(Päivitetty 2.8.2025)
Maabongausharrastuksemme osalta pystyn sanomaan viikon tarkkuudella, että milloin aloitimme sen. Majakoiden osalta idea kaikkien Suomen majakoiden näkemisestä syntyi vähitellen. Ensimmäiset majakat näimme ja/tai vierailimme niillä purjehdusvuosinamme, mutta vähitellen niitä kertyi yhä enemmän ja lopulta piti selvittää, että montako niitä Suomessa olisi, jos haluaisi nähdä ne kaikki.
Traficomin määritelmän mukaan majakka on: “kooltaan huomattava, valaistu kiinteä turvalaite”. Erilaisissa “majakkalistoissa” esiintyy ainakin majakoita, pohjamajakoita, pookeja, loistoja, linjaloistoja ja sektoriloistoja – vain joitakin mainitakseni.
Suomen majakoiden osalta tutkin kaikki Suomen majakat meloen kiertäneen Antin majakkalistaa, Suomen majakkaseuran sivuilla olevaa Suomen majakat ja pookit -karttaa, Traficomin materiaalia ja Wikipediaa ja päädyin lopulta, osaltamme, siihen, että Suomessa on 39 “majakka-luokan” majakkaa, joista 32 Manner-Suomen rannikolla ja 7 Ahvenanmaalla. Hyvä kartta, jossa on niin majakoita kuin pohjamajakoita löytyy myös tuolta Wikipedian sivuilta.
Majakkaseuran kartalla on 42 majakkaa, joista kolme, Gustaf Dalen, Helsinki ja Vaasa ovat pohjamajakoita.
En ole saanut selville, että miksi juuri nämä kolme pohjamajakkaa on kelpuutettu joukkoon, sillä pohjamajakoita on yhteensä yli 20.
Täysin kiistattomia majakoita, siis majakoita, jotka on sellaisiksi määritelty myös muissa lähteissä, listalla on 35, mutta kelpuutan, kuten Suomen majakkaseurakin, joukkoon myös Gustavsvärnin, Kallon, Rönnskärin ja Söderskärin. Kaksi ensimmäistä esimerkiksi Traficom luokittelee sektoriloistoiksi, ehkä heidän käyttämän määritelmän kohdan “huomattava” takia. Rönnskärin ja Söderskärin valot on sammutettu, eli ne ovat nykyisin pookeja, mutta sellaisenakin sen verran selkeästi majakoita, että hyväksyn nekin.
Tältä 32+7 majakan listalta olemme nähneet kaikki Manner-Suomen rannikolla sijaitsevat – ja Märketin Ahvenanmaan ja Ruotsin välisellä merialueella.
Joitain muitakin Ahvenanmaan majakoista olemme purjehdusvuosinamme luultavasti nähneet ohimennen muutaman, mutta koska muistikuvat niistä ovat hämäriä en ole niitä laskeneet.
Jo vuosia sitten kirjoitin jutun 24 majakkaa Suomessa, mutta sittemmin olen pudottanut tuolta listalta pois pohjamajakat, eli Gustaf Dalenin ja Helsingin, valomajakan Lokkiluoto Helsingin edustalla ja satamaloiston Ryssäntorni.
Erilaisia majakkaretkiä
32 manner-Suomen majakan listan ja linkit majakkakohtaisiin juttuihimme niistä löydät seuraavasta kappaleesta. Sitä ennen muutama sananen millä kaikilla tavoilla olemme majakkaretkemme vuosien mittaan toteuttaneet.
Majakkabongaus onnistuu tietysti omalla veneellä, olettaen että se on matkavene. Toki majakat voi tavoittaa vaikka kanootilla, kuten Antti Härkönen.
Osa majakoista on kaupallisessa käytössä ja sen myötä niille on ainakin kesäisin tarjolla valmiita retkiä. Tällaisia ovat mm. Bengtskär, Isokari, Kylmäpihlaja, Söderskär ja Tankar. Majakkaseura ylläpitää joitakin majakoita kuten esimerkiksi Gustavsvärn, Märket ja Yttergrund. Muillekin majakoille on vuosittain tarjolla Majakkaseuran järjestämiä retkiä, jotka parhaimmillaan kiertävät esimerkiksi useita Läntisen Uudenmaan majakkaa.
Jotkut majakat ovat saavutettavissa autolla tai jopa julkisilla liikenneyhteyksillä, kuten vaikka Kallo, Marjaniemi ja Tauvo. Suomenlinnan kirkkokin on majakkakin.
Muutama majakka sijaitsee sen verran pienillä luodoilla ja/tai sen verran kaukana rannikolta, ettei kaupallinen toiminta niiden tiimoilta taida olla mahdollista ja niiden osalta olemme sitten majakkabongausharrastuksemme loppumetreillä ostaneet omat retkemme paikallisilta taksiveneyrittäjiltä. Omia retkiämme olemme toteuttaneet Merenkurkun majakoille, Ulkokallaan, Keminkraaselin majakalle, Tiiskerin majakalle ja nyt viimeisimpinä Merikarvian ja Kallanin majakoille.
Parhaimmillaan olemme onnistuneet löytämään Suomen Majakat -ryhmästä Facebookista seuraa näille itse järjestämillemme retkille kustannuksia jakamaan, mutta muutaman retken olemme tehneet ihan vaan kahdestaan.
Bengskärin, Kylmäpihjalan ja Sälgrundin majakoilla olemme yöpyneetkin – ja tietysti Utössä, mutta siellä omassa veneessä. Yö Bengskärin majakalla on arvokas, mutta upea kokemus, etenkin haahkojen pesimäaikaan.
Manner-Suomen majakat
Näillä majakoilla olemme vierailleet tai ohittaneet ne kuvausetäisyydeltä suunnilleen idästä lännen kautta pohjoiseen:
- Tiiskeri (2023)
- Söderskär (2007)
- Suomenlinna (viimeksi 2020)
- Harmaja (ohitettu mm. omalla veneellä)
- Porkkala (2018)
- Rönnskär (2018)
- Jussarö (2018)
- Längden (2018)
- Gustavsvärn (2015)
- Russarö (2011)
- Bengtskär (viimeksi 2022)
- Utö (viimeksi 2017)
- Isokari (1995 omalla veneellä)
- Kylmäpihlaja (2018)
- Säppi (2018)
- Kallo (viimeksi 2020)
- Kaijakari (2021)
- Merikarvia (2024)
- Yttergrund (2021)
- Sälgrund (2017)
- Norrskär (2021)
- Utgrynnan (2021)
- Valassaaret (2017)
- Ritgrund (2021)
- Stubben (2021)
- Kallan (2025)
- Tankar (2017)
- Ulkokalla (2021)
- Tauvo (2021)
- Marjaniemi (2017)
- Keminkraaseli (2022)
- Strömmingsbådan (2023)
Linkkasin listaan kunkin majakan kohdalle jutun retkestämme kyseiselle majakalle. Joillakin majakoilla olemme vierailleet samalla retkellä/matkalla/purjehdusreissulla, joten osa listan linkeistä ovat samoja.
Huomaa, että juttujen tiedot ovat siltä vuodelta kun olemme ao. majakalla viimeksi vierailleet, eli tiedot ovat voineet muuttua! Tarkista aina ennen majakkaretkelle lähtöä tiedot majakan tai majakkapaikkakunnan omilta sivuilta tai muuten useammasta lähteestä.
Bengtskärissä, Kylmäpihlajalla ja Sälgrundissa olemme olleet yötäkin. Ainakin Tankarin majakkasaarella voi yöpyäkin, mutta tyydyimme sen osalta päiväretkeen.
Alla muutama kuva suosikeistamme. Jutun otsikkokuva on Ulkokallan majakalta.




Ahvenanmaan majakat
Ahvenanmaan majakoihin en, vielä ainakaan, ole suhtautunut kovin “vakavasti”, mutta kuka tietää, ehkä innostumme vielä niistäkin – tai sitten ei. Ahvenanmaan majakoista olemme käyneet vain Märketillä, mutta purjehdusvuosina olemme luultavasti nähneet ainakin Nyhamnin ja Bogskärin. Lågskärille ja Sälskärille pohjoisessa on tarjolla retkiä tai niille pääsee venetaksilla. Nyhamn ja Flötjan kannattaisi tietysti yrittää yhdistää Lågskärin retkeen. Bogskär ja Kökarsören ovatkin sitten jo kauempana merellä.
- Sälskär
- Märket (2011)
- Flötjan
- Lågskär
- Nyhamn
- Bogskär
- Kökarsören



Mitkä ovat olleet suosikkejasi? Me ei kovin monilla majakoilla ollakaan vielä vierailleet, mutta vielä tämän kesän aikana on varattuna retket Bengtskärille, Märketille, Sälskärille ja Utöhön. Myös Tankar kiinnostaisi kovasti, mutta sinne ei ainakaan tänä vuonna ennätä. Tuonne Lågskärille en retkeä löytänyt eikä se kiinnostanut niin paljoa, että taksiveneellä tulisi lähdettyä.
Miksi Kallo ei muuten olisi “oikea” majakka?
Kiitos kommentistasi! Tämä miksi joku on majakka ja joku toinen ei, on selvästikin korkeampaa matematiikkaa tai muuta tiedettä. Suomen majakat -Facebook-ryhmässäkin olen tätä listausta jakanut ja toistaiseksi ei isompia vastalauseita ole esitetty, mutta jotkut tosiaan luokittelevat Kallon sektoriloistoksi. Mene ja tiedä :-)
Meillä ihan erityisesti mieleen ovat jääneet ainakin Märket ja yö Sälgrundin majakalla. Miksei myös Utö.
Olen käynyt vain Utön majakalla. Siellä innostuin nimenomaa opastuksesta ja saaren tarinoista. Olihan majakkakin hieno, kun oli niin erilainen sisältä ja ulkoa. Mikä teki noista suosikkimajakoista suosikkisi?
Kiitos kommentistasi! Märket on näistä ainakin vaikuttavin!
Kunnioitettava on vierailulistanne! Itselläni vain muutama bongattuna. Se taitaa olla siten, että jos asuu meren rannalla, suuntaa reissunsa ennemmin sisämaahan. Toki läheinen Isokari ja Kylmäpihlaja ovat tuttuja.
Kiitos Mari! Me kyllä asumme meren rannalla – ja viihdymme myös matkoillamme meren rannalla tai saarilla :-)
Kiitos listauksesta. En ole kovinkaan monella majakalla käynyt, koska vaativat hieman veneilyä ja saavutettavuus on niin paljon keleistä kiinni osissa majakoista. Käydyt majakat ovat: Suomenlinna, Rönnskär (kun se oli vielä toiminnassa), Bengtskär ja Marjaniemi. Näistä Rönnskärin ja Bengskärin majakoissa ihan sisällä tornissa ja huipulla. Märketilla haluaisin vierailla sen erikoisen paikan vuoksi, mutta vaatisi varmaankin hieman järjestelyjä. Majakoiden nimiä tulee yleensä kuultua Ylen merisää lähetyksissä klo 05:50 tai 12:45 kun autossa yleensä Ylen kanavia kuuntelen.. Se on jotenkin aika hypnoottista kuunneltavaa mielestäni.. “Säähavainnot rannikkoasemilla tänään klo 5”..
Kiitos Jani! Märketille pääsee veneretkellä Eckeröstä. Eckerössä kannattaa kuitenkin varautua viipymään ainakin muutaman illan verran (retket tehdään yleensä iltaisin, sillä tuulet usein vähän tyyntyvät silloin), jolloin jos yhtenä iltana ei onnistu, niin seuraavana sitten ehkä. Saari on kyllä ovela senkin takia, että siellä on Suomen ja Ruotsin välinen maaraja rusetin muotoisena keskellä saarta, eli kun jotkut maabongarit laskevat maarajojen ylityksiä, niin tuollakin se onnistuu :-) Märkethän on myös muutamassakin maabongausjärjestelmässä pisteen arvoinen ja sen myötä jotkut “korkeantason” bongarit tapaavat käydä siellä pikaisesti yksityisesti helikopterilla.
Hieno lista! Tiedänpäs mistä alan sitten tietoa kaivelemaan kun taas ollaan menossa Suomessa jollekin majakalle. Mikähän niissä majakoissa oikein on, että ne kiinnostaa osaa ihmisistä. Ehkäpä jotenkin niihin liittyvät tarinat ja historia. Meillä on toiveissa joskus yöpyä jollain majakalla, mutta toistaiseksi emme ole sitä toteuttaneet lasten vuoksi. Ei olisi kiva jäädä jumiin sään vuoksi jonnekin saarelle vähäisillä eväillä. Vaikka nythän meidän lapset on jo sen verran isoja, että ei sekään enää ehkä haittaisi.
Kiitos Paula! Ainakin meri-ihmisille ne ovat kivoja kesäkohteita :-)
Ihan kivasti olette noilla majakoilla käyneet. Vielä on muutama jäljellä. Itsekin jossain vaiheessa haaveilin tuosta kaikkien majakoiden näkemisestä mutta taitaa jäädä, kun pariin vuoteen ei ole käyty yhdessäkään.
Tuo yksityinen kyyditys pitää pitää mielessä, kun vaihtoehtoja pohtii.
Kiitos Sari! Näiden majakkaretkien haastehan on, riippumatta siitä ovatko ne valmiita retkiä tai itse järjestettyjä, että ne pitää sopia ajoissa, mutta ne ovat kuitenkin tuuliriippuvaisia, eli riskillä mennään. Kaikki käyttämämme yrittäjät olivat kuitenkin joustavia sikäli, ettei tarvinnut maksaa mitään etukäteen ja nyt heinäkuussa oli onni myötä ja kaikki retket toteutuivat!
Teillä on kyllä arvostettava listaus nähtyjä majakoita täällä Suomessa. Oli siellä tuttuja majakoita itsellekin, jotka tulleet nyt veneillessä tutuiksi. Bengtskär on kyllä itselle se tähän astisista huikein kokemus!
Kiitos Sanna! Ensimmäisillä mekin kävimme purjehdusvuosina, tosin juuri esimerkiksi Bengtskärissä Kasnäsistä vuoroveneellä, oma vene odotti siellä, sillä Bengtskäriin rantautuminen ei oikein onnistu paitsi hyvin harvoilla keleillä.
Tunnustaudun kyllä majakkabongariksi, mutta en ole mitenkään erityisesti asiaan vihkiytynyt, jos sopiva majakka osuu tielle niin käyn siellä. Tänä kesänä jäi vähän harmittamaan Tankar, kyseisen päivän matka oli täynnä enkä sitten jäänyt odottamaan seuraavaa päivää.
Haittapuolena majakkavierailuissa on ettei majakkasaarelle aina pääse ja mikäli pääsee niin ei pääse itse majakkaan, moni majakka on veneellä ohitettu eikä rantaan pääsisikään, mutta lasketaanko niitä sitten ollenkaan mukaan.
Mielenkiintoisin majakka missä olen ollut on Märket, siinä kiehtoo historia (rakennettiin vahingossa Ruotsin puolelle), vaikea päästävyys ja myös yhteisöllisyys saarella.
Kiitos Terhi! Me olemme laskeneet kuvausetäisyydellä olevat majakat, sillä tosiaan kaikille ei saa edes rantautua (esimerkiksi nyt viimeksi vierailemistamme Utgrynnan oli sellainen).
Paljon olette ehtineet majakoita nähdä. Oma lista on paljon vaatimattomampi :) Haaveissa olisi päästä joskus Bengtskärin majakalle yöksi. Vaikeaa on, ellei ole ajoissa liikkeellä. Laitoin itseni jonoon, kun olivat tältä vuodelta jo varattuna, mutta eipä sieltäkään paikkaa herunut.
Kiitos Merja! Olemme aikoinaan käyneet päiväseltääb Bengtskärillä, mutta mietin, että jos sinne vielä tekisi kertausvierailun. Ensi kesälle voi jo tehdä alustavia varauksia muuten, tiesitkö?
Niin ihana postaus! Ja mikä kunnioitettava lista. <3 Pääsisinpä joskus itse samoihin lukemiin. Onneksi juttuja voi kuitenkin lukea täältä, ja sitten suunnitella omia majakkaretkiä. :)
Minä olen alkanut pikkuhiljaa tutkia enemmän Norjan majakoita (mikä ei sulje pois sitä, ettenkö haluaisi reissata myös kotimaan majakoilla), ja seuraavana onkin Makkaur, jonne tarvitaan oma venekyyti. Sinne pääsisi myös patikoimalla, mutta koska tarkoituksena on nimenomaan kuvata paljon, niin kameralaukun paino paisuu aika valtavaksi. Vaellus kohteesen ei siis tällä kertaa ole vaihtoehto, mutta onneksi on paikallisia yrittäjiä. :)
Kiitos vielä, tämä oli ihana!
Kiitos Monni! Taitaa meillä olla ikääkin tuplasti sen mitä Sinulla, joten ehdithän Sinäkin vielä vaikka mitä, tälläkin saralla :-) Joskus ulkomaillakin, kun seutu on erityisen merellistä, kuten vaikka itäinen Kanada ja Prince Edward Island tai Nantucketin ja Martha’s Vineyardin saaret Yhdysvaltojen itärannikolla, olemme mekin käyneet monella majakallakin, mutta useimmiten keskimäärin vaan muutaman viikon matkoillamme on niin paljon kaikkea muutakin mielenkiintoista, ettemme kovin monelle majakalle kaikkialla ehdi.
Majakoihin ei olekaan tullut ennen perehdyttyä sen erikoisemmin, vaikka niitä sellaisen eteen sattuessa onkin aina ollut kiva katsella ja kuvailla. Tässä tulikin kattava listaus varteenotettavista majakkakohteista, joissa olisi mukava joskus käydä itsekin. :) Mielenkiintoista myös tämä tieto, että majakka ei olekaan niin yksiselitteinen asia, vaan sekin riippuu siitä, miten se määritellään majakaksi. Kiitos tästä infosta kovasti!
Kiitos kommentistasi! Facebookin majakkaseurassa on melkein vakiokuvio, että joku julkaisee kuvan jostain kohteesta, jota väittää majakasta ja seuraavaksi ensimmäisessä tai viimeistään toisessa kommentissa joku toteaa, että ei tämä ole majakka, vaan pooki tai sektoriloisto tai linjaloisto tai … :-)
Upeita reissuja ollut varmasti! Mahtavia kuvia olette saaneet majakoista. Ihan itseänikin alkoi kiinnostamaan majakkajahti!
Kiitos Markku! Siitä vaan sitten ensi kesänä majakoille :-)
Kyllä noissa majakoissa on oma viehätyksensä! Kotimaassa emme ole majakoilla ainakaan vielä käyneet, mutta ehkäpä asia vielä joskus korjaantuu. Ahvenmaallakin taisimme silloin majakat kiertää, kun en siellä niitä muista nähneeni. :)
Kiitos Anu! Ahvenanmaan majakoista vaan parille taitaa päästä helpohkosti ilman omaa venettä, joten tuskin niille sitä muistamatta on päätynyt :-)
Hieno saavutus! Tuossa kun on saanut nähdä hieman vaivaa, että nuo kaikki on saanut nähtyä.
Itse innostuin myös bongaamaan majakoita mutta viime aikoina listaan on lisääntynyt niitä harvakseltaan.
Kiitos Sari! Kuten maabongausharrastuksessakin, niin sanotaanko nyt 80 prosenttiseen suoritukseen pääsee aika kevyesti, vähän vaan asiaan panostamalla. Viimeisen prosentit, olivat ne sitten maita tai majakoita, niin vaativat sitten jo asialle omistautumista :-)
En kestä, mikä mahtava harrastus ja todella mielenkiintoinen. Tästä saa itsekin kipinän samanlaiseen harrastukseen.
Kiitos Melissa! Listathan ovat aina kivoja … johonkin rajaan asti, eli kannattaa välttää pakkomielteitä :-)