudunkin – kävimme jopa Kuurinkynnäksellä, sen Venäjän puoleisella osalla, tietysti. Rajaa ei täälläkään ylitetä noin vaan. Lisäksi aina välillä on kiva matkustaa yhdessä ystävien kanssa! Tällä kertaa hommasimme viisumit Venäjälle jo ihan melkein itse, eli käyttäen Futurist-nimistä toimistoa, joka nyttemmin taidetaan tuntea myös nimellä Matka-Prima.

Maailmanmatkaajia Kuurinkynnäksellä
Maailmanmatkaajia Kuurinkynnäksellä

Kaliningrad 12 tunnissa

Moskova

Moskova jäi meille niinkin myöhäiseen ajankohtaan kuin kesään 2018 ja silloinkin ”vain” Mongolian matkamme kylkiäisenä. Parhaat lennot reitille Helsinki – Peking ja paluu Ulan Bator – Helsinki löytyivät Aeroflotilta mennen tullen Moskovan kautta ja päätimme, että nyt vihdoinkin pysähdymme paluumatkalla muutamaksi päiväksi Moskovaan. Hyvä päätös muuten, mutta sitä tehdessämme emme tienneet, että olisimme Moskovassa samaan aikaan kuin jalkapallon maailmanmestaruuskisat, joten kohtuuhintaisen ja kohtuullisella paikalla sijaitsevan hotellin löytäminen oli vähintäänkin haasteellista!

Viisumikuviotkin olivat taas kerran lähes vaativia, sillä tälle matkalle tarvitsimme viisumit niin Kiinaan, Mongoliaan kuin Venäjälle, mutta kaksoispassi ja matkatoimisto Traveller hoitivat homman.

Toisaalta oli kiva nähdä Moskova juhlahumussa, vaikka ajoittain esimerkiksi metrossa ruuhkat olivat aikamoisia. Turistina Moskovassa noina viikkoina oli helppoa, sillä kaikkialla oli heidän avukseen palkattuja (tai muuten komennettuja) nuoria, ehkä opiskelijoita, auttamassa meitä.

Moskovan matka tulikin jo dokumentoitua melko tarkallakin tasolla blogijuttuihin, eli halutessasi voit pistäytyä seurassamme Moskovassa näiden juttujen myötä:

FIFA 2018 Moskova
Jalkapallo-Moskova: FIFA 2018 – lue juttu tästä
Moskova nähtävyydet FB
Moskova nähtävyydet – nämä ehtii muutamassa päivässä – lue juttu tästä
Moskova metro feature
Moskovan metro: vanhaa, mutta myös uutta – lue juttu tästä
Mongolia kustannukset FB
Peking – Ulan Bator – Moskova -kustannusyhteenveto – lue juttu tästä

Viipuri

Toinen matkailuhistoriassamme oikeastaan yllättävän myöhäiseen ajankohtaan jäänyt kohde on Viipuri. Syynä luultavasti juurikin tuo, että Venäjä ja normaaliolot eivät oikein sovi samaan lauseeseen. Lopulta tartuimme kuitenkin mahdollisuuteen käydä Viipurissa päiväseltään Saimaan kanavaa pitkin Lappeenrannasta – etenkin kun siihen ei tarvittu edes viisumia!

Aikaa Viipurissa jäi kuitenkin päiväristeilyllä sen verran niukasti, että kaikista näistä kohteista ehkä Viipuri voisi olla se, johon oikeasti tekisi mieli vielä palata, vaikka osa päänähtävyyksistä, kuten Alvar Aallon suunnittelema Viipurin kirjasto ja Jussi Mäntysen Hirvi-patsas Viipurissa(kin) tuli jo nähtyä.

Suosittelen lämpimästi myös tuota juttua Saimaan kanavasta, joka esittelee kaikki kanavan sulut.

Sellanen ol’ Viipuri

Saimaan kanava on elämys

Vielä kerran Venäjälle?

Kovin suurta hinkua tai suuria suunnitelmia Venäjän osalta meillä ei etenkään pandemian aikana tai hetkeen luultavasti sen toivottavasti laannuttuakin ole. Viipurin mainitsinkin jo tuossa edellä, että voisin hyvinkin kuvitella viettäväni kaupungissa muutaman kesäisen päivän vielä joskus.

Travelers’ Century Clubin listalla valtavalta Venäjän alueelta on jaossa kolme pistettä: Venäjä Euroopassa, Venäjä Aasiassa ja Kaliningrad. Pitäisiköhän sitä poiketa tuon Venäjä Aasiassa -pisteen takia joskus vielä Aasiassa käydessään vaikka Vladivostoksissa?
Kerrattakoon tässä yhteydessä, että myöskään Yhdysvalloista ei Travelers’ Century Clubin listalla ole kuin kolme aluetta: Alaska, Havaiji ja muu Yhdysvallat. Niin ja Puerto Rico, mutta se onkin jo vähän eri juttu.

Kaikki blogimme jutut Venäjältä kohdetasolla pääset lukemaan myös tästä.

Jutun otsikkokuvan on luonut Iurii Konoval © 123RF.com

Tags from the story
, , ,
Join the Conversation

8 Comments

  1. says: Reissu-Jani

    Voi Venäjä sentään — suuri ja mahtava. Sitä se on. Kolmesti olen Venäjällä käynyt, ja tällä kokemuksella voin sanoa että isojen kaupunkien (Moskova, Pietari) on perin ”perus-venäläistä” maisemaa kuten esim. Siperiassa (Irkutsk, Baikal, Ulan Ude), tai jopa ihan Viipurissa — vähän ”hujan hajan” tyyliä ja Lenin-setäkin löytyy vähänkin isommista paikoista keskeltä toria. Kontrastit ovat siis suuret, mutta ihmiset sydämellisiä vaikka yhteistä kieltä ei aina löytynytkään. Itseäni kiinnostaisi vielä Tatarstanissa Kazanissa käydä, sekä Volgogradissa ent. Stalingrad nähdä — myös kokonaisuutena Trans-Siberian voisi olla kokemus, nyt mennyt vain lyhyen pätkin tätä maailman pisintä junamatkaa. Lisäksi kunhan viisumivapaus ja matkustaminen avautuu enemmän niin Pietarissa voisi hyvinkin käydä viikonloppuisin syömässä hyvää gruusialaista ruokaa tai vaan ”venäläistä sabuskaa”.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jani! Trans-Siperiaan ei taitaisi meikäläisen kärsivällisyys riittää: 36 tuntia Pekingistä Ulan Batoriin Trans-Mongoliaa riitti :-)
      Leniniä tosiaan löytyy monen monesta paikasta, viimeksi ”bongasimme” herran taas kerran Turussa :-)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Ihan ensimmäiseksi ei tule mieleen luontokohteet Venäjällä. Jussi Konttisen mainio Siperia-kirjakin taitaa enemmän kertoa tuhotusta luonnosta kuin luontokohteista, mutta toki isoon maahan mahtuu paljon, luultavasti myös kivoja luontokohteitakin, kunhan ne löytää.

  2. says: Stacy

    Mitäpä jos Suomi olisi se normaali maa, johon Venäjä voisi luottaa. Nyt Suomen politiikka on vihaista räksyttämistä ja naapurisuhteitten pilaamista. Se sitten kostautuu tavalliselle turakaiselle, joka haluaa vierailla ilman mitään ylimääräisiä poliittisia kommervenkkejä. Demokratia toimii aina niin, ettei maan asukkailla ole osaa eikä arpaa siihen, minkälaiset päättäjät valitaan, joten en syytä maan asukkaita heidän päättäjistään. Venäjällä on loputtomasti kiinnostavaa nähtävää itselleni pelkästään Pietarissa, mutta etenkin haluaisin käydä uudestaan taas Karjalan tasavallassa. Toivon, että suhteet normalisoituisivat pian ja ajattelin käydä hakemassa itselleni social credit -pisteet siitä, että rokotutan itseni.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Stacy! Haasteena näissä suhteissa tietysti on vastavuoroisuus. Vaikkakin – normaalioloissa – suomalaiset mielellään kävisivät Pietarissa ilman viisumikiemuroita, mutta toisaalta useimmat suomalaiset eivät ehkä olisi varauksettoman innoissaan siitä, että Venäjältä pääsisi ilman viisumikontrollia Suomeen.

  3. says: Annemaria/Samppanjaa muovimukista

    Kokeilin itse pari-kolme vuotta takaperin Allegrolla matkustamista sekä Viipuriin että Pietariin. Silloisesta kotikaupungistani Lappeenrannasta ei kauaa huristanut lähimmälle raja-asemalle Vainikkalaan. Yllättävän kätevää, nopeaa ja helppoakin oli omatoimisesti matkustaa Venäjälle. Lähes samassa ajassa kuin Lappeenrannasta matkusti junalla Helsinkiin, matkusti myös muutaman miljoonan asukkaan metropoliin. Se jotenkin hämmästytti.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Juna oli kyllä kätevä, mutta viisumin haku nostaa tietysti kynnystä lähteä – ellei sitten ole hakenut vuosiviisumia, mikä lienee etenkin rajaseudulla asuville saattoikin aikaan ennen koronaa olla kätevä ratkaisu.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *